Tullut mamuja tänne. Se alkoi vasta myöhemmin. Johtuuko se kenties siitä että silloin ei sosiaaliturva ollut sitä mitä nyt.
Ihmetteleekö kukaan miksi 70-80 luvuilla ei
Anonyymi-ap
2011197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 201
Vanhimmat
Eihän japanissakaan ole mamuja, kun siellä ei ole sosiaaliturvaa ulkomaalaisille. xD
Eikä rajat auki kuten hullu Merkkel avasi.
Nyt Merkelin perintö tappaa saksalaisia toreilla...
Ulkomaalaistaustaisten kohdistama rasistinen väkivaltarikollisuus maan kanta-asukkaita kohtaan on edelleen yllätys rauhanomaisille kansoille.
Vihan ja rasismin peittely pitäisi loppua mediassa sekä julkisessa keskustelussa. Myös ulkomaalaistaustaisten yliedustusta rikostilastoissa, erityisesti raiskaus-ja väkivaltarikoksissa sekä terrorismissa ei pidä peitellä, eikä yleistä yhteiskuntavelvoitteiden ja maan lakien halveksuntaa.
Rasistinen viha kuuluu useisiin muihin kulttuureihin, joiden huonoja ominaisuuksia on tullut maahanmuuttajien mukana mm. Suomeen.
Suomeen rantautuneissa vieraissa kulttuureissa rodullistaminen on tavanomaista, jonka avulla ihmisiin liitetään valheellisia esimerkiksi ihonvärin tai oletetun etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Tavanomaista on asettaa ihmiset eri asemaan. Naiset ja lapset, sekä vääräuskoiset ovat aina alempiarvoisempia ja alistettavissa. Sitä korostetaan myös ympäristölle, jopa pakkopukeutumisella.
Viha muita kansanryhmiä kohtaan on vierasta, omituista ja uutta suomalaisille. Suomalaisille rasismi on ollut tuntematonta, kunnes maahanmuuttajat toivat rasistisen käyttäytymisen ja vihan muita kansanryhmiä kohtaan Suomeenkin.
alottaja hiukan tollo-
Suomi oli 80-luvulla ITSENÄINEN VALTIO turvallisesti YYA-valtio johon ei saanut muuttaa eikä ulkomaiset voineet omistaa täällä- eli Suomessa oli kaikki varannot turvassa oman maamme eduksi.... myös palkat riitti elämiseen, jne... koska meillä mm oli Suomenmarkka eli oma valuutta - kuten jokaisessa Itsenäisessä valtiossa on...
Sitten kokoomus toi EU-riiston ja ulkomaiset firmat sallittiin suomeen- ostivat yhdessä hetkessä maamme omaisuudet ja varastivat varannot... samalla EU-kokoomus päästi eniten maahanmuuttajia hallitsemattoman maahanmuuton persujen kanssa Suomeen...
Castron malli näkyy jo kaikkialla. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.
Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta. Näin saadaan roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan muiden maiden turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut vastaanotetaan. Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria.
Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa oleskelumaassa keskenään. Näin heikennetään maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä matuista on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa.
Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi hiljalleen. Venäjä käytti menetelmää, kunnes raja suljettiin.
https://yle.fi/a/3-7920974 - punikki Koivisto halusi nämä suomeen.
Suomalaisten huono kirjoitustaito hämmästyttää aina. Ilmainen koulutus kaiken lisäksi. Ja tulos on tuo.
Kyllä suomalainen osaa vihata ja syrjiä erirotuisia ihan itse. Ei sitä ole tarvinnut meille muiden opettaa. Kysykää vaikka romaaneilta.
Olipa tyhmä kommentti.
Anonyymi
2024-12-24 19:32:03
>>Viha muita kansanryhmiä kohtaan on vierasta, omituista ja uutta suomalaisille.<<
Täyttä hevonsontaa kirjoittelet.
Jopa niinkin suomalaiset ihmiset kuin Karjalan evakot kohtasivat todella törkeää syrjintää ja ryssittelya ja vaikka mitä. Kyse oli kuitenkin aitosuomalaisista ihmisisttä, jotka joutuivat pakenemaan Staliniun puna-armeijaa.
Se ei riittänyt syyksi, vaan toivotettiin karjalaiset painumaan takaisin ryssänmaalle.
Eipä ihme, että Suomi on yhä vielä yksi EU. rasistisimmista maista ja tietyillä rasismin osa-alueilla aivan ykkönen.
Ei ihme, kun pohjat rsismiin saadaan jo kotona äidinmaidosta ja sille on perinteet ainakin 40-luvulta saakka.
alottaja on varmastikin persu...
ei edes tiedä että Suomi liittyi EU-liittovaltioon vasta 1990-luvulla- jolloin EU-valta alkoi mahdollistamaan ja tuomaan Suomeen maahanmuuttoa.
Suurimmat maahanmuuttaja-määrät Suomeen kokoomus-persu-hallitukset hallitsemattomana maahanmuuttona ilman kunnon kotouttamista....
Sitä saa mitä tilaa...
Natsi_merkelhän se sodan Ukrainastakin aloitti !
Eu se Ukrainan kansan villitsi sekaisin velka rahan jako lupauksin jolloin ne nousi kapinaan ja ajoi Presitentin maan pakoon kesken Shotsin Talviolympialaisten kun Putin siellä istui. 3 Päivää olympialaisten jälkeen Venäjä valtasi Krimin (siis pelasti oman suurimman laivasto tukikohdan)
Sitä saa mitä tilaa...
Nämäkin kaasu ja sähkö ja valokuitu putkien katkomiset on tahallaan tilattu !
Ei meren pohjaa kynnettäisi ellemme rahoittaisi kymmenillä-sadoilla Miljardeilla Eu:n ja Venäjän sotaa Ukrainasta.
Eihän Unkarin ja Slovakin rannikoakaan kynnetä vaikka ne on Nato / Eu maita kun ne ei rahoita sotaa Venäjää vastaan ! sitä saa mitä tilaa...
Pitää muistaa että Suomi on pikkuinen maa Venäjän kainalossa jolla ei ole maa rajaa Eu:n kanssa muuta kuin jossakin Tornio joen saarissa vaan me olemme kaapeleiden ja putkien nokassa joita nyt kynnetään poikki !
Jos ei uskota varoituksia merellä niin seuraavaksi ne voi kaataa maalla tele mastot ja sähkölinjat niihin ei tarvita valtameri laivoja.vaan niihin riittää 100,- akku rälläkkä.
Kyllä Suomen päättäjien kannataisi nyt lopettaa Ukrainan tuki jo siitäkin syystä kun maa manee konkurssiin tällä menolla...ja turvallisuus siinä samalla.
Just tänään mietin milloin loppui kunnon elämä suomessa niin 90 luvun alussa ensin lama ja sitten pakolaisvirrat, ai jumalauta miten upee maa tää oli 80 luvulla.
Vihervassarit ei silloin olleet tätä maata tuhoamassa.
Silloin ei ollu juuri naisiakaan johtotehtävissä, naiset tän maan on pilannu, vittumaiset ja tyhmät naisjohtajat. Sanna Marin oli sit kaiken huippu 🤣🤣🤣🤣
Me ollaan oltu maata rakentamassa koko itsenäisyyden ajan. Ja juuretkin tiukasti Suomen peruskalliossa! Kaikki mäkitupalaisten, torppareitten ja maattomien kakarat!
Kas, meidän mallilla kaikki koulutettiin! Ja huomattin, että ei meissä ihmisissä niinkään ratkaise se, mitä on jalkojen välissä! Kulttuurisia eroja on.
Nyrkin ja hellan välissä oleminen loppui siihen, kun molemmat kävi töissä ja maksoi asuntolainaa!
Nainen ei olekaan tehty miehen kylkiluusta!
Kunnon elämä Suomessa. Monelta se loppui Ruotsiin muuttona kas kun ei silloinkaan ollut työpaikkoja ja kunnollisena ihmisenä oli aina ajatus tienata oma leipänsä itse. Ei ole suomi takaisin heitä pyydellyt koskaan ja heitä on paljon.
