Mikä on luterilaisuuden kanta työttömyyteen ja työttömistä?

Anonyymi-ap

Monet suomalaisista ovat ilmaisseet tiukan mielipiteensä jonka mukaan työttömän paikka ei ole olla yötäpäivää kotona vaan vaan kokoaikaisessa palkkatyössä ansaitsemassa itse oman elantonsa työstä jotta ei heitä ei tarvitse elättä tuilla ja avustuksilla jotka maksetaan valtion verotuloista ja otetusta valtion lisävelasta. Ja siksi työttömiä tulisi kaikin keinoin kannustaa työllistymään jotta valtion menoja ja kulueriä saataisiin alemmas. Puhutaan jopa arvojen koventumisesta, länsimaisen työetiikan palauttamisesta sekä oleskelu- ja hyvinvointiyhteiskunnan päättämisestä. Mutta onko luterilaisuus mitenkä linjassa kansan yleisen mielipiteen ja näkemyksen kanssa ja onko kirkko antanut mitään lausuntoa siitä miten se suhtautuu työttömyyteen ja työttömien olemassaoloon?

26

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parempi olla työtön kuin kapitalistin kätyri. Se on kirkon kanta.

    • Anonyymi

      jos et työtä tee niin et leipää syö , vaikka tilaisit viljaa tonnin satamaan pilkkahintaan 🤣

      suojaröihin seurakunnalle

    • ”Puhutaan jopa arvojen koventumisesta, länsimaisen työetiikan palauttamisesta sekä oleskelu- ja hyvinvointiyhteiskunnan päättämisestä. ”

      Arvot ovat todellakin koventumassa. Ihmisiä ei enää kiinnosta se, ettei joillakin ole varaa kunnon ruokaan, lääkkeisiin tai kunnolliseen asuntoon. Syrjäyttäminen on päivän sana.

      Hyvinvointiyhteiskuntaa ajetaan alas, niin yhä useampi tippuu ulos työelämästä. Sitten heitä vielä potkitaan ja syyllistetään, mutta yhä vähemmän heille enää mitään tukea annetaan.

      ”Mutta onko luterilaisuus mitenkä linjassa kansan yleisen mielipiteen ja näkemyksen kanssa ja onko kirkko antanut mitään lausuntoa siitä miten se suhtautuu työttömyyteen ja työttömien olemassaoloon?”

      Mitä tarkoitat ”luterilaisuudella”?

      Kristinuskon arvoihin kuuluu auttaa vähäosaisia. Tavalla tai toisella.

      Kirkko toki tukee diakoniatyön avulla sekä ennen järjesti kaikenlaisia hankkeita, millä työttömiä voitiin tukea. Nyt valtio on ottanut pois rahoituksen työttömien koulutuksesta että eri tukimuodoista.

      Kirkko sen sijaan harvoin osallistuu poliittiseen keskusteluun.

    • Anonyymi

      Silloin kun on heikko työtilanne, kun on sairas tai. työkyvytön niin kyllä ihmistä tulee silloin auttaa ja tukea selviytymään myös taloudellisesti.

      Kyllä minä olen sitäkin mieltä, että terve, työkuntoinen ja silloin kun töitä on tarjolla ihmisen pitää omalta osaltaan osallistua julkisen talouden ylläpitämiseen omalla panostuksellaan.

      Elämäntapa työttömiä, jotka tahallaan antautuvat tukien varaan en hyväksy.
      Kyllähän kirkko omalta osaltaan osallistuvat vähävaraisten auttamiseen.

