Alavudella 54 vuotta sitten tapahtunut Hilkan murha on pitänyt elossa Alavus-seinän vuodesta vuoteen. Sitä aikaisemmin sama asia Soneran Zed-seinän.
Itse murhan RKP-poliisitutkimus oli ala-arvoista, pääasiallisesti yhden henkilön takaa-ajoa ja mustamaalausta. Tutkintaa "johti" tavallaan murhaaja ja uhrin isä päätutkijan kainalossa!
Lopullinen tekijä saatiin esille ulkopuolisten henkilöiden tekemän työn jälkeen. Vaasan hovissa oletettu "tekijä" sekoili 6.6. 1971 yön jutuissaan. Alibin antajat sekoili kahdeksan kertaa.
Hänen kotiväkensä sekoili veristen vaatteiden pesussa, poltossa ja piilottamisessa, joka ei johtanut mihinkään ajateltuun tutkimustulokseen. Traktori, liikkeineen ja pesuineen jätettiin tutkimatta, samoin Hilkan polkupyörä, josta tärkeimmästä, olisi löytynyt tekijän sormenjäljet.
Murhaaja sai yllättävän pian erikoisoikeuksia Vaasan vankilassa. Vapaana traktorilla tavaroiden ajamista kaupunkialueella, vapaata liikkumista silmälääkärillä ja vatsaontelohoidon leikkauksissa. Nopea oli ensimmäinen vankiloma ja pitkiä myöhäisempiä vankilomia. Silloin 1970- luvulla ei paapottu ja lellitty murhaajia noin, kuin joitakin tärkeitä. Aivan erikoisen oloisia järjestelyjä tehtiin yhden (murhasta) taposta tuomitun vangin kohdalla.
Tutkintaa "johti" tavallaan murhaaja ja uhrin isä päätutkijan kainalossa
81
1920
Vastaukset
- Anonyymi
Perusasetelma keississä oli niin raju. Koko kylä tukemassa murhaajaa ja tekemässä valheillaan pojasta syyllistä. Paavo, Jussi ja kyläpoliisi levitti tietoja, joista levisi lisää "tietoja". Mielettömät pääsivät valloilleen!
Ei ole ihme, että kolmannessa polvessa asiaa pengotaan ja ollaan tuohtuneita. Olisi ollut helpompi, että yhdistetty uhri-murhaajasuku olisi pyytänyt anteeksi pojalta ja yrittänyt hillitä kylälle jäänyttä kytemisen käärmettä. Nyt uhrin isