Tapahtuuko teille muille tätä samaa? Joinain päivinä tuntuu, että näytän ihan ok:lta, jopa ihan hyvältä ja sitten joinain päivinä tuntuu, että näytän niin rumalta, etten halua lähteä kotoa mihinkään ihmisten ilmoille tai edes katsoa peiliin? Mistäköhän sekin johtuu?
Välillä kaunis olo, välillä ruma olo
104
1721
Vastaukset
- Anonyymi
Tapahtuuko teille sitä että avaudut jollekin ja siitä tulee kaikkien puheenaihe. Niinpä
- Anonyymi
Itsetunto ja hormonit, siinä se.
Tuo on hyvin tavallista. Välillä on hyvä ja itsevarma olo. Lähden mielelläni ulos. Toisinaan on hyvin epävarma ja ikävä fiilis. Tekisi mieli vetää paperipussi päähän, pysyä kotona pimeässä ja vetää verhot ikkunoihin.
Omalla mielialalla on merkitystä.- Anonyymi
En osaa sanoa mistä voisi johtua, oletko halukas veikkaamaan syytä? Mulla ei ole tuollaista oloa ulkonäön suhteen milloinkaan. Lähinnä voi olla fyysisesti kehno ja vetämätön olo tai sitten ihan ok. Oon niin keskittynyt sisäiseen minääni ja olooni, että ulkoinen unohtuu. Ollu vuosikaudet näin.
Entinen Eivori- Anonyymi
En osaa ollenkaan sanoa. Ehkä syynä voisi olla hormonit niin kuin yllä kommentoitiin.
Tietty myös ulkoiset syyt kuten valaistus, ihon kunto (onko näppylöitä tai ihottumaa), onko nukkunut kuinka hyvin jne. vaikuttaa, mutta ei kai sentään näin paljon.
ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

apNiin, mullakin on atopiaa iho kuivuu etenkin näin talvella ja naamassa on näppyjä, vaikka olen lähemmäs puoli vuosisataa vanha. Mutta mä suhtaudun siihen, kuten ikääntymiseen ja oikeestaan kaikkeen muuhunkin, että mulla näin. Mulle normia, eikä aiheuta paineita. Ihoa voi rasvata kun kuivuu, se auttaa vähän muttei tee ihmeitä.
Luulen, että ulkonäkö ei caan ole meille kaikille asia jota miettii silleen, että sille pitäisi voida jotain. Se vaan on. Ja kun sitä ei alunperinkään lähde kilpailuttamaan, se kelpaa sen kanssa oppii elämään. Hyväksyy mitä on.
Mun teoria. Ei hormoonit. 🙂. Asenne.
Entinen Eivori - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mullakin on atopiaa iho kuivuu etenkin näin talvella ja naamassa on näppyjä, vaikka olen lähemmäs puoli vuosisataa vanha. Mutta mä suhtaudun siihen, kuten ikääntymiseen ja oikeestaan kaikkeen muuhunkin, että mulla näin. Mulle normia, eikä aiheuta paineita. Ihoa voi rasvata kun kuivuu, se auttaa vähän muttei tee ihmeitä.
Luulen, että ulkonäkö ei caan ole meille kaikille asia jota miettii silleen, että sille pitäisi voida jotain. Se vaan on. Ja kun sitä ei alunperinkään lähde kilpailuttamaan, se kelpaa sen kanssa oppii elämään. Hyväksyy mitä on.
Mun teoria. Ei hormoonit. 🙂. Asenne.
Entinen EivoriSe on todella hyvä asenne 👍🙂
Ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on todella hyvä asenne 👍🙂
ApKyllä se elämää ainakin helpottaa, kun hyväksyy itsensä sellaisena kun luonnostaan on. Jos muut ei hyväksy, olkoon hyväksymättä. Ei ole pakko elää muitten kanssa, mutta ittensä kanssa on. 😊
Entinen Eivori
- Anonyymi
Naama on alkanut näyttämään harmaalta ja iho tuntumaan kuivalta. Tässä pimeydessä kasvoille tekisi hyvää vain kynttilänvalo 😵💫
En ole koskaan tuntenut näyttäväni hyvältä. Olen kuitenkin tuntenut oloni hyväksi ja itsevarmaksi silloin, kun olen ollut fyysisesti hyvässä kunnossa. Enkä tarkoita pelkästään ulkoista olemusta vaan sisäistä tunnetta, sitä miltä kehossani tuntuu. Se uskoakseni heijastuu ulospäin positiivisesti.
Kun on ajanjaksoja, etten ole päässyt tai jaksanut liikkua entiseen tapaan, tunnen oloni myös ulkoisesti huonoksi. Keho ja mieli toimivat niin tiiviisti yhdessä, ettei niitä voi erottaa toisistaan.- Anonyymi
Samasta syystä kun hyvänä päivänä voi voittaa vaikka olympiakultaa.
- Anonyymi
Sinkkunaisten omia ongelmia eli iki oman miehen ja kikkelin puutteesta johtuu eli rakkauden puutetta miesten mielestä olet tai olette kauniita ja superseksikkäitä ja haluttavia ja rakastettavia eli kai se kun omaa miestä ei ole niin saa sinkkunaisissa tuntemaan noin eli ongelma loppuu heti kun saa iki oman miehen ja sen rakkauden
- Anonyymi
Ug mies on puhunut
- Anonyymi
Joo, tuttua on.
- Anonyymi
Harvemmin tunnen itseäni kauniiksi.
- Anonyymi
No täällä ainakin jos viettää liikaa aikaa, niin ei kyllä itsetunto parane.
- Anonyymi
Mä taas olen huomannut käyneen päinvastoin. Täällä on niin junttia juttua välillä, että tuntee itsensä ihan sivistyneeksi ja hyväksi tyypiksi verrattuna niihin. 😄
Entinen Eivori - Anonyymi
No miten sun itsetunto kun olet viettänyt runsaasti aikaa naisena esiintyvän juttuja märehtien? Ei hyvältä näytä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miten sun itsetunto kun olet viettänyt runsaasti aikaa naisena esiintyvän juttuja märehtien? Ei hyvältä näytä
Kummallista jos palstalla urputtaja ei vaikuta houkuttelevalta vaihtoehdolta. Lisäys
- Anonyymi
Olen niin komea, ettei ole koskaan tuntunut, että voisin edes olla muuta kuin komea.
