Minua vihastuttaa suunnattomasti, kun luen näitä kirjoituksia. Olen vihainen niille sairaille väkivaltaisille miehille, mutta olen myös vihainen niille heikoille naisille, jotka alistuvat väkivallalle. En haluaisi syyllistää uhria, mutta en voi tunteilleni mitään. Itse jättäisin heti miehen, joka tekisi mitään väkivaltaista tai yrittäisi saada itsetuntoani alas.
Minulla on yksi kaveri, joka seurustelee aikapommin kanssa. Mies on jo ainakin kerran käyttäytynyt väkivaltaisesti tyttöä kohtaan, mutta siitä huolimatta kaverini on niin naiivi, että on muuttamassa miehen kanssa yhteen. Mies on sairaalloisen mustasukkainen ja kehittää typeriä riitoja tyhjästä. Kaverini on naiivi, kouluja käymätön ja hänen itsetuntonsa on melko huono. He ovat molemmat läheisriippuvaisia.
Tunnen miehen hyvin ja olen varoitellut kaveriani hänestä, mutta hän ei usko minua, vaan yrittää uskotella, ettei mitään ongelmia ole. Vihastuttaa niin paljon, että oikeastaan olisikin ihan oikein, kun kaverini saisi turpaan, kun kerta on niin tyhmä ja naiivi! Kauheaa, että ajattelen tällä tavalla, koska olen aina pitänyt itseäni feministinä ja naistenpuollustajana. Mutta joskus todella tuntuu, että jotkut naiset oikein ajautuvat tyhmyyttään huonoihin suhteisiin.
Minulla on yksi kaveri, joka seurustelee aikapommin kanssa. Mies on jo ainakin kerran käyttäytynyt väkivaltaisesti tyttöä kohtaan, mutta siitä huolimatta kaverini on niin naiivi, että on muuttamassa miehen kanssa yhteen. Mies on sairaalloisen mustasukkainen ja kehittää typeriä riitoja tyhjästä. Kaverini on naiivi, kouluja käymätön ja hänen itsetuntonsa on melko huono. He ovat molemmat läheisriippuvaisia.
Tunnen miehen hyvin ja olen varoitellut kaveriani hänestä, mutta hän ei usko minua, vaan yrittää uskotella, ettei mitään ongelmia ole. Vihastuttaa niin paljon, että oikeastaan olisikin ihan oikein, kun kaverini saisi turpaan, kun kerta on niin tyhmä ja naiivi! Kauheaa, että ajattelen tällä tavalla, koska olen aina pitänyt itseäni feministinä ja naistenpuollustajana. Mutta joskus todella tuntuu, että jotkut naiset oikein ajautuvat tyhmyyttään huonoihin suhteisiin.
Vastaukset 39
Vanhimmat
että on tilanteita, ettei pysty jättämään!
..puhua ja arvostella, kun ei ole itse kokenut. Koittakaa hyvät ihmiset muistaa arvostellessanne muita asiasta kuin asiasta, että asioilla on puolensa ja kaikki ei todellakaan ole aina miltä näyttää. Se on helppoa arvostella sivusta, mutta itse tilanteeseen jouduttuaan ei aina asiat menekään kuten on suunnitellut. Syitä voi olla yhtä monta kuin ihmisiä. Itselläni syy siihen, miksi en päässyt tuollaisesta miehestä eroon, oli se, että minulla ei ollut siihen aikaan elämässäni muita. Tämä mies oli samalla minulle läheisin ja vihollinen. Mutta onneksi lopulta pääsin hänestä. Inhottaa todella, kun aina löytyy näitä paremmin tietäviä totuuden torvia ja virheettömiä ihmisiä. Ihmisten elämässä kun on tapana, että aina ei voi asioille mitään, vaikka kuinka haluaisi. Tämä voi olla yksi syy, miksi näistä asioista vaietaan!!
Alkuperäisen viestin kirjoittaja ei varmasti ollut asialla arvostellakseen muita. Jotkut todellakin ovat niin lapsellisia ja sulkevat silmänsä todellisuuden pilkahduksilta.
Rakkauttako? Ei vaan pelkkiä pilvilinnoja. Rakkauden eteen täytyy nähdä vaivaa ja tuskaa toisessa mielessä. Ei se ole palkkä sopimus tai kevyt ihastuminen siihen, että joku kerrankin huomaa minut.
Minä elin lapsuuteni väkivaltaisessa perheessä. Tai niin, isäni teki perheestä väkivaltaisen. Olen nähnyt tukoissa irtoavia hiuksia, lentäviä lautasia, mustelmia. Olen juossut yön selkään karkuun ala-asteikäisenä ja toivonut yläasteikäisenä, että isä päästäisi kurkustani irti....kun en kohta saa enää happea. Olen huutanut ja kiljunut ja nähnyt useamman kerran kun poliisit hakivat isän.