Kyllä niihin muuttoihin on ihan toiset syyt se kun joku sosiaali turva.
Pakolaisista on levitetty niin paksuja valheita että näkee netissä että valheet on nielaistu täysin
Uskotaan joka skandaali juttuun. Totuuksia ei kuunnella Äja aina raha mielessä joka kerta kun otat puheeksi vierasmaalaiset , toisinaan tuntuu ettei ihmiset tajua että hekin ovat vaan ihan tavallisia ihmisiä ei siis mitään kummajaisia ..
Kato Ticksikin on taas saapunut sanomaan lempi sanaansa eikö lääkäri saanut
Ticksiä häviämään , mutta jos ei niin änkytä sitten samaa sanaa josta ainulla on pakkomieli
Olet ilmeisesti yksin jotenkin
"Anonyymi
2024-12-23 18:55:01
Silloin ei ollu juuri naisiakaan johtotehtävissä, naiset tän maan on pilannu, vittumaiset ja tyhmät naisjohtajat. Sanna Marin oli sit kaiken huippu"
++++++++++++++
Mutta kerroppa vittumaton miten se Marin suomen pilas?
Niin oli. Lihaa sai vain tiskiltä silloin kun se oli auki ja kaikki alkoholi oli alkossa. Siellä piti pyytää tiskiltä ja myyjä arvioi, kenelle voi myydä ja paljonko. Oli joku kohtuu kulutuksessa. Kaikkea oli vähemmän ja säännösteltiin. Kaljaa sai ravintolasta ruokajuomana! Ei ollut samaa örinää kuin tänä päivänä!
Et tainnut elää 80-luvulla?
Niin. Suomi oli köyhä ja meiltä muutettiin maasta.Laudat ikkunoiden eteen ja menoksi.
Ihmisillä on tapanan mennö sinne, mistä saa elannon. Meidän maahanmuuttajat, 20% venäläisiä, sitten virolaisia ja muista Euroopan maista tulleita on jo puolimiljoonaa. Ja he ovat työllistyneet samalla tavalla kuin kantaväestö.
Toki nuo sotapakolaiset 2015 Syyriasta aiheuttivat miljoonan pakolaisen tulvan Eurooppaan ja 2022 10 miljoonan ukrainalaisen pakolaisuuden, 8 miljoonaa Euroopan maihin.
Kenen sosiaaliturva on ollut hyvä? En ole koskaan käyttänyt. Kävin kerran nuorena valittamassa sosiaalitoimistossa, kun ei saaatu lapselle kunnallista hoitopaikkaa. Olin opiskelija , lainaa sai 300 mk kuussa ja mies oli töissä, osa-aikaisesti lomautettuna. Yksityinen hoitopaikka maksoi 500 markkaa kuussa. Ja vuokra saman. Silloin syötiin puuroa.
Mulle sanottiin, että on niin paljon ihmisiä, joilla ei ole ollenkaan tuloja.
Ajattelin että heillä ei ole varaa edes kaurapuuroon!
Maahan muuttajia in joka Euroopan maassa ei suomi ole siinä mitenkään ainut . Ja sitten sitä sosiaaliturvasta voit suomen kansalaisena lukea hieman miten se toimii.
Kukaan ei jätä maataan huvin vuoksi .
Suomi kirjoitetaan isolla.
Eikö raiskaajakaan ole tullut huvin vuoksi?
Kuinka tyhmä ja hyväuskoinen voitkaan olla. Egyptiläisessä lehdessä oikein uutisoitiin, kuinka täällä jaetaan rahaa kaikille tulijoille.
MInkä lähteen mukaan siinä kehdessä niin luki?
*lehdessä
Kannattaisi varmaan seurata uutisia, minäkin muistan tuon.
Sinulleko pitäisi erikseen kaivaa menneitä uutisia, ei, saat tehdä sen itse.
Jokainen fiksumpikin tajuaa miten sosiaaliturvaamme käytetään hyväksi, vaan oma kansa kärsii köhyydestä ja lisää leikataan taas pian.
Miksi luulet kok-persujen niin tekevän?
Korjaa nyt tosiaan noita kirjainvirheitä ..pidätkö toisia idiootteina
Et tajunnut viestiä, mutta se kai olisi liikaa vaadittu.
Ei siinä hallitusta syytelty, leikkaukset on edellisen hallituksen syy. Suomalaiset odottavat tänne tulevien maksavan veroja, eikä käyttävän sosiaalitukia väärin maleksien esim. itäkeskuksessa. Käy katsomassa, et uskoisi olevasi Suomessa.
Kyllä tänne tulijoita miljoonia riittää mutta rahaa ei riitä enää jaettavaksi.
Ei tuollaisilta jotka pitävät nimensä vieressä jotain terro-kansan lippua voi olettaa kovinkaan suurta järjenjuoksua. Palet ovat oiva esimerkki loisista. Aloittavat lukemattomia kahakoita ja klaanisotia lähi-idässä ja sitten vinkuvat turvaan esim Suomeen. Nämähän oikein VAATIVAT että pääsisivät juuri Suomeen. Muutama vuosi sitten kukaan niistä ei edes tiennyt mikä tämä maa edes on. Hyvin on puskalennättimet kertoneet niille miten kupata tämän köyhän kansan selkänahoista vähän tukia kun yhyy pakkolainen rodullinen alistettu.
Hyi hellvetti mitä touhua.
Ihankp ite luit? Ja montako egyptiläistä maahanmuuttajaa täällä on?
Kyllä suomalainen osaa sosiaalitoimiston tuella elää. On paljon kantasuomalainen, jotka ei työtä tee, vaikka karvat kämmeniin kasvaisi. Siksi tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa.
Senpä takia tänne ei tarvita enää lisää sosiaalituella eläviä maahanmuuttajia.
Kerro mistä suomalaiset työttömät saisi ensin töitä.
Egypti oli esimerkki miten Suomea uutisoidaan ja sana kiirii.
SUOMALAISET ENSIN!
Mistä sinä Suomeen tulit?
Persujen aikana on tullut ylivoimaisesti eniten matuja vaikka muuta lupasivat.
#Petosjytky
Oletko kuullut Ukrainan sodasta????
Tollolle ei tietysti tullut mielenkään että silloin ei ollut sellaisia suuria sotia kuten esimerkiksi Syyrian ja Sudanin alueiden sodat, jotka ovat aiheuttaneet yhteensä 10 miljoonan ihmisen lähtemisen pakolaisiksi.
https://globalis.fi/teemat/pakolaisuus/sata-miljoonaa-pakolaista
Jaa, ei 80-luvulla ollut sotia?
Taidat olla aika toope. Esim. Irakin ja Iranin sota, Libanon jne...
https://digital.nls.uk/1980s/international-relations/
Nuo pennut eivät oikein tiedä historiasta mitään. Oman kansansa historia on niille täyttä pimentoa.
Ja muutenkin, miksi näillä k.maa kansoilla on aina pakottava tarve tulla juuri Eurooppaan varsinkin pohjoiseurooppaan kun niillä on vähän sotia? Ei voi mennä niihin läheisiin turvallisiin maihin jossa kulttuurikin on sama?
Yhden kääpiö päämädättäjän ansiosta Lähi - Itäläisiä . Tahdotaan huumejengejä lisää ja yhteyttä turkuun Laivasta huumehia lisää . Tiedä mikä Huumemafia kokkareillakin on ?
Vuodesta 1963 on Suomi tarjonnut sossuntukia - myös ulkomaalaisille.
91- alkoi Somaliassa sisällisota Siad Barren 21 vuotta kestäneen hallinon romahduksen seurauksena.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Somali_Civil_War
Aivan sama mitä jossain somaliassa on joskus tapahtunu, ei kiinnosta sitten pätkääkään. Kun ei kiinnosta myöskään ukraina.
MATUja ei tuottu 90-luvullakaan vielä, kun väestö vielä kasvoi omasta takaa ja TYÖTTÖMIÄ on 500 000.
