Siis mitä v*ttua....
Ajoin prisman ohi ja parkkipaikat kaikki täynnä.
Siis ihan tosissaan, mikä ihmisiä vaivaa, ei ole mikään ihme, että kansa lihoo, kun toinen päivä joulun jälkeen ja pitää olla kuapassa hamstraamassa lisää ruokaa.
Eikö se jouluruoka riitä, kun sitä ennen aattoa suuria määriä hamstrattiin ja kauppojen parkkipaikoilla kauhea ruuhka.
Eikö ihmset pärjää muutama päivää jouluaatosta, ettei tarvi kaupassa käydä.
Sitä on sitten ahmittu kaikki jouruoat jouluaattona ja jouluyönä, kun pitää jo mennä kauppaan.
Ihan turha ihmisten on jauhaa köyhyydestä, ei tuollaista ruuhkaa syntyisi, jos ihmiset olisivat köyhiä, ei heillä olisi varaa mennä ostoksille.
Hirvee ruuhka kaupoissa
34
315
Vastaukset
- Anonyymi
Alennukset ja ostohimo? Vuosikin vaihtuu, pitää taas järjestää pöytä täyteen ja ostella ruutia taivaalle ammuttavaksi. Ihmisillä on maneerit vuodesta toiseen. Mihin ne muuttus, ennen kun alkaa ällöttää se kuluttamisen määrä.
Jasu Tätä sitä on jaksanut itsekin ihmetellä. Ihmiset täyttää varmaan henkistä tyhjyyttä shoppailemisella taikka jotain?!
- Anonyymi
Hyvin todennäköistä. Hetken mielihyvää vaikka kulutusluotolla, jos ei muuten. Romukasojen keskellä on varmaan messevää ja vauras olo.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin todennäköistä. Hetken mielihyvää vaikka kulutusluotolla, jos ei muuten. Romukasojen keskellä on varmaan messevää ja vauras olo.
JasuTerapiaa tarttis mutta krääsää haalii.
Jasu Anonyymi kirjoitti:
Terapiaa tarttis mutta krääsää haalii.
JasuTerapiaan ei niin vaan pääse. Luonto kyllä on terapeuttinen paikka, eikä maksa mitään. Meidät on aivopesty kuluttamaan.
- Anonyymi
mustasusi kirjoitti:
Terapiaan ei niin vaan pääse. Luonto kyllä on terapeuttinen paikka, eikä maksa mitään. Meidät on aivopesty kuluttamaan.
Ei pääse, eikä kaikki tiedosta tarvettaankaan.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pääse, eikä kaikki tiedosta tarvettaankaan.
JasuAivopesusta sen verran, että sitä vastaan voi käydä ajattelemalla itse tarpeitaan versus myyntipuhujat. Itsetuntemuksen myötä on helppoa torjua kaikki paskan tarjoojat ja aivopesijät.
Jasu
- Anonyymi
Monelle on ollut tuskaa joulupyhät on joutunut olemaan päivän jopa kaksi kotona ja perheensä kanssa on riidelty lyöty uhattu tappaa itsensä ja surmata perheensä on tuskaa ollu päivän joutuu viettään perheensä kanssa mutta nyt ajellaan käydään kaupoissa ym niin kaupoissa ei tarvi riidellä ja moni pääsee taas tinderitreffeille arki palaa kotona käydään vain nukkumassa nämä on tuskallisia joutuu olemaan päivän kotona ja perheensä kanssa tuskaa
- Anonyymi
Mahtavatko olla samat ihmiset, vai sitten juuri se toinen porukka. Itse ainakin koen ihmisten jakautuneen juuri noin, että toiset ostavat jouluksi ja toiset säästävät kaiken ostamisen joulun jälkeen, kun alennukset alkavat. Musta on vähän erikoista olettaa, että ne olis just ne samat ihmiset. Itsellä kyllä myöskin alkaa jo olla pieniä puutoksia jääkaapissa, kun viime kauppakäynti oli noin viikko sitten.
- Anonyymi
Siellä on sekä että. Usko pois, toiset ei vaan pysty olee jatkuvasti ostelematta jotain.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä on sekä että. Usko pois, toiset ei vaan pysty olee jatkuvasti ostelematta jotain.
JasuEi ole syytä olettaa, että monikaan siellä jatkuvasti ravaa. Saaha siitä tietysti moraalisoinnin ja kauhistuelun aiheita oman paremmuuden pönkittämiseen, kun olettaa kyseessä olevan samojen ihmisten.