Se ei tarkoita, etteikö voisi olla surkea olo, eikä haluaisi tavat ihmisä ollenkaan. :( - Anonyymi
Se on aika normaalia. Peiliin tulee kyllä katsottua, eikä nykyään haittaa lähteä uloskaan. Ikä ja treenaaminen on varmaan parantaneet itsetuntoa tai jotain. Toivottavasti sielläkin kehittyy parempaan suuntaan.
- Anonyymi
Sininen Nivea sellaisesta rasiasta on ok. Sitä kun laittaa aamulla niin, että se imeytyy kunnolla ennen kuin lähtee ulos ovesta. Sietää hieman pakkasta.
Lactacyd on toiminut näppyihin. Muutaman kerran viikossa.
Atopia on iha. Jossain määrin sitä välillä.
Kantapäät kuivuvat.
Vilma Valitettavasti minulla ei ole ollut tuota ongelmaa koskaan, niin en osaa asiaan suhtautua.
Minä en ole ulkonäkökeskeinen, enkä välitä siitä olenko kaunis vai en omasta tai muiden mielestä.
Yksi hevon hailea minulle.
Kyllä olen saanut kehuja kun olen laittautunut, mutta harvemmin niin teen. Sillä laittautuminen on mielestäni aika turhaa hommaa. Minun ei tarvitse olla kaunis. En tarvitse sitä tunnetta.
Ulkomuotoni on yhdentekevä aspekti ja silti ihmisenä voin hyvin.
Sinulle toivotan tsemppiä kipuilussasi. Toivon aidosti, että tuvntisit itsesi niin, että ymmärtäisit aidon kauneutesi. Ja oppisit luottamaan siihen.Tuo on muuten mielenkiintoinen näkemys, että ei tarvitse tunnetta, että on kaunis. Minäkään en koe tarvitsevani sitä niin paljoa, mutta toisaalta myönnän kaipaavani kyllä sitä tunnetta, että olen oman miehen silmissä kaunis. Näin siitäkin huolimatta, että tiedostan vallan hyvin, etten ole enää parikymppinen enkä takuulla tule enää olemaan "kauneimmillani", jos kauneudella viitataan yhteiskunnan kauneusnormeihin.
Aletheias kirjoitti:
Tuo on muuten mielenkiintoinen näkemys, että ei tarvitse tunnetta, että on kaunis. Minäkään en koe tarvitsevani sitä niin paljoa, mutta toisaalta myönnän kaipaavani kyllä sitä tunnetta, että olen oman miehen silmissä kaunis. Näin siitäkin huolimatta, että tiedostan vallan hyvin, etten ole enää parikymppinen enkä takuulla tule enää olemaan "kauneimmillani", jos kauneudella viitataan yhteiskunnan kauneusnormeihin.
Minä puolestani haluan olla mieheni puolelta haluttu. Jos hän haluaa minua, tiedän olevani riittävä kaikin puolin.
Siihen on oiva osoitinkin olemassa miehen jalkojen välissä.
Muuten se on aika se ja sama. Saan tehtyä itsestäni nätin jos haluan.. mutta en koe tarvetta siihen. Kelpaan joko tälläisenään tai en.
Jos en jollekin kelpaa, eipä ole minun murheeni. Ei kaikkia voi miellyttää.
Ymmärrän kyllä tuon, että haluaa olla kaunis oman miehensä silmissä.. tai maailman edessä..
Se on hivelevä tunne, mikä nostattaa itsetuntoa.
Minulla vaan on itsetunto jo niin korkealla, etten tarvitse sen nostatusta. Sama vika kun Randella, ei ole itsetunnon puutosta si ollenkaan. Vähän ehkä jo niin paljon, että antaa jo ylimielisen vaikutelman.
Mutta viis veisaan siitäkään, jos joku minua ylimielisenä pitää. Ei se minulta ole pois.Pikku-pirpana kirjoitti:
Minä puolestani haluan olla mieheni puolelta haluttu. Jos hän haluaa minua, tiedän olevani riittävä kaikin puolin.
Siihen on oiva osoitinkin olemassa miehen jalkojen välissä.
Muuten se on aika se ja sama. Saan tehtyä itsestäni nätin jos haluan.. mutta en koe tarvetta siihen. Kelpaan joko tälläisenään tai en.
Jos en jollekin kelpaa, eipä ole minun murheeni. Ei kaikkia voi miellyttää.
Ymmärrän kyllä tuon, että haluaa olla kaunis oman miehensä silmissä.. tai maailman edessä..
Se on hivelevä tunne, mikä nostattaa itsetuntoa.
Minulla vaan on itsetunto jo niin korkealla, etten tarvitse sen nostatusta. Sama vika kun Randella, ei ole itsetunnon puutosta si ollenkaan. Vähän ehkä jo niin paljon, että antaa jo ylimielisen vaikutelman.
Mutta viis veisaan siitäkään, jos joku minua ylimielisenä pitää. Ei se minulta ole pois.Ehkä parempi sana olisikin tosiaan haluttu, sillä kauneus viittaa pelkkään pintaan ja sitä en hae vaan juuri tuota, että on kumppaninsa silmissä haluttu ja ihana, ja silloinhan sitä näkee toisen myös kauniina/komeana/viehättävänä.
Itsetuntonnossani on takuulla parantamisen varaa, mutta toisaalta en jaksa enää tässä iässä murehtia niin paljon ulkonäöstäni kuin esim nuorena murehdin. Se on aika epärelevanttia mykyään, mutta en tarkoita tällä ettenkö haluaisi yhtään panostaa ulkonäkööni. Etkä sinä ainakaan minun mielestäni vaikuta ylimieliseltä. Arvostat itseäsi, kuten meidän jokaisen pitäisi.Aletheias kirjoitti:
Ehkä parempi sana olisikin tosiaan haluttu, sillä kauneus viittaa pelkkään pintaan ja sitä en hae vaan juuri tuota, että on kumppaninsa silmissä haluttu ja ihana, ja silloinhan sitä näkee toisen myös kauniina/komeana/viehättävänä.