      • Anonyymi

        Roskamedia otsikoista on päähäsi jäänyt tuo leimaava uussana 'elämäntapatyötön'. Et vaan ole tullut pohtineeksi, miten erottaa toisistaan tuollaiset 'huonot' työttömät ja apua ansaitsevat työttömät. Mietipä nyt sitä. Työttömyystoimisto ja sosiaalitoimisto haluavat nähdä kaikki työttömät ongelmaihmisinä, jotta heillä itsellään olisi työpaikka taattu heidän repiessään rikki toisen elämää etsien heistä sitä 'ongelmaa' joka muka on heidän työttömyytensä syy. Heille kelpaa mielenterveysongelmat, puutteet henkilökohtaisessa hygieniassa ja elämän hallinnassa, juopottelu, huumeiden käyttö. Sitä varsinaista työttömyyden syytä nuo työttömyyden loismadot eivät suostu näkemään. Se syy on tietysti se, että työpaikkoja ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdin listalta sosiaaliset taidot, puuttuva tai vanhentunut tai riittämätön koulutus, väärä asuinpaikka, henkilökohtaiset luonteenpiirteet, laiskuus. Voisin kuvitella, että yhteiskunta pahenee siihen pisteeseen, että työttömyys katsotaan rikokseksi ja tuet lopetetaan.

      • ”Elämäntapa työttömiä, jotka tahallaan antautuvat tukien varaan en hyväksy.”

        ”Anonyymi” 2024-11-29 08:04:19 kommentoi: ”Et vaan ole tullut pohtineeksi, miten erottaa toisistaan tuollaiset 'huonot' työttömät ja apua ansaitsevat työttömät…”

        Työttömyyttä kohtaa jo todella moni suomalainen. Sillä työttömyyttäkin on erilaista.

        Aloitetaan vaikka nuorisotyöttömyydestä. Kun nuori vaikka pääsee ylioppilaaksi tai valmistuu ammattiopistosta, ei hän saa töitä. Syynä voi olla työkokemuksen puute tai ammattitaidottomuus haettuun tehtävään.

        Rakennetyöttömyys. Työelämän vaatimukset ovat kasvaneet, eikä työttömillä ole enää osaamista tarjolla oleviin tehtäviin. Samoin jos on ollut muissa tehtävissä kuin mitä koulutus on ja irtisanotaan, ammattitaito on vanhettunutta.

        Kitkatyöttömyys. Kun on vastavalmistunut tai irtisanottu edellisestä työpaikasta, työpaikan löytymiseen menee aikaa.

        Teknologinen työttömyys. Hyvin paljon on poistuntu sellaisia yksikertaisia työpaikkoja, joiden oppiminen on nopeaa sillä koneet ja tietotekniikka on korvannut ne.

        Kausityöttömyys, on ammattikohtaista, mutta mm. rakennusalalla vaikuttaa vuodenajat.

        Suhdannetyöttömyys syntyy, kun työpaikkoja vähennetään ja on laskusuhdanne, eikä uusia työpaikkoja synny.

        Piilotyöttömyydestä on kyse, kun jäädään kotiin hoitamaan lapsia tai aletaan opiskella uutta alaa, tähän kuuluvat myös työkokeilussa ja työharjoittelussa olevan palkattoman työn tekijät.

        Valetyöttömyys on kyseessä silloin, kun todellisuudessa on työkyvytön mutta vakuutusyhtiöt ovat kieltäytyneet myöntämästä heille työttömyyseläkettä. Heitä lienee noin joka kymmenes työtön.

        Ikääntyneiden työttömyys. Ajatellaan ettei yli 50 v enää tee sitä työtä samalla teholla tai osaamisella, joten ei palkata.

        Sitten on näitä vapaaehtoisesti työttömiä, joita on kaikkein vähiten. Olen kohdannut varmaan satoja työttömiä, ja ”elämäntapatyöttömiä” todella harvoin. Yleensä ovat hyvin köyhiä, mutta tyytyvät osaansa, osalla on taustalla ikäviä kokemuksia opiskelusta tai jostain väliaikaisesta työpaikasta.
        Samoin ongelmia on sosiaalisella puolella, ei oikein osata olla ”parempien” ihmisten kanssa ja itsetunto on todella matalalla.

