Nyt kun vuosi lähenee loppuaan, niin katsotaanpa hieman tätä kulunutta vuotta työmarkkinoiden ja työnhaun kantilta.
Itse jäin työttömäksi vuoden alussa, sillä entinen tehtäväni lakkautettiin. Olen koulutettu ja työkokemusta on koulutustani vastaavalta alalta kertynyt kiitettävästi. Tämän vuoden alkukeväästä laittanut n. 200 työhakemusta, enimmäkseen oman alan tehtäviin, mutta olen hakenut myös hanttihommia. Haastattelupyyntöjä on tullut kaikkiaan kolme, joista yhdessä selvisin kahden parhaan joukkoon. Muuten olen saanut näitä "saimme tehtävään 380 hakemusta ja valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun" viestejä, kuten niin moni muukin suomalainen.
(Olisi muuten mielenkiintoista nähdä ne, joihin se työnhaun valinta on kohdistunut. Epäilen, että ovat taruolentoja!)
Miten selviämme ensi vuodesta, kun tällä hetkellä näyttää siltä, ettei avoimia työpaikkoja ole tulossa lisää ja kaikista mahdollisista avuista leikataan? Mikä ratkaisuksi? Kouluttautuminen on poissuljettu, sillä sitäkään ei enää tueta.
Ja loppuun vielä terveiset Arkadianmäelle; jos viime eduskuntavaaleissa äänestin nykyhallituksen puolesta, niin tämä virhe ei varmasti tule toistumaan 2027.
Työmarkkinat 2024
13
259
Vastaukset
- Anonyymi
Sinä et ole ainua, joka on ymmärtänyt että äänesti väärin.
Mutta ei teitä pelkästään siitä voi syyttää, tulian Persulta aikamoinen valhe päästetty vaaleissa.
EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.- Anonyymi
Jos yhtään politiikkaa on seurannut, niin pitäisi olla tiedossa että perussuomalaisilla on sellaisia poliitikkoja jotka pitää kaikkia työttömiä ideologisesti työttöminä, ja halveksuu heitä.
Nämä perussuomalaisissa isot nimet jotka näin ajattelee ovat "kateellisia" oikea sana voisi olla katkeria työttömille koska ajattelevat että "he saavat vain olla, nämä vasemmistolaiset anarkistit, ideologisesti työttömät sosialistit"
He eivät näe jotain "isänmaallista köyhää työtöntä" Kyllä he näkevät sen anarkistisosialisti vassarin kun katsovat niiden sinisten katkerien silmien takaa tätä maailmaa. Eivät aja hyvän puolesta sen köyhän työttömän suomalaisen asemaa, vaan vastaavat pahalla, kostaen verivihollisilleen, köyhille ideologisesti työttömille anarkisti vassari sosialisteille.
Nyt ovat saaneet sen tehdyksi, sitten saksi kuvia sosiaalisiin medioihin, ihan vain että pystyy vielä sielä näyttää sen katkeruuden, vielä oikein hymysuin poseeraten vaikka sisällä vallitsee kiehuva viha näitä vasemmistososialisteja, jotka ovat ideologisesti työttöminä kohtaan ja siinä samalla se heijastuu ja vaikuttaa kaikkiin työttömiin suomalaisiin, joka ikiseen.
Tämän olisi pitänyt olla päivänselvää, mutta TE HERÄNNEET perussuomalaiset jotka toitotatte että muut valehtelee, media puoltaa muita puolueita ja kerrotte miten muut ihmiset on aivopestyjä ja nukkuu, niin laittakaa te herätyskello soimaan, koska te vasta syvässä unessa olettekin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos yhtään politiikkaa on seurannut, niin pitäisi olla tiedossa että perussuomalaisilla on sellaisia poliitikkoja jotka pitää kaikkia työttömiä ideologisesti työttöminä, ja halveksuu heitä.
Nämä perussuomalaisissa isot nimet jotka näin ajattelee ovat "kateellisia" oikea sana voisi olla katkeria työttömille koska ajattelevat että "he saavat vain olla, nämä vasemmistolaiset anarkistit, ideologisesti työttömät sosialistit"
He eivät näe jotain "isänmaallista köyhää työtöntä" Kyllä he näkevät sen anarkistisosialisti vassarin kun katsovat niiden sinisten katkerien silmien takaa tätä maailmaa. Eivät aja hyvän puolesta sen köyhän työttömän suomalaisen asemaa, vaan vastaavat pahalla, kostaen verivihollisilleen, köyhille ideologisesti työttömille anarkisti vassari sosialisteille.
