Hei!
Erosin kolme vuotta sitten, jäin kahden lapsen yksinhuoltajaksi, lapset ovat nyt 7v ja 10v.
Erosta tähän asti en ole pystynyt (tai jotain) aloittamaan vakavaa suhdetta, menoni olen mennyt viikonloppuina jolloin lapset ovat isällä tai isän vanhemmilla. Niinä viikonloppuina kun lapset ovat kotona, meillä eletään täysin lasten ehdoilla. En ole ottanut saunakaljaakaan lasten nähden, ja hyvin harvoin mies (suhde tai ystävä) on käynyt, ja jos joku on tarvinnut yösijaa, lapset ovat majottautuneet viereeni ja vieras on joutunut nukkumaan patjalla lattialla.
No, sitten tapasin vappuna Juhan, ja meillä synkkasi ihan kivasti. Juha kosiskeli innokkaasti, lähetteli kukkia, soitteli usein ja tekstiviestitteli vielä useammin. Koska hän asuu eri paikkakunnalla, emme töittemme vuoksi voineet tapailla kuin viikonloppuisin, joten annoin periksi periaatteilleni ja Juha sai tulla viettämään viikonloppua minun ja lasten kanssa. Juhalle vaan tuntui viina maistuvan, joten tein selväksi että lasten aikana ei saa olla juovuksissa. Kaikki menikin ihan okei, jonkin aikaa.
Sitten suhteeseemme tuli kai arki eteen. Juha alkoi kouria minua nöyryyttävästi takapuolesta tai rinnoista ihan lasten nähden ja muutama hassu saunakalja vaihtui muutamaan hassuun kossupulloon. Viikolla soittoja alkoi tulla aina vaan myöhemmin ja myöhemmin, ja niiden linja oli ihme jankuttamista, "tykkäätkösä musta vai et", juopuneen jorinaa. Ja auta armias jos en vastannutkaan, sain kuulla olevani ylpeä ja vaikka mitä.
Sitten tuli tämä juhannus. Juha tuli meille jo torstaina, hyvin nauttineena, vaikka koitti esittää selvää, mikä minua vasta suututtikin, olisi ilmoittanut että haluaa juoda, ja tullut meille vasta perjantaina. Tai lauantaina.
Perjantaina piti sitten aloittaa korjaamaan olotilaa aamukaljalla, iltakuuteen mennessä sitä oltiin jo hyvässä vauhdissa, mankka huusi täysillä ja Juha soitteli kavereilleen "hyvää jussia"-puheluita kovaäänisesti. Lauantai meni suht rauhallisesti, kaverilla oli kova krapula, mutta hän kärsi sen. Mutta sunnuntaiaamuna, hän halusi seksiä vaikka lapset olivat jo hereillä vaatimassa aamupalaa. Jotenkin mulla silloin naksahti ja sen jälkeen, kaikki mitä Juha sanoi tai teki, ärsytti suunnattomasti. Kahvisokerin sekoittaminen, rummuttaminen musiikin tahtiin, kyseleminen turhanpäiväsistä asioista vaikka näki että keskityn kirjan lukemiseen.. Kaikki.
Juha lähti kolmen maissa, eikä sen jälkeen ole mitään kuulunut. Uskallankohan mennä tänäiltana nukkumaan, varmana yöllä puhelin alkaa soida.
Olen sitten miettinyt elämääni tässä koko illan. Mahdankohan ikinä löytää kaveria kenet hyväksyisin elämäämme ja kuka ottaisi huomioon meidän elämämme ja toivomuksemme. Tuntuu ihan mahdottomalta ajatella että joku asuisi täällä meidän kanssamme ihan joka päivä, ja kuinka hissuksiin hänen pitäisi olla ettei tekisi mitään mikä ärsyttäisi minua.
Miten minusta tuntuu että yksin, ilman sen vakituisempaa suhdetta on paljon parempi.
Erosin kolme vuotta sitten, jäin kahden lapsen yksinhuoltajaksi, lapset ovat nyt 7v ja 10v.
Erosta tähän asti en ole pystynyt (tai jotain) aloittamaan vakavaa suhdetta, menoni olen mennyt viikonloppuina jolloin lapset ovat isällä tai isän vanhemmilla. Niinä viikonloppuina kun lapset ovat kotona, meillä eletään täysin lasten ehdoilla. En ole ottanut saunakaljaakaan lasten nähden, ja hyvin harvoin mies (suhde tai ystävä) on käynyt, ja jos joku on tarvinnut yösijaa, lapset ovat majottautuneet viereeni ja vieras on joutunut nukkumaan patjalla lattialla.
No, sitten tapasin vappuna Juhan, ja meillä synkkasi ihan kivasti. Juha kosiskeli innokkaasti, lähetteli kukkia, soitteli usein ja tekstiviestitteli vielä useammin. Koska hän asuu eri paikkakunnalla, emme töittemme vuoksi voineet tapailla kuin viikonloppuisin, joten annoin periksi periaatteilleni ja Juha sai tulla viettämään viikonloppua minun ja lasten kanssa. Juhalle vaan tuntui viina maistuvan, joten tein selväksi että lasten aikana ei saa olla juovuksissa. Kaikki menikin ihan okei, jonkin aikaa.