        Kun tähän vielä otetaan huomioon miten paljon lisääntyvät määräaikaiset kuin pätkätyötkin, on työttömyys toistuvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roskamedia otsikoista on päähäsi jäänyt tuo leimaava uussana 'elämäntapatyötön'. Et vaan ole tullut pohtineeksi, miten erottaa toisistaan tuollaiset 'huonot' työttömät ja apua ansaitsevat työttömät. Mietipä nyt sitä. Työttömyystoimisto ja sosiaalitoimisto haluavat nähdä kaikki työttömät ongelmaihmisinä, jotta heillä itsellään olisi työpaikka taattu heidän repiessään rikki toisen elämää etsien heistä sitä 'ongelmaa' joka muka on heidän työttömyytensä syy. Heille kelpaa mielenterveysongelmat, puutteet henkilökohtaisessa hygieniassa ja elämän hallinnassa, juopottelu, huumeiden käyttö. Sitä varsinaista työttömyyden syytä nuo työttömyyden loismadot eivät suostu näkemään. Se syy on tietysti se, että työpaikkoja ei ole.

        Tarkoitin elämäntapatyöttömällä sellaista, joka ei ideologisista syistä aio mennä töihin. On mieluummin tuilla.
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201710132200458044

      • Anonyymi

        Terveessä ja toimivassa yhteiskunnassa ne auttajat ovat omia läheisiä, ystäviä, sukulaisia, perheenjäseniä ja seurakunta, eivät siis valtio, Kela ja sosiaalitoimi.

        Mitä tulee työikäisiin ja työkykyisiin, niin töitä sen on aina tarjolla ja tekemätöntä työtä on aina vaikka siitä ei maksettaisi palkkaa. Mutta töitä on ja odottaa tekijäänsä. Se että ei saisi työstä vastineeksi palkkaa on huono tekosyy olla tekemättä mitään ja elää elämäntapatyöttömänä muiden elätettävän. Elämässä on kuitenkin paljon muutakin ja tärkeämpää kuin raha.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        ”Elämäntapa työttömiä, jotka tahallaan antautuvat tukien varaan en hyväksy.”

        ”Anonyymi” 2024-11-29 08:04:19 kommentoi: ”Et vaan ole tullut pohtineeksi, miten erottaa toisistaan tuollaiset 'huonot' työttömät ja apua ansaitsevat työttömät…”

        Työttömyyttä kohtaa jo todella moni suomalainen. Sillä työttömyyttäkin on erilaista.

        Aloitetaan vaikka nuorisotyöttömyydestä. Kun nuori vaikka pääsee ylioppilaaksi tai valmistuu ammattiopistosta, ei hän saa töitä. Syynä voi olla työkokemuksen puute tai ammattitaidottomuus haettuun tehtävään.

        Rakennetyöttömyys. Työelämän vaatimukset ovat kasvaneet, eikä työttömillä ole enää osaamista tarjolla oleviin tehtäviin. Samoin jos on ollut muissa tehtävissä kuin mitä koulutus on ja irtisanotaan, ammattitaito on vanhettunutta.

        Kitkatyöttömyys. Kun on vastavalmistunut tai irtisanottu edellisestä työpaikasta, työpaikan löytymiseen menee aikaa.

        Teknologinen työttömyys. Hyvin paljon on poistuntu sellaisia yksikertaisia työpaikkoja, joiden oppiminen on nopeaa sillä koneet ja tietotekniikka on korvannut ne.

        Kausityöttömyys, on ammattikohtaista, mutta mm. rakennusalalla vaikuttaa vuodenajat.

        Suhdannetyöttömyys syntyy, kun työpaikkoja vähennetään ja on laskusuhdanne, eikä uusia työpaikkoja synny.

        Piilotyöttömyydestä on kyse, kun jäädään kotiin hoitamaan lapsia tai aletaan opiskella uutta alaa, tähän kuuluvat myös työkokeilussa ja työharjoittelussa olevan palkattoman työn tekijät.