Itsetuntonnossani on takuulla parantamisen varaa, mutta toisaalta en jaksa enää tässä iässä murehtia niin paljon ulkonäöstäni kuin esim nuorena murehdin. Se on aika epärelevanttia mykyään, mutta en tarkoita tällä ettenkö haluaisi yhtään panostaa ulkonäkööni. Etkä sinä ainakaan minun mielestäni vaikuta ylimieliseltä. Arvostat itseäsi, kuten meidän jokaisen pitäisi.Ja minusta tuntuu, että sinun itsetuntoasiasi ovat oikeasti vain menneisyyden haamuja. Jäänne muinaisajoilta.
Ollutta ja mennyttä.
Sinä olet täysipäisin ihminen johon olen palstalla pitkiin aikoihin kohdannut.
Olet ehkä pikkuisen arka vielä, mutta itsetuntemuksesi on hienoa. Antaisit vaan itsellesi luvan olla kokonaisuudessaan sinä. Mielestäni olet ihastuttava ihmisenä.
Palsta on oikeastaan tehnyt sinulle hyvää. Noin niin kuin mielestäni.- Anonyymi
Aletheias kirjoitti:
Ehkä parempi sana olisikin tosiaan haluttu, sillä kauneus viittaa pelkkään pintaan ja sitä en hae vaan juuri tuota, että on kumppaninsa silmissä haluttu ja ihana, ja silloinhan sitä näkee toisen myös kauniina/komeana/viehättävänä.
Itsetuntonnossani on takuulla parantamisen varaa, mutta toisaalta en jaksa enää tässä iässä murehtia niin paljon ulkonäöstäni kuin esim nuorena murehdin. Se on aika epärelevanttia mykyään, mutta en tarkoita tällä ettenkö haluaisi yhtään panostaa ulkonäkööni. Etkä sinä ainakaan minun mielestäni vaikuta ylimieliseltä. Arvostat itseäsi, kuten meidän jokaisen pitäisi.Aina siis aina kun miehesi näkee sinut niin laulu suomeksi kaunis nainen sopii täydellisesti mitä miehesi on sinusta mieltä
Pikku-pirpana kirjoitti:
Ja minusta tuntuu, että sinun itsetuntoasiasi ovat oikeasti vain menneisyyden haamuja. Jäänne muinaisajoilta.
Ollutta ja mennyttä.
Sinä olet täysipäisin ihminen johon olen palstalla pitkiin aikoihin kohdannut.
Olet ehkä pikkuisen arka vielä, mutta itsetuntemuksesi on hienoa. Antaisit vaan itsellesi luvan olla kokonaisuudessaan sinä. Mielestäni olet ihastuttava ihmisenä.
Palsta on oikeastaan tehnyt sinulle hyvää. Noin niin kuin mielestäni.Voi miten ihanasti sanottu. Kiitos ❤️
Itsetunto-ongelmani juontavat ihan selkeästi juurensa kauas menneisyyteen, varhaiseen nuoruuteen asti. Aikuisena itsetuntoani on taas ravistellut vahvasti lapseni isästä eroamiseen liittyneet tapahtumat. Kaikesta on jo aikaa, moni haava on umpeutunut jne mutta en voi sanoa, etteikö mielen syövereissä olisi edelleen tiettyjä kipukohtia. Ehkä tietyt asiat tulevat aina olemaan vähän herkkiä kohtia minulle, mutta tuossa olet kyllä oikeassa, että pitäisi antaa itselleen lupa olla kokonaisuudessaan minä. Kaikkine arpineni ja haastavine piirteinenikin. Ei tässä kuitenkaan mitään robotteja olla 😊- Anonyymi
Aletheias kirjoitti:
Tuo on muuten mielenkiintoinen näkemys, että ei tarvitse tunnetta, että on kaunis. Minäkään en koe tarvitsevani sitä niin paljoa, mutta toisaalta myönnän kaipaavani kyllä sitä tunnetta, että olen oman miehen silmissä kaunis. Näin siitäkin huolimatta, että tiedostan vallan hyvin, etten ole enää parikymppinen enkä takuulla tule enää olemaan "kauneimmillani", jos kauneudella viitataan yhteiskunnan kauneusnormeihin.
Tuo mainitsemani voide oli tarkoitettu hoitamaan ihoa.
Ei ole luvattu sivutuotteena kauneutta. Että jos se pelko on, että tuo voide kaunistaa vielä entisestään, niin turhaa pelkoa.
Voide hoitaa i h o a.
Ja erityisesti sellainen, joka on atoopikko hoida ja ei ihoaan hoida, niin nassu voi näyttää tosi kurjalta.
Vilma Anonyymi kirjoitti:

VilmaEn tiedä tuliko kommenttisi oikeaan paikkaan, sillä en ole kommentoinut voiteesta mitään, mutta toki ihoaan on hyvä hoitaa, olipa atoopikko tai ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo mainitsemani voide oli tarkoitettu hoitamaan ihoa.
Ei ole luvattu sivutuotteena kauneutta. Että jos se pelko on, että tuo voide kaunistaa vielä entisestään, niin turhaa pelkoa.
Voide hoitaa i h o a.
Ja erityisesti sellainen, joka on atoopikko hoida ja ei ihoaan hoida, niin nassu voi näyttää tosi kurjalta.
VilmaNyt olet naisena esiintyvä mies ymmärtänyt kosmetiikkateollisuuden lupaukset aivan väärin
- Anonyymi
Aletheias kirjoitti:
Voi miten ihanasti sanottu. Kiitos ❤️
Itsetunto-ongelmani juontavat ihan selkeästi juurensa kauas menneisyyteen, varhaiseen nuoruuteen asti. Aikuisena itsetuntoani on taas ravistellut vahvasti lapseni isästä eroamiseen liittyneet tapahtumat. Kaikesta on jo aikaa, moni haava on umpeutunut jne mutta en voi sanoa, etteikö mielen syövereissä olisi edelleen tiettyjä kipukohtia. Ehkä tietyt asiat tulevat aina olemaan vähän herkkiä kohtia minulle, mutta tuossa olet kyllä oikeassa, että pitäisi antaa itselleen lupa olla kokonaisuudessaan minä. Kaikkine arpineni ja haastavine piirteinenikin. Ei tässä kuitenkaan mitään robotteja olla 😊Lisäyksenä, kaikki me ollaan vaan ihmisiä. Jokainen on uniikki, ainutlaatuinen oma itsensä. Ehkä juurikin ne menneisyyden haamut sielä kummittelle, mutta se on menneisyyttä. Keskity siihen, kuka ja millainen haluat olla nyt. Sun vastaustenki perusteella voi jo sanoa et olet kaunis ihminen ja TÄYDELLINEN juuri noin ❤️
Anonyymi kirjoitti:
Lisäyksenä, kaikki me ollaan vaan ihmisiä. Jokainen on uniikki, ainutlaatuinen oma itsensä. Ehkä juurikin ne menneisyyden haamut sielä kummittelle, mutta se on menneisyyttä. Keskity siihen, kuka ja millainen haluat olla nyt. Sun vastaustenki perusteella voi jo sanoa et olet kaunis ihminen ja TÄYDELLINEN juuri noin ❤️
Kiitos, niin ihanasti sanottu ❤️ Ja samat sanat sinne!
