Tapasin äskettäin vanhan tuttuni, joka vuosia sitten vannoi olevansa sinkku elämänsä loppuun asti. No, ihme ja kumma, eukolla oli vuoden vanha muksu. Synnytys ei kuulemma sattunut ei sitten yhtään ja parisuhde ei ole muuttunut sekään yhtään. Ihmettelen vain sitten näitä juttuja kun sanotaan että lapsi muuttaa ihan kaiken. Onko tämä totta? Itse vielä harkitsen lasta, voi olla että teenkin(siis jos saan). Mutta että muuttuuko se parisuhde miksikään? Onko tutullani kaunisteltu totuus?
muuttuuko parisuhde lapsen myötä?
lapseton vielä
201971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nainen päättää, montako lasta haluaa. Kiintiön tultua täyteen, hän lakkaa olemasta nainen ja ryhtyy päätoimiseksi äidiksi. Siinä vaiheessa parisuhde loppuu kuin kanan lento. Usko säännön vahvistavaan poikkeukseen, jos tahdot. Minä en enää usko.
Kerro lisää. Sinulla oli vähän masentuneen kuuloinen kannanotto. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Mitä tarkoitat, että parisuhde loppuu lapsiin? Ettekö enää toimi milläänlailla perheenä? Onko vaimosi kotona vai töissä?
Suomeksi sanottuna seksi loppuu.
Ääh - ei pidä paikkaansa, meillä ainakaan. Kyllähän seksielämä tietysti voi "olla telakalla" pari kuukautta lapsen syntymän takia, mutta sitten taas jatketaan!
Maillä loppui tyystin, kaveripiirissä tehty pieni galluppi osoitti että kahdessa suhteessa kolmesta jos nyt ei kokonaan loppunut, niin väheni kymmenykseen...
Että silleen, onnea lapsentekoon;)
On teillä gallupit...
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa vuosikaudet (ja ilmeisesti lapsiluku on täysi!)ja voin sanoa, että kertojen määrä ei ole vähentynyt ollenkaan (paitsi tilapäisesti erikoistilanteissa..) ainoastaan seksiin käytetty aika: Ennen meni tunti, nyt ehtii välillä jopa puolessa tunnissa.Ei tietenkään aina, mutta usein...
En oikein ymmärrä miten seksielämä voisi lapsiin loppua. Ettei vain olisi tekosyy tai "pientä" malttamattomuutta? Itse en pystyisi elämään parisuhteessa ilman seksiä, täysin mahdotonta kuvitella.
väkisillähän se parisuhde jollakin tapaa muuttuu, onhan siinä taloudessa lapsen myötä uusi, erittäin vaativa perheenjäsen.
kuitenkin on muistettava, että parisuhde ei toimi hoitamatta eli yhteistä aikaa myös vanhemmille.. ja jos parisuhde ei ole kunnossa, ei lapsikaan voi henkisesti hyvin.. Raaásti sanottu, mutta kokemuksen myötä tämän olen huomannut.
seksielämääkin tämä pieni vintiö, saatika jos niitä on useampi takuulla rajoittaa.. seksi ei voi olla enää niin spontaania kuin kahdestaan elellessä.
samoin myös normaalit arkirutiinit lapsi takuulla pistää päälaelleen..
jos joku nyt voi kirkkain silmin vannoa, ettei lapsi ole muuttanut parisuhdetta millään tavalla, voisin kyllä uskoa että silloin on käynnissä puolustusmekanismi tai tämä henkilö ei tajua omasta elämästään mitään..
siihen, että äidistä tulee kokopäiväinen äiti voisin sanoa sen verran, että tokihan naiselle äitiys on hieno asia, mutta näin vajaan parinvuoden kokemuksella on pakko sanoa se, että kyllä minulle on tärkeää MYÖS mieheni kanssa vietetty aika, samoin kuin oma aika, jonka vietän ihan YKSIN tai kavereitteni kanssa. jos jumii täysin siihen äitiyteen, tulee kyllä takuulla palamaan loppuun tai huomaa olevansa yksinhuoltaja.
kyllä muuttuu. Ei sitä voi ennustaa kenenkään kohdalla, kaikki me ollaan erilaisia, muta omassa elämässäni ainakin on muuttunut ja monta kertaa.