        Valetyöttömyys on kyseessä silloin, kun todellisuudessa on työkyvytön mutta vakuutusyhtiöt ovat kieltäytyneet myöntämästä heille työttömyyseläkettä. Heitä lienee noin joka kymmenes työtön.

        Ikääntyneiden työttömyys. Ajatellaan ettei yli 50 v enää tee sitä työtä samalla teholla tai osaamisella, joten ei palkata.

        Sitten on näitä vapaaehtoisesti työttömiä, joita on kaikkein vähiten. Olen kohdannut varmaan satoja työttömiä, ja ”elämäntapatyöttömiä” todella harvoin. Yleensä ovat hyvin köyhiä, mutta tyytyvät osaansa, osalla on taustalla ikäviä kokemuksia opiskelusta tai jostain väliaikaisesta työpaikasta.
        Samoin ongelmia on sosiaalisella puolella, ei oikein osata olla ”parempien” ihmisten kanssa ja itsetunto on todella matalalla.

        Kun tähän vielä otetaan huomioon miten paljon lisääntyvät määräaikaiset kuin pätkätyötkin, on työttömyys toistuvaa.

        Ideologinen työttömyys silloin kun työtön elää tuilla eikä halua mennä töihin vaikka työpaikkoja on runsaasti tarjolla ja on ilmoitettu valtakunnallinen työvoimapula kaikilla aloilla ja sektoreilla. Iso ongelma etenkin silloin osaavaa työvoimaa ei ole saatavilla vaikka samaan aikaan osa kansasta on makaa tekemättä mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin elämäntapatyöttömällä sellaista, joka ei ideologisista syistä aio mennä töihin. On mieluummin tuilla.
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201710132200458044

        Oli maksumuurin takana, mutta poimin sieltä tämän: ”…on vältellyt koko aikuisikänsä töitä, joita ei pidä itseään kiinnostavina. Hänen mielestään jokaisen pitäisi tehdä töitä vain vapaaehtoisesti.”

        Ilmeisesti hän sitten tekee töitä, kun ovat häntä kiinnostavia? En vielä ole tällaisia juuri tavannut. Muutama toki ja heillä on ollut varakkaat vanhemmat.
        On nuoria, jotka eristäytyvät kotiinsa, eivätkä saa edes työttömyystukia, joten ovat piilotyöttömiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ideologinen työttömyys silloin kun työtön elää tuilla eikä halua mennä töihin vaikka työpaikkoja on runsaasti tarjolla ja on ilmoitettu valtakunnallinen työvoimapula kaikilla aloilla ja sektoreilla. Iso ongelma etenkin silloin osaavaa työvoimaa ei ole saatavilla vaikka samaan aikaan osa kansasta on makaa tekemättä mitään.

        ”Ideologinen työttömyys silloin kun työtön elää tuilla eikä halua mennä töihin vaikka työpaikkoja on runsaasti tarjolla ja on ilmoitettu valtakunnallinen työvoimapula kaikilla aloilla ja sektoreilla.”

        Ei ole, vaan se on rakennetyöttömyyttä. Kun työpaikat ovat kaukana, vaatisi se muuttamista. monella on omat talot ja asunnot, joita voi olla vaikea myydä. Samoin perheen muuttaminen ei ole yksinkertaista, jos puolisolla on työpaikka ja lapsien olisi luovuttava kavereistaan jne.

        Toinen on se, ettei heidän osaamisensa tai koulutus riitä niihin vaatimuksiin, mitä avoimissa työpaikoissa vaaditaan.

        Kolmas on myös se, ettei saa asuntoa uudella paikkakunnalla eikä ole varaa ottaa velkaa ja ostaa.

        ” Iso ongelma etenkin silloin osaavaa työvoimaa ei ole saatavilla vaikka samaan aikaan osa kansasta on makaa tekemättä mitään.”

