Missä laulussa laulettiin Sing Sing Sing, tai sinne päin?

Anonyymi-ap

Muistan kuulleeni joskus lapsuudessani, yli kolmekymmentä vuotta sitten yhden laulun, jossa laulettiin kertosäkeessä jotain että Sing sing sing, upappa dupa dupa sing sing sing.(En ole nyt aivan varma, että kirjoitetetaanko se noin, mutta sinne päin kuitenkin) Muita sanoja en muista kuin tuon kertosäkeen, mutta kyseessä oli kuitenkin muistaakseni kotimainen iskelmäbiisi. En ole tuota biisiä enään kuullut missään vuosikymmeniin, joten olen jo vähän epäillyt, että muistankohan edes oikein?
Muistaako joku?

Ja kyseessä ei siis ole Benny Goodmanin Sing Sing Sing.

2

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo, kyllä tuo laulu on olemassa.
      Alkusanat kuuluvat muistaakseni:

      Afrikkaan, kun viime vuonna matkustin
      rannallaan niin hauskan veikon kohtasin.

      Näillä tiedoilla en kuitenkaan sitä löytänyt ainakaan googlettamalla.
      Saa joku toinen jatkaa etsimistä. Laulu jo ilmeisesti 50- tai 60-luvulta,
      jolloin se kuului radossa jonkun Lasse Liemolan tai vastaavan esittämänä.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      224
      6459
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1735
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1527
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1084
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      105
      1010
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      947
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      125
      882
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      203
      873
    9. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      826
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      799
    Aihe