Minä en saanut mitään.
Vastaukset 21
- Anonyymi
Naista saan huomenna. 😛
- Anonyymi
Minä sain jo eilen ja siksipä vaihtelun vuoksi annoin tänään.
- Anonyymi
North Face takin, oli liian kallis lahjaksi. En itse tuollaisia osta.
Lisäksi jääkaappi magneetti, avaimenperä ja kortti. Jouluglögiä, ja hyvää mieltä.
A V - Anonyymi
Sain! Pipon missä vilkkuu pari lediä!
- Anonyymi
Juu, yöpaidan ja lakupallo suklaasalmiakki lootan. Lapselta itsetekemän seinäkoristeen.
Jasu - Anonyymi
Juu sain. Soman sydänrasian :) Voi että, se oli niin ihana.
- Anonyymi
Ymmärrettävää.
- Anonyymi
Sain leivänpaahtimen
- Anonyymi
En saanut mitään.
Annoin kyllä lahjoja vajaan tuhannen euron edestä omille lapsilleni ja entiselle vaimolleni ja äidilleni.
En lahjoista välitä itse. Mutta jos jotain voisin toivoa, salainen toiveeni on että löytäisin jonkun kivan naisen halattavaksi ja tekemään asioita yhdessä. Esimerkiksi ulkoilemaan, kahviloihin, oopperaan, vaikkapa matkailemaankin (en jaksa jatkuvaa lentelyä, mutta välillä on ihan piristävää käydä jossain).
Suurin toive on ihan rehellisesti sanottuna joku, jota rakastaa.
M56 Sain kaveriltani lahjaksi yhden kirjan, josta pitäisi kirjoittaa kohta arvostelu. Hän hankki sen myös itselleen, puhuin tästä joskus aikaisemmin:
https://www.siimland.co/thelongevityleap- Anonyymi
Lapsilta jotain pientä. Mielestäni ajatus on tärkein, kun ostivat lahjan viikkorahastaan yllätykseksi.
- Anonyymi
Otsavalon. Täytyypi pitää jossain hyvässä paikassa jemmassa. Jos tulee jokin sähkökatkos, niin osaa kävellä katkoksesta ulos. Onkohan se sitä katkokävelyä?
Vilma Sain .. talven teelajitelman.. ihan kiva ajatus työkaveriltani. En juurikaan antanut itse mitään kenellekään. Joten en myöskään odottanut saavani lahjoja.
- Anonyymi
Kirjoja, suklaata ja villaista vaatetta. Ilmoittelin kyllä, etten tarvise mitään. Paitsi pieruverkkarit, joita en saanut.
Kävi vähän samoin, pyytämieni lämpimien sporttisukkien sijaan sain lämpimän merinovilla aluspaidan, noh pyydän ensi jouluna pipoa niin ehkä sitten saan ne sukkani 🤔
- Anonyymi
En saanut edes joulukorttia, mistä kiitos kaikille tutuille. Itse annoin seurakunnan keräykseen 10 000 € kantasuomaalaisille vähempiosaisille.
Sainhan mä sen Mora kuorimaveitsen, tai mikä kaiverrusveitsi se on. Toisessa paketissa Puma huppari ja kollarit. Ei muuta. Noi hyvät. Ja ite olin joulupukkina. Ei ollut partaa, vaan joulusäkki ja kävelykeppi. Tää kun oli aikuisjoulu. Mutta tänään joulu tosi-tosiaan loppu ja huomena työhön. Tosin ei oo kun yksi päivä, mutta töitä on kahen edestä, että mihinköhän aikaan huomena pääsen kotio.
Lakanat, kylpypyyhkeen, pyjaman, sukkia, termosmukin, suklaata, kalenterin, rahaa… itse itselleni ostin kosmetiikkajuttuja ja suuren juomapullon, mistä olen haaveksinut.
- Anonyymi
En saanut enkä halunnutkaan!
Suklaata. kahvipaketin, kirjan, teetä, keksejä.
- Anonyymi
Pyyhkeen sain, mut en heittänyt kehään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427