Kyllähän parisuhde muuttuu ilman lapsiakin. Kahdeksan vuotta oltiin yhdessä ennen lasten syntymää ja johan tuonakin aikana suhde koki jos jonkinlaisia muutoksia. Äidiksi ja isäksi tuleminen muuttaa paitsi parisuhdetta, niin myös suhdetta omaan itseensä. Esimerkiksi tärkeysjärjestys muuttuu ja näin pitää ollakin.
Kävimme perheneuvottelukeskuksessa juttelemassa ajankäytöstä silloin kun esikoinen oli 8 kk. Tuo aihe on ollut suhteessamme ennenkin ongelmallinen ja lapsen tulon myötä asia kiristyi entisestään. Onneksi etsimme ja saimme apua ja aloimme kummatkin tehdä työtä itsessämme suhteemme eteen.
Toisaalta tiedän senkin, että mikäli meillä ei olisi lapsia, emme varmaankaan olisi enää yhdessä. Lapset ovat nimittäin saaneet meidät jättämään oman lapsenroolimme ja siirtymään aikuisen ihmisen rooliin. Tähän rooliin kuuluu mm. toisen tarpeista huolehtiminen ja oman edun syrjään paneminen toisen hyväksi. Näiden taitojen oppiminen lasten myötä on kehittänyt myös parisuhdettamme oleellisesti. Voinkin sanoa, että ei armeija, vaan lapset ovat tehneet puolisostani miehen. Siinä hyvässä mielessä kuin sanaa voidaan käyttään.
Itselläni on aina ollut paljon erilaisia harrastuksia ja lasten myötä harrastusten (johon luen oman firmanikin) määrä ei ole vähentynyt, mutta muuttunut radikaalisti. En enää välitä sellaisista jutuista, jotka aikanaan tuntuivat mahtavilta, elämäni suolalta. Näiden tilalle on löytynyt toisia asioita, jotka varmaan lasten kasvettua vaihtuvat kolmansiin. Elämä menee eteenpäin. Ja lasten saamisen myötä se menee eteenpäin suuren harppauksen! Kaikki sanat, joilla yritän tilannetta kuvata tuntuvat kliseemäisiltä, mutta ah, niin osuvilta: Lasten myötä vasta aikuisuus alkaa ja oma lapsuus päättyy. Sen hyväksyminen voi viedä oman aikansa, ja jotkut eivät sitä hyväksy koskaan. Omasta puolestani voin vain sanoa, että ilman lapsia kaikki muu menettäisi nyt merkityksensä. Tämä on tämä elämänvaiheeni ja sen jälkeen tulee jotain muuta, mutta äiti olen lopun ikäni. Ja onnellinen siitä. :-)
Kahden äiti kertoi asiaa....kyllä se muuttuu, mutta jokainen itse tietää milloin on valmis siihen äidin rooliin ja onko valmis uhrautumaan ja antamaan aikaa uudelle ihmiselle seuraavat kymmenet vuodet. Itse olen 4 pojan äiti, nainen miehelleni, kaveri lapsilleni ja "tyttö" ystävilleni. Onnellinen olen että voin olla kuitenkin oma itseni äitiyden myötäkin.
Kahden äiti puhui kuin omalla suullani. Myös meillä on kriisi ajankäytöstä ja usein keskustellaan siitä kuka tekee mitäkin lasten kanssa tai miten kotityöt jaetaan, jotta jäisi myös omaa aikaa molemmille. Äitinä oleminen on kruunannut koko elämäni, se on tärkeintä minulle ja olen jättänyt muut asiat säälimättä toiselle sijalle. Mieheni ei sitä aina kestä, jonka vuoksi pidän häntä itsekkäänä ja lapsellisena. Minusta lasten tulee olla molemmille etusijalla. Oma isäni sanoi aikanaan kun kerroin hänelle, kuinka rakastan miestäni:"et tiedä rakkaudesta mitään ennen kuin sinulla on omia lapsia, vasta se on todellista pyyteetöntä rakkautta". Niinhän se on! Mieheltäni odotan vastakaikua, lapsille vain annan kaiken rakkauteni! (Kyllä nainen silti voi käydä töissä ja harrastaa, vaikka lapset olisivat etusijalla.)Myös itse olen usein miettinyt olisiko suhteemme kestänyt ilman lapsia, sillä lapset ovat parasta mitä olen mieheltäni saanut. Sen vuoksi rakkauteni häneen on kestänyt kaikki vastoinkäymiset!
