Jos joskus tulee eteen ja on tilaisuus, kannttaa vilkaista, Blink.
"Pelletierien elämä muuttui, kun he saivat tietää, että kolmella heidän neljästä lapsestaan on sokeuttava sairaus. Vanhemmat veivät lapsensa matkalle maailman ympäri, jotta he voisivat nähdä maailman kauneuden ja luoda kuvia tulevaisuutta varten, kun ainoastaan muisti rakentaa heidän näkömaailmansa. Perhe lähti matkalle käsitelläkseen surua ja oppiakseen arvostamaan kauneutta ja tulevaisuutta."
"Pelletierien elämä muuttui, kun he saivat tietää, että kolmella heidän neljästä lapsestaan on sokeuttava sairaus. Vanhemmat veivät lapsensa matkalle maailman ympäri, jotta he voisivat nähdä maailman kauneuden ja luoda kuvia tulevaisuutta varten, kun ainoastaan muisti rakentaa heidän näkömaailmansa. Perhe lähti matkalle käsitelläkseen surua ja oppiakseen arvostamaan kauneutta ja tulevaisuutta."
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuohan pitää nähdä. Ajatuksenakin on todella hieno. Ehkä asenne voisi olla sama, ilman tietoakin siitä, että on menettämässä tärkeän aistinsa. Emmehän tiedä huomista päivää. Emmekä sitä, mitä se tuo kenellekin tullessaan. Oppia näkemään asioita ja ihmisiä uudella tavalla. Ikään kuin näkisi ne viimeistä kertaa.
Kiitos vinkistä.
Olet tismalleen oikeassa! Asenne saisi olla sama, vaikkei mitään ihmeellisempää menetyksen uhkaa olisikaan, kun elämä on tuuripeliä syntymästä viimeiseen henkäykseen. Se on se ajatus, mikä mieleen nousee kun tuota dokkaria katsoo.
Saatsnpshsn joskus katsoakin. Tuollaisiin dokkareihin tarvitaan tietty mielentila. Muuten voi olla liikaa.
Mutta tuli tuosta mieleen jotenkin sellainen kaiho menneisiin aikoihin. Me perheporukslla oltiin mökillä paljon. Kesällä mentiin veneellä ja kevättalvella metsiä pitkin. Ei ollut pleikkarrita, eikä edes sähköjä...joskus tuli akkusysteemit, mutta alkeellista oli.
Loppujen lopuksi näkipä sitä maailmaa ehkä viimeistä kertaa tai rämpi kevätmetsässä lampisilla lapsena, niin tärkeintä oli olla vanhempiensa kanssa.
Pojalta kysyin, mitä sille lapsuudesta muistuu mieleen, niin onneksi oli paljon kaikenlaista, vaikka minusta sitä ei ollut niin paljoa omien lasten kohdalla, kuin omassa lapsuudessa. Mutta eniten muistui pojalle mieleen pihsn siivoilut lehdistä, polttopuuhomnat jne. Viimeisenä keksi kuitenkin, että olithan sä aina kaukalonlaidalla.
Lapsille jää kantamaan se yhteinen vietetty aika, ei niinkään mitä se on, vielä pitkälle elämään. Ja saa heidät kokemaan itsensä tärkeiksi.
Ei se nyt niin paha dokkari ole, koko dokkarin ajan skidit näkevät vielä koko lailla hyvin, se pahin tulee sitten joitain vuosia myöhemmin.
Siinäpä tuo vuoden reissu, ei aina niin helppo ja kiva, onkin aika oiva työkalu hitsaantua yhteen, vaikka näkö menisikin. Se asia tulee jo tuon dokkarin aikana selväksi, lasten suusta.
Joo, siis mä tartten tuollaisiin aina tietyn mielialan... Muuten vaan tökkää...
Mutta ymmärrän pointin kyllä...
Jep, on se noinkin, ei toi dokkari toimi jos on vaikkapa "lähdenpä tästä baariin remuamaan ja iskemään naisia" fiiliksellä.
Niin, tai "katsompa jotain kevyttä ja kivaa".
Jep, eli Die Hardin tms. jouluista 😂
Just jotain kepeää räiskimistä. 😁
Onks toi Pelle-tier se yks meemi, jossa mies vähävähältä värjää naamansa pelleksi?!?!
Kun ehdit kasvaa aikuiseksi ja vähän ylikin, saat luultavasti elämästä kokemuksia, kuten useimmat muutkin saavat. Ja kun saat sitä kuuluisaa elämänkokemusta, laajenee perspektiivisi myös itse elämän osalta. Ja kun siihen pisteeseen pääset, voidaan jatkaa tätä keskustelua.
Mistä sen voi katsoa.
No ainakin telkun peruskanavista National Geographic sitä esittää aika ajoin, just tässä joulun alla pariin kertaan ja varmaan kohta taas uudelleen. Lienee nähtävissä jossain muuallakin
Ensin tuli mieleen, että tekeekö hyvää nähdä liikaa. Ikään kuin sitä nähtävää olisi ylettömiin tai sille jokin katto. Onhan niitä paljon muitakin tapoja nähdä.
Hyvä mielen dokkari on kuitenkin jo toinen juttu. Niitä ei ole koskaan liikaa.
