Sähköautolla ajaminen kallistumassa vuodenvaihteessa

Sähköautojen verotus on muuttumassa ensi vuonna. Valtion talousarvioesityksen mukaan täyssähköautojen ajoneuvoveron perusvero nousisi noin 53 euroa ja käyttövoimavero keskimäärin noin 35 euroa vuodessa. Myös ladattavien hybridien ajoneuvoveroa korotettaisiin.
Lopulliset päätökset valtion budjetista tehdään eduskunnan täysistunnossa joulukuussa.

Sähköautojen autoveroon ei ole tulossa muutoksia. Autovero maksetaan ensimmäistä kertaa rekisteröitävistä tai käyttöönotettavista autoista. Sähköautot vapautettiin autoverosta lokakuussa 2021.

Noin 90 euroa enemmän vuodessa
Kuinka suurista korotuksista olisi kyse?

Sähköauton ajoneuvoveron suuruus riippuu auton iästä ja painosta. Perusvero ennen 30.9.2021 käyttöönotetulle sähköautolle on nyt 53,29 euroa ja sitä uudemmille 118,26 euroa vuodessa.

Käyttövoimavero taas riippuu ajoneuvon kokonaismassasta. Sähköautoilla se on nyt 1,5 senttiä per päivä per alkava 100 kilogrammaa.

Esimerkiksi vuonna 2023 käyttöönotetusta ja 2616 kiloa painavasta Tesla Model Y:stä maksetaan nyt ajoneuvoveroa yhteensä 266,09 euroa vuodessa, Traficom havainnollistaa. Tästä perusveroa on 118,26 euroa ja käyttövoimaveroa 147,83 euroa.

Korotusten jälkeen vanhempien sähköautojen perusvero olisi noin 106 euroa ja uudempien noin 171 euroa vuodessa.

Käyttövoimavero puolestaan nousisi 1,5 sentistä 1,9 senttiin per päivä per alkava sata kiloa.

Samaisen Tesla Model Y:n ajoneuvovero nousisi yhteensä noin 358 euroon. Perusveron osuus olisi 171 euroa ja käyttövoimaveron noin 187 euroa vuodessa. Korotusta tulisi siis kaikkiaan noin 92 euroa vuodessa.

Korotus näkyy ensi vuoden maksuissa
Ajoneuvoveron muutokset tulisivat voimaan vuoden 2026 alussa, mutta sähköautoilijalle muutos näkyisi jo vuoden 2025 alusta. Koska ajoneuvovero kannetaan etukäteen 12 kuukauden pituiselta verokaudelta, uusien veroperusteiden mukaisia verolippuja lähetettäisiin jo tammikuusta 2025 alkaen.

Verolippu on Traficomin lähettämä ajoneuvon verotuspäätös ja samalla lasku, jonka mukaisesti ajoneuvon haltija maksaa ajoneuvoveron.

Auton verokausi ei noudata aina kalenterivuotta. Esimerkiksi jos auton myy, verokausi loppuu myyntipäivään.

”Jos auton verokausi on esimerkiksi helmikuun alusta seuraavan tammikuun loppuun, sisältää vuoden 2025 verolippu 11 kuukaudelta nykyisillä verotasoilla laskettua ajoneuvoveroa ja yhden kuukauden uusilla verotasoilla laskettua veroa”, valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Markus Teräväinen selvittää.

Ajoneuvoveron voi maksaa etukäteen pidemmältä ajalta. Jos myy sähköautonsa ensi vuonna, etukäteen suoritettu liikamaksu hyvitetään automaattisesti seuraavalla verolipulla. Vaihtoehtoisesti kuluttaja voi hakea veronpalautusta Traficomin sähköisessä asiointipalvelussa.

Sähköautolla on edelleen halpa ajaa
Sähköautoilu olisi Suomessa korotusten jälkeenkin verrattain edullista, Autoalan keskusliitosta arvioidaan Kuluttajalle. 1.10.2021 jälkeen rekisteröidyn täyssähköauton ajoneuvovero olisi kokonaisuudessaan keskimäärin noin 336 euroa, sitä vanhemman 271 euroa.

Vertailun vuoksi dieselautojen ajoneuvovero olisi muutosten jälkeen 612 euroa. Bensiinikäyttöisestä autosta maksetaan vain perusveroa, joka laskisi nykyisestä 192 eurosta 171 euroon.

”Hallituksen esittämä ajoneuvoveron korotus on maltillinen. Ajoneuvoveron osuus auton käyttökustannuksista on pieni. Eniten käyttökustannuksia aiheutuu polttoainekustannuksista ja huolto- ja korjauskustannuksista”, Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala suhteuttaa.

Traficomin vertailun mukaan bensiiniautojen keskimääräinen polttoainekustannus on noin 0,10 euroa kilometrille. Sähköauton energiakustannukset ovat alle kolmannes siitä, noin 0,03 euroa kilometrille.