Eikä tuontitarvetta ole koskaan ollutkaan, kunhan valehtelivat teilleä "työvoimapulista", jonka varjolla toivat maahan halapa-matuja .
Tehdään mahdollisimman halavalla ja myydään mahdollisimman kalliilla, oli porrrvarin viekkaana juonena .....
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14955065/uusi-ennatys-redin-tyomaalla-82-eri-kansallisuutt
t. haans
Ehkä kumiveneitä ei ollut keksitty vielä silloin No joo Eurooppa kutsuu noita tänne ollaan kädet ojossa vastassa ja heti saa rahaa ja asunnot yms palvelut niin onhan tulijoita
Me ei olla pyydetty Venäjän mafiaa, ei Viron mafiaa, ei huumekauppiaita Lähi-idästä. Ei prostituoituja, ei ihmiskauppaa. Ei suomalasitakaan rikollisuutta, moottoripyöräjengejä, jotka noita pyörittää, kuljettaa aseita, huumeita ja kiellettyjä aineita Venäjältä.
Silti sellaista on!
Olen ajatellut, että paras ase on koulutus ja kotouttaminen. Ihmisarvoisen , turvallisen elämän mahdollisuus! Että on vaihtoehto. Päästä töihin, rakentaa tulevaisuutta!
Täällä on kautta aikain kuoltu sodissa , töissä yms . maata rakennettaessa ja sitten joku sanoo kaikille vaan että tervetuloa saatte kaiken saman ihan ilman minkäälaisia velvollisuuksia ,ja maksajien suomalaisuudella tms. millään tekemisillä ei ole mitään painoarvoa tässä tukijonossa , on tää aikamoista rasismia .
60-luvulla afrikkalaisia oli 250 miljoonaa. Nyt 1 400 miljoonaa ja 2060 3 000 miljoonaa. Eli mamuja ei yksinkertaisesti ennen ollut riittävästi lähtijöiksi muihin maihin.
Kehitysapu ja länsimaissa annettu elatus räjäytti afrikan väestömäärän.
Ennen siellä kuoltiin nälkään
Joka taasen on mielenkiintoista koska tuo manner on maapallon vehreimpiä mantereita, niin paljon vihreää syötävää, todella hedelmällistä kasvattaa vaikka mitä ja luonto täynnä lihaisaa riistaa unohtamatta myöskään kaloja. Ei, tuolla mantereella ei kuole nälkään jos et ihan aavikolla asu. Se on omaa laiskuutta, tyhmyyttä ja ylilisääntymistä jos Afrikassa nälkään kuolet(kansana). Toisin oli Suomessa jossa ilmasto karu eikä maa tuota oikein mitään vaikka vihreää onkin..Kukaan ei auttanut suomalaisia selviämään ja täällä ollaan vieläkin toisin nykyään katoamassa johtuen muista syistä heh.
Ottaako päähän Suomijuntti?
Kun uherrat ja puherrat mutta silti valtio ihan kirjaimellisesti VARASTAA neljänneksen kaikista tuotoistasi eikä suostu antamaan sinulle siitä käytännössä MITÄÄN vastinetta!?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010917068.html
Ja nyt tuo sulo kultakutri Purra lupaa piinata sinua ensi vuonna vielä LISÄÄ!!!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010913662.html
Ja samalla rankaisee myös omaa persepääSIKOJEN puoluetta ;=))
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010915470.html
Ikävä juttu SuomiSIKA että satuit syntymään juuri SUOMEEN! Siis käytännössä työORJIEN paratiisiin ;=P
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-72.png
MUAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-26.png
Suuria kansainvaelluksia ja muuttoliikeitä on ollut aina ja nyt on taas korka aika sellaiselle. Get over it boomers!
Todella huonoa trollailua..taidat olla joku laudan pentu. Ne nyt ovat niin kehareita etteivät ymmärrä että Suomen pashkominen tulee vaikuttamaan niidenkin elämään.
Juu ei, silloihan suomalaiset muuttivat joukoittain Ruotsiin, siis talouspakolaisiksi paremman elämän perässä. Suomalaiset olivat mamuja tai matuja, kuinka vaan halutaan ilmaista, Ruotsissa. Ja myös rikostilastojen kärjessä siellä.
Siellä oli töitä Volvon ja Saabin tehtaissa, ei sinne sossujonoon menty. Bättre folk tartti suomiorjia tekemään likasen työn.
Älä saatana ylistä mitään somalipummeja.
Viitsit nillittää muutaman suomalaisen muutosta Ruotsiin joka oli vielä 100% TYÖPERÄISTÄ muuttoa. Joo, juu suomalaiset olivatkin oikein pahiksia ruotsissa, raisckasivat laumoina ruotsalaisnaisia ja ryöstelivät paikallisia kaduilla. Et myöskään näe eroa siinä että toinen on naapurikansaa samanlaisella kulttuurilla ja toiset ovat k.maalaisia väkivaltaisella täysin erilaisella kulttuurilla JA uskonnolla joka kehoittaa valtaamaan maan? Kunnon tiuhti taas asialla..
Tässä on oiva esimerkki suomi-vihapuheesta. Selvä yritys saada kansaa omiensa kimppuun ja täällä loisivia muumaita vieläkin enemmän rasseiksi kantaväestöä kohtaan. Ettäs kehtaat valehdella tästä päähän potkitusta kansasta tuolla tavalla.
Asuin Ruotsissa 70-luvun alkupuolella, joten ei minun tarvitse valehdella mistään. Itse nähtyä ja osin koettuakin, joskin ruotsinkielisenä ja hyvin koulutettuna minulla ei ollut kieleen liittyviä vaikeuksia eikä rikollisuus- sen paremmin kuin päihdeongelmaakaan. Suomeen muutin takaisin jo 90-luvulla ja nyt eläkeläisenä nautin sekä ruotsalaista sekä suomalaista eläkettä. Ruotsissakin asuntoautoilemme lähes joka kesä.
Finnjävel, en finne igen, jne, jne olivat kovasti esillä aina, kun rikoksia tapahtui. Suomalaiset olivat selkeästi yliedustettuja väkivaltarikostilastoissa. Päihdeongelmat olivat hyvinkin yleisiä. Sossujonoissa suomalaiset yliedustettuina kantaväestöön nähden. Suomalaislasten oppimistulokset heikompia kuin ruotsalaislasten. Ennakkoluulot suomalaismatuihin olivat yleisiä. Kielitaidottomuus ja haluttomuus/kyky oppia ruotsia on tavallista. Kyllä suomalaismaahanmuuttajien asema Ruotsissa oli hyvinkin vastaavanlainen kuin nyt Suomessa ulkomaalaisten.
Ei em asiat ole valehtelua, vaan todellisuutta ne olivat 60-70-luvuilla. Eivät enää niinkään, koska Ruotsissa maahanmuuttajat ovat olleet arkitodellisuutta jo 60-70 vuotta ja kansalaisetkin tottuneet siihen. Rasismia löytyy kyllä valitettavasti vieläkin, mutta huomattavasti vähemmän kuin Suomessa.
Joku kumma vetää niitä tänne. Olisiko k e I a.
Ai erityisesti Suomeen? Vaikka ulkomaalaisten osuus väestöstä on täällä prosentuaalisesti lähestulkoon Euroopan pienin-
Sekin joo Sipilä lupasi asuntonsakin näiden käyttöön ja lähtömaissa pyöri tietenkin asunnon ja vaaleiden naisten kuvat jo tuli hinku lähteä vaikkei olisi ollut pakkokaan Joku Taxikuski tuli Suomeen valitti että jätti työnsä eikä saanutkaan sitä kaikkea mitä luvattiin joten palasi takaisin Taxikuskiksi lähtömaahansa
El ihaluatko paljon lisää..
Osaatko siis sanoa, mihin perustuu ajatus, että joku houkuttelisi heitä erityisesti Suomeen, kun lukumääräisesti heitä on kuitenkin täällä vähemmän kuin muualla?
Onhan täällä lähes tulkoon kivoin sääkin? Siitä huolimatta tänne tullaan.
