Opetan työkseni tiedeaineita ja olen urani alkutaipaleella, vaikka en ole nuori. Olen aiemmin tehnyt töitä yrityksessä.
Pidän työstäni ja suurin osa oppilaista pitää minusta. Olen herkkä, empaattinen ja introvertti, mutta kiinnostunut muista ihmisistä. Vaihdoin aikoinaan alaa, koska halusin tehdä töitä ihmisten kanssa.
Suurin osa koulun opettajista on hyvin samanlaisia ja meidän koulussa muutama opettaja on lopettanut vedoten mm. huonoon perehdytykseen ja kuppikuntiin, joita koulussa on muodostunut. Rehtori on joka tilanteessa puolustanut koulua eikä ole nähnyt tarvetta kehittää koulun toimintaa. Viime syksynä joku yksittäinen koulun entinen opettaja oli yrittänyt viedä asian eteenpäin ulkopuolisille liittyen tyytymättömyyteensä.
Tunnen oloni ulkopuoliseksi koulussa ja saan kuulla usein toimintani arvostelua. Erityisesti yksi opettaja vähättelee ideoitani ja "unohtaa" kutsua minut kokouksiin. Olen melko ratkaisukeskeinen ja selvittänyt itse sitten asiat. Teen välillä itsenäisesti hyviäkin päätöksiä, mutta en saa tukea tai kiitosta kollegoiltani. Joustan ja koetan olla kiinnostunut muista, mutta koen kuitenkin sellaista ulkopuolisuuden tunnetta. Tiedän olevani hieman erilainen...
Sain erinomaisen palautteen kehityskeskustelussa. Rehtorin mukaan kukaan oppilas tai opettaja ei ole valittanut minusta, mikä on hänen mukaansa hyvä merkki. Nyt joulun alla sain bonuksen hyvästä työstä.
Miten minun kannattaisi edetä? Uskaltaako tästä tilanteesta puhua? Pelkään, että esimiehet ohittavat tilanteen ja saan lähinnä hankalan ihmisen maineen. Olen tosiaan yhdelle kollegalle uskaltanut sanoa, että koska stressaan helposti, niin haluaisin suunnitella asioita etukäteen. Korostan kuitenkin, että suunnitelma olisi vain pohjalla, jonka voi osoittaa vanhemmille. Suunnitelma ei tarkoita sitä, että muutoksia ei tarvitse tehdä. Taustalla tälle keskustelulle liittyen suunnitelman tekemiseen oli tyytymätön vanhempi, joka oli saanut koulun eri henkilöiltä erilaista tietoa liittyen tyttärensä tilanteeseen.
Kiusaamisen kokemus koulussa
Anonyymi-ap
1
259
Vastaukset 1
- Anonyymi
Hyvä sinä.
Ole vaan oma itsesi ja pidä oppilaista ja itsestäsi hyvää huolta.älä välitä niin jotka ovat ilkeitä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427