Mielessäni lähdin jo kehittämään implanttia. Sellaista varten olisi hyvä, että päässä on paljon näkymiä. Siltikään en ole varma, onko ihmisen näkökyky mitenkään erityisen tavoiteltava. Voisi olla paljon riemukkaampaa omata jonkun muun eläjän näköaisti.
Aistista riippumatta runsas aistikokemusten määrä rikastaa elämää ja kehittää kyseisen aistin käyttöä, niin en tiedä voiko jonkin aistin vapaaehtoisen käytön kohdalla sanoa liikaa.
Niin, en minäkään. Ajattelin vain, että jonkun aistin ensimmäinen käyttökerta on se mikä huumaa. Jos sellaista mitään ei ole koskaan ennen kokenut, voisi innostaa sen käyttöön.
Toisaalta taas olen lukenut, ettei syntymästään asti kuuroilla ei ole mahdollisuutta kuuloimplantteja hyödyntää.
Ensimmäinen ajatus perustui menetykseen. Riippuu paljon ihmisestä miten asian kokee. Yksilöiden välillä on paljon eroja. Tuskin mikään korvaa menetystä, jos kokee menettäneensä paljon
Niin, tuossa olet kyllä oikeassa. Jos on nähnyt paljon ja sitten menettää näkökykynsä liki täysin, on menetys aika massiivinen ja vaati paljon, että sen voi hyväksyä ja osaa nauttia niistä muistoistaan.
Minun hyvän mielen jouluelokuva on Fanny ja Alexander. Toinen on Rare Export. Kolmas on Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli.
Niistä kaikista tavoitan joulun tunnelman syystä tai toisesta. Olisi masentavaa, jos en olisi nähnyt koskaan niitä.
Tietyllä tapaa aina huvitta Die Hardin korkea sijoitus joululeffagallupeissa, mutta toisaalta ymmärrän sen hyvin 😁
Pakko myöntää, että niin minustakin 😂 Bruce Willis on ollut näyttelijä, joka on siinä ja ja siinä ettei olisi enemmän kuin ärsyttävä. Mutta sijoittuuhan se jotenkin jouluisen tuttuun toimistoympäristöön, kun tuntuu hetken aikaa että sen voi kaiken taaksensa jättää.
Tai mikä siinä oikein on. Miehen pitää tulla kotiin jouluksi ja pelastaa se daami sieltä rosvojen joukosta 😂 ääh, en tiedä itsekään lopulta mikä siitä tekee sen.
Kai se on joulun taika, ritari pelstaa daamin jouluksi ja sitten kohti onnellisia juhlapyhiä. On siinä sitä tiettyä omaa taikaansa ja sopivasti jouluun yhdistettynä 😂
Enkä väheksyisi toimistoympäristön railakkaan tuhoamisen tuomaa vapautumisen tunnetta, kyllä sillä pääsee irti arjesta 🥳
No sanos muuta 🥳🎇🤣😂
Tuohan on meidän jokaisen lapsen vanhemman tehtävä?
Me voimme luoda(jos niin vain haluamme epäitsekkäästi) jokaiselle lapselle elämän jota on aikuisena mukava miettiä.
Psykologisesti tarvitaan vain älykkyyttä lapsen ollessa ikävuosiltaan 0-5 vuotta.
Tänä aikana ei saisi tuottaa mitään, siis mitään henkisiä paineita jotka myöhemmässä vaiheessa konkretisoituvat minäkuvassa negatiivisiksi.
Vaihe 2, ikä 5-10 vuotta. Lapsi itsenäistyy. Haluaa kokea ja nähdä paljon. oppia taitoja joita elämässään tarvitsee. On myös hyvä näyttää maailmaa Suomen ulkopuolella, koska Suomi ja suomalaiset ovat hyvin pieni promillen osa kokonaisuutta. Tiedostaminen mihin on syntynyt, se auttaa tulevaisuudessa.
Vaihe 3, ikä 10-16 vuotta on varmasti se vaikein. Mutta jos olisi tehnyt kohdat 1 ja 2 oikein, asia helpottuu. Lapsi itse jo määrittelisi sen mikä olisi oikein, mitä hänen kuuluisi tehdä , on itseohjautuva. Vanhemmille tämä voi tuottaa haasteita itsenäisyyden kehittyessä normaalia voimakkaammin. Mutta, me olemme joskus vajaita ja lapsi viisaampi, joskus toisinpäin.
Elämä on aina matka, jossa vanhempien tulisi näyttää elämän kauneutta koska se ulkopuolinen elämä on raadollisempi. Vahvuus jonka lapselle voimme antaa on hyvänä lippuna kohti lapsien omaa itsemääräämää jatkumoa, johon emme myöhemmin enää voi vaikuttaa.
Vanhempien tehtävänä on aina luopua, koska kuolemme usein itse ensin.
Ennen tuota tapahtumaa, voimme valita mitä tekisimme ja miten lapsiamme kehittäisimme? Olkoon se joillekin maailmanympärysmatka, mutta suurimmalta osiltaan saman voi tehdä ihan lähiympäristössä. Tosin monikulttuurillisuus ja kokemukset usein avaa silmät, jota 5 miljoonainen kansa ei voi kokonaan avata.
A V