Sähköauton huoltokustannusten taas on arvioitu olevan noin kolmanneksen alemmat kuin bensa- ja dieselautoissa.

Ruotsissa ajoneuvovero vain muutaman kympin
Myös eurooppalaisessa vertailussa Suomen ajoneuvoveron taso on maltillinen, vaikka liikenteen kokonaisveroaste onkin korkea, Autoalan keskusliitto arvioi.

Tosin joissakin maissa sähköautoilua tuetaan Suomeakin kevyemmällä verotuksella, kertoo Euroopan autonvalmistajien liiton vertailu.

Esimerkiksi Ruotsissa sähköautojen vuosittainen ajoneuvovero on noin 360 kruunua eli runsaat 30 euroa. Saksassa vuoden 2025 loppuun mennessä ensirekisteröitävät sähköautot on kokonaan vapautettu ajoneuvoverosta enintään kymmenen vuoden ajan.

Autoalan keskusliitto huomauttaa myös, että täyssähköisten työsuhdeautojen verokannuste on jatkumassa vuosina 2026–2029. Täyssähköauton verotusarvosta vähennetään tuloverotuksessa 170 euroa kuukaudessa.

”Kannusteen merkitys on tavalliselle kuluttajalle tärkeä, koska se tuo vaihtoautomarkkinaan edullisempia vähän käytettyjä sähköautoja, jolloin yhä useammalla kotitaloudella on mahdollisuus vaihtaa ladattavaan autoon”, Lausala sanoo.
11983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Voi vit!! Tätä hallitusta!! Kyl persut ja kokkarit on syvältä! Sietäs viedä tää jengi saunan taa!! Vaikka vattuja keräämään!!

Äänestä

varmaan nousee vakuutuksetkin...ei ihan halpaa korjailla ja hinailla ympäri suomea etsien toimivaa latausasemaa..

Äänestä
  • Ei taida nuo verojutut vaikuttaa valituksien hintaan mitenkään?🤡

    Äänestä

Ei taida nuo muutamat kympit vuodessa kaataa sähköautoilua tai omistajan taloutta?

Äänestä
  • Juu ei muutamat kympit mutta 2000e kuukaudessa arvonalenema voi kaataa?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Juu ei muutamat kympit mutta 2000e kuukaudessa arvonalenema voi kaataa?

    Siksi kannattaakin ostaa sähköauto, eikä nopeasti arvonsa menettävää pakoputkiautoa.

    Äänestä

Uskomatonta että vielä lisää pitää maksaa sähköautolla ajosta josta nyt jo maksaa enempi kuin polttiksella ajosta. Sähköauton arvo sulaa niin nopeasti että sen kun laskee mukaan niin ajo sähköllä on kalleinta ylivoimaisesti.

Äänestä

Nyt valmistaudutaan siihen, että kaikilla taviksilla tulee olemaan sähköautot!

Äänestä

Muuten hyvä aloitus, mutta ajaminen ei noilla toimilla ole sen kalliimpaa kuin nyt.

Äänestä

Veroja ja maksuja pitää nostaa niin paljon, että päästään ruuhkista ja jonoista eroon. Senttien laskijat menkööt fillarilla.

Äänestä

Nyt kun sähköautoilu kallistuu roimasti, niin saako siihen jonkinlaista valtion tukea?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sähköautojen verotus on muuttumassa ensi vuonna. Valtion talousarvioesityksen mukaan täyssähköautojen ajoneuvoveron perusvero nousisi noin 53 euroa ja käyttövoimavero keskimäärin noin 35 euroa vuodessa. Myös ladattavien hybridien ajoneuvoveroa korotettaisiin.
Lopulliset päätökset valtion budjetista tehdään eduskunnan täysistunnossa joulukuussa.

Sähköautojen autoveroon ei ole tulossa muutoksia. Autovero maksetaan ensimmäistä kertaa rekisteröitävistä tai käyttöönotettavista autoista. Sähköautot vapautettiin autoverosta lokakuussa 2021.

Noin 90 euroa enemmän vuodessa
Kuinka suurista korotuksista olisi kyse?

Sähköauton ajoneuvoveron suuruus riippuu auton iästä ja painosta. Perusvero ennen 30.9.2021 käyttöönotetulle sähköautolle on nyt 53,29 euroa ja sitä uudemmille 118,26 euroa vuodessa.

Käyttövoimavero taas riippuu ajoneuvon kokonaismassasta. Sähköautoilla se on nyt 1,5 senttiä per päivä per alkava 100 kilogrammaa.

Esimerkiksi vuonna 2023 käyttöönotetusta ja 2616 kiloa painavasta Tesla Model Y:stä maksetaan nyt ajoneuvoveroa yhteensä 266,09 euroa vuodessa, Traficom havainnollistaa. Tästä perusveroa on 118,26 euroa ja käyttövoimaveroa 147,83 euroa.