Minä siis olen ihminen joka tietää koska suhteesta pitää lähteä menemään. Mutta lähdinkö omastani? En. Miksi? Siksi että rakastin ja siksi, että tiesin koska mieheni on väkivaltainen. Hän oli lauhkea kuin lammas, silloin kun hän ei juonut viinaa. Mutta kun pullo oli korkattu, hän oli kuin toinen ihminen. Kerran lähdin kotoani ja soitin poliisit. Sanoin hänelle, että jos hän tahtoo minut takaisin, hänen pitää valita. Minä tai alkoholi nollatoleranssilla. Hän valitsi minut ja olimme onnellisia.
Kun toista rakastaa, ei ole helppo lähteä. Ja se että toiset tulevat arvostelemaan, ei auta yhtään. Oma äitini sanoi minulle tuon välikohtauksen jälkeen: "kaikkea ei pidä niellä, mutta anteeksi saa antaa". Minä annoin anteeksi ja sen jälkeen meidän suhteessamme ei ollut väkivaltaa.
Olemmeko yhdessä enää? Emme. Hän petti minua ja se oli minulle suurempi loukkaus kuin lyönnit.
Se, joka jää ensimmäisen lyönnin jälkeen (antaa väkivallan jatkua) väkivaltaiseen suhteeseen on jokaisen lyönnin ansainnut. Omalla toiminnallaan "antaa" oikeuden jatkaa väärää toimintaa eli lyömistä. Kysymyksessä on selkeästi rikos, joka tulee heti ensimmäisen lyönnin jälkeen saattaa poliisin tietoon ja nostaa syyte.
Kuinka moni meistä jää puistoon, kadulle, nakkikioskille tai ravintolaan yms. paikkaan jos joutuu fyysisen-/psyykkisenväkivallan uhriksi? Kuinka moni meistä on nostamatta syytettä ja vaatimatta vahingonkorvausta joutuessaan tuntemattoman ihmisen väkivallan kohteeksi? Tuskin kukaan. Sitä, joka jää odottaamaan paikalleen lisää väkivaltaa puistoon, kadulle yms. paikkaan tai että menisi sinne uudelleen saamaan lisää väkivaltaa varmaan pidettäisiin melko hölmönä.
Ainut pointti "uhrilla" näyttäisi olevan kerätä säälipisteitä (ja tehdä itsestään marttyyri) sillä, että jää "päärynäpalloksi" tekemättä itse mitään. Alkoholi ei ole koskaan mikään selitys vaikka sitä tarjotaankin vastaukseksi väkivaltaisuuteen ja pettämiseen. Alkoholin ollessa ongelma siihen löytyy apua AA-kerhosta & sillä että on juomatta alkoholia. Jokainenhan itse kuitenkin päättää juoko alkoholia vai ei. Ehkä joku viisas kohta keksii väittää, että juotuaan tarpeeksi kahvia, niin tekee mieli tempaista jotakin turpiin. Menisikö läpi?
Jokainen itse päättää haluaako lisää väkivaltaa vai ei. Rakkaus on loppunut jo ennen ensimmäistä lyöntiä, joten siihen on turha ripustautua, jollei sitten rakasta toisen antamaa oikeaasuoraa, joka lähtee niiin ihanasti....
Rikoksesta on aina rangaistava ja toiminnalle asetettava rajat myös suhteessa. En hyväksy sitä, että ne naiset, jotka jäävät tällaiseen väkivaltaiseen suhteeseen tekemättä mitään saavat leimata koko miessukupuolen väkivaltaiseksi. Näin on nyt käynnyt.
Jos tarkoituksesi oli vastata minun viestiini, niin et selkeästikään lukenut sitä kovin tarkkaan.
En pyrkinyt tekemään itsestäni marttyyria. En koe itseäni sellaisena, koska tiedän että en ole ainoa joka on kokenut tämän elämänsä aikana. Miksi kerroin lapsuudenkokemuksistani? Siksi, että tietäisitte, että en kohdannut tätä asiaa ensimmäistä kertaa.
"Alkoholi ei ole koskaan mikään selitys vaikka sitä tarjotaankin vastaukseksi väkivaltaisuuteen ja pettämiseen."
Olen samaa mieltä. Sanoin, että alkoholi muutti hänet toiseksi ihmiseksi ja että se ihminen löi minua. En sanonut, että annoin hänelle anteeksi, koska hän oli juonut. Vaan annoin hänelle uuden mahdollisuuden, koska hän suostui jättämään alkoholin.
Minä myös soitin poliisit yhteiseen kotiimme hakemaan sen miehen pois. Mitä poliisit sanoivat? Sillä ei kai ole väliä.
"En hyväksy sitä, että ne naiset, jotka jäävät tällaiseen väkivaltaiseen suhteeseen tekemättä mitään saavat leimata koko miessukupuolen väkivaltaiseksi."
Leimasinko koko miessukupuolen väkivaltaiseksi. En tietääkseni. Enkä leimaa vieläkään.
Tahtoisin vain, että sivulliset eivät tuomitsisi niin hanakasti ihmisiä (naisia tai miehiä), jotka haluavat antaa uuden mahdollisuuden. Taustalla voi olla jotain, josta he eivät tiedä ja joka ei heille edes kuulu.