Tiettyjen etnisten ryhmien omia palstoja lukeneena(ja myös kääntöapua paikallisilta saaneena joten ehtaa tietoa) Suomi on erittäin haluttu maa juurikin meidän pakkolais/m.muutto-tukien takia. Afrofoorumeillakin annetaan oikein vinkkejä miten tänne pääsee. Luuletko että nämä rotat menevät esim Serbiaan tai Bulgaariaan? Menevät ne sinnekkin koska yllättäen myös näiden maiden päättäjät jakavat kansansa rahoja näille laumoille jättäen kantikset pulaan. Et taida oikein ymmärtää mikä on homman nimi nykyään..
Mistä olet saanut päähäsi että täällä on niitä vähemmän kuin muualla. Meitä pitäisi verrata mm Viroon.
Serbia noin 6000 pakolaista, Viro noin 200 000 pakolaista(k.maalaisia), Suomi noin miljoona heh. Näistä kaikki eivät tietenkään ole pakkolaisia vaan muumaita mutta samaan kastiin menevät. Joopa joo ja niinpä niin..
Kyllä lmainen raha voittaa sääolot. Lämpimät asunnot, ruoka, auto, sähkö, juokseva vesi, ym. Ym.
Vaatteet sään mukaan, ei ongelma.
Luuletko tosiaan sään olevan syy, itäkeskuksessa on lämmin, käy kurkkaamassa.
" Suomi noin miljoona heh."
Heh itsellesi. Suomessa ei ole miljoonaa maahanmuuttajaa. Lisäksi edellinen kirjoittaja on oikeassa, Suomi on ihan häntäpäässä mitä tulee maahanmuuttajien suhteelliseen osuuteen väestömääräsäsä.
Miksi valehtelet?
https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Migration_and_migrant_population_statistics
Eikös vietnamilaiset tulleet 70-80 luvulla?
Tuli 70-80 -lukujen vaihteessa pakolaisia Vietnamista, ja Chilestä tuli pakolaisia 70-luvun alussa, ja Somaliasta 90-luvun alussa, mutta ei muuallekaan Eurooppaan ennen tullut nykyisiä määriä pakolaisia.
Tulivat. Heidät käytiin valitsemassa Thaimaan pakolaisleireiltä. Aika moni heistä työllistyi nopeasti.
Suomeen tuli vain 100 Vietnamilaista, jotka kotoutui upeasti, moni heistä elää täällä edelleen, mutta et taida olla kuullut heistä he kun ei tee itestään mitään suurta numeroa kuten rasisti somput.
Meidän koulussa yläasteella oli muutama Vietnamilainen ja mulla oli pari niitä työksverina parikymppisenä. Parempaa työvoimaa saa etsiä.
Samat kokemukset Vietnamilaisista.
Vietnamista saapuneet kommunismia paenneet pakolaiset "suhtautuivat varauksella hiljaisiin suomalaisiin, joilla oli epäilyttävän läheiset välit Neuvostoliittoon.
Kommunismin pelko ilmeni yllättävillä tavoilla. Vietnamilaiset saattoivat säikähtää neuvostolippua, tai epäillä työharjoittelupaikan sorvauskoneen valoja. Niitä epäiltiin piilokameroiksi, joiden kautta venäläiset saattaisivat vakoilla heitä".
He sentään sopeutuivat tänne.
"Vuonna 2012 Suomen vietnamilaisia oli 12 310. Ensimmäiset vietnamilaiset saapuivat Suomeen vuonna 1979, jolloin Suomi vastaanotti 100 venepakolaista Malesiasta. Vuonna 1989 vietnamilaispakolaisten määrä Suomessa oli noin 800 henkeä."
Korjaus: Vuonna 2021 Suomen vietnamilaisia oli 12 310.
No jaa, uusio vietnamilaiset ovat yhtä rasseja suomalaisia kohtaan kuin mustat nykyään. Naiset ovat pahimpia. Ovat täysin jenkkien picpoc rotupolitiikan aivopesemiä. Muutama vuosi sitten se yksi viekkumuija oksensi rasistista sontaa suomalaisten päälle oikein lööpeissä. Syytteli suomalaisia vaikka miksi koska emme nähneet häntä kantasuomalaisena(varsinainen sherlock) syyllisti suomalaisia rasismista koska moni kysyi viattoman kysymyksen mistä oli tullut. Sai täällä ilmaisen koulutuksen ja käytti sen tekemällä tutkelman kuinka juuri suomalaiset ovat rässistejä ja kuinka suomalaiset syrjivät afronaisia ja pilaavat niiden elämän(kyllä, tämä oli sen aihe) Nykyään opettaa suomalaisia lapsia ja voin vain kuvitella miten se aivopesee niitä "paha paha valkoinen polvistu"
Toinen avautui äsken ylessä, joku sri lankalainen mölysi kuinka suomalaisille pitäisi opettaa enemmän meidän "valkoisesta etuoikeudesta"
Miksi sri lankalainen tulee tänne syyttelemään suomalaisia jenkkien rotuoppi termistöillä? Tämän täytyy loppua.
Että en pitäisi noita aasialaisia minään kivana sakkina enää..
"Vuonna 2012 Suomen vietnamilaisia oli 12 310"
Ja somaleja noin 28.000 muistivaraisesti.
1. Venepakolaiset saapuivat korkeasuhdanteen aikana, joka helpotti oleellisesti integroitumista.
2. Somalit saapuivat matalasuhdanteen aikana, joka vaikeutti sopeutumistakin.
3. Ihan kaikki ei riipu ihonväristä.
Missä kammiossa on on pitänyt elää jos luulee että Kotoutusraha auttaisi noi tulee toki rahan perässä mutta eivät halua mitään kotoutusta vaan rahaa ja biletystä se vaan on Fakta ja rikollisuus on noussut
Suomi on nyt RATIFIOINUT vääriä SOPIMUKSIA
Ennen Suomeen EI KUKAAN TULLUT ilman vaadittavia asiakirjoja!
Jos yritti - hänet käännytettiin rajalta!
Kukkahattutädit ovat ottaneet VALLAN ja haluavat höösätä MUIDEN RAHOILLA
Kaikki Suomeen tulevat muukalaiset!
Hekö siellä hallituksessa ovat nyt päättämässä, millaisia lakeja Kelassa ja sossussa on noudatettava???
Ja nyt tänäänkö juuri on lait päätetty?
Onneksi vasurit on sivussa joo
Silloin ei maahan päässyt ilman papereita.
Yksi tärkeä syy, miksi Suomeen ei tullut paljoakaan ulkomaalaisia 70-ja 80-luvuilla oli silloinen ulkomaalaisviraston pääjohtaja Eila Kännö, joka oli kuuluisa tiukasta linjastaan. Suomesta ei hänen aikanaan niin vaan saanut oleskelulupaa kansalaisuudesta puhumattakaan. Piti olla todella painavat perusteet, että lupa myönnettiin. Yksi sellainen oli, että ulkomaalainen henkilö oli mennyt naimisiin suomalaisen kanssa.
Suomessa oli 1990 20 000 vieraskielistä, joista suurin osa oli eestiläisiä. 2024 vieraskielisiä on Suomessa pian 600 000. Hieno tulevaisuus maallamme edessä.
>> Hieno tulevaisuus maallamme edessä.<<
- Mahtaakos tuo määrä auttaa suomalaisia pääsemään ylös sisäsiittoisuuden suosta?
Mieti vaikka tämän päivän hallituksenn persujäseniä!
Nyt tulee Ruotsista kaikki Mustalaisetkin varmaan siellä laskettu olemisrahaa ja Suomessa nostettu
Matut ovat kaikki huijareita. Se on nähty.
Anonyymi
2024-12-23 21:37:13
- Miten ihmeessä olet ehtinyt tutustua kaikkiin Suomen matuihin?
Lusikalla annettu...?
Mamumiehen kanssa on nastaa. Voi reissata hänen entiseen kotimaahankin vaikka kilimanjaro vuoren juurelle jossa alppiruusut kukkivat ja rakastella kiihkeästi niityllä ja mies tuntee kaikki paikat, osaa kielen ja hänen seurassa on hyväksytty kaikkialle. On kuin suominainen saisi afrikasta kakkoskodin.
Muutamassa vuosikymmenessä saatiin pilattua kaikki hyvä, mitä oltiin ahkerasti rakennettu. Kaikki tämä johtuu valitettavasti, vaikka heistä niin kovin pidänkin, niin naisista!
Älä välitä, miehet ovat taas vauhdissa ja maailma jälleen pursuaa sotia ja vihaa.
Naisille perustettiin satojatuhansia julkisia suojatyöpaikkoja ja alettiin tarjoamaan suojaa ja elatusta kaikille maailman ihmisille, jotta heillä riittäisi töitä. Sen takia olemme kohta konkurssissa.
Todellisuutta ymmärtämätöntä politiikkaa... Monen vuosikymmenen naivisti, idealismi politikoinnin tulos on tämä Yli-velka-Suomi !!
- Suuri ongelma on ollut vero rahan ja valtion lainarahan kiihtyvä katoaminen ulkomaille, veroparatiiseihin,
Sekä nato ja eu hovien ylläpitoon,, ja yksityiseen busines terv hoito kiskontaan,,, se on suonen isku Suomelle.
- Enää ei saada omia asioita hoidettua, esim. kohtuu hintaista terv. hoitoa ja energiaa !
Vaan arktisessa kylmässä maassa olemme jumalattoman , kiskonnan ja keinottelun uhreina ( --syynä se markkina liberalismi uskonto.. sekä super naivismi viher vas...).
- myös työ on kadonnut Suomesta. Massa-työttömyys on ollut osa sisäpolitiikkaa jo 1990-2025. - Se on "sisäinen devalvaatio malli", tulonjako malli. Tasa-verot ja massa-työttömyys ovat hyvätuloisten ja rikkaiden etu. Tulonjako malli siis.
Näin politikoiden ja toimien Suomi selvästi taantuu ei itsenäiseksi, eu nato kehitysmaaksi. Johon lisäksi eu pakolla dumpataan elättejä vuotavalta Eu-etelärajalta. Miljardi kulut / vuosi..!!
Ja näin toimien Suomi muuttuu, askel askeleelta, turvattomaksi kehitysmaaksi myös kulttuurisesti.
Se on täys tuho !!
Matemaattinen jatkuva, nopeutuva muutos. Miksi ? - Kenen etu ?
Purran Saksille on käyttöä, oleskeluluvat vois saksia...
Tänne tuli silloin. Mitään omia uskonasa-atteita tyrkyttämättämiä ihmisiä.
Tottakait on ihmeteltävä nykymenoa poliittisesti. Työnantaja vissiin sitten tulee tekemään tiliä näistä kaiken osaavista paperinsa Välimereen hukanneista insinööreistä?
Puuttui internet, josta voi tarkastaa jokaisen maan sosiaaliturva tarjonnan.
No jos sellaista tarkastusta suoritetaan, niin miksi Suomeen sitten on aina tullut maahanmuuttajia vähemmän kuin juuri mihinkään muuhun Euroopan maahan?
Ehkäpä aiemmin meitä suojeli sijainti, vaikka senhän sinä jo tiesitkin, nykyään voi astella mistä tahansa turvallisesta maasta js hakea turvapaikkaa.
Suomi tuntuukin enemmän vetävän sitä porukkaa joilla on jotain salattavaa ja tulevat ilman papereita.
Valitettavasti maassamme on väkeä jotka eivät ymmärrä että rikolliset käyttävät sitä hyväkseen, siksi helposti pääsevät tänne.
Paperiton ei tarkoita välittämättä sitä, ettei olisi henkilöllisyyspapereita vaan että esim. oleskelulupa on mennyt vanhaksi.
Ja
"On mahdotonta tietää tarkkaan, kuinka paljon Suomessa on paperittomia, sillä he eivät näy väestötietojärjestelmässä tai muissa rekistereissä. Suomessa paperittomia on kuitenkin muihin Euroopan maihin verrattuna vähän. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2014 julkaisemassa selvityksessä arvioidaan, että Suomessa oleskelevien paperittomien määrä jäisi alle poliisin esittämän 3 500 henkilön."
https://www.pakolaisneuvonta.fi/asiantuntijajarjesto/tietoa-pakolais-ja-ulkomaalaisoikeudesta/paperittomat/
.. 2014 julkaisemassa ...olipas sopiva vuosi ....
Vaikuttaisiko sijainti???
👍🤣🤣🤣
Neuvostoliitto olemassaolollaan ei houkuttanut tulemaan Suomeen.
Tarkoittaa monien kohdalla juuri sitä, ETTÄ HENKILÖPAPERIT ON JOSTAIN SYYSTÄ TARKOITUKSELLA HÄVITETTY.
Älä ole noin hyväuskoinen. Monien sotarikokset vaikea selvittää.
Kysymys, missä ovat naiset ja lapset, nuoria miehiä valtavasti, mitäpä veikkaat?
Mutta kun tuli.
Ei oltu EU:ssa ja meillä oli pakolaiskiintiö, sekä poliitikoita, joilla oli selkäranka. Suomi oli silloin paljon itsenäisempi maa kuin nyt. Vaikka Neuvostoliitolla oli näppinsä Suomen hallituksessa, niin eipähän NL vienyt meiltä suvereniteettia, ei työpaikkoja, ei rahojamme, ei valuuttaamme jne. EU vei ne kaikki ja nyt täyttää maamme ulkomaisilla ihmisillä. Että semmosta.
Kaupunkilaiset äänesti EUhun
liittymisen puolesta 1994
kaikissa maissa jotka liittyi euhun, oli käytännössä pakko ottaa turviksia,
Eipä Suomeen ole paljon tullut.Somaliastakin 25000. Ja he ovat aina ne, joita eniten moititaan, vaikka lapset ovt suomalaisia ja täällä töissä!Venäläisistä, jotka ovat suuriin maahanmuuttjajaryhmä ei paljonkaan puhuta. 100 000. Eikä virolaisista. eikä postimyyntivaimoista.
Hmm. onko reilua peliä?
Syyrialaiset haluavat suurin joukoin omaan kotiinsa, eipä tää maa mikään onnela ole pakolaisille! Ei kantaväestöllekään. Me vaan ollaan kielen ja koulutuksen takia jumissa!
Itse muuttaisin Englantiin, jos olis mahdollisuus!
Meinaat että somaleja on täällä vain 25 000??:D Mitäköhän tietonikkarien opusta sinäkin olet lukenut lol Kai tajuatte että nuo "viralliset" luvut ovat pahasti alakanttiin, eivät pidä paikkaansa? Ja niihin ei ole lisätty kaikkia näitä laittomia rajaloikkaajia joita on tullut tasaiseen tahtiin 2015-luvulta lähtien. Jos monissa paikoissa väkiluvun kasvu on 99% muumaa-painotteista ja niitä on jo niin paljon että huseeraavat meidän hallituksessa, saavat omalla kielellä uutisiakin niin luuletko että määrä olisi noin vähäinen? Te monesti myöskin unohdatte ettei se 2010-luvun luku pysy vakiona, totta kai nuo lisääntyvät tuplasti, ja hyvin nopeasti..Suomessa on oikeasti noin miljoona ulkkista..
Eikä mihinkään työkyvyttömyyseläkkeelle päässyt minkään kipeän selän takia joka johtuu viinasta...
Ei tainnut päästä helposti muutenkaan ja sama jatkuu. Joka on ihan oikein. Jos syy on mentaalinen, ei lääkärin apu auta. Pitää olla psykiatri!
Masennuksesta eläkkeelle meneminen oli tuntematonta, ja sellaista väitettä olisi pidetty vitsinä.
Eikä homouttakaan ennen ollut tai sitten se oli laitonta.......................heehe
Oli homouttakin, mutta ei niillä menty eläkkeelle.
70-luvulla Suomeen tuli mm. Chileläisiä joita Pinochet vainosi.
Mutta sitä nää finninaamaiset persunpennut ei tienneet.