- Anonyymi
Niinpä. Lisäksi itse taas tänä vuonna totesin, että sitä porukkaa oli lopulta huomattavasti vähemmän, kun siitä näkyvimmästä parkkialueesta pääsi olettamaan. Hirveät jonot muka näkyi kyllä parkkialueille olevan, mutta heti kun ajoi suoraan ylempiin kerroksiin, niin tyhjää oli. Jos ihmiset eivät kaikki pyrkisi siihen "oven viereen" parkkiin, niin johan olisi rauhallista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole syytä olettaa, että monikaan siellä jatkuvasti ravaa. Saaha siitä tietysti moraalisoinnin ja kauhistuelun aiheita oman paremmuuden pönkittämiseen, kun olettaa kyseessä olevan samojen ihmisten.
Ei liity moralisointiin tai pönkitykseen, vaan ihmisten tapoihin. Aika monta tiedän jopa tunnen joille ostelu on ihan tapa vaan tuntea huippufiilistä.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei liity moralisointiin tai pönkitykseen, vaan ihmisten tapoihin. Aika monta tiedän jopa tunnen joille ostelu on ihan tapa vaan tuntea huippufiilistä.
JasuKovasti tuo sun meuhkaamisesi vikuttaa onan erinomaisuutesu pönkittämiseltä. Tuskinpa ne sun tuttusikaan sieltä ennen jälkeen löytyvät jatkuvasti tuhlaamassa. Ei ne pahimmat missään prismoissa edes pyöri. Kyllä ne temuttaa.
Anonyymi kirjoitti:
Ei liity moralisointiin tai pönkitykseen, vaan ihmisten tapoihin. Aika monta tiedän jopa tunnen joille ostelu on ihan tapa vaan tuntea huippufiilistä.
JasuSe huippufiilis ja dopamiini piikki on vaan sen aikaa, kun tavara on uusi, ja kohta hamutaan jo uutta huippufiilistä. Siihen nämä markkinoijat pyrkii ja niitä ihan psykologien kanssa miettii.
Itsekin välillä ihmettelen tuota kuluttamista. Ostetaan kauheat määrät ruokaa ja lahjoja jouluksi ja sitten joulun jälkeen alkaa alennusmyynnit. Ei nykyään enää tartte ostaa ruokia monen päivän edestä, kun kaupatkin on nykyään auki monena juhlapyhänäkin. Ennen oli toisin, kun kaupat oli kiinni tavallisena sunnuntainakin.
Kuluttamista ei tarvitse kokonaan lopettaa, se ei ole edes mahdollista, mutta voisi sitä hieman hillitä ja miettiä edes joskus mitä ostaa ja mistä ja kuinka paljon.
Kaikesta huolimatta hyvää tulevaa uuden vuoden aattoa kaikille ja onnea vuodelle 2025.- Anonyymi
Kävin Cittarissa. Ostin pesuaineita. Ajattelin jatkaa joulusiivousta.
Myönnän, että olen nyt jälkijunassa.
Vilma- Anonyymi
Sinäkin tarvitsisit sen iki oman miehesi joka sanoo nyt ei siivoilla vaan vietätte kahdestaan joulun ja koko loppu vuoden yhdessä vain oleillen ja sekstaillen ehkä bilettäenkin eli ensi vuonna siivootte sitten mut nyt nautitte ja olette vain
- Anonyymi
Ei me jälkijunassa olla. Hitaita vain. Sain minäkin sen kuusen eilen olkkariin ja koristeltua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei me jälkijunassa olla. Hitaita vain. Sain minäkin sen kuusen eilen olkkariin ja koristeltua.
Ihanaa. Eilen?
Hyvä me!
Vilma
- Anonyymi
Jouluksi en mitään ostanut, enkä alennus myynneistääkään mitään ostele.
Harvemmin tulee nykyään kaupassa käytyä.
Akaa se kaupassakäynti tuntuun ahdistavalta, ei tuo nautintoa.
Kerran viikossa on ihan riittävä aika kaupassa käydä ja ostaa vaan ne perusasiat.
Nuorempana kaupassa käynti tuntu mukaalta, mut eipä enää, kun katselee kaupan hintoja, niin ei tuu, kuin ahdistava olo, niin kallista on kaupassa kaikki ja aina vaan hinnat nousee.
