Helvetti jos olis taas ollut joku MUMMO RULLA niin vituiksi olis mennyt KAIKKI HOMMAT!
Hän on sentään ollut minun lapsen KOULUKAVERI ja ei kai noilla muilla ole edes saman ikäistä lasta.
Hänen veljensä oli minun kanssa yhtä aikaa koulussa. Heidän isäkin on vanha perhe tuttu ja on ISTUNUT MONET KERRAT MEILLÄ KYLÄSSÄ.
En ole varma, että oliko heidän täti joka oli äitini vanha koulukaveri... Joskus 1960 luvulla, kun kävivät KANSAKOULUA ja ostivat HIENOINA NAISINA MUMMO PAMPULOILLA TEHDYILLÄ KIHAROILLA KIOSKILTA IRTO TUPAKKAA.
Kyllä he pyörivät siihen aikaan myös POMMARILLA. Olen nähnyt meidän PERHE ALBUMISSA ÄITINI NUORUUS SELFIEN JA POMMARI NÄKYY SIINÄ KUVASSA.
SARREN JARIAHAN MINUN VANHOJA HOITOLAPSIA. Eivät saaneet ketään hoitamaan, kun hänen äitinsä lähti kuntoutukseen.
Minä olin sen verran tuttu, että kehtasivat pyytää hoitamaan.
Ei hän hullu ollut vaan ylivilkas ja SHERIFFI.
Kyllä niin kauan SHERFFINÄ pysy kunnes alko ampumaan minua ja siskoaan.
Olis edes ELÄIMINÄ ampunut, mutta ampu meitä ihmisinä joten minä sanoin, että: SHERFFILTÄ LÄHTEE KYLLÄ ASE NYT HYLLYLLE.
Kyllä muistaakseni otettiin kilpa juoksu myös koska EI SHERFFI OLLUT SAMAA MIELTÄ MINUN KANSSA ASIASTA.
Sain aseen pois ja sanoin hänelle, että: ET AMMU EDES LEIKISSÄ IHMISIÄ.
Suuttu mulle ensin, mutta hän oli minun kaveri ja sanoi; En ammu enään ihmisiä.
Heidän isä tuli töistä ja hän kysyi, että: Mitä täällä on tapahtunut?
Minä sanoin, että: Jouduin ottamaan Sheriffiltä aseen pois ja minä sanoin, että MINÄ OLEN SHERIFFI NYT.
Eihän Jari tuota kovin helpolla niellyt koska hän oli sitä mieltä, että NAISET EI VOI OLLA SHERIFFEJÄ.
Heidän isänsä räjähti nauruun ja sano, että: Nyt on hyvä hoitaja joka jaksaa vääntää pojan kanssa.
Kävin jossain vaiheessa kylässä niin kävi sanomassa minulle; Minä laitoin pyssyt piiloon, kun sinä tulit.
Hän sanoi minulle tuolloin, että hänestä tulee isona poliisi. On tietenkin yrittänyt tuon jälkeen myös LUKEA LAKIA VANHEMMILLEEN niin, että minä kun menin kouluun joten VANHEMMAT VETELI KIVIÄ ESTEEKSI.
Minä olin tyttö ja en minä samoja asioita tehnyt mitä pojat.
Minä vittuilin siskolleni ja sanoin hänelle, että; Kyllä huomaa, että olet RUOTSISSA SYNTYNYT koska et osaa mitään.
Varmaan paras paska juttu jonka siskolle sen lisäksi keksin, kun olin aina muistanut erikseen mainita, että: Kuule olet Ruotsissa syntynyt joten sinähän ET OSAA SUOMESSA MITÄÄN JOTEN ÄLÄ EDES YRITÄ ESITTÄÄ.
Nämä keskustelut ollaan käyty, kun ollaan oltu kahdestaan kotona ja siskoni on ollut minua isompi jo tuolloin vaikka hän onkin nuorempi.
En minä tiedä mistä sain päähäni sen, että minä muka luin USKONNON KIRJASTA LÄKSYJÄ SOHVALLA. Minä näin oman huoneen ikkunasta, että PÄDE JA PODE tulee pyörillä meille.
Minä menin sohvalle makaamaan ja sanoin, kun PÄDE JA PODE tulivat sisälle, että: Missä olet lorttoillut ku nyt vasta kotia tuut ja LÄKSYT pitää olla tehtynä ennen, kuin isä tulee töistä.
Minä keksin vähän omia sääntöjä niin sain PODELLE JA PÄDELLE vähän vipinää. Minä nörttinä vielä olohuoneen sohvalla uskonnon kirjaa lukemassa.
Sanoin, että: Oot muuten saksalainen etkä ruotsalainen niin, kuin me ollaan luultu.
Luin muka uskonnon kirjasta Podelle ja Päde kuunteli vieressä, kun minä luin " IHMINEN ON SEN MAALAINEN MINKÄ MAALAINEN PAPPI HÄNET ON KASTANUT."
Sain tietenkin Poden itkemään, koska minä pelasin aikaa niin pääsin kylälle ennen heitä.
Katsoin kelloa ja sanoin, että: Isä tulee kohta ja et ole edes aloittanut läksyjen tekemistä joten se saa on kyllä vihainen sulle.
Minä olin jo lähtö valmiina, kun isä tuli ja kuuntelin kun PODE kertoo miksi hän ei ole tehnyt läksyjä ja sen, että minä olin lukenut uskonnon kirjasta, että hän on SAKSALAINEN eikä RUOTSALAINEN.
Kuulin klassiset sanat : XXXX PERKELE!
Minä odotin sen aikaa, että TERMOS pullo kolahtaa tiskipöydälle joten oli merkki, että RAUHA ON PALANNUT KOTIIN joten minä voin lähteä kylälle ja ilmoittaa, että: Minä meen kylälle ja tuun ysiltä kotia.
Minä sain olla yhdeksään ja piti tietenkin ERIKSEEN MAINITA, koska PÄDE JA PODE SAI OLLA VAIN KAHDEKSAAN.
En minä muistanut kaivaa TALLIA, että onko se PODEN JA PÄDEN BINGO BÄNDIN KYLTTI VIELÄ SIELLÄ.
Minä vahingossa löysin sen kerran, kun hain vanerin pätkää niin sain polvien alle, kun vaihdoin renkaita.
Minä katsoin pitkään ja sanoin, että: Siis mikähän vitun juttu tämä on!
Nostin sen levyn ja aloin lukemaan sitä.
Sanoin, että: VOI VITTU TÄMÄHÄN ON IVALON KORKKARI JENGIN TYTTÖ BÄNDI BINGO JOHON KUULU PÄDE, PODE JA HANSKI.
ON TUOSTA BÄNDIN PERUSTAMISESTA JO NOIN 40VUOTTA AIKAA JOTEN KAI HE YHDEN BIISIN OVAT EDES SAANEET TEHTYÄ NIIN PÄÄSTÄÄN IVALOSSA HEIDÄN KEIKALLE!
SEMMONEN KEIKKA, ETTÄ JUST KUN PÄÄSTÄÄN VAUHTIIN NIIN KEIKKA LOPPU SIIHEN.
Onneksi sentään Maunusen Joni oli vuoden Inarilainen
Anonyymi-ap
0
221
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1436082Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1843734- 292693
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4692674- 2012335
- 1841978
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1291479- 581284
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371274Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha721056