Tämä on kuin aarteen etsintää. Yleisimmin ei löydy mitään, mutta joskus metallinpaljastin löytää aarteita. Se saa etsimään.
Aikaa tosin on vähänlaisesti, joten täytyy rajata etsiskelyä. En tiedä, mitä tunnen tällä hetkellä. Ehkä epätietoisuus on se sana. Yritän pitää tunteeni jotenkin ymmärrettävänä. Se on joskus vaikeaa, koska tässä tapauksesssa ei ole mitään järjellistä. Tämä on irrationaalista alusta loppuun.
Kestää aikansa, terapoin itseäni näin. Oikeastaan tämä on älykästä. Ei huono ratkaisu. Olen oven edessä siinä, että ymmärrän itseäni ja sitä mekanismia, miksi ajauduin tällaiseen limboon.
Aikaa tosin on vähänlaisesti, joten täytyy rajata etsiskelyä. En tiedä, mitä tunnen tällä hetkellä. Ehkä epätietoisuus on se sana. Yritän pitää tunteeni jotenkin ymmärrettävänä. Se on joskus vaikeaa, koska tässä tapauksesssa ei ole mitään järjellistä. Tämä on irrationaalista alusta loppuun.
Kestää aikansa, terapoin itseäni näin. Oikeastaan tämä on älykästä. Ei huono ratkaisu. Olen oven edessä siinä, että ymmärrän itseäni ja sitä mekanismia, miksi ajauduin tällaiseen limboon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samoin koen.
Kohtalotoveri ilmeisimmin sitten.
Aina ei ole mitään mekanismeja löydettäväksi. Joskus joku vain tuntuu oikealta ja kemiat kohtaa. Helpommalla pääsee kun ei tappele vastaan.
Niin… se, että prosessi on suurelta osin oman tulkinnan varassa on tietysti asetelmana hyvinkin haastava. Se, ettei tappale vastaan voi tarkoittaa monia asioita. Realiteettitaju täytyy säilyttää. En siis tappele vastaan tunteiden osalta, mutta pidän mielessä, että tunteet voivat virtuaalitodellisuuden muovaamina rakentua täysin valheellisesti ja jos IRL todellisuuden suhteen jäi epäselvää, ei tilannetta paranna kaikki sen ympärille kietoutuva luulottelu.