Nyt ovat saaneet sen tehdyksi, sitten saksi kuvia sosiaalisiin medioihin, ihan vain että pystyy vielä sielä näyttää sen katkeruuden, vielä oikein hymysuin poseeraten vaikka sisällä vallitsee kiehuva viha näitä vasemmistososialisteja, jotka ovat ideologisesti työttöminä kohtaan ja siinä samalla se heijastuu ja vaikuttaa kaikkiin työttömiin suomalaisiin, joka ikiseen.
Tämän olisi pitänyt olla päivänselvää, mutta TE HERÄNNEET perussuomalaiset jotka toitotatte että muut valehtelee, media puoltaa muita puolueita ja kerrotte miten muut ihmiset on aivopestyjä ja nukkuu, niin laittakaa te herätyskello soimaan, koska te vasta syvässä unessa olettekin.No ei tässä kukaan puoltanut persuja, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja jos kertoo äänestäneensä edellisissä vaaleissa nykyhallituksen puolesta, niin ei se automaattisesti tarkoita, että olisi äänestänyt perussuomalaisia. Itse äänestin kokoomuksen ehdokasta, mutta 2027 vaaleissa valitsen toisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei tässä kukaan puoltanut persuja, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja jos kertoo äänestäneensä edellisissä vaaleissa nykyhallituksen puolesta, niin ei se automaattisesti tarkoita, että olisi äänestänyt perussuomalaisia. Itse äänestin kokoomuksen ehdokasta, mutta 2027 vaaleissa valitsen toisin.
No persuthan nyt kääntää takkia pari kertaa päivässä jos siitä yhtään itse hyötyvät, kertoo kaiken kyseisestä regiimistä.
- Anonyymi
Juu no, tehtäviin valitaan nuoria vastavalmistuneita, joilla ajantasainen teoria hallussa, mutta joille ei työkokemuksen puutteen vuoksi tarvitse maksaa palkkaan nk. kokemuslisää
- Anonyymi
Ei riitä että on hyvä. EI. Täytyy olla paras!
Jos samaa työpaikkaa hakee 200 työnhakijaa niin työnhakijiain joukossa on varmastikin 20-40 hyvää hakijaa. Se ei riitä. Vain yksi saa paikan. Paras.- Anonyymi
Siihen työpaikkaan ei yleensä valita parasta vaan sopivin hakijoista. Noilla on merkittävä ero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen työpaikkaan ei yleensä valita parasta vaan sopivin hakijoista. Noilla on merkittävä ero.
paras on kyllä sama kuin sopivin. Työantajan mielestä paras.
- Anonyymi
Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, mutta tänä vuonna on tullut yhtä monta uutta työtöntä.
Kaikki, mitä PerSkokkareet lupaavat, kannattaa kääntää päinvastaiseksi, kuten työpolitiikasta huomataan. Samaan sarjaan kuuluu Purran lupaus:"Polttoaineiden hinta laskee", vaikka todellisuudessa hän nostaa niitä noin €urolla.
Orpo lupasi, että koulutuksesta ei leikata, mutta aikuiskoulutustuki lopetettiin, ammatinvaihto tehtiin mahdottomaksi jne. - Anonyymi
Nyt kiristävät niin, ettei vähävaraisille jää jäljelle enää niitä murusiakaan pöydän reunalle. Mutta odottakaapa vaan, kun seuraavat vaalit lähestyvät, niin aletaan hölläämään nyörejä ja tehdään myönnytyksiä, jotta saadaan äänestäjät taas hetkeksi halpaan. Muistakaa tämä hetki ja kaikki ne tyhjät lupaukset silloin.
- Anonyymi
mahottomat vaatimukset työnantajilla nykyisin että työnhakijalla pitäisi olla ikää 20vuotta ja vähintään 25vuoden työkokemus
- Anonyymi
Tuollaiset työnantajaehdokkaat ovat jo etukäteen valinneet työntekijänsä korruptioilla ennen kuin ilmoittavat avoimista työpaikoistaan julkisesti.
- Anonyymi
Kun pettyy työnhakuun noin 200 kertaa niin ei niihin seuraaviin hakemuksiin enää kiinnosta pätkääkään panostaa... Ihan feikkiä koko työnhaku nykyään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778