Minä olen onnellinen nyt.
Vastaukseni ei ollut sinulle. Se oli vain mielipiteeni asiasta.
näinkö meinaat oikeesti?
Jokaisellahan on tietenkin omat mielipiteensä... oletko itse ollut väkivaltaisessa suhteessa..?
Jos olet niin en sano mitään sinun kommentiisi!
näitä surullisia tilanteita. Rakastunut ei kuuntele tai usko järkipuhetta, eikä haluakaan. Sitten, kun kolahtaa omalle kohdalle järkyttyy niin pahasti, ettei siitä välttämättä heti ensimmäisen katastrofin jälkeen tule lähdettyä. Väkivallan kokeminen on hyvin traumatisoivaa, eikä uhria kannata lähteä syyllistämään. Hän lähtee ulos tilanteesta, kun on valmis siihen tai ei pääse koskaan, kun löytää itsensä ruumishuoneelta.
Väkivaltainen persoona voi olla suurimman osan aikaa kuin muutkin ihmiset ja sitten tulee näitä räjähdyksiä alkoholin tai jonkun muun vauhdittamana.
Uhri taasen menettää kerta kerran jälkeen itsetuntonsa ja eristäytyy muusta maailmasta häpeän vuoksi vaikka häpeä kuuluisi tekijälle ei uhrille.
Et taida ymmärtää että ei se aina ole niin helppoa jättää...jos on kuusikin vuotta seurusteltu ja on lapsi, yhteinen koti ym.
Sitä kuvittelee koko ajan että kyllä se muuttuu.
se ei todellakaan ole kiinni naiivisuudesta vaan rakkaudesta ja uskosta...
Minä sanoin mielipiteeni lyömisestä. Se on fyysistäväkivaltaa ja näinollen rikos.
Rikoksesta on rangaistava.
Se on eriasia, jos alkaa puhua asioiden painottamisesta. Jokainen itse päättää painotukset(/hinnat) eri asioille. Jos materia (asunnot/autot/mökit jne.)tai raha tuntuvat tärkeämmiltä kuin se että joutuu kärsimään fyysisestäväkivallasta, niin sitten se on. Silloin on jo valinnan tehnyt. On hyväksynyt itseensä kodistuvan väkivallan, koska "palkkio" on riittävän suuri.
Ärsyttää, että kaikki miehet leimataan väkivaltaisiksi ja se että koko asiaan tuhlataan julmetusti veroeuroja eri tahoille menttaliteetilla "uhria pitää ymmärtää", ymmärryksen tulee loppua siihen (ja ymmärtää silloin jos tekee rikosilmoituksen jne.), jos uhri ei tee mitään, koska silloin hän itse hyväksyy teon tai ainakin tekemättömyydellään tekee siitä hyväksyttävän.
Kysymyksessä on minun mielestäni selkeästi rikos, jota kenenkään ei tarvitse sietää, jos ei itse niin halua.
joko juuri tilanteessa joku perheenjäsenistä (=lapsista) soitti poliisit, tai tilanteen jälkeen tai asumuseron jälkeen, kun tekijä jatkoi kiusaamistaan puhkomalla auton renkaita, pelottelemalla, uhkailemalla jne. Poliisi on voimaton, kun on kaksi vastakkain, eikä todistajia - lapsia ei lasketa todistajiksi - paikalla. Mieheni oli vielä niin ovela, että potkut ja lyönnit osoitti niin, että varmasti sattui, mutta varoi jättämästä jälkiä. Minä olisin tarvinnut elektroniikkaa avuksi, että saisi puheet äänitettyä ja teot kuvattua, mutta mistä tavallinen perheenäiti sellaisia putkauttaa?
Ainoa apu yhteydestä poliisiin, on ollut se, että miehellä on rajatut tapaamisoikeudet lapsiin. Ettei tarvitse lasten nähdä isää kuin kunnossa ei kännissä.
On todella helppo sanoa, että oma vika jos joku hakkaa ta, että on hyväksynyt hakkaamisen ja ansaitsee sen jos jää suhteeseen.
se on helppoa, jos ei ole omia kokemuksia asiasta. sitä vaan uskoo toisen muuttumiseen ja rakastaa. Rakkaus on suurin syy. Toki minä häpeän sitä, että mua hakataan. Tiedän, että se on väärinpäin, mutta näin vaan on.
On rikos lyödä, tiedän, mutta menepä tekemään rikosilmoitusta läheisestäsi ja jatka elämäsi hänen kanssaan. Elä rikosilmoituksen kanssa joka päivä, mene oikeuteen näyttämään häpeääsi, kävele kadulla ja näytä mustelmasi, kerro tuttavillle ja sukulaisille mistä mustelmasi ovat peräisin. Lyön vaikka pääni pantiksi siitä, että näistä kaikentietävistä arvostelijoista ei ole tähän kaikkeen!