Tosin, nuo chileläiset olivat ahkeraa väkeä, jos verrataan finninaamaisiin punatollonpentuihin.
Suomeen otettiin 70-luvulla chileläisiä pakolaisia, joita tuli ehkä noin sata ja he olivat oikeasti niitä koulutettuja ihmisiä, toimittajia ja opettajia, tms. He asuivat Suomessa joitain vuosia ja kun olot Chilessä rauhoittuvat, niin suurin osa palasi kotimaahansa.
Tuota ei punatollot tienneet.
Naiset mahdollistivat sen.
Kyllä oli tiukempaa puoliso kävi töissä työhaluttomuutta ei ollut.
Jouluna tuli paketti kotoa siinä oli appelsiiniä jotain pientä lapsille,niin itku siinä
tuli siinä ei ollut paljon mutta tarpeeksi .
siitä on jo yli 50v aikaa.
aina oli tiukkaa valtio ei elättänyt nyt tänne lappaa porukkaa syötetään kuin kunigasta
elkää kyseen alaistoko sanaa rasismi siihen on pätevä syy.
Vankiloista pitäisi julkaista kansalle tilastot ja mihin verorahaa menee paljon. Jokunen vuosi sitten tuli Vantaan vankilasta dokumentti jossa kerrottiin kuinka paljon ulkomaalaisia.
Ei tällaisia maahantulijoita tarvitse suvaita, eikä se ole rasismia.
Sen jälkeen on tehty monta väärää päätöstä. Suuri määrä viime hallituskaudella.
Töitä sinne ruotsiin, silloin mentiin tekemään, eikä elämään kelatuilla.
haitta muutto tulee automaatisesti, kun maa liittyy euhun,
Siltä ei voi välttyä. Siksi fixit
Ottaako päähän Suomijuntti?
Kun uherrat ja puherrat mutta silti valtio ihan kirjaimellisesti VARASTAA neljänneksen kaikista tuotoistasi eikä suostu antamaan sinulle siitä käytännössä MITÄÄN vastinetta!?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010917068.html
Ja nyt tuo sulo kultakutri Purra lupaa piinata sinua ensi vuonna vielä LISÄÄ!!!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010913662.html
Ja samalla rankaisee myös omaa persepääSIKOJEN puoluetta ;=))
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010915470.html
Ikävä juttu SuomiSIKA että satuit syntymään juuri SUOMEEN! Siis käytännössä työORJIEN paratiisiin ;=P
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-72.png
MUAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-26.png
Taas tuo Reaganin porukan naurukohtaus -- miksi????????
Jokainen asioista jotakin ymmärtävä tietää, että maailma oli 70- ja 80-luvuilla ihan erilainen kuin nyt.
Niinpä,matuja ei päästetty maahan. Se oli hienoa.
Veroja maksettiin silloinkin mutta silloin ei kännyköillä lähetelty viestejä kotimaihin että täällä jaetaan rahaa ja vankiloissa ei pelailtu pleikkareilla.
Vuoteen 2050 mennessä Afrikan väestömäärän odotetaan vielä kaksinkertaistuvan nykyisestä.
Vasurit haluaisivat avoimet ovet, tulkaa kaikki tänne.
Se on leijonan osa: Ultra Bra
Vasurit jakaa toisten leijonan osia kunnes ei ole mitään osia, eikä enää tulijoita.
Maailman väkiluvun hallitsematon kasvu on ILMASTON MUUTOKSEN SYY !
On aivan turha syyttää vähän päästöisiä Diesel autoja siitä.
Liian kehittynyt lääke tiede estää luonnollisen väkiluvun sääntelyn taudeilla niin siksi vasureiden on pakko sotia ja kannattaa sotia.
Minusta on väärin että Euroopassa soditaan...
Pitäs sotia siellä missä on suurimmat syylliset väkiluvun hallitsemattomalle kasvulle mm. afrikassa ja intiassa samoissa paikoissa myös sotketaan ympäristöä tahalaan
Lisäksi ei tunnettu sellaista käsitettä kuin "paperiton ihminen" jos ei papereita löytynyt laitettiin välittömästi säilöön ja palautettiin mistä oli tullutkin
Naisjohtajien syytä tämäkin, ilman naisjohtajia homot ei riekkuis kylillä eikä asiattomat notkuisi suomessa pummimassa. Kyllä Urho Kekkonen oli viimenen fiksu valtiojohtaja suomessa.
Nykymalli jossa pakotetaan hyväksymään kaikki friikit, mutta ei hyväksytä persuja, ei hyväksytä moottoripyöräkerhoja ym. on kestämätöntä. Pitää tajuta, että ihmisillä tulee olla vapaus kokoontua kuten haluavat. Eihän poliisi estä raiskaaja matujenkaan kokoontumisia. Ai niin poliisia pelottaa, siksi niillä on panssariautot 😭😭😭😭
Pakolaiset lopettavat tulemisensa jos on kommunistimaa.
Kommunistit haluavat päästää kaikki tänne, ja sitten kun on kommunistimaa, niin niitä tulijoita ei ole.
Montako terroriiskua on tapahtunut Puolassa
Edelleenkin tiedän että 70-luvulla Suomeen tuli pakolaisia mm. Chilestä jossa Pinochetin hallitus kidutti ja tappoi ihmisiä.
Sen jälkeenkin koko 70- ja 80-lukujen ajan Suomeen on tullut pakolaisia eri maista, vaikka aloittaja muuta yrittääkin väittää.
Niin tuo aloitushan perustuu kirjaan nimeltä persujen historia, lyhyt oppimäärä.
Vietnamin kommunistihallintoa pakenivat Vienamin venepakolaiset.
Se että tänne on tullut hyvin pieni määrä pakolaisia eri maista noina vuosikymmeninä ei poista sitä faktaa että nykyinen valepakkolaisten ruskea massa joka vyöryy joka euroopan maahan tuhoaa meidät.
Onko persut sulle isokin stressi?
Ai miten huvittavaa, persu, persu, persu, persu, varo ulkona vastaan voi tulla persu.
Ei en ole persu mutta naurattaa tuo kun mielipiteitä ja kirjoituksia ei muilla olisi.
Maassamme on porukkaa jotka käyttävät yksinkertaisia hyväksi, tämän käsittävät monet muutkin kuin persut. On varmaan ahdistavaa sinun tietää tämä.
suomessa aina ollut sosiaaliturva eritoten sotien jälkeen et ei riitä selitykseksi. Joskus totuus on taruakin ihmeelisempi. Ennen aikaa internettien tietokoneiden Yhdysvalloissa muusikon urasta haaveileva teki levyllisen musiikkia jonka levyyhtiö kiinnostui julkaisemaan mutta levyyhtiön pettymykseksi tuo levy ei myynyt eikä soinut radio asemilla joten muusikon urasta haaveilevan oli elätettävä itsensa rakennusten hantti hommilla ja niin tekikin parin kymmenen vuoden ajan kunnes rakennuksille ilmesty tummamies Afrikasta haluten välttämättä tavata suuren idolinsa sekä saada nimikirjoitukset.
Koko juttu menikin näin joku Afrikasta aikanaan oli käynyt Yhdysvalloissa ja ostanut rakennusmiehen julkaiseman LP levyn joka oli Afrikassa menestys eli muusikon urasta haaveillut rakennusmies olisi elättänyt itsensä muusikkona levyhytiön Afrikasta aloittaen levyjen julkaisun mutta TIETO EI TUOHON AIKAAN KULKENUT MANTEREIDEN VÄLIÄ. Nykyisin internetin asiosta suomensosiaaliturva on tunnettua korkealle arvostettua ja tavoittelun arvoista verattavissa Kalevalan sampoon.
Se oli Etelä-Afrikka. Muusikko oil tietämättään Etelä-Afrikan valkoisen väestön suuri tähti, joka selvisi hänelle vasta vuosikymmenten kuluttua.
2000-luvulla mamutus on lähtenyt käsistä.