Korotusten jälkeen vanhempien sähköautojen perusvero olisi noin 106 euroa ja uudempien noin 171 euroa vuodessa.

Käyttövoimavero puolestaan nousisi 1,5 sentistä 1,9 senttiin per päivä per alkava sata kiloa.

Samaisen Tesla Model Y:n ajoneuvovero nousisi yhteensä noin 358 euroon. Perusveron osuus olisi 171 euroa ja käyttövoimaveron noin 187 euroa vuodessa. Korotusta tulisi siis kaikkiaan noin 92 euroa vuodessa.

Korotus näkyy ensi vuoden maksuissa
Ajoneuvoveron muutokset tulisivat voimaan vuoden 2026 alussa, mutta sähköautoilijalle muutos näkyisi jo vuoden 2025 alusta. Koska ajoneuvovero kannetaan etukäteen 12 kuukauden pituiselta verokaudelta, uusien veroperusteiden mukaisia verolippuja lähetettäisiin jo tammikuusta 2025 alkaen.

Verolippu on Traficomin lähettämä ajoneuvon verotuspäätös ja samalla lasku, jonka mukaisesti ajoneuvon haltija maksaa ajoneuvoveron.

Auton verokausi ei noudata aina kalenterivuotta. Esimerkiksi jos auton myy, verokausi loppuu myyntipäivään.

”Jos auton verokausi on esimerkiksi helmikuun alusta seuraavan tammikuun loppuun, sisältää vuoden 2025 verolippu 11 kuukaudelta nykyisillä verotasoilla laskettua ajoneuvoveroa ja yhden kuukauden uusilla verotasoilla laskettua veroa”, valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Markus Teräväinen selvittää.

Ajoneuvoveron voi maksaa etukäteen pidemmältä ajalta. Jos myy sähköautonsa ensi vuonna, etukäteen suoritettu liikamaksu hyvitetään automaattisesti seuraavalla verolipulla. Vaihtoehtoisesti kuluttaja voi hakea veronpalautusta Traficomin sähköisessä asiointipalvelussa.

Sähköautolla on edelleen halpa ajaa
Sähköautoilu olisi Suomessa korotusten jälkeenkin verrattain edullista, Autoalan keskusliitosta arvioidaan Kuluttajalle. 1.10.2021 jälkeen rekisteröidyn täyssähköauton ajoneuvovero olisi kokonaisuudessaan keskimäärin noin 336 euroa, sitä vanhemman 271 euroa.

Vertailun vuoksi dieselautojen ajoneuvovero olisi muutosten jälkeen 612 euroa. Bensiinikäyttöisestä autosta maksetaan vain perusveroa, joka laskisi nykyisestä 192 eurosta 171 euroon.

”Hallituksen esittämä ajoneuvoveron korotus on maltillinen. Ajoneuvoveron osuus auton käyttökustannuksista on pieni. Eniten käyttökustannuksia aiheutuu polttoainekustannuksista ja huolto- ja korjauskustannuksista”, Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala suhteuttaa.

Traficomin vertailun mukaan bensiiniautojen keskimääräinen polttoainekustannus on noin 0,10 euroa kilometrille. Sähköauton energiakustannukset ovat alle kolmannes siitä, noin 0,03 euroa kilometrille.

Sähköauton huoltokustannusten taas on arvioitu olevan noin kolmanneksen alemmat kuin bensa- ja dieselautoissa.

Ruotsissa ajoneuvovero vain muutaman kympin
Myös eurooppalaisessa vertailussa Suomen ajoneuvoveron taso on maltillinen, vaikka liikenteen kokonaisveroaste onkin korkea, Autoalan keskusliitto arvioi.

Tosin joissakin maissa sähköautoilua tuetaan Suomeakin kevyemmällä verotuksella, kertoo Euroopan autonvalmistajien liiton vertailu.

Esimerkiksi Ruotsissa sähköautojen vuosittainen ajoneuvovero on noin 360 kruunua eli runsaat 30 euroa. Saksassa vuoden 2025 loppuun mennessä ensirekisteröitävät sähköautot on kokonaan vapautettu ajoneuvoverosta enintään kymmenen vuoden ajan.

Autoalan keskusliitto huomauttaa myös, että täyssähköisten työsuhdeautojen verokannuste on jatkumassa vuosina 2026–2029. Täyssähköauton verotusarvosta vähennetään tuloverotuksessa 170 euroa kuukaudessa.

”Kannusteen merkitys on tavalliselle kuluttajalle tärkeä, koska se tuo vaihtoautomarkkinaan edullisempia vähän käytettyjä sähköautoja, jolloin yhä useammalla kotitaloudella on mahdollisuus vaihtaa ladattavaan autoon”, Lausala sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu