Kevään kunta- ja maakuntavaalit tulossa ja politiikantoimijat jo liikkeellä. Heikki Autto näkyy jalkaantuvan Sirkkaan tiistaina 26. 11. klo 18. Kyllä minä jaksan ihmetellä, kuinka ehtii, kun tiistaina pitää olla eduskunnassa, kun kansalaiset on sen sinne halunneet. No, ehtiihän ne, kun ovat tottuneet, että sen kansanedustajuuden voi hoitaa "vasemmalla kädellä" ja vielä kahmia monta muuta luottamustointa siihen lisäksi.
Minä en taatusti äänestä yhtäkään tuollaista vallan kahmijaa. Jos on kansalaisilta saanut mandaatin hoitaa kansanedustajan pestiä niin tekisi edes sen kunnolla!!!!!
Kerrottiinhan sieltä eduskunnasta, että liian moni edustaja painaa läsnäolonappia ja häipyy omille teilleen ja perjantaisin ei kaikkia äänestyksiä saada hoidettua, kun väki pakenee puolilta päivin. Maanantait aina istuntovapaita ja näin työviikko vain ti, ke, to ja perjantaina puolipäivää. Missä kokoaika hommassa on kolmen ja puolen päivän työviikko? Jos simahtaa Helsingistä Sirkkaan klo 18 mennessä niin eipä taaskaan tullut oikeaa työpäivää.
Arvostus ja kunnioitus pitää ansaita ja seuratkaa äänestäjät näiden touhuja.
Minä en taatusti äänestä yhtäkään tuollaista vallan kahmijaa. Jos on kansalaisilta saanut mandaatin hoitaa kansanedustajan pestiä niin tekisi edes sen kunnolla!!!!!
Kerrottiinhan sieltä eduskunnasta, että liian moni edustaja painaa läsnäolonappia ja häipyy omille teilleen ja perjantaisin ei kaikkia äänestyksiä saada hoidettua, kun väki pakenee puolilta päivin. Maanantait aina istuntovapaita ja näin työviikko vain ti, ke, to ja perjantaina puolipäivää. Missä kokoaika hommassa on kolmen ja puolen päivän työviikko? Jos simahtaa Helsingistä Sirkkaan klo 18 mennessä niin eipä taaskaan tullut oikeaa työpäivää.
Arvostus ja kunnioitus pitää ansaita ja seuratkaa äänestäjät näiden touhuja.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ei se edes mene Hesaan, kun maanantaina istunnoton päivä ja tiistaina rientää Kittilään. Nyt kunhan vuosi vaihtuu niin niille annetaan vaalivapaa, ainakin kuukausi.
Valehtelijoiden klubilaisille ei työt rasita.
päissään kuin ellun kana
Rovaniemellä on muutos nyt.
Uusi kaupunginvaltuusto pj pitää olla yrittäjä ja matkailun ystävä (ei vastusta ihmisten vuokraus oikeutta). Ilman Airbnb majoitusta ei kaupunki olisi näin kehittynyt. Tärkeä tulonlähde myös monille köyhille. Esitän, että äänestetään hyväntekijä ja omalla työllä elävää ehdokasta. En sano nimiä, ettei ole mainostamista.
Kevään vaalissa valitaan sekä kuntapäättäjät että maakuntavaltuustoon väkeä.
Olkaa äänestäjät nyt tarkkoina, ei ammattipolitiikkoja kannata äänestää, kahmivat useita luottamustoimia eivätkä ehdi yhtään hommaa kunnolla perehtyen hoitamaan.
Kokouspalkkioita vain nostelevat.
Nyt jos Päivi Ekdahlin valitus maakuntajohtajan vaalista menee läpi niin Takkulalle pitää löytää hyväpalkkainen suojatyöpaikka. Takkula valittiin hyväveljien myyräntyöllä ja kokeneempi ja pätevämpi syrjäytettiin. Johan sekin kertoo että ennalta sovittu, kun Takkula muutti jo kesällä Rovaniemelle vaikka hänellä ei ollut täällä työpaikkaa. Niin läpinäkyvää ja poliittista suhmurointia. No, Kepu varmaan pelastaa omansa, valtaan sopiva ei pätevää - maan tapa.
Mitä Persut äänesti maakuntajohtajan vaalissa kerropa se jos uskallat vai haukutko vain kuin rakkikoira räkyttää?
