Miksi lihaksikkaat aloittelevat juoksijat ovat niin hyviä juoksijoita aloittelijoina, mutta huippu juoksijat eivät kuitenkaan ole lihaksikkaita? Ovatko saaneet urheilijan sydämen roinaamalla?
Vastaukset 9
- Anonyymi
Huippukestävyysjuoksijoiden on oltava kevyitä luuviuluja jotta juoksu on mahdollisimman nopeaa ja taloudellista sillä jokainen ylimääräinen kilo kropassa, oli se sitten lihasta tai rasvaa, kuluttaa happea ja toimii hidastavana painolastina. Siksi lihaksikkaat ja painavat henkilöt eivät voi ikinä kehittyä koviksi kestävyysjuoksijoiksi.
- Anonyymi
Älä sekoita nyt kuitenkaan huippujuoksijoita meihin tavis juoksijoihin,,onhan se nyt kova että keski-ikäinen 90 kiloinen äijä pistelee jo noin vuoden treenillä kymppiä noin 40 minuuttiin niinkuin moni voimapuolelta hölkkään siirtynyt tekee.
- Anonyymi
Lihaksikkaat juoksijat ovat hyviä anaerobisia juoksijoita mutteivät kovin kestäviä. Lisäksi lihaksikkaana juoksu teknisesti helpompaa.
- Anonyymi
Itsekin olin nuorena lihaksikas 90kg juoksija. Voin sanoa, että hapenotto oli siinä kovilla juostessa. Puuskutin kuin höyryveturi 40min kymppiä yrittäessäni. Enää vanhuspappana ei ole lihaksia eikä juoksukuntoa. En pääse vauhtiin, jossa hapenotto joutuu koville.
- Anonyymi
Testoa mänöö.
- Anonyymi
100m mänijät bodareita. Pitkän matkan mänijät kukkakeppejä.
- Anonyymi
HCR:llä taas moni aloitteleva lihapulla juoksi alle kahden ja anorektikot hyytyivät yli.
- Anonyymi
Lihapullat roinaavat testolla heillä on myös korkea hemoglobiini.
- Anonyymi00010
Minäkin aloittelevana lihapullana pärjäisin vaan en pärjää enään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644