Olet jo pääsi laittanut pantiksi, kun jäät väkivaltaiseen suhteeseen. Sellainen mies, joka hakkaa, ei rakasta oikeasti vaan on läheisriippuvainen, joka tarvitsee nyrkkeilysäkin.
ansaitse sitä että häntä lyödään toisen kerran, jos on lyöty yhden kerran. Nämä ovat asioita, joista on helppo sanoa mielipide sellaisten, jotka eivät ole asiaa kokeneet. Ei voi verrata esim. sitä, että joku tuntematon lyö sinua, menetkö hakemaan uudestaan selkääsi. Kyse on ihmisestä, jota luulit rakastavasi. Kyse on siitä, että ihmisen henkinen tahto, itsetunto, pikkuhiljaa murretaan. Ensin pieni läpsäys, sitten kovempi… ehkä pitkän ajan kuluttua… sitten useammin. Olet ”kunnolla”, hän ei lyö, ahaa! vika olikin minussa. Ei kukaan muukaan ole minua lyönyt, minussa täytyy olla vikaa koska hän niin tekee… ei hän lyönyt aikaisemmin, eihän rakastamani ihana ihminen ole voinut noin muuttua, sen täytyy olla minä. Sitä ei voi ymmärtää ellei ole kokenut, koska sitä ei ymmärrä itsekään.
Miksi täysijärkinen nainen alistuu sellaiseen, usein omillaan toimeen tuleva, ehkä lapseton, oma asunto jne. jne., siinä kymmenen pisteen kysymys. Aikaisemmin joutui itse lähtemään asunnostaan jonne oli miehen kirjoille ottanut, jos halusi päästä tilanteesta eroon. Nyt laki on tehnyt sen puolen helpommaksi. Tunnen monia monia naisia erilaisissa elämäntilanteissa, mutta vain yhden ainoan, joka on lähtenyt ensimmäisen lyönnin jälkeen. Järkipuhe ei auta, koska se ei ole uhrille järjen asia. Siksi, ei kannata tuomita ketään ellei ole kävellyt hänen saappaissaan.
Kaikille se ei vain ole itsestäänselvää, että lyönti on rikos.
Itse kasvoin kodissa, jossa nyrkki oli vastaus joka ongelmaan.
Kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin vasta huomasin, että eihän se niin olekaan.
Lapsi pitää normaalina sitä ympäristöä missä elää. Koti, jossa ei lyöty, tuntui minusta vieraalta ja omituiselta. Melkein epämiellyttävältä. (Uusi pelottaa.)
Kyllä äiti yritti lähteä, mutta minkäs teet, kun mies on hyvässä töissä ja arvostettu ihminen. Sosiaalitantat eivät uskoneet eivätkä auttaneet. Uskonnolliset ja ainoat sukulaiset olivat sitä mieltä, että kaiken se rakkaus kestää..
Meille lapsille teroitettiin, että kun nyt vain ymmärtäisimme olla tyytyväisiä ja iloisia. Meillähän on asiat niin hyvin.. Kerrottiin Afrikan ja Intian lapsista ja luotiin syyllisyyden tunto.
Saatiinhan me ruoka, ei tarvinnut myydä itseään öisellä kadulla ja molemmat vanhemmat olivat hengissä.
Mitä siinä kahdeksanvuotiaana on vastaan sanomaan?
Entäs sen jälkeen?
Sitä voi huonosti. Niin huonosti, ettei enää yksinkertaisesti jaksa ottaa asioista selvää ja ajatella. Ei ennenkuin pääsee kuvioista pois ja saa olla rauhassa.
Pumpulissa kasvaneiden on helppo olla rohkeita ja tiedostaa omat oikeutensa.
Voikukkalapsien kaikki energia onkin mennyt selviytymiseen. Ei parhainkaan patteri kestä ikuisesti.
kuinka usein onkaan niin että mies on arvostettu, yhteiskunnallisesti, että salaisuus on perheen sisällä. Eikä asia parane vaikka se tuotaisiin julkisuuteen, kukaan ei usko. Ja vaikka lapsuudenkodissa ei lyötäisi, jos sellainen tulee parisuhteeseen omalla kohdalla, järkytys on uskomaton. On tosiaan helppo olla rohkea ja oikeamielinen ja kaikentietävä pöydän ääressä, kun ei ole käynyt omalle kohdalle.
Nythän ei ollut kysymys lapsista, minne he voisivatkaan kotoaan lähteä, vaan aikuisen naisen valinnasta jäädä ja alistaa lapsensa lyönneille. Sitä on lähisukulaisen lapsien hätää nähneenä mahdotonta ymmärtää. En itse ole niin vihainen naisten puolesta vaan heidän lapsiensa. Etkö itsekin olisi toivonut, että äiti veisi teidät turvaan? Mitä ajattelet isästäsi aikuisena?