Parisuhde tekee vallankumouksen,varsinkin parille joka on ollut yhdessä vasta 2vuotta ja siihen tupsahtaa kolmas.Miehelle se tuntui olevan isompi muutos oli meinaa aika itsekästä sorttia.Kaikkien kriisien jälkeen olemme tasapainoinen pari,jota emme olisi ilman lapsen syntymää.Seksielämä on hiipunut,joka on ainut asia mitä haluaisin entisestä takaisin Vietämme kolmisin paljon aikaa,ehkä liikaakin.Me emme ole niin onnekkaita että saisimme lapselle hoitajaa tosta vain kahdenkeskisiä hetkiä ajatellen,ne ovat kortilla.
Meitä lapsentulo on siis kasvattanut ja avartanut maailmaamme.
Ja se, että se lapsi on tärkein asia oikeuttaa tietenkin laiminlyömään aviomiehen täysin? Jos mies ei tyydykään olemaan rahaa kotiin kantava lastenhoitaja ja isä, vaan haluaisi olla myös aviomies, ja haluaisi, että lasten äiti olisi myös aviovaimo, hän on itsekäs ja lapsellinen;)
Ehkä teidänkin liitollenne tekisi hyvää käydä keskustelemassa jonkun sortin parisuhdeneuvojan kanssa. Jutustasi näet paistaa melkoinen yksisilmäisyys, et taida sittenkään nähdä parisuhteen ja perheen merkitystä aivan kirkkaasti. Jos ajattelet lastesi hyvinvointia yli kaiken, niin luulisi sinun ymmärtävän myös, että luja, tasa-arvoinen ja hyvä parisuhde on perheen ydin, siitä ammennetaan voimaa ja turvaa joka jäsenelle. Et sinä yksin perheessä määritellä sitä, mikä on lapsille parasta. Myös miehellä on oikeutensa ja toki velvollisuutensa perheessä. Jos olisit niin täydellinen kuin taidat kuvitella, ottaisit kyllä paremmin miehenkin tarpeet huomioon.
No, tämä tuli vähän kärkevästi sanotuksi, enhän voi tietää perheestänne juuri mitään. Mutta itse ärsytit kanaemomaisella itsetietoisuudellasi. Erittäin viisasta itse kullekin on kyllä välillä kyseenalaistaa vahvat mielipiteensä - olenko sittenkin väärässä??
Turha on myös verrata miehen ja naisen välistä rakkautta vanhemman ja lapsen väliseen rakkauteen. Tiedät varmaan mikä niissä on oleellisesti erilaista? Kahden aikuisen välinen suhde, johon liittyy myös voimakkaasti seksuaalisuus on toista kuin se rakkaus, jolla jälkeläiset kasvatetaan. Kumpikin on hyvää ja oikeaa rakkautta.
Äimistyin luettuani viestisi. Kirjoitit kommenteistani aivan muuta kuin tarkoitin viestissäni välittää. Parisuhteemme on erittäin hyvä ja vahva! En toki sano, etteikö perheneuvolasta löytyisi apua meillekin, mutta keskustelemme mieheni kanssa tosi paljon ja vuosien myötä ymmärrämme toisiamme paremmin. Lasten tulo on vahvistanut suhdettamme ja olemme huomanneet omat roolimme perheessä. Mieheni on maailman paras isä, joka määrittelee meillä hyvin paljon kasvatukseen ym.liittyviä asioita. Et todellakaan tunne minua, joten ikävää kun arvostelet "kanaemomaiseksi ".
Mitä aviopuolisoiden ja lasten väliseen rakkauteen tulee...Siteerasin vain isäni sanoja. Joskus nuoruudessani kuvittelin etten koskaan voisi rakastaa ketään niin paljon kuin miestäni, mikä ei pidä paikkaansa enää sen jälkeen kun lapset syntyivät. Toki rakkaus on erilaista, siitä ei ollutkaan puhe! Uskon kuitenkin yhä edelleen, että miehille tämä asia on usein enemmän yllätys kuin naisille. Samoin lasta suunnitteleville pareille.
Olen erittäin ylpeä miehestäni, lapsistamme ja perheestämme! (Ja huom. myös seksielämämme toimii!!!)
Alkuperäinen kysymys oli muuttuuko parisuhde lapsen myötä ja siihen halusin vastata, että muuttuu! Meillä muuttui: vastoinkäymisten kautta voittoon. Haluaisin kuitenkin vielä kysyä sinulta yhtä asiaa: Jos pakon edessä joutuisit luopumaan joko miehestäsi tai lapsestasi, kummasta luopuisit?(Toivottavasti näin ei koskaan käy, mutta silti..) Omalla kohdallani vastaus on selvä!