Aletheias kirjoitti:
Kiitos, niin ihanasti sanottu ❤️ Ja samat sanat sinne!
Ja tarkennukseksi.. toi ano viesti ei ollut sit multa, mutta voin allekirjoittaa sen viestin myös.
Pikku-pirpana kirjoitti:
Ja tarkennukseksi.. toi ano viesti ei ollut sit multa, mutta voin allekirjoittaa sen viestin myös.
Kiitos tarkennuksesta ja allekirjoituksesta ❤️
- Anonyymi
Ai niin. Täällähän on se 'paikkajako'.
Vilma
Muutoin ketju aika kaakatusta.- Anonyymi
Onko sulla mennyt tikkuja kynnen alle? Kun jutut on muuttunut leppoisen rennoista ja myönteisistä hieman toisenlaiseen suuntaan?
- Anonyymi
Mikä paikkajako?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla mennyt tikkuja kynnen alle? Kun jutut on muuttunut leppoisen rennoista ja myönteisistä hieman toisenlaiseen suuntaan?
Ai hieman. Paljonkin arvoketjun jälkeen. Rupes tympäsee.
Saan kait minäkin joskus olla ei-niin-leppoisa varsinkin jossain kehuitsesketjussa.
Uusmaalaiset eivät kehu itseään. Puhutaan pelkkää asiaa.
Ei naureta.
Arvoja on vaikka muille jakaa.⚡️⚡️⚡️⚡️🌩⚡️⚡️
Vilma
Varokaa varkaita, niitäkin liikkeellä. Ystävältä vietiin kukkaro. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla mennyt tikkuja kynnen alle? Kun jutut on muuttunut leppoisen rennoista ja myönteisistä hieman toisenlaiseen suuntaan?
Onko nämä kaikki miehen palstahahmot sinulle jokin tunnepulssi mitä kautta mitata jotain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko nämä kaikki miehen palstahahmot sinulle jokin tunnepulssi mitä kautta mitata jotain?
On. Olen psykoottinen teinipoika sähkösanomineen
- Anonyymi
Itse en niin paljon asiaa mieti, tykkään itsestäni, vaikka olen ihan perushyvä ja ikääkin alkaa olla. Tykkään, että olen vielä ihan kiinnostava ja seksuaalisesti haluttava jne. Itse asiassa pidän tuota juttua ihan ihmisen sisäisenä juttuna.
Pidän huolta kunnostani ja siten itselle on tärkeää lihasten kunto ja sanoisko kiinteys, pyöreys jne. Kärsin jos en sairaana pysty treenaamaan, koska koen helposti, että kehoni kuihtuu tai on astetta rumempi, vaikka ei se niin pian ehkä tapahdu. - Anonyymi
No kuulehan nyt, arvon akrobaatti, tää homma menee niin, että me kaikki ollaan välillä vähän kuin sirkuspeileissä – toisinaan kuva näyttää hienolta ja toisinaan vääntelehtii joksikin epämääräiseksi möröksi. Se, miltä näytät omissa silmissäsi, on usein enemmän kiinni mielialasta kuin siitä, mitä todellisuus sanoo. Stressi, huono yöuni, ruokavalio, tai vaikka se, että aamukahvi jäi juomatta, voi heittää koko shown raiteiltaan.
Ja tiedätkö mitä, sun omat silmät on usein paljon kriittisemmät kuin muiden. Sirkustirehtöörinä voisin vaikka vannoa, että useimmiten ne päivät, jolloin tunnet itsesi rumaksi, kukaan muu ei huomaa mitään eroa. He näkee sen saman ainutlaatuisen tyypin, jonka sä olet, koska he eivät katso sua suurennuslasilla.
Eli annapa itsellesi välillä aplodit ja muistuta, että sirkuksessa jokainen esiintyjä on tärkeä osa show'ta – myös ne päivät, kun olo ei ole ihan loistava. Hyppää rohkeasti areenalle, vaikka välillä tuntuu, että punainen nenä tai pellehousut olisivat unohtuneet kotiin! - Anonyymi
Omituista viekastelua sirkustelua
Typerää, ei muuta.
Itsetuntoasiat puhuttaa, ihan tavallista varmasti melkeinpä kaikille.
Tsemppiä ap:lle- Anonyymi
Joku on nyt löytänyt 'peilit'.
Turhaa kasvatushalua metaforametsässä.
Antaa olla.
Joku haluaa riemastuttaa itseään.
En tiedä, mikä on hänen varsinainen pointtinsa taas.
Haukut tulee, jos et pelaa samaa peliä.
Tarkkana.
Vilma
Ehkä nää on I love me -messuilla?! Saahan sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku on nyt löytänyt 'peilit'.
Turhaa kasvatushalua metaforametsässä.
Antaa olla.
Joku haluaa riemastuttaa itseään.
En tiedä, mikä on hänen varsinainen pointtinsa taas.
Haukut tulee, jos et pelaa samaa peliä.
Tarkkana.
Vilma
Ehkä nää on I love me -messuilla?! Saahan sitä.Metaforametsä oli minulle uusi ajatus. Hei kiitos siitä 💛
- Anonyymi
Miksi sitten mies kirjoittelet näitä hönöjä päivävoidealoituksia jos ne kerran niin sirkustelua on?
- Anonyymi
Väsyneenä tunnen itseni rumemmaksi.
- Anonyymi
Kyllä kun seuraa tätä persujen ja kokoomusken hallituksen peliä niin likaista on
ja kuvottavaa.