Sehän oli suljettu lippuäänestys, katsos kun hyväveljet eivät kehdanneet suhmuroida julkisesti. Miten sitä voi kertoa, kun ei ole julkista tietoa!
Toivon totisesti, että Ekdahlin valitus menee läpi, Takkula saa mennä hevon he....iin!
Kun katsoo, mitä Rovaniemen persut tai sieltä erotetut tykkäilee Facebookissa, niin voi päätellä heidän suosionsa suunnan ja laajuuden!
Henttunen on hyvä ihminen.
Kerro mistä kohtaa on hyvä????? Kantaa kaljaa juopoille syrjäytyneille ja siinä se hyvyys.
Narsistisen persoonan omaavana yksilönä ei sovi minkään moiseen hallintoelimeen jossa täytyy kyetä tekemään oikeudenmukaisia päätöksiä suuren ihmisryhmän puolesta.Narsisti ei kykene tekemään muiden kun vai omanedun mukaisia päätöksiä. Eli kykenemätön on tämä yksilö hoitamaan yhteisiä asioita.
kuolleena
Niinpä, näyttää jo vaalikiima alkaneen, kun avaat Lapin Kansan digisovelluksen niin eiköhän tuomitun Kepulien puheenjohtajan leveä pärstä mällötä ekana näkösällä hurja irvistyksen kaltainen hymy naamalla. Inhottaa!!!
ruumis arkusta otetaan kuva
Paikkakunnat
Uusimaa
Helsinki
Silkkaa terästä on Purra
Anonyymi-ap
2024-11-27 16:20:45
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010863567.html
eikö vain
hesan asukit?
Siis se hyväntekijä, jota kehoitit meitä äänestämään.
Tarkoititko samaa miestä , joka jakaa meille ilmaiseksi
sitä pikkusen hyvää soppaa?
nimim: Ei nimiä
Sen takia tuo joku höperö hokee tuota pikkuisen hyvää, kun hän tietää kuinka paljon täällä naureskellaan ja jopa halveksitaan sitä pikkuisen hyvän jakajaa, niin tämä nostaa sen esille ihan vain provosoidakseen. Se nauttii sitten, kun totuuksia kerrotaan tästä "soppakeisarista". Katsokaas, kun ärsyttää voi niinkin.
Ei todellakaan ole näin. Arvostetaan, että joku viitsii tehdä vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyttä. Tietenkin täällä on jotkut pelleilijät kirjoittaneet sellaisia "ironisia" ylistyksiä, joiden tarkoitus on oikeasti pilkata, mutta sen takiako pitäisi lopettaa vapaaehtoistyöhön kannustaminen, että jotkut pelleilee tai pilkkaa? Ei tämä yksi rovaniemeläinen luottamushenkilö ja liikemies ole ainoa hyväntekijä, vaan heitä on paljon, jotka vapaaehtoisesti mm. jakaa ruokaa köyhille tai pitävät erilaisia keittotapahtumia, mm. diakoniatyö tai Korkalovaaran keittotapahtuma. Silti pitää nostaa hattua, kun ihmiset auttaa toisia, mm. vanhuksia ulkoiluttavat ja käyvät yksinäisten luona kylässä. Se on arvostettavaa, kaunista toisten ihmisten auttamistoimintaa. Jos joku kiittää tämän liikemiehen työtä hyvien keittoruokien jakamisessa, niin mitä se haittaa.
Kyllä, hyviä ihmisiä on paljon, tekevät palveluksia niistä muille toitottamatta ja eivät teoillaan hae muiden hyväksyntää vaan saavat auttamisesta itselleen hyvän mielen.
Toista se jos juurikin ennen vaaleja tekeytyy hyväntekijäksi. Niin noloa ja läpinäkyvää suosion kalastelua.
Jos joka vuosi säännöllisesti jakaa köyhille ruokaa, niin miten se on vaalien alla? Pitäskö lopettaa kokonaan hyväntekeväisyys, ettei voi sanoa, "se vaan ääniä hakee"?
varastettua ruokaa.
Säännöllisesti?????? Milloin????
heti kun saa varastettua vanhuksille tarkoitetut ruuat.
Kulla pitta mantiitti hoita ja heti lenta takaisinin helsinki ja istuta edustuskuntata
koskikapakissa ei saa kuittia ja tiskin alta myydää kaikkea iliman kuittia . palkat maksamatta yms..korruptio rehottaa pedarit kyttää saalista sielä.