        Iso ongelma on, ettei enää aikuiset voi opiskella osaamista vaativia ammatteja noin vain. Suurin osa työttömistä on aktiivisia ja tekevät mm. paljon vapaaehtoistyötä.

        Kela ei yleensä salli vapaaehtoistyötä ja jos vapaahtoistyotä rekevän työttömän ilmiantaa Kelalle laittavat Kelalta tuet jäihin kunnes työtön selvittää mi,si on ollut vapaaehtoistyössä eikä ole ollut yritysten ja työnatajien tavoitettavissa koska se vapaaehtoistyö on pois työpaikan haksemiseen käytettävästä ajasta. Tällä tavoin on saatu monikin vapaaehtoistyön tekemisestä narahtunut työtön takaisin hakemaan työpaikkoja.

        Kela sallii vapaaehtoisen työn. Kun sitä aletaan tekemään esim. tilanteissa, missä se muuttuu palkattomaksi ja jatkuvaksi työnteoksi, silloin voi vähän ärähtää.

        "Sinulla ei ole oikeutta työttömyysturvaan, jos työskentelet palkatta yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana."

        "Voit kuitenkin tehdä vapaaehtoistyötä yleishyödyllisessä yhteisössä, vaikka työ olisi yleisesti työsuhteessa tehtävää, jos se ei kohdistu elinkeinotoimintaan. Tuloverolaissa säädetään erikseen toiminnasta, jota ei pidetä yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotoimintana."

        "Jos talkoo- tai vapaaehtoistyön järjestäjän palveluksessa on satunnaisesti ollut esimerkiksi palkkatuella palkattuja työntekijöitä samoissa tai samankaltaisissa tehtävissä, kyse ei ole tehtävistä, joita yleisesti tehdään työsuhteessa. "

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Oli maksumuurin takana, mutta poimin sieltä tämän: ”…on vältellyt koko aikuisikänsä töitä, joita ei pidä itseään kiinnostavina. Hänen mielestään jokaisen pitäisi tehdä töitä vain vapaaehtoisesti.”

        Ilmeisesti hän sitten tekee töitä, kun ovat häntä kiinnostavia? En vielä ole tällaisia juuri tavannut. Muutama toki ja heillä on ollut varakkaat vanhemmat.
        On nuoria, jotka eristäytyvät kotiinsa, eivätkä saa edes työttömyystukia, joten ovat piilotyöttömiä.

        Siinähän luki mtös: ” elää tuilla ilman pienintäkään aikomusta mennä töihin”

        Ja seuraavassa liitetyssä jutussa samasta miehestä:
        ” Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kritisoi talouskeskeisyyttä – Veropäivä on sirkus, jolla on tarkoituksensa
        Kun Ossi Nyman myönsi, ettei ole kiinnostunut palkkatyöstä, repesi mediakohu, johon puuttui Kelakin.”

        Muistan lukeneeni nuo jutut aikoinaan.
        Eli ei halua tehdä mitään työtä, vaan ottaa mielummin tuet ja käyttää aikansa muuten.

    • Anonyymi

      Oli se elämäntapa kiitos kapitalismin 30 v ajan hih. Ilman ei tehdä ulkopuolisille yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Raamatussa on kielletty toisen orjuuttaminen. Sitä pidetään kuolemanrangaistuksen arvoisena syntinä. Satanistinen luterilaiskirkko on Suomessa teettänyt pakkotyötä tempputyöllistetyillä, niin kuin ei mitään tietäisi mistään lunastuksesta, eikä ihmisoikeuksista.
      1. Kor 7 neuvoo: oletteko kalliisti lunastetut, älkää olko ihmisten orjia.

      Työttömien tekemisellä orjiksi, luterilaiset ovat taistelleet tätä lunastusoppia vastaan. VT:n mukaan Jumala kostaa tällaiset asiat sodalla.

    • Anonyymi

      "Joka ei tahdo työtä tehdä ei hänen syömäänkään pidä."