Hyvin kuvasit tuota itsetunnon murenemista ja miten nainen alkaa luulla, että hänessä itsessään on vika. Mies vain ojentaa, rankaisee virheistä, kasvattaa, sehän tapahtuu naisen omasta syystä ja hänen parhaaksensa. Joka on ottanut miehensä jumalakseen ja tuomarikseen ja antanut luvan "kasvatukseen" on todellakin osansa valinnut. Olkoon sitten siinä, jos on onnellinen. Tekisi mieli huutaa, herää, ja älä ainakaan hanki lapsia, mies "kasvattaa" myös heitä omalla sadistisella tavallaan! MIKSI JÄISIT? MIKÄ ON NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ?
ole valinnut miestä jumalakseen, vaan rakastetukseen. Mies itse asettaa itsensä kasvattajan asemaan, ottaa auktoriteetin. Sen jälkeen ei lupia kysellä. Et kuitenkaan ymmärtänyt mitä yritin tuoda esiin, nimenomaan itsetunnon murenemisen jolloin toisen voi jo manipuloida alistumaan miltei mihin tahansa. Täysin vääristynyttä tilannetta alkaa pitämään normaalina ja uskoo ansainneensa kaikki kurinpalautukset.
Siksi hyvää tarkoittavien ystävien ihan aiheellinen ”herätteleminen’” tällaisesta suhteesta epäonnistuu, ja poislähtö on uskomattoman vaikeaa. Jotkut eivät siihen pysty koskaan, voimavarat ovat lopussa. Se ei enää ole valinta. Kysymykseen ”miksi jäisit” tulee luultavasti vastaukseksi rakkaus ja toivo paremmasta, koska se on ihmisellä syvällä, toivo asioiden muuttumisesta (itsestään??) vaikka kuinka epätoivoisessa tilanteessa. Tätä asiaa on mahdotonta selittää järjellisesti sellaiselle, joka ei onnekseen ole sitä kokenut, aivan mahdotonta.
Lapsiasiaan en ota kantaa, koska en lasten kanssa ole tuollaisessa tilanteessa ollut.
Jos naiset haluavat elää väkivaltaisessa suhteessa, annetaan heidän elää. Jos siitä saa kicksejä, että puoliso vetää turpaan niin mitä se meille muille kuuluu? Mutta JOS naisella on lapsi(a) eikä jonkun tekosyyn turvin jätä hakkaavaa miestään, SE on törkeää. Siihen pitää puuttua ellei naisen oma järki sano mitään. Ollaan vain niin munankipeitä että pakko saada säännöllisesti. Järkyttävää!! En ole tavannut yhtään huom: EN YHTÄÄN lasta, joka aikuisena olisi arvostanut äitiään, joka jostain em. syistä on laittanut lapsensakin kärsimään isän väkivaltaisuuksista. Äidit kyllä aina yrittävät sepustella:" voi kun minä kärsin kun näin miten lapseen sattuu mutta kun en voinut lähteä.. ja syynä joku idioottimaisista tekosyistä. Yököttävien äitien lapsiraukat.
En todellakaan ole katkera omalle äidilleni. Hänen lapsuutensa oli samanlainen kuin minun. Koko suku leimasi hänet hulluksi ja syytti häntä hänen miehensä käytöksesta.
"..ei kunnon naista lyödä...".
Meillä kävi poliisit, me lähdimme kotoa monta kertaa, mutta...
Uskooko kukaan yhtä masentunutta äitiä ja epävarmoja lapsia, kun kaikki muut sanovat ettei isässä mitään vikaa ole?
Äitini ei todellakaan saanut mitään "kicksejä" lyömisestä tai ollut munankipeä!
Mutta mihin sitä lähtee, kun ei ole tukevia ihmisiä, ei rahaa eikä ketään joka uskoisi?
Kun itsetunnosta ei enää vuosien jälkeen ole mitään jäljellä?
Pistää niin vihaksi tuollainen asenne!
Oletko itse kärsinyt masennuksesta?
Jos et, niin ei kannata puhua mitään.
(Ja nyt masennuksella ei tarkoiteta näitä säälittäviä "kunsi katkesi ja myöhästyin dösästä, olen NIIN masentunut")
.. ehkä pieni selitys miksi kaikki naiset eivät pistä suhdetta poikki miehen lyödessä.
En lähtenyt minäkään ensimmäisellä, toisella tai kolmannella kerralla. Sellainen oli mielestäni "normaalia".
Lopuksi kiskoin itseni irti itsemurhauhkailuista ja selän takana pahaa puhumisesta huolimatta.
Mutta se ei todellakaan ole niin helppoa, kuin jotkut näyttävät luulevan.
On eri asia jättä mies, jonka on tuntenut muutaman kuukauden verrattuna johonkin, joka tutustuessa oli ihana, hellä ja välittävä. Ja siten vain tapahtuu jotain... ja se mies jota rakasti oli poissa.
Muutos vain oon niin hidas ettei sitä huomaa.
Tietenkin toivoisin, että äiti olisi pystynyt siihen. Mutta olosuhteet lukuunottaen ymmärrän, miksi hän ei siihen kyennyt.