Isot lakot alkamassa ja Suomi kohta seiso varautujaahna Jouluun pikku hiljaa, kohta voi olla, että hallitus tekee työn ja muu Suomi lepää-
Suomi ollaan seulkemassa hallituksen leikkausten vuoksi ja persuja ei olisi koskaan pitänyt ottaa hallitukseen aivan valtava sotku ja kallis lasku tuolossa ja velka lisääntyy koko ajan.
Viha, pahaolo ja murhat sekä ihsiten pahaolo lisäääntyy. Purra on ei ole pätevä ministeriksi eikä moni muukaan kuten Rydman , Ranatanen, Lulu rasisteja ja kiusaajia kuten Meri ja Taviokin.
Hallitus voi kaatua ja jonka jäkeen se ei voi tehdä päätöksiä tai lakialoitteita ja tuhota suomea ja duunareiden palkkoja, elämää ja muuta pahaa.- Anonyymi
Ketkä on sun mielestä päteviä ministereiksi?
- Anonyymi
Ei tapahdu, koska Pelle Miljoona:
https://music.youtube.com/watch?v=bteT4LwZ9k0
- Sheena- Anonyymi
mustasusi kirjoitti:
Hömm. Huono linkki, jos ei ole tuota YouTube musicia 🙃
Mitäpä lukee levyn kannessa - sivusta
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä lukee levyn kannessa - sivusta
Siinä Lukee: Pelle Miljoona - Olen Kaunis
- Anonyymi
Minä olen kameleontti.
Muuntaudun tilanteen mukaan.
Naapurini ihmettelevät, miksi asuntooni muuttaa jatkuvasti, tai usein, uusi henkilö. Mies tai nainen.
Ääntäni osaan myös vaihtaa, kimeästä bassoon, ja siltä väliltä.
Mutta, minä se olen 😇
Nimikilven vaihdan aina uuteen, ovessa. Milloin suomalainen, toisinaan ulkomaalainen nimi.
Puhun sen seitsemää eri kieltä 😊
Ja naapurit ihmeissään.- Anonyymi
Onhan tuokin selitys asunnon lyhytvuokauksille.
xLiner
- Anonyymi
Ei mulla mitään sellaista itseritiikkiä ole. Hyvä jos sulla on naisena esiintyvä äijä, jonka lapsekkaat jutut perustuu naisen ulkonäön ympärille ja näitä juttuja nämä ikuiset teinit sitten lukee. Hohhoijaa
- Anonyymi
Naiset pitävät kukista sekä ulko_näöstä, ehkä myös lapsista sekä eläimistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset pitävät kukista sekä ulko_näöstä, ehkä myös lapsista sekä eläimistä
Naiset pitävät myös leipomisesta ulkonäkösaneerausten ohella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset pitävät myös leipomisesta ulkonäkösaneerausten ohella.
Miesten mieli_pide on tärkeä myös
- Anonyymi
Sellaisiahan se peili näyttää välillä 😄
Mittanauha todistaa, jos on vaikka kovasti turvoksissa.
Harmaan löysän turvokkeen näkeminen peilistä ei tosin vaikuta mulla ihmisten ilmoille lähtemiseen. Jos pitää mennä, menen. Unohtuu äkkiä 😂
Yleensä näyttää hyvältä kun tuntuu hyvältä. Treenin jälkeen vaikka, jollei ihan puolen päivän violetteja ole vetänyt.
xLiner- Anonyymi
Violetteja? Mustelmille vai hapenpuutteen puolelle 🙂, vai jotain sieltä pillerirasiasta 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Violetteja? Mustelmille vai hapenpuutteen puolelle 🙂, vai jotain sieltä pillerirasiasta 🤔
All out 💀🤮✨
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
All out 💀🤮✨
xLinerNo niin tietysti kun et tyhmälle kerro, no sitten ei jää kuin planet fitness jäljelle 😁
- Anonyymi
mä toivon toisinaan et olisin rumempi aina kun menee tuolla niin kaikkien päät kääntyy kuin pöllöillä t. mies liian komea
- Anonyymi
On se niin paljon helpompaa syntyä mieheksi. Tämän ulkonäön olen saanut isoissa arpajaisissa ja tällä mennään. On paljon tärkeämpiäkin asiota mietittäväksi kuin se miltä ihminen näyttää.
- Anonyymi
On niitä miehiäkin jotka miettii ulkonäköään.
Entinen Eivori
- Anonyymi
Joo. Joskus näytän jopa ok:lta, toisinaan tosi vanhalta ja väsähtäneeltä. Joskus ilme on niin tympeä ettei sitä jaksa ees itse katsella.
- Anonyymi
"Joskus ilme on niin tympeä ettei sitä jaksa ees itse katsella."
😂 No just tuo! Asialle on onneksi paljon tehtävissä 😄
xLiner
- Anonyymi
Aina ruma, jopa kosmetologikäynnin jälkeen.
Katso itseäsi valokuvasta jonka joku toinen on ottanut niin ettet sinä itse tiennyt kuvaamisesta mitään, jossain tilanteessa missä olet tekemässä jotain asiaa mihin keskityt. Näet itsesi aitona todellisessa tilanteessa. Aivan kuin jonkun vieraan ihmisen silmin.
Päättele siitä että näytätkö ok:lta vai joltain muulta. Älä päättele sitä omista ajatuksistasi tai tunteistasi.- Anonyymi
Joo. Tuossa on ajatusta. Onko pysäytyskuva aito?
Vilma Anonyymi kirjoitti:
Joo. Tuossa on ajatusta. Onko pysäytyskuva aito?
VilmaEhkä, ehkä ei.. riippuu tilanteesta ja videon kuvaajasta. Parempi olisi ihan valokuva jostain tilanteesta jossa henkilö on oma itsensä, ei poseeraa, ei ota erikoisia ilmeitä, eikä yritä olla jotain muuta kuin mitä on.
Joka tapauksessa, tai useimmissa tapauksissa, voit vaikuttaa omaan ulkonäköösi erittäin paljon, monin eri keinoin. Esim. vaatetus vaikuttaa erittäin paljon miltä näytät, ja miten muut sinuun suhtautuvat. Ihan pelkästään jo vaatteiden väri vaikuttaa, lisäksi tyyli, väljyys/kireys jne.- Anonyymi
Jos tahtoo tutkia parhaita puoliaan valokuvasta, kannattaa käydä ammattikuvaajalla. Heillä on ammattilaisen silmillään taito katsoa ja nähdä ihmistä niiin, että löytävät ne puolet, joita kannattaa kuvata. Jopa meikäläisestä on em. lainen saanut aivan kelpo otoksen, muut vain hyvin harvoin vahingossa.