      • Anonyymi

        Hyvinhän tuo Jeesus söi ja joi vaikka työtä pelkäämätön olikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvinhän tuo Jeesus söi ja joi vaikka työtä pelkäämätön olikin.

        Mitä tuo ”vaikka” tuossa yhteydessä tekee?

    • Anonyymi

      "Joka ei tahdo työtä tehdä ei hänen syömäänkään pidä."

      Tuota on siteerattu ymmärtämättä mitään siitä, kenelle se on sanottu, ja missä tilanteessa. Paavali kiersi perustamassa seurakuntia. Näistä matkoista kirjoitetaan Apostolien teoissa, Raamatussa. Sitten kirjoitti Paavali esim. Tessalonikaan, ettei käytäisi työpaikalla vain syömässä.

      Paavali oli siis heidän pomonsa, joka saneli tässä työehtoja. Eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, voidaanko työttömyyskorvauksia maksaa, ja kenelle.

      • No ei mutta kyllähän se on myönnettävä että luterilaisuudessa työteliäisyyttä ja ahkeruutta on aina arvostettu.

        Työtähän tosin voit tehdä vain jos sinulle on työpaikka. Varmasti noissa sosiaalietuuksissa on paljonkin "viilattavaa" enkä oikein itsekään hyvällä suhtaudu ihmisiin jotka selittävät olevansa ideologisesti työttömiä (eli laiskureita) mutta katsovat olevan oikeutettuja yhteiskunnan etuihin. Mikäli haluaa olla ideologisesti työtön ja elää yhteiskunnan ulkopuolella niin silloin pitää myös sitten astua sinne ulkopuolelle.

      • Anonyymi

        Lutherin saarnojen ja kirjojen pohjalta Max Weber kirjoitti luterilaisten työmoraalista se ankea ja iloton työnraataminen niskalimassa ja selkähiessä Jumalan nimeen koskee myös sinua luterilainen.

    • Paljon on työttömyyttä järjettömien paperikoulutuksien takia.
      Tämä on 100 pros totuus. Täyttä idiotismia antaa valta joillekin koulutulaitoksille ja niiden hölynpöly papereille.
      Aivan älytöntä.
      Huipputaitavia ammattilaisia on kotona kun ei ole oikeaa paperia.
      Tilanteet ja suhdanteet vaihtelee nopeasti niin siinä lähdet jotai arvotonta paskapaperia saalistamaan ja olet taas myöhässä.
      Samoin pitäisi olla kansalaispalkka tietylle työttömien osalle ja tuet pois.
      Vaatimuksena mennä töihin sillä töitä on joka puolella, ellei kokoomuslaisilta keinotttlijoilta kysytä.
      Valtio ja kunnat pystyy tekemään työpaikkoja infraan, vanhushoitoon, tiestön kunnostamiseen ja töitä löytyisi myös maatalous ja kalapuolelta jonka työpaikat olisi täystyöllistettyjä sillä pian kysytään ruokaa, kaloja, vettä jne maailmassa.
      Töitä olisi jokaiselle ellei meillä olisi invalidi poliitikoita puolueineen.

      • Nämä saatanat eduskunnassa myyvät Suomea koko ajan .
        Viimeisimpänä goo jne.
        Sähkönsiirto saatanan puulaakille eli amerikan juutalaisten porukalle ja hehän kiittää myrkyttämällä korona piikeillä ja lehmille myrkkyä ja syy etteivät piere,(lue pitävät kristittyjä pilkkana kun sanovat meidän olevan elukoita)
        Sammakkomerkit melkein jokapaikassa.
        Ottakaa muuten ihmiset selvää miten nuo juutalaiset valhesellaiset haluaa tappaa kristityt ja nyt Suomi kohteena na ton eli u san kautta.
        Ottakaa selvää .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      115
      5343
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      138
      2968
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2547
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      448
      2320
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2265
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      178
      1727
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      118
      1377
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1202
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1006
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      83
      975
    Aihe