(Isäni uhkasi järjestää hänet työttömäksi, ilmoitti poliisille lapsien kaappauksesta.. arvaa ketä uskottiin? Tavallisessa työpaikassa raatavaa masentunutta naista vai solmio kaulassa kekkuloivaa karismaattista johtohahmoa?)
ei mies rakastakaan, mutta nainen luulee rakastavansa. Hän ei voi ymmärtää, miksi mies joka aikaisemmin oli kiltti, kunnollinen, hellä ja mitä kaikkea, muuttuikin hirviöksi. Kyseessä on hidas itsetunnon murentaminen, manipulointi. Sen tajuaa jollain tasolla että tämä on väärin, mutta tahto on jo viety, ei ole voimia lähteä.
En usko että kyse on miehen kohdalla läheisriippuvuudesta, kyse on siitä että haluaa lyödä. Miksi, sitä en tässä ala arvailemaan. Yhtä vähän kuin asiaa kokematon voi sitä ymmärtää, vielä vähemmän sen ymmärtää sen kokenut. Jos lähteminen olisi niin helppoa kuin ulkopuoliset kuvittelevat, miksi tuhannet ja taas tuhannet naiset jäävät suhteeseen? Monet ovat koulutettuja, muissa asioissa fiksuja, omasta elämästään päättäviä, mutta eivät tässä. Kovin kaukaa ei ole haettua verrata alkoholistiin joka haluaa lopettaa juomisen, mutta ei pysty.
Voin hyvin ymmärtää nämä jyrkät mielipiteet, joissa suhteeseen jäävä tuomitaan. Jääminen tuntuu täysin käsittämättömältä, ja ne läheiset jotka yrittävät saada uhrin lähtemään, tuloksetta, tuntevat varmasti raivoa ja voimattomuutta, koska näkevät tilanteen selvästi. Vielä toivottomampaa on, kun näkee tilanteita joissa nainen aina uudelleen palaa samaan väkivaltaiseen suhteeseen. Lukekaa kirja "Väkivallasta vapaaksi", jossa on naisten kertomuksia asioista. Joissakin niistä on osattu kuvata tämäntapaisen riippuvuuden syntyminen hyvin.
Olen kärsinyt myös masennuksesta - tiedän mitä on kun omat lapset kärsivät - olen kyllä kokenut kaikenlaista mutta EN olisi itse naimisissa miehen kanssa, joka lyö lapsiani. EN vaikka mikä olisi. Kaikilla on ongelmia ja tämä on mielestäni vapaaehtoinen ongelma! Itse jouduin kärsimään aivan minusta riippumatomista syistä ja se oli kamalaa. Omassa lapsuudessani oli monta, liian monta kaveria, jotka lähtivät kotoa karkuun siksi aikaa että isä sammuu tai lähtee takaisin ryyppäämään. Kaksi äideistä myönsi, että ellen minä ole tuon juopon kanssa, joku toinen ottaa sen enkä kestä! So - mitä jos lapset vähän kärsivät=!!! Yksi sanoi että pitäähän lapsilla isä olla jne. Vain yhdestä kavereistani tuli "ongelmaihminen" eli hakkasi vaimoaan muut ovat onnellisia ja päättivät toimia eri tavoin kuin vanhempansa ja ovat hyviä vanhempia tänä päivänä. Heidän katkeruutensa kautta inhoan näitä "säälittäviä" naisia, jotka roikkuvat miehissä kiinni eivätkä huolehdi lapsista. Tämän ainoan hakkaavan tyypin vaimo lähti pois lapsensa kanssa ilman rahaa, tukijoukkoja ja ystäviä. Ystäviä olisi kai ollut mutta hän ei uskaltanut tai kehdannut pyytää apua tai kertoa tilanteestaan. Tänä päivänä hän ja lapsi voivat hyvin niin henkisesti kuin rahallisestikin ja ihana nähdä - IHANA kertakaikkiaan - kun vanha hakkaava mies katselee upeaa ex-vaimoaan, joka pärjää hienosti ja ex-mies itse ryvettyy naama punaisena ryyppäämisen ilosta.
Eli nainen saa olla miehen nyrkkisäkkinä jos haluaa mutta lapsi näkemässä - nainen hävetköön!
olin 8 vuotta narsistin ja psykopaatin sekä luonnehäiriöisen kanssa suhteessa. (ovatko kaikki samaa luonnehäiriötä en tiedä, en ole psykiatri). sen kyllä tiedän, että kahden pahoinpitelyn (toisella hengenlähtö hyvin lähellä) jälkeen ero on tosiasia. (täytyy olla). hän on kiristänyt minua rahallisesti (vaikka on itse varakas!). selvittelen tässä omaa itseäni olemalla yksin (vapaaehtoisesti). kirjoittelen kaikenlaista tänne nettiin (se jotenkin helpottaa olotilaa). alan nyt kokoamaan pala palalta itseäni ja aloitan uuden elämän poistamalla kasvaimen (avomieheni) pois itsestäni. Kuten jokainen tietää kasvaimen poisto tekee hetken kipeää (kaikki hyvät hetket, kauniit muistot), mutta poiston jälkeen sitä ei muistakaan kuin ehkä arpena kehossaan. kaikki, jotka tunnistatte narsistin tai muuten luonnehäiriöisen JUOSKAA ÄKKIÄ PAKOON!!!
