Kemijärven liimapuupalkkitehtaasta uhkaa tulla valtiolle yli kymmenen miljoonan euron lasku. Jos yrityssaneerauksessa oleva yhtiö ajautuu konkurssiin, osa luottotappioista lankeaa valtiolle ja tehtaan miljoonatuet valuvat hukkaan.
Jos velkasaneeraus ei onnistu, voi Kemijärvellä seisova Arktos Oy:n tehdas koitua kalliiksi veronmaksajille. Kun Stora Enson lopetti Kemijärven sellutehtaan, rakennettiin paikkakunnalle julkisin varoin vahva tukipaketti. Yritys sai kehittämisavustuksia 5,5 miljoonaa euroa ja väkeä koulutettiin 300 000 eurolla.
Tämän lisäksi valtion eritysrahoittaja Finnveran lainoja on kiinni yli 11 miljoonaa.
Jos yritys kaatuu, joutuu valtio maksamaan luottotappioista noin kuusi miljoonaa euroa. Näin suomalaisille tulisi maksettavaa tehdashankkeesta yhteensä lähes 12 miljoonaa euroa.
Pekkarinen luotti menestykseen
Yksi liimapuupalkkitehdashankkeen puuhamiehistä oli Vanhasen kakkoshallituksen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.). Hän toteaa nyt, että Arktosin tilanne on pettymys, mutta hankkeesta tehtiin tarvittavat riskiselvitykset. Esimerkiksi yhtiön heikko omavaraisuusaste otettiin huomioon. Olennaista oli, että Stora Enso sitoutui hankkeeseen 11 miljoonan euron sijoituksellaan.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Halpa hinta greenpeacen vaimentamiseksi.
Bio ja vety on päivän teemat kempassa. Muut saa väistyä.
Biosellutehdas ja Vetytehdas ovat nyt IN Kemijärvellä.
Vanhanen ja Pekkarinen kaksi vanhaa ketkua!
Missä hakämies siellä puliveivaus!
Arkoshan kävi Kemijärvellä tekemässä rahaa, näin pahat kielet vihjailevat.
Nyt kuitenkin Arkosilla miksipä ei olisi. https://arkos.fi/
Väärä firma..höh!
https://www.is.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000001784761.html
Onkohan Kemijärvelle jo aikoinaan perustettu oma Arkotos joka on hakeutunut konkurssiin. Tavallaan konkurssiin menee koko firma. Kyllä tämä touhu on haiskastanut alusta asti ja nyt se on alkanut haisemaan.
Missä kepu, siellä epäselvyyksiä 🤬
Stora Enso lakkautti Kemijärven sellutehtaan vuonna 2008, jolloin yli 200 ihmistä joutui työttömäksi. Itä-Lappi julistettiin äkilliseksi rakennemuutosalueeksi, ja valtio kokosi 17 miljoonan euron tukipaketin.
Kemijärven pelastajaksi kaavailtiin liimapuuta valmistavaa Arktos Groupia. Yhtiö osti osan Stora Enson tehdaskiinteistöstä ja lupasi töitä valtaosalle sellutehtaalta irtisanotuista työntekijöistä. Yhtiön toiminnan oli määrä olla täydessä vauhdissa kesän 2009 jälkeen.
HIENO puhallus!
Stora Enso ilmoitti kirjaavansa alas Arktos Groupin osakkeet ja lainasaatavat. Alaskirjauksista koituu noin 11 miljoonan euron negatiivinen kertaerä vuoden viimeisen neljänneksen tulokseen.
Kun noita Arktosin saamia rahasummia laskee jotka on saanut eri tahoilta. Samalla voi verrata mitä sillä rahalla saatiin aikaan. En mikään talousnero ole, väkisinkin tulee mieleen että on niitä rahoja mennä vääriin taskuihin. Eiköhän tässä ollut pahin huijaus mitä Kemijärvi on kokenut.
Onneksi Biomassa Oy:n osakeanti tuli ja sitten se Biorefin uusi tehdas. Luvattiin 110 % varmuudella, mutta jotkut epäilivät, hävettää. Saatiin työtä ja yrittämistä paikkakunnalle.
Olenko kuulevinani katkeruutta?
Nyt saadaan biotehtaalle halpaa energiaa vetyvoimalasta. Nostan hattua näille yrittäjille, jotka nostavat Kemijärven takaisin maailman kartalle. Loppuu 20 vuotta jatkunut pimeys ja masennus.
Voi hyvinkin olla että joku yritys vielä luottaisi investoida tänne, pelkona heillä kuitenkin on mahdollinen vastarinta. Etuna täällä on vesistö, esim datakeskukset tarvitsevat vesistöä jäähdytykseen.
Mihin se vety kuljetetaan ja millä., laiva ei käy juna hidas jäljelle jää putki jota poromiehet vastustaa.