Tapaamisten määrästä ja laadusta tuoreehkossa parisuhteessa

Olen seurustellut keväästä saakka ihanan miehen kanssa. Meillä on kummallakin yläkouluikäiset lapset, jotka tulevat kyllä toimeen keskenään mutta eivät ole ylimpiä ystävyksiä. Pojilla on kovin erilaiset kiinnostuksen kohteet ja toimivat eri tavalla nukkumaanmenoajoista lähtien.

Mies harrastaa aktiivisesti, ja on harrastuksensa parissa joka ikinen arki-ilta 3-4 h ja usein viikonloppuisinkin. Tämä ei minua haittaa, sillä keksin kyllä itselleni puuhaa enkä jää yksinäni kotiin istumaan. Miehen poika ei käy äidillään ollenkaan, ja minun poikani viettää isällään useimmiten yhden yön viikonloppuna. Tuon yhden yön vietän miehen luona ja oman poikani ollessa pidempään isänsä kanssa loma-aikoina olen ollut miehen luona pidempiä pätkiä, kesällä jopa useamman viikon kerrallaan. Olemme myös lomailleet muutamaan otteeseen yhdessä, lapset mukana. Aikataulun salliessa käymme yhdessä ulkona syömässä, leffassa tms.

Ongelmaksi on muodostunut miehen valitus siitä, että emme koskaan kerkeä näkemään. Hänen mielestään olisi ihan hyvä järjestely, että hän tulisi poikansa kanssa meille joskus illlalla harrastuksensa jälkeen klo 20 tienoilla ja poistuisi sitten itse paikalta aamulla ennen kahdeksaa, jättäen minut selviytymään teinien kanssa. Välimatkaa meillä on muutama kymmenen kilometriä.

Minun mielestäni näemme olosuhteisiin nähden juuri niin paljon kuin on järkevästi mahdollista. Yhteen en ole vielä valmis muuttamaan. Mies on aivan tuskastunut vähäiseen tapaamisten määrään ja aloittaa asiasta riidan aina vaan useammin silloin kun lähden sieltä kotiini. Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet samalla kaavalla: sunnuntaina kun lähden kotiini, alkaa viestittely siitä kuinka on masentavaa kun en ole siellä. Tämä muuttuu kyselyksi siitä, miksi he eivät poikansa kanssa voi tulla meille tuollaisille pikaisille yön yli vierailuille, joista edellisessä kappaleessa mainitsin. Minä en näille ole lämmennyt, sillä mielestäni se olisi epäreilua poikia kohtaan (jotka joutuisivat väkisin pitämään toisilleen seuraa) eikä myöskään minulle, sillä joutuisin viihdyttämään miehen teinipoikaa ja tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä että hänellä ei ole mitään tekemistä. Kyselyt muuttuvat pian jonkun sortin sekoitukseksi itsesääliä ja minun moittimistani, kunnes lakkaavat kokonaan. Puolen päivän (tai pidemmän) mykkäkoulun jälkeen seuraa anteeksipyyntöjä joista kuitenkin paistaa taustalta se, että minä olen tässä väärässä.

Kun olemme yhdessä, ei mitään ongelmia ole. Viettäisin mielelläni aikaa yhdessä enemmänkin, mutta miehen harrastus vie tosiaan niin suuren osan arki-illoista (ja viikonlopuistakin), että emme kerta kaikkiaan kerkeä. Minä olen kuitenkin ihan tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Minä haluan tavata silloin kun siihen on oikeasti aikaa, eikä niin että yritetään kaikki juosta illalla samaan paikkaan vain siksi että voidaan taas aikaisin aamulla erota ja lähteä omiin hommimme. Plussana tietysti vielä se, että sille miehen teinipojalle mun pitäisi joka kerran järjestää nukkumapaikka, puhtaat lakanat, pyyhkeet jne. ja aamulla järjestää ne taas pesuun ja kaappiin.

Arvoisat kanssaeläjät, sanokaas olenko ihan kohtuuton?