luulen ja, että naisen rooli määrittää aika pitkälle hänen kohtalonsa. Onneksi nykyään ei tarvitse enää olla niin riippuvainen taloudellisesti ym. miehestä. Tietysti jos hankkii lapset liian pian saadakseen täydellisen perheidyllin...on kyllä aika vanhanaikainen käsitys onnellisuudesta.
kun on tuollaiset mielipiteet. itse olen perheestä jossa isä oli väkivaltainen ja ei siitä kuule ihan vaan yhtäkkiä häivytä kun on 6 lasta mukana!!! Perehdy asioihin enemmän ennen kuin rupeat tuommoiseksi... Taidat itse olla joku pumpulissa kasvanut!
Tässäkö se onkin, se syy siihen että Suomessa perheväkivalta jatkuu ja kukoistaa. Mikä perheväkivalta? Se että mies tyrannisoi ja alistaa ja pahoinpitelee heikompiaan. Nainen katsoo, ettei millään voi siirtää itseään ja lapsiaan hakkaajan ulottuvilta pois. Mieshän voisi saada pahat traumat. Voi pyhä yksinkertaisuus mikä sotku!
Siinä on se syy ja villakoiranydin.
Perheväkivallan annetaan jatkua vuodesta toiseen vaikka se pitäisi lopettaa viimeistään ensimmäiseen lyöntiin.
Rikoksentekijää puolustellaan "uhrin" toimesta vaikka itse joudutaan (ja lapset) kärsimään väkivallasta. Silloin hyväksytään itseensä (ja lapsiin) kohdistuva väkivaltainen käytös. Näin ruokitaan ja hyväksytään perheväkivallan jatkuminen vuodesta toiseen ja sukupolvelta toiselle. Loppua ei ole näkyvissä.
Vanhemmilla on vastuu lapsista ja heidän turvallisuudestaan. Toisen puolison ollessa väkivaltainen vastuu siirtyy väkivallattomalle puolisolle ja hänen tulee turvata lapset. Se on sitten asia erikseen jos molemmat puolisot ovat väkivaltaisia. Silloin viranomaisilla tulisi olla oikeus turvata lastenoikeudet turvalliseen väkivallattomaan elämään.
niin se on,nuoruus ja kokemattomuus.Kerran minäkin niin uhosin,näin väkivaltaa lapsuuskodissani,päätin,minua ei lyö kukaan,varmasti..kuinka ollakaan,nyt reilut 40v, eteenpäin,kaksikin eri suhdetta päättyi pahoinpitelyyni,kun en kerrasta uskonut.Ja taas kerran päätin,minua ei enää pidetä nyrkkeilysäkkinä.Mallin alistumiseen sain kotoani,äidiltä,olen siis tunnevammainen,läheisriippuvainen,mutta en ole ratkennut ryyppäämään,huoraamaan,olen suht koht normaali kansalainen,joku olisi kaikkien näitten vaikeuksien jälkeen ehkä luhistunut,toivon vain kanssasisarilleni voimia jaksaa eteenpäin.Sinulle,nuori nainen elämäniloa ja hyvää rakastavaa,hellää,suhdetta.
ettei sinua pidetä nyrkkeilysäkkinä. Etkö suosittelisi muillekin etteivät jää odottamaan niitä lisäharjoituksia? Hyvä että olet selvinnyt, ehkä voit neuvoa muitakin vapauteen. Tyhmyydestähän ei siis ole kysymys, kuten alussa väitettiin, jos nainen jää lyötäväksi, vaan jonkinlaisesta tunnevammaisuudesta ja järkytyksestä ym. Hyvin koulutettujakin naisia on väkivaltasuhteissa vuosikausia, eivätkä lähde, vaikka sivistystä ja tietoa ei puutu. Ja vammaisuus vain pahenee.
..kolkutteli jo pitempään,viimein heräsin sitä kuuntelemaan,ymmärsin ettei lyöminen,alistaminen yms. ole mitään rakkautta,vaan miehen omaa heikkoutta,ettei osaakaan olla suhteessa,ottaa vastuuta normaalista elämästä,vaan antoi nyrkkien puhua.No,omat vikani minussakin on,ainahan tarvitaan kaksi osapuolta,menee sitten hyvin tai huonosti.Totuus on kuitenkin se,toisen koskemattomuutta ei saa loukata.Oikeastaan vasta oikeudenkäynnisssä ymmärsin,mitä se mies minulle teki.Ehkä jollekin jää tästä ajatuksen poikanen itämään,että toisinkin voi elää,vapaana.