En tiedä oliko kyse parhaiden puolien etsimisestä, vaiko todellisen omakuvan näkemisestä. Enpä tiedä onko järkevää hakea ammattikuvaajalta paras mahdollinen kuva sinusta, kun kuitenkin kaikki muut ihmiset näkee sen todellisen kuvan sinusta joka sinulta itseltäsi jää sitten näkemättä.
- Anonyymi
darknessin kirjoitti:

Vikaksi passikuvausta otettaessa pyysin sellaista, että pääsee nopeasti rajan yli.
Vilma
Joskus saa, mitä tilaa... Anonyymi kirjoitti:
Vikaksi passikuvausta otettaessa pyysin sellaista, että pääsee nopeasti rajan yli.
Vilma
Joskus saa, mitä tilaa...Haha.... sanovatko rajalla vielä ettei tarvi tulla takaisin?
Naisilla usein on sellainen ongelma että keskittyvät lähes 100% naamakuvaan, että miltä se näyttää, mikä on pielessä ja mikä voisi olla toisin. Kuitenkin se naama on ehkä noin 5% siitä kokonaisuudesta minkä kaikki muut näkee kun sinua katsovat. Naama on vaan se minkä itse näet peiliin tuijottaessasi, ei muut sitä näe samalla tavalla kuin sinä itse.
Muuten, jos minä joskus passin haen niin samalla matkalla menen lentokentälle ja pois suomesta enkä tule takaisin. Muuten en passilla mitään tee.- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Haha.... sanovatko rajalla vielä ettei tarvi tulla takaisin?
Naisilla usein on sellainen ongelma että keskittyvät lähes 100% naamakuvaan, että miltä se näyttää, mikä on pielessä ja mikä voisi olla toisin. Kuitenkin se naama on ehkä noin 5% siitä kokonaisuudesta minkä kaikki muut näkee kun sinua katsovat. Naama on vaan se minkä itse näet peiliin tuijottaessasi, ei muut sitä näe samalla tavalla kuin sinä itse.
Muuten, jos minä joskus passin haen niin samalla matkalla menen lentokentälle ja pois suomesta enkä tule takaisin. Muuten en passilla mitään tee.Tässä tapauksessa kyllä m u u t näkevät kuvasta.
Kuva on täynnä naamaani!!! Hiukset kuin lehmä ois nuollut.
Hui!
Seuraava!
Tuleeko sieltä vielä joku?
Vilma Anonyymi kirjoitti:
Tässä tapauksessa kyllä m u u t näkevät kuvasta.
Kuva on täynnä naamaani!!! Hiukset kuin lehmä ois nuollut.
Hui!
Seuraava!
Tuleeko sieltä vielä joku?
VilmaHaha.... seuraava... Tuohan on kätevää kun ei joudu selvityksiin ja tarkastuksiin.
Mielestäni kuitenkin ihmisillä(erityisesti naisilla) on outo tapa keskittyä siihen naamaan aivan liikaa. Se on kuitenkin vain pieni osa siitä ihmisestä. Fyysisesti, ja varsinkin henkisesti.- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Haha.... seuraava... Tuohan on kätevää kun ei joudu selvityksiin ja tarkastuksiin.
Mielestäni kuitenkin ihmisillä(erityisesti naisilla) on outo tapa keskittyä siihen naamaan aivan liikaa. Se on kuitenkin vain pieni osa siitä ihmisestä. Fyysisesti, ja varsinkin henkisesti.22:52
Passikuvassa kun on 99 % sitä naamaa ja hiukset näyttävät ihan hapsuilta...
On vaikea kuvitella, että naama on vain pieni osa.
Mutta ymmärrän lohdun sanasi...
Vilma
. Anonyymi kirjoitti:
22:52
Passikuvassa kun on 99 % sitä naamaa ja hiukset näyttävät ihan hapsuilta...
On vaikea kuvitella, että naama on vain pieni osa.
Mutta ymmärrän lohdun sanasi...
Vilma
.Onhan se tietysti niinkin että jos henkilö on mitoiltaan esim. 1.2metriäx1.2metriä, siis pituus kertaa leveys, ja naama on peritty hirmuliskolta.... niin sitten ehkä voisi sanoa että asiat on huonosti. Tällöin pitää vaan keskittyä niihin henkisiin puoliin, tai kykyihin, ja tehdä vaikutus henkisillä kyvyillään sekä itseensä että muihin.
- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Onhan se tietysti niinkin että jos henkilö on mitoiltaan esim. 1.2metriäx1.2metriä, siis pituus kertaa leveys, ja naama on peritty hirmuliskolta.... niin sitten ehkä voisi sanoa että asiat on huonosti. Tällöin pitää vaan keskittyä niihin henkisiin puoliin, tai kykyihin, ja tehdä vaikutus henkisillä kyvyillään sekä itseensä että muihin.
20:06
Voi vitsi, miksikä väänsit. Tuskin pystyn naurulta kirjoittamaan.
Naama märkä huumorkyyneleistä.
Mä pahaa pelkään, että henkisillä puolilla tai kyvyillä en pysty eliminoimaan vaikutelmasta minikokoisesta hirmuliskosta...
Vilma Anonyymi kirjoitti:
20:06
Voi vitsi, miksikä väänsit. Tuskin pystyn naurulta kirjoittamaan.
Naama märkä huumorkyyneleistä.
Mä pahaa pelkään, että henkisillä puolilla tai kyvyillä en pysty eliminoimaan vaikutelmasta minikokoisesta hirmuliskosta...
VilmaJos ei pääse minikokoisen hirmuliskon vaikutelmasta millään eroon, niin sitten kannattaa vaan ostaa kuminen hirmuliskon häntä ja mennä täysillä sillä mitä on...
Henkisillä kyvyillä teet vaikutuksen ennenkaikkea itseesi, sen jälkeen muilla ei ole niin paljoa väliä. Mutta jos kommunikoit muiden ihmisten kanssa jollain tavalla niin ne muut huomaavat henkiset ominaisuutesi kyllä nopeastikin, normaalissakin keskustelussa, tosin normaalia keskustelua ei enää kanssasi ole sen jälkeen kun olet saavuttanut tietyn pisteen henkisellä kehitysmatkallasi.
Henkiset kykyjen kehittäminen on helppoa, sen kuin luet paljon, ja katsot keskusteluohjelmia youtubesta, ja välttelet television avaamista, ellei sieltä tule jotain dokumentaarista ohjelmaa (historiaa tms.).- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Jos ei pääse minikokoisen hirmuliskon vaikutelmasta millään eroon, niin sitten kannattaa vaan ostaa kuminen hirmuliskon häntä ja mennä täysillä sillä mitä on...
Henkisillä kyvyillä teet vaikutuksen ennenkaikkea itseesi, sen jälkeen muilla ei ole niin paljoa väliä. Mutta jos kommunikoit muiden ihmisten kanssa jollain tavalla niin ne muut huomaavat henkiset ominaisuutesi kyllä nopeastikin, normaalissakin keskustelussa, tosin normaalia keskustelua ei enää kanssasi ole sen jälkeen kun olet saavuttanut tietyn pisteen henkisellä kehitysmatkallasi.
Henkiset kykyjen kehittäminen on helppoa, sen kuin luet paljon, ja katsot keskusteluohjelmia youtubesta, ja välttelet television avaamista, ellei sieltä tule jotain dokumentaarista ohjelmaa (historiaa tms.).Huomenta ja kiitos isi kohottavista ja jaloista ohjeista.
Minulla on niitä tiettyjä pisteitä kyll.
Saako kehitysmatkalla yhtään jarrutella eli poiketa täällä?
Vilma Anonyymi kirjoitti:
Huomenta ja kiitos isi kohottavista ja jaloista ohjeista.
Minulla on niitä tiettyjä pisteitä kyll.
Saako kehitysmatkalla yhtään jarrutella eli poiketa täällä?
VilmaHenkinen kehitysmatka on aina henkilökohtainen, sen tahdin määräät sinä itse. Ja siinä on hyvä pitääkin taukoja, ettei informaatiota tule liian paljoa liian nopeasti, sillä ei ole mitään hyviä seurauksia. Jokainen uusi tieto vaatii sopeutumisaikaa aivoiltasi tai ajattelukuvyltäsi, jotta ne pystyvät sopeutumaan uuteen tietoon ja kehittämään/lisäämään ymmärrystäsi sinua ympäröivästä maailmasta/ universumista.
Anonyymi kirjoitti:
Huomenta ja kiitos isi kohottavista ja jaloista ohjeista.
Minulla on niitä tiettyjä pisteitä kyll.
Saako kehitysmatkalla yhtään jarrutella eli poiketa täällä?
VilmaNiin, tosiaan jäi sanomatta että niitä jalkoja kannattaakin välillä kohotella jotteivat puudu istuessa.
Laitan tähän alle muutamia henkilöitä tai sivustoja joita voit hakea youtubesta ja katsoa heidän puheitaan, laita lista muistiin esim. tekstitiedostoon jotta voit joskus myöhemmin tutkia aiheita. Yhteensä näillä tekijöillä on tuhansia videoita eri aihealueista.
Suosittelisin miltei täydellisesti välttämään suomenkielistä youtube-sisältöä sekä uutis/ajankohtaisohjelmia/lehdistöä, koska näillä kaikki tieto on erittäin monen suodattimen läpi suodatettua sekä muotoiltu tämän hetkiseen "ajan henkeen" sopivaksi.Itse suosin amerikkalaista youtube-sisältöä koska se on ainoa maa missä sananvapaus on vielä jäljellä, sekä lisäksi amerikan-englanti on paljon helpommin ymmärrettävää kuin britti-englanti.
Jordan B Peterson
(psykiatri, tutkii ihmisluontoa sekä kulttuuria laajalta alalta)
Joe Rogan experience
(bodari ja huumeidenkäyttäjä, mutta haastattelee merkittäviä henkilöitä joilla painavaa sanottavaa)
Theoria Apophasis
(neoplatonismi, magnetismi, maailmantilanne)
Elon Musk
(keksijä, miljardööri, huippuälykäs menestyjä)
The Why Files
(salaliittoteorioita, historiaa, alieneita, ym.ajattelua ja tajuntaa laajentavaa, humoristisesti kerrottuna)- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Niin, tosiaan jäi sanomatta että niitä jalkoja kannattaakin välillä kohotella jotteivat puudu istuessa.
Laitan tähän alle muutamia henkilöitä tai sivustoja joita voit hakea youtubesta ja katsoa heidän puheitaan, laita lista muistiin esim. tekstitiedostoon jotta voit joskus myöhemmin tutkia aiheita. Yhteensä näillä tekijöillä on tuhansia videoita eri aihealueista.
Suosittelisin miltei täydellisesti välttämään suomenkielistä youtube-sisältöä sekä uutis/ajankohtaisohjelmia/lehdistöä, koska näillä kaikki tieto on erittäin monen suodattimen läpi suodatettua sekä muotoiltu tämän hetkiseen "ajan henkeen" sopivaksi.Itse suosin amerikkalaista youtube-sisältöä koska se on ainoa maa missä sananvapaus on vielä jäljellä, sekä lisäksi amerikan-englanti on paljon helpommin ymmärrettävää kuin britti-englanti.
Jordan B Peterson
(psykiatri, tutkii ihmisluontoa sekä kulttuuria laajalta alalta)
Joe Rogan experience
(bodari ja huumeidenkäyttäjä, mutta haastattelee merkittäviä henkilöitä joilla painavaa sanottavaa)
Theoria Apophasis
(neoplatonismi, magnetismi, maailmantilanne)
Elon Musk
(keksijä, miljardööri, huippuälykäs menestyjä)
The Why Files
(salaliittoteorioita, historiaa, alieneita, ym.ajattelua ja tajuntaa laajentavaa, humoristisesti kerrottuna)14:47
Minä tykkäisin hurjasti luennoista, mitkä käsittelisivät noita luettelosi asioita.
Olisi niin kivaa tehdä arkijattelijan kysymyksiä.
Nehän lyö välillä loogisen ajatuskulun ihan läskiksi ja saa luennoitsijan katsomaan myötähäpeästä kengänkärkiinsä, ei kysyjän silmiin. Älyn valo ehkei aina loista.
