Kokemuksia epävakaasta persoonallisuushäiriöstä

Älä gubbe kalastele tarinaa näin innokkaasti you weirdo nro 1

Pitkäämpä kestit moista. Selitys "Hän on niin ihana hyvinä aikoina" on niin kulunut, että ihme että joku vielä tuota käyttää puolustuksenaan sille, että tyytyy kuramaton rooliin.

No, jos haukkuminen ymv. on ollut traumaattista, hae ammattiapua, sieltä saat varmasti myös vinkkejä erilaisista vertaistukiryhmistä.

Pelasta itsesi niin kauan kuin voit! Laske mies menemään omaa tietäänsä. Hän ei ole sinulle paras mahdollinen ystävä, puhumattakaan seurustelukaveri.

Vain laske se menemään ja keskittäydy rauhallisimpiin ystäviin.
Mies tietää aivan tarkkaan että hänellä on megaongelma. Sinä et ole kykenevä sitä ratkaisemaan. Joten poistu kuvioista hyvän sään aikana.

Meillä se epävakaasti käyttäytyvä on nainen ja viidenkympin lähestyessä tunteiden vuoristorata, haukkujen ja solvausten ruokottomuus, käsiksi käyminen ym. tuntuu vaan pahenevan. Epävakaus ei ole rauhoittunut. Lastensuojelu ym. ovat todenneet, että Suomessa ei pelkästä epävakaan ph:n "merkeistä" aikuista hoitoon saa jos ei tämä itse sinne halua. Paras neuvo heiltä on ollut käyttää erilaisia kriisipalveluja itse, jotta jaksan itse eteenpäin... kunnes saan aikaiseksi erota ja pelastaa itseni ja lapset.

Vaikeaa on jaksaa jatkaa... Hankin ymmärrystä mielenterveysongelmista, traumoista ja opettelen asennoitumista niin, että hän on ilmeisesti kiltti ja hyvää tarkoittava ihminen; mutta että geenit, kokemukset ja kotikasvatus, heikko itsetunto ym. yhdistelmänä ovat saaneet mielenterveyden ratkeamaan. Eli käytännössä iskostan itseeni ajatuksen, että hän on sairas, ja joku päivä ehkä hyväksyy sen itsekin ja joko hakee apua tai ei hae. Vrt. alkoholismi-nimiseen sairauteen. Tällöin minun on helpompi kuvitella, että vika ei ole minussa niin kuin hän aina sanoo.

Hei. Ensimmäisenä pahoittelut, että olet päätynyt jakamaan elämäsi epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän ihmisen kanssa. Omalla kohdalla tämä häiriö ilmeisesti kehittyi lapsuudessa vanhempieni pahoinpitelyn ja yksin eristyksiin jättämisen seurauksena. Olin aina huono ja ei haluttu yksilö. Tästä syntynyt epäluottamus KAIKKIIN kanssaeläjiin purkautuu varsinkin läheisimpään kumppaniin juurikin kuvailemillasi henkisillä tavoilla. Oma aviomieheni on lapsuuden ystäväni, joka tuntee minut ja menneisyyteni läpikotaisin. Hän ottaa tyynesti vastaan oman myrskyisyyteni, koska hän tietää, ettei omat kiukkukohtaukseni ole oikeasti hänestä johtuvia. Sen sijaan mikään fyysinen väkivalta ei kuulu tähän häiriöön eikä ihmissuhteeseen, mitä mielestäni kannattaisi jatkaa. Vaikkei väkivaltaa olisikaan suhteessa, en voi silti suositella herkälle ja hyvälle ihmiselle suhteen jatkamista itseni kaltaisen henkilön kanssa, koska luottamuksen ja rakkauden rakentaminen puoleltani on vienyt vuosikymmeniä, enkä edelleenkään ole 42v iässä puolisolleni niin hyvä kumppani, kuin hän ansaitsisi. Voin vain olla kiitollinen hänen paksunahkaisuudestaan :)

Yksi miesystäväkokelas ainakin totesi nimenomaan tykkäävänsä vuoristoradasta ja siitä, että nainen on koko ajan hyppäämässä kielekkeen yli. Meitä on moneksi.

Hae apua. Löytyy mielenterveysyhdistyksiä. Terveysasemillakin on usein psykiatrisia sairaanhoitajia tai jos olet työssä, juttele työterveydessä.

Itsellä on se kokemus, että jos temperamentit on kovin erilaisia, voi toisen rauhallisuus ja kiltteys vain lietsoa toisen reaktioita, koska ei saa ikään kuin vastinetta omille tunteilleen. Mikään väkivalta ei ole silti hyväksyttyä ja sinun täytyy varjella itseäsi. Hae apua pian. Kaikki kyllä järjestyy. Älä anna itseäsi manipuloida. Saat olla oma itsesi.