Sitten suhteeseemme tuli kai arki eteen. Juha alkoi kouria minua nöyryyttävästi takapuolesta tai rinnoista ihan lasten nähden ja muutama hassu saunakalja vaihtui muutamaan hassuun kossupulloon. Viikolla soittoja alkoi tulla aina vaan myöhemmin ja myöhemmin, ja niiden linja oli ihme jankuttamista, "tykkäätkösä musta vai et", juopuneen jorinaa. Ja auta armias jos en vastannutkaan, sain kuulla olevani ylpeä ja vaikka mitä.
Sitten tuli tämä juhannus. Juha tuli meille jo torstaina, hyvin nauttineena, vaikka koitti esittää selvää, mikä minua vasta suututtikin, olisi ilmoittanut että haluaa juoda, ja tullut meille vasta perjantaina. Tai lauantaina.
Perjantaina piti sitten aloittaa korjaamaan olotilaa aamukaljalla, iltakuuteen mennessä sitä oltiin jo hyvässä vauhdissa, mankka huusi täysillä ja Juha soitteli kavereilleen "hyvää jussia"-puheluita kovaäänisesti. Lauantai meni suht rauhallisesti, kaverilla oli kova krapula, mutta hän kärsi sen. Mutta sunnuntaiaamuna, hän halusi seksiä vaikka lapset olivat jo hereillä vaatimassa aamupalaa. Jotenkin mulla silloin naksahti ja sen jälkeen, kaikki mitä Juha sanoi tai teki, ärsytti suunnattomasti. Kahvisokerin sekoittaminen, rummuttaminen musiikin tahtiin, kyseleminen turhanpäiväsistä asioista vaikka näki että keskityn kirjan lukemiseen.. Kaikki.
Juha lähti kolmen maissa, eikä sen jälkeen ole mitään kuulunut. Uskallankohan mennä tänäiltana nukkumaan, varmana yöllä puhelin alkaa soida.
Olen sitten miettinyt elämääni tässä koko illan. Mahdankohan ikinä löytää kaveria kenet hyväksyisin elämäämme ja kuka ottaisi huomioon meidän elämämme ja toivomuksemme. Tuntuu ihan mahdottomalta ajatella että joku asuisi täällä meidän kanssamme ihan joka päivä, ja kuinka hissuksiin hänen pitäisi olla ettei tekisi mitään mikä ärsyttäisi minua.
Miten minusta tuntuu että yksin, ilman sen vakituisempaa suhdetta on paljon parempi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
miehen numeron kohdalta niin saat makeat unet. Niin minä teen, jos haluan nukkua ja tiedän, että on mahdollista häiriökäytöstä luvassa. Näin jää muut numerot auki, jos jollakulla on oikea hätä.
Miehestä: kiertoon vain tuollaiset juoppolallit. Hyvää kesää sinulle mukeloiden kanssa!
hyvä vaan jos pääset eroon tuollaisesta miehestä heti alkuun, ajattelepas millaista elämä olisi joka päivä joutuisit katsomaan noita nyt jo ärsyttäviä piirteitä miehessä, ja varmaa on että pahimpia piirteitä et hänestä vielä tiedäkään!
Kyllä niitä hyviä miehiäkin vielä löytyy, usko pois. Itselläni oli muutama vuosi sitten sama tilanne, ajattelin tokko löydän koskaan enää rinnalleni miestä jonka kanssa haluaisin elää kun tuntui tuo rima olevan pettymysten jälkeen aika korkealla. Juuri kun olin taipunut jo kohtalooni ja luulin että yksinhuoltajana kai tässä sitten loppuelämä eletään, tapasin nykyisen aviomieheni ja niinhän siinä kävi että jalat meni alta!
Tuollaiset viinaanmenevät öykkärit kannattaa kiertää kaukaa, sellaisista ei ole kuin harmia! Tsemppiä ja onnea koko perheelle!
että olen ennemmin yksin kun huonossa suhteessa ja jos onni on tullakseen se tulee. Epätoivoon ei ainakaan miesten takia kannata vaipua(sen vaistoo ja sillon kyllä miehet juoksee karkuun). Kyllä se sinullekin joku mukava mies on tässä maailmassa...kun vaan lakkaat koko ajan ajattelemasta sitä. Itse löysin rakkaan mieheni juuri silloin kun sitä vähiten odotin:). Aurinkoa sinulle elämään ja unohda tollaset Juhat ja sen tyyppiset niistä ei ole kuin harmia!
Taisin olla yhdessä tuommoisen juhan kanssa, nöyryyttävää ja ahdistavaa liittoa kesti 5 vuotta. Onneksi tulit järkiisi ajoissa.
Miksi ihmisistä tulee tuommoisia.
Helppoa olla erossa, eikä uudella suhteella ole kiirettä. Jos nyt joskus joku eteen tulee.
Mulla on kaksi lasta, hekin alkoivat oireilla siinä sairaassa tilanteessa.