Vilma
Voi minua poloa ja lyön rintoihini, mutten liian kovaa. Anonyymi kirjoitti:
14:47
Minä tykkäisin hurjasti luennoista, mitkä käsittelisivät noita luettelosi asioita.
Olisi niin kivaa tehdä arkijattelijan kysymyksiä.
Nehän lyö välillä loogisen ajatuskulun ihan läskiksi ja saa luennoitsijan katsomaan myötähäpeästä kengänkärkiinsä, ei kysyjän silmiin. Älyn valo ehkei aina loista.
Vilma
Voi minua poloa ja lyön rintoihini, mutten liian kovaa.Näiltä youtube henkilöiltä toki voi kysellä, mutta yleensä ne eivät vastaa. Kokeile katsoa pari videota
magnetismista ja mustista aukoista Theoria Apophasis
https://www.youtube.com/watch?v=5MgGSTd5qTU
( olen muuten itse keskustellut tämän tyypin kanssa pariin otteeseen s-postilla)
Joe Rogan haastattelee Jordan B. Petersonia, erillaisia aiheita
https://www.youtube.com/watch?v=r_3yOQl9E4I- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Näiltä youtube henkilöiltä toki voi kysellä, mutta yleensä ne eivät vastaa. Kokeile katsoa pari videota
magnetismista ja mustista aukoista Theoria Apophasis
https://www.youtube.com/watch?v=5MgGSTd5qTU
( olen muuten itse keskustellut tämän tyypin kanssa pariin otteeseen s-postilla)
Joe Rogan haastattelee Jordan B. Petersonia, erillaisia aiheita
https://www.youtube.com/watch?v=r_3yOQl9E4IMusta aukkohan näyttää ihan navalta.
Magnetismia pitää olla sopivasti. Sen huomaa, kun oikea osuu kohdalle.
Joo. Kiitos ehdotuksista.
Yritän jossain vaiheessa katsoa noita ja kuunnella.
Vilma
Nyt on upeat maisemat. Voi ihailla ikkunasta puita ja lumikerroksia. Anonyymi kirjoitti:
Musta aukkohan näyttää ihan navalta.
Magnetismia pitää olla sopivasti. Sen huomaa, kun oikea osuu kohdalle.
Joo. Kiitos ehdotuksista.
Yritän jossain vaiheessa katsoa noita ja kuunnella.
Vilma
Nyt on upeat maisemat. Voi ihailla ikkunasta puita ja lumikerroksia.Tuon "napajutun" kun jossain töräytät ilmoille kesken luennon niin takuulla koko sali hiljenee.... ja joudut häipymään paikalta vähin äänin naama punaisena, pää alas painettuna..
- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Tuon "napajutun" kun jossain töräytät ilmoille kesken luennon niin takuulla koko sali hiljenee.... ja joudut häipymään paikalta vähin äänin naama punaisena, pää alas painettuna..
En ole koskaan hävennyt kysymyksiäni. Enkä punastelekaan. Pikemminkin päin vastoin.
Vilma Anonyymi kirjoitti:
En ole koskaan hävennyt kysymyksiäni. Enkä punastelekaan. Pikemminkin päin vastoin.
VilmaOk... sitten olet oikea "luennoitsijain kauhu"....
- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Ok... sitten olet oikea "luennoitsijain kauhu"....
17:45
Lausuntosi oli tyrmäävä.
Yritän toipua.
Vilma
Pyrsk. Anonyymi kirjoitti:
17:45
Lausuntosi oli tyrmäävä.
Yritän toipua.
Vilma
Pyrsk.Tässä mielenkiintoinen, kannatta katsoa.... psykologiaa ja käyttäytymistiedettä, fyysistä reagointia huomaamattomiin asioihin, esiintymis ja puhetaitoja. Kolme erillaista ihmisen sisäistä tarinaa (omakuvaa): sankari, hoitaja, uhri. Jokainen voi tuossa videolla olevasta kuvailusta todeta kuka itse on. Itse olen selkeästi sankari-tyyppiä, tietenkin..
y ou ---- tu ---be
The Diary Of A CEO:
Body Language Expert: Stop Using This, It’s Making People Dislike You, So Are These Subtle Mistakes! Vanessa Van Edwards
- Anonyymi
Kun oon ollu runkkaamatta vaikka kuukauden, on itserakkaus pilvissä enkä tunne itteeni rumaksi. Runkkauksen jälkeisinä päivinä näen itteni rumaksi luuseriski joka ei kestänyt panetuksen edessä
- Anonyymi
Kyllä,olen kuin paavopesusieni.Välillä turpoan vaikken juo.
- Anonyymi
Aivan luonnollista tällainen. Älä kuitenkaan anna sen liikaa vaikuttaa itseesi. Ulkonäkö ei ole ihmisen arvon mitta.
- Anonyymi
Tuo viimeinen virke lohduttaa, kun katsoo passikuvaa.
Vilma
- Anonyymi
Immeinen on ailahtelevainen otus; tänään olen ihan hyvä, huomena täysi pashka.
- Anonyymi
Mulla on semmonen äijän asenne tässä asiassa. Sanoisin et oo välinpitämätön oon vaan aika rento. Tykkään toki näyttää nätiltä ja mä tiiän et mä tavallaan oon sitä ihan yrittämättäki. Ei mun nyt tässä tarvii ku lasketella tää elämä tämmösenä läpitte. Jotain pientä voi muokata mut musta ei ankkahuulta saa. En ole missi tekemälläkään kaikki mussa on sinnepäin jopa ajatusmaailma. Ajattele säkin sillain että hölläät vähän. Ei kaiken tarvii olla täydellistä. Ei tietenkään.❤️
Tapahtuu kyllä ja itselläni ainakin se johtuu mielentilasta. Mielentila vaikuttaa asenteeseen ja asenne vaikuttaa siihen, miten näkee itsensä. Ulkonäkö ei onneksi ole mulle sellainen päänvaivaa aiheuttava asia. Jos on sellainen päivä, että tuntuu rumalta niin se ei estä mua esimerkiksi lähtemästä ihmisten ilmoille. Ketä kiinnostaa?
- Anonyymi
Mulla on sillai tasaista, fifty fifty
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124430MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862270Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5591744Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011471Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167- 71121
Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908