Kaikkihan eivät historiaa tunne ja kun ikää ei ole vielä kovin paljoa, se aika on jäänyt tyystin elämättä. Siksi ihmisten olisi syytä lukea kovasti historiaa ja sitä kautta opetella ymmärtämään se, miten paljon maailma on muuttunut avauksessa mainituista ajoista.
Asian ydin on se, että maailma oli ensiksikin paljon nykyistä enemmän määritelty rajoilla. Idän ja lännen välillä käytiin kylmää sotaa. Käytännössä vallitsi Euroopassakin lähes sotatila.
Edellisestä johtuen, ihmiset liikkuivat vähemmän kuin nykyisin. Globalisaatiota ei ollut sillä tavalla kuin nykyisin. Pääomat eivät täysin pyörittäneet maailmaa. Suuryrityksiä oli, mutta ne eivät olleet niin globaaleja kuin nykyisin.
Kiina ei ollut vielä noussut suurvallaksi nykyiseen tapaan. Afrikka oli aivan rikki ja siellä sodittiin usein ja paljon pitkälti suurvaltojen eturistiriitojen vuoksi. Sen suhteen tilanne ei välttämättä ole muuttunut.
Suomi oli eri tilanteessa kuin nyt paljolti jo pelkästään siksi, että ikärakenteemme oli erilainen. Suuret ikäluokat olivat parhaassa aktiivi-iässään ja vanhuksia ei ollut rasittamasta huoltoauhdettamme nykyiseen tapaan.
Jos esimerkiksi ketjun avaaja ei ymmärrä eroja menneen ja nykypäivän välillä, suosittelen lukemista. Tiktokista asiat eivät löydy.
Jos sinä lukisit enemmän historiaa ja jopa tietäisit siitä et pitäisi minkään terro-heimon lippua nimesi vieressä.
Ole ystävällinen ja puhu aiheesta, joka näkyy avauksessa.
Maan ikärakenne ei vaikut siihen ettei silloin maahan tullut mamuja.
Kaikki vaikuttaa aina kaikkeen.
Maamme työelämä oli balanssissa paljon nykyistä paremmin. Vierastyövoimalle ei ollut nykyisenkaltaista tarvetta. Myös ihmisten lähtökohta koko työelämään oli toisenlainen: suurin osa kansalaisista lähtien liikkeelle siitä, että omasta elannosta huolehditaan itse. Moni koki häpeänä sen, jos ei ollut mukana työelämässä.
Suomi ei vetänyt maahanmuuttajia puoleensa. Yhteiskuntamme oli paljon nykyistä suljetumpi.
Kela lompsijoille puuttui.
Sitä väkeä olisi ihan kotoperäisissäkin. Siihen aikaan vain nykyistä vähemmän.
Kehitysmaista väestöä ei siirtynyt Eurooppaan siinä määrin kuin nykyisin. Suuri merkitys oli jo sillä, että itäinen Eurooppa oli sen kuuluisan rautaesiripun takana ja suljettu joka suuntaan. Myös Suomi oli paljon nykyistä suljetumpi yhteiskunta.
Hyvä kysymys pohdittavaksi olisi itse kullekin se, miksi hyvissä olosuhteissa eläneet suomalaiset ovat jatkuvasti halunneet vähemmän ja vähemmän lapsia. Jos tämänkin palstan vellihousut tekisivät ihan muuta täällä notkumisen sijaan, Suomen tilanne ei olisi nykyinen.
Ketkä täällä notkuvat ja ovat vellihousuja 😄
Vellihousun toimintaa on se, kun jotakin kirjoittaa ja sitten ei seiso sanomisensa takana, eli siis ei uskaltaudu väitteistään keskustelemaan. Kuka vain osaa heittää väitteitä, mutta niiden perusteleminen onkin eri juttu.
Vellihousun toimintaa on myöskin se, kun anonyyminä huutelee mitä sattuu ja ei uskaltaudu kirjoittamaan tunnistettavasti edes yhdessä ketjussa kerrallaan, eli ei siis edes uskalla merkitä omia tekstejään laittamalla viestin loppuun jotakin tunnistetta.
Xw46
2024-12-25 09:38:53
👍👍👍
Xw46
2024-12-25 13:45:55
👍
"Hyppii silmille" S24 moskakirjoittelijoiden rannattomasta merestä!
miksi nämä ovat lähteneet omasta maasta.
menkää takaisin ja potkaiskaa pellolle joka sorkka jotka hallitsee maassanne.
perustakaa uusi hallitus teidän maanne on rikkaita vaan nyt ne on klaanit ryöstäneet.
70--80 luvulla sai helposti töitä kun meni vaan kysymään niin sai,
Nykyään vastaan, että ei meillä ole tarvetta palkata lisää työntekijöitä.
Eli yrittäjät eivät olleet 70-80 luvulla niin rahan ahneita mitä nyt.
Nyt on tilanne niin paha etteivät halua maksaa edes normi liksaa tuottavasta työstäkään, selittelynä aina vaan samalla se työn tuottavuus, mutta samalla firmalla on varaa maksaa johdolle järjettömiä palkkoja ja etuja jotka ovat pois kaikki duunarin tilipussista.
Varastavat siis duunareille kuuluvia rahoja.
Tähän ne ovat aina tähdänneet eli palkkadumppaukseen.
Ei siinä sosturvalla ollut mitään tekemistä. Sitä paitsi Chilestä tuli pakolaisia ennen 70-luvun puoliväliä. Pakolaisuuden syy ei ole minkään maan sos.turvassa, vaan ihmisten vainosta. Yleensä paetaan hengen pelastamiseksi.
Nykyajan "pakolaiset" ovat kaikki sossuturvashoppailijoita. Monet niistä käyvät eri euroopan maita läpi. Suomi on suosittu koska täällä saa suoraan rahat pöytään ja pääsee yksityisille lääkäreillekkin nopeasti, Kai tämän tajuat?
Näiden "hengen pelastaminen" vie hengen omanmaalaiselta, kannattavaa bisnestä, eikö?
AP ei siis ole kuullut 'venepakolaisista'?
Eiks kannattaisi tsekata perusasiat ennen kuin postailet avauksia?
Oli pakko tulla pätemään ketjuun joka on jo päiviä vanha? Ja tuo venepaikolaisen sönköttäminen ei poista sitä faktaa että nämä feikkipakolaiset ovat syy miksi Suomi on paskana nykyään.
>>Oli pakko tulla pätemään ketjuun joka on jo päiviä vanha? <<
- Kyllä karkeita asiavirheitä sisältäviä keskusteluja kannattaaa kommentoida, vaikka ketju olisi avattu jo edellisenä päivänä😅
>>.... ei poista sitä faktaa että nämä feikkipakolaiset ovat syy miksi Suomi on paskana nykyään.<<
Pikku rassen mielestä siis kaikki Suomen ongelmat johtuvat maahanmuuttajista 😅 😁 🤣 😎
>>Ensimmäiset venepakolaiset saapuivat Vietnamista Suomeen 40 vuotta sitten – yhteisö järjesti nyt kiitosjuhlan Suomelle:
"Annoitte meille mahdollisuuden"<<
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ensimmaiset-venepakolaiset-saapuivat-vietnamista-suomeen-40-vuotta-sitten-yhteiso-jarjesti-nyt-kiitosjuhlan-suomelle-annoitte-meille-mahdollisuuden/7501544
Ainakin Vietnamin pakolaisia tuli 70-luvulla.
Pakolaisuus on kylläkin lisääntynyt 2000-luvulla. Ei Suomi ole ainut maa, joka siitä kärsii.
Silloin ei ollut vielä kortsuja? Ja koska mitä, SIANsuoltako käytettiin, niin islamisaatio vierasti Suomea liikaa, Suomen musulmanisoidakseen.. käytännössä.
Mitä väliä. Eurooppamme on valloitettu JO.
Tuohon, ja tasan tuohon, riitti effeminisoituneitten valkoisten "kristillis"äijiemme ylipehmenneet korvienvälit.
Nocando.
Luojan haltuun ihan koko paska.
Kortsuja oli paljon.
Hyvin paljon mahdollista.
Jk tapauksessa.. Luojan haltuun kaikki tyynni.