Voi pyhä sylvi. Taas syyllistetään uhria ja urakalla. Äidit ovat huonoja, koska eivät vie lapsiaan turvaan.....Eikö se olisi oikeus ja kohtuus, että mies, joka rikollisesti käyttäytyy, kantaisi käyttäytymisestään vastuun. Ja näin ollen lopettaisi hakkaamisen ja antaisi lapsille sen turvallisen kodin. Vai onko ne miehet todellakin niin surkeita ressukoita, että hakkaaminenkin on hyväksyttävää, kunhan nainen kantaa vastuunsa. Olen kyllä ymmärtänyt, että lapsen tekoon tarvitaan kaksi aikuista, nainen ja MIES! Ja vastuu lapsista tulisi kantaa yhdessä. Kyllä se mies tulisi saada teoistaan vastuuseen ja meidän muiden tulisi lopettaa kaikenlainen uhrin (nainen&lapset) syyllitäminen. Kyllä täällä Suomen maassa löytyy idioottia porukkaa, kun parisuhdeväkivallassa unohdetaan miehen vastuu teoistaan kokonaan ja vain naista syytetään! Kukaan ei ole siitä puhunut, vaan vain haukkunut naista joka ko. joutuu /on joutunut kokemaan. Lukekaa, sivistäkää itseänne ja lopettakaa se syyllistäminen. Parisuhdeväkivallan mekanismeja voisi verrata kidutuksen mekanistmiin, joten herätkää ihmiset! Vastuu on yksin väkivallan tekijällä, ei uhrilla!
Voimia kaikille, jotka olette miestenne väkivallan kohteeksi joutuneet. Toivottavasti saatte jostain kerättyä voimia ja haette apua itsellenne. Olette sen arvoisia!
tottakai se on miehen vika kun se lyö. Jos sen sais ottamaan vastuun siitä ja lopettamaan niin eihän ongelmaa olisikaan. Mutta kun nämä miehet eivät hae eikä ota vastaan apua kun niissä ei ole vikaa. Vika on naisessa.
On kyllä naisella vastuu tälläisissä tapauksissa suojella lapsiaan. Kun naisetkin vaan tajuavaisivat sen miltä lapsista tuntuu.
Kyllä sen elämän saa kuntoon vaikka lähtisikin kuudenkin lapsen kanssa. Sitäpaitsi en usko että mukava perheenisä kun salama taivaalta vetää turpaan. Kyllä suhteessa jo on ollut paljon vikaa ennemminkin. Siis alunperin on varmaan jo kaksi huonon itsetunnon omaavia ihmisiä löytäneet toisensa. Jotkut kirjoittavat että heillä oli hyvä suhde jne. mutta heidän mielestä. Ehkä ei toisten.
...tyhmä on väärä sana, rohkeutta siinä vaaditaan ja paljon. Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen ei todellakaan ole aina niin yksinkertaista ja helppoa, ja useimmiten voi varautua että jos pois pääsee, on oltava varpasillaan vielä todella pitkä tovi ennenkuin voi"nauttia"elämästään tai edes saa normaalin elämän.. Tiedän mitä puhun. Itse suunnittelin lähtemistä vuoden verran ja kerran sitten jäin koirankusetus lenkille tietäen, että se voi olla elämäni viimeinen lenkki. Rohkeutta lähteminen vaatii, tai sitten sen, että on jo niin kyllästynyt ja turtunut että ottaa riskin ulos pääsystä oman henkensäkkin uhalla.
Kokemattomana on helppo lätistä.
Sinähän toimit juuri oikein ja fiksusti. Pako saattaa vaatia pitkään jatkuvaa suunnittelua, jos mies on hyvinkin häiriintynyt ja vaarallinen. Pääasia, että suunnittelee pakoa eikä vain jää paikoilleen ja alistu osaansa, kuten moni nainen tekee.
Kyllä se niin on, että vain onneton ja tyhmä luuseri jää miehensä hakattavaksi. Itselläkin on ystävä, jolla mies luuttusi lattioita sairaalakuntoon asti ja niin vain lässytettiin "rakastan rakastan ja on ikävä" Voi hitto, kun ei voi kuin ihmetellä!!
Nyt sitten ovat naimisissa ja lapsikin on tullut. Ulospäin näyttelevät seesteistä ja onnellista perhe-elämää, mut miten lie..vaikka mies mukiloisi, tuskinpa ystäväni siitä kertoisi, koska pitää kulissit pitää pystyssä. Voihan se olla, että mies on rauhoittunut, mutta kyllä sellainen väkivaltainen ja sovinistinen mies on nimenomaan KÄVELEVÄ AIKAPOMMI. Ja nainen joka siihen alistuu, on heikko ja tyhmä, rohkeudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Tai ymmärsit ilmeisesti väärin jos viesti oli minulle osoitettu. Tarkoitin nimenomaan rohkeutta vaadittavan lähtemiseen väkivaltaisesta suhteesta, mutta myös sitä, että se lähteminen ei todellakaan ole niin helppoa kuin ulkopuolisena ja itse kokemattomana luulisi. Lähteä pitäisi silti aina ja keinolla millä hyvänsä. Elämä on liian lyhyt ja arvokas pilattavaksi toisen alistaman. Päätös lähteä vaatii sitä rohkeutta.