Hyvää kesää sinulle kaikesta huolimatta!
Tulkitsin viestisi täysin samoin kuin edellinen kirjoittaja, joka esittikin viisaita kommentteja. Kummastelen suuresti agressiivista vastausta, koska ymmärtäisin, että olet pitkälti samoilla linjoilla hänen kanssaan?
Joka tapauksessa viimeiset kommenttinne luovat uskoa äiti-sukukuntaan, ehkäpä meillä isillä ja aviomiehillakin on vielä toivoa?
Tuo oli mielenkiintoinen kommentti tuo luopuminen miehestä tai kumppanista. Itse olen joskus käynyt banaalia ajatusleikkiä, jossa olen laittanut kaikelle mitä minulla on hintalappuja. Tuloksena on ollut, että kaikelle muulle voisin laittaa hinnan (koti, vaimo, omat ruumiinosat...), mutten lapsilleni... Tosin meidän avioliittomme on kaukana täydellisestä, joten esittämäsi valinta olisi minulle hyvin helppo;(
aiemmin vastata edelliseen viestiisi. Perheeni tarpeet vain menivät edelle, enkä ehtinyt koneelle...:)
Käymme tosiaan molemmat ansiotyössä, eli mieheni ei ole ainoa kotiin rahaa kantava henkilö, kuten viittasit aiemmin. Lisäksi vietämme yhteistä aikaa aina kuin mahdollista ja suhteemme toimii (vastoinkäymisistä huolimatta).
Se ei silti muuta sitä tosi asiaa, että suhteemme on muuttunut lasten myötä; lapset ovat menneet etusijalle minun kategoriassani. Eikä se silti tarkoita, että mieheni olisi viimeinen. Hän on numero 2. Itse en pane pahakseni vaikka miehelläni järjestys olisi sama kuin minulla. Ei aviopuolisoiden tule kilpailla lasten kanssa toisen puolison huomiosta (sellainen on itsekästä ja lapsellista).
"Äiti&vaimo":n kommentti sai karvat pystyyn, koska hän mielestäni vääristeli kirjoittamaani tekstiä ja unohti mikä alkuperäinen kysymys oli. Nyt kun teitä oli siinä ainakin kaksi, pyytäisinkin molempia lukemaan uudelleen alkuperäisen vastaukseni ja miettimään uudelleen!!!
Niin ja VOIMIA sinulle ja perheellesi! Koittakaahan saada asiat rullaamaan, keskustelkaa!!! Hyvää kesää ;)
Mielestäni perheessä on PARISUHDE pääasia. Ei se, että omistaudutaan lapselle/lapsille.
Ilman tuota parisuhdetta lapsiakaan ei olisi ja ilman parisuhdetta ei ole perhettä - paitsi yksinhuoltajaperhe, eikä se ole sama kuin kokonainen perhe.
Rakastan miestäni ja lapsiani kaikesta sydämestä, mutta rakkauteni lapsiin on äidinrakkautta ja rakkaus mieheeni eroottista rakkautta. Niillä on suuri ero!
Vaikka lapseni tekisivät lähes mitä tahansa, rakastan heitä silti. Siksi rakkaus lapseen ei vaadi samanlaista suhteen vaalimista kuten rakkaus mieheeni. Edes lapsien kannalta ei ole yhdentekevää miten mieheni ja minä hoidamme suhdettamme: Jos hoidamme huonosti niin se huonontaa myös lasten elämää.
Lapset ovat vain lainaa ja aikuistuttuaan muuttavat pois kotoa. Aviomies toivottavasti jaksaa kulkea vierelläni ainakin 100-vuotiaaksi asti ;D.
Kyllä suhde muuttuu suuntaan tai toiseen, paremmaksi tai huonommaksi, riippuen millainen suhteenne nyt on.
Kahden äiti ja myös kahden äiti puhuvat asiaa!
Tottakai parisuhde muuttuu, kun nythän meitä onkin kolme! Luonnollisestikin lapsi vie etusijan! Mutta ainakaan itse en allekirjoita tuota, että seksiä ei enää ole, meillä siinä kävi kyllä päin vastoin seksiä on enemmän?
Molemmilla pitää olla omaa aikaa (myös äidillä!) mutta ehdottomasti myös yhdessäoloa kaksin ja kolmisin! Ettehän muuten ole perhe!