Et sinäkään paljon tiedä, kun et tiedä edes että kortsuja oli.
Rasismikortilla ja uskonnolla äärioikealla harhauttamalla, Suomen maahanmuuttoluvut on nykyisen PetosKokPersRkpKd-äärifasistihallituksen toimesta, räjäytetty ennätyslukemiin koskaan.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/halla-aho-esittaa-ulkomaalaisille-tyontekijoille-3000-euron-minimipalkkavaatimus-halpatyovoima-tulee-kalliiksi/417062cc-e1ab-4268-befb-b34f5e66ee9c
https://stat.fi/julkaisu/clmixlq2e5fnt0bw60d4l2t7g
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17271111/rasismikortilla-tulossa-valtava-maahanmuutto-aalto#comment-118637054
Piti paikkaansa, yksinkertaisia vedättivät rasismikortilla ja teekutsuliikkeen uskonnolla harhauttamisella äärioikealle, että heilahti.
Vastaus aloitukseen. Silloin ei ollut niin sakeaa isoimman talous-pörssirikollisuuden ja äärifasismin suojelua valtaakäyttävien keskuudessa, kuin on jenkeistä rantautettu Teekutsuliikkeen pörssirikollisuus kaikkineen, jota ns. virallinen liivijengi suojelee.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/halla-aho-esittaa-ulkomaalaisille-tyontekijoille-3000-euron-minimipalkkavaatimus-halpatyovoima-tulee-kalliiksi/417062cc-e1ab-4268-befb-b34f5e66ee9c
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18504199/maahanmuuttajien-maarat-2023-ovat-ennatyssuuret-tiedottaa-tilastokeskus#comment-129538535
Nykyinen PetosKokPersRkpKd:n äärifasistinen, ainoastaan superrikkaiden pörssirikollisten voittojen maksimointia verokeitaisiin ajava ns. hallitus, on rasismikorttia viuhtomalla moninkertaistanut, ulkomaisen halpatyövoiman ennätyslukemiin koskaan.
https://www.lemonde.fr/en/economy/article/2023/10/23/the-millionaires-calling-for-higher-taxes-i-m-rich-tax-me_6197148_19.html
Silloin ei ollut Marinin tapaisia vasemmisto hallituksia.
Porukka oli silloin järkevämpää.
80 vuotta upeaa rauhanaikaa liittoutumattomana valtiona Suomella takana, oli hieno saavutus. Nykyiset vallan väärinkäyttävät, ajavat vain ulkomaisten suursijoittajien voittojen maksimointia verokeitaisiin. Jätetään "ihmettelyt" äärifasistien Teekutsuliikkeen uskonnolla harhauttajille, pidetään jalat maankamaralla. Kukaan tolkuissaan oleva suomalainen, ei kaipaa AutokratiaUsasta yhtään mitään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17777833/suomen-kansaa-harhautetaan-maksamaan-aarioikeistotrumpistien-sotarikosbisneksia#comment-119664469
https://www.cbc.ca/news/billionaire-bunkers-doomsday-1.7130152
https://www.reuters.com/breakingviews/trumps-rich-backers-normalize-criminal-behavior-2024-05-30/
Valtio jossa on holtiton narsisti presidenttinä ja sitä seuraavat äärioikeisto-uskonnollisfundamentalistiset sekopäät, on epävakaa kumppani mihinkään. Suomen olisi kannattanut pelata korttinsa viisaammin, jatkaa vahvaa rauhan ja sovun linjaa, vain vähän lähempänä ulkomaisia kumppaneita. Niin olisi saatu pitää rauhan ja diplomatian asema, joka oli vertaansa vailla maailmassa.
https://www.lemonde.fr/en/international/article/2024/12/09/finland-s-president-stubb-europe-must-choose-between-yalta-moment-and-helsinki-moment_6735782_4.html
Aiemmin yksityisen EK-jenkki-Ylen propagandassa, koettivat kovasti väittää Viron saaneen itsenäisyyden Suomen siivellä 1917, vaikka oli kaikkien historian faktojen mukaan, osa silloista N-liittoa vielä vuonna 1983, ja nyt kun valtiolta, eläkerahastoista, hävittäjien, sota-sote-ym bisneksien kautta, kansamme valtavat varallisuudet on ryövätty äärioikeiston pörssirikollisille, Usan ym kansalaisille, ovat puheetkin koventuneet entisestään, mitään Suomen itsenäisyyttä ei tuon jutun perusteella, nykyinen veroparatiisipresidentti edes tunnista.
Me vanhemmat tiedämme kyllä miksi. Eila Kännö oli Ulkomaalaistoimiston päällikkö vuosina 1970–1984. Hänestä tuli Suomen tiukan ulkomaalaispolitiikan henkilöitymä. Tehdyistä kielteisistä päätöksistä ei voinut valittaa.
Kännöä tarvittaisiin vieläkin.
Prosentit isoissa kaupungeissa puhuvat selvä kieltä tulevaisuudestamme.
>>YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan maailmanlaajuinen pakolaisuus on jo nyt ennätyslukemissa, sillä konfliktit ovat entistä pitkittyneempiä ja väkivaltaisempia. Siirtolaisuuden ja pakolaisuuden taustalla on myös muita syitä.<<
>>Liikkeelle lähtöön vaikuttaa vahvasti myös ilmastonmuutos, sanoo raja-alueiden konflikteihin perehtynyt Asfaw Kumssa YK:n Nairobin aluetoimistosta. <<
>>𝐋𝐢𝐢𝐤𝐤𝐞𝐞𝐥𝐥𝐞 𝐥ä𝐡𝐭öö𝐧 𝐯𝐚𝐢𝐤𝐮𝐭𝐭𝐚𝐚 𝐯𝐚𝐡𝐯𝐚𝐬𝐭𝐢 𝐦𝐲ö𝐬 𝐢𝐥𝐦𝐚𝐬𝐭𝐨𝐧𝐦𝐮𝐮𝐭𝐨𝐬 <<
https://www.ykliitto.fi/uutiset-media/podcastit/afrikan-tapahtumat-vaikuttavat-suomeen-ja-koko-maailmaan-podcast-osa-4
Silloin oli Kommunistiset valtiot vastaan Vapaat valtiot
Kommunistit eivät antanee kansalaistensa poistua maasta!
Kommunistiseen valtioon oli vaikea päästä käymään
Nyt kansainväliset Lait muutettu ja pakoloisia paapotaan kaikin tavoin!
70-80 luvuilla Suomi oli hyvinvoiva, lähes velaton maa. Sitten alkoi kokoomuksen ja sosialismin aika, jossa kansallista omaisuutta alettiin hivuttamaan yksityisiin ja ulkomaalaisiin käsiin, rajat avattiin ja sosiaaliturva laajennettiin...
Katsohan vähän historiaa. Mikä oli elinkeinorakenne, kaupungistumisaste, virkamiesten määrä verrattuna muihin työikäisiin, sosiaalimenot bkt:stä jne.
miksi on maat käynet sotia sen tähden että puolustautunet ja voittaneet sodan.
sen jälkeen on maat vartioineet rajoja sinne ei vaan marssita rajan yli.
nyt kaikki on niin kansainvälistä että rajoja ei enää ole kaikki lentää kuin linnut maasta toiseen.
laskeutuvat minne vaan syömään sadon pellot putipuhtaaksi.
nyt on kaikki sekasortoisessa tilassa ja vielä politikkoja jotka ajavat sekavaa tilaa
omassa maassa.
niitä pitää hyvin valvoa terroristeja ovat.
Koska wef käskee.
Tulipas mm Vietnamista
https://www.mantsalanuutiset.fi/paikalliset/1279007
Tuli komeita italialaisia miehiä. ;)
Telkkarissa opetettiin italiaa verorahoilla. Pakko, kun mestarirakastelijoita suorastaan tunki maahan.
Jotkut vanhat ukot triggeröityy tästä vieläkin 😁
Nykyinen sosiaaliturva vetää puoleensa. Tänne päästyään voivat hakee työkyvyyttömyyseläkkeelle.