Kympillä ei saa kaupasta juuri miyään, jollei osta pikakaurahiutaleita, perunaa ja maitoa.
Jos kaupassa ois myynnissä vapaa-aikaa, niin minkähän hintanen ollis vaikka 1 päivän vapaa, ei sais alle 50 eurolla, jossellainen olis ostettavissa.
Meikäläinen on olut koko ajan vapaalla, mut mä maksan siitä, kun olen tuloton, niin tulot on 0€.- Anonyymi
Näin se on gubbe, eihän se herkkua ole ja maisemat on mitä on, mutta pakko nämä päivittäisasiat on hoitaa vaikka kuinka yök
Nykyään ei osteta paljoa pitkälle, vaan kun kaupat on likipitäen aina auki, ostetaan päiväksi-pariksi ruokaa.
Muistuu mieleen tspaus, kun vein oman isoisäni kaupunkiin autolla. Ukilla oli pari juttua, mitä piti hoitaa...yksi oli pankki. Olikohan se yhdyspankki silloin?
Ukki antoi pankkikirjan virkailijalle ja sanoi, että laskes korot koroille.... pankkitäti katsoi kirjaa ja sanoi, että tässä menee tovi, ottakaa kahvia....ukki huitaisi kädellään ja istui...
Kone ruksutti ja ruksutti... laski ja tulosti kirjaan korkoja vuosilta...
Vihdoin virkailija toi kirjsn tajaisin...siinä.
Ukki sanoi nostavansa rahaa tililtä... 80 000 markkaa.. virkailija tarkisti...18 000 markkaa?
Ukki kajautti että 80 000 markkaa, 500;n sadan seteleinä...
Itsekin liimauduin penkkiin...katsoin pankkisaliin...
Mutta tuolloin idovsnhemmst msksoivat kaiken käteisellä ja sitä piti olla, kun asui ns. Junalan selän takana. 😁
Kyllä ois nykyrosmoille unrlmakohde ollut mun isovanhempien mökki metsän siimeksessä... vaan nykyään harppua soittelevat ja mökki kylmillään. 🙂- Anonyymi
Minä kävin hakemassa täydennystä survival-varastooni 😄
Jospa muutkin ovat ajatelleet kaapelikeppostelujen mainingeissa että saattaa tapahtua jotain muutakin hankalaa.
xLiner - Anonyymi
Ihmisillä on vapaata välipäivinä. Aikaa kuljeskella. Alennusmyynnit sinänsä eivät ole ollenkaan hullumpi juttu.
- Anonyymi
Onneksi ei tarvinnut lähteä sinne ryysikseen sitten, jos sama hulluus jatkuu. Ennen joulua jo ahdisti.
- Anonyymi
Maailma murheita täynnä,pahin kuitenkin tämä ihmisten ostoksilla käynti. Miten tästä eteenpäin
- Anonyymi
Metsästämään?
Mikään ei nostata ostohimoa niin, kuin joulun jälkeiset alennusmyynnit. Takaisin shoppailemaan, kun saa halavalla.
Itse en jaksaisi yhtään ihmisruuhkia. Onneksi ei tarvitse. Kaikkea on ja se mitä ei ole, sitä ei tarvita. 😁- Anonyymi
Kaljaa ne on hakemassa
- Anonyymi
Mä oon niin saatanan läski, että mulla on puolen vuoden kotivara kropassa.
En tarvitse muuta kuin vettä jostain ojasta. - Anonyymi
Oli tosiaan väkeä. Minulta loppui valkosipuli, jota syön nyt runsaasti kun ei tarvitse mennä kun lenkille. Saa lemuta.
- Anonyymi
Lehtivihreä auttaa valkosipulin lemuun, jos sitä tykkää syödä paljon, eli esim. tuore persilja tai tilli.
- Anonyymi
Jotkut ostavat ruokaa pariksi päiväksi, osa palauttelee lahjojaan. Lisäksi on välipäiväalet.
Moni odottaa niitä, koska seuraavan vuoden tavarat pitää saada hyllyyn ja vanhat pois alta.
Mikäli menee aikaisin aamulla, ei kaupassa ole pahemmin ruuhkaa.
Tavallisina päivinä illalla, kello 19.00 jälkeen on harvemmin ruuhkaa. Aatonaattoina kylläkin on ruuhkaa kello 21.00
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133141
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172871Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3731585Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess271468- 961342
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531249- 991247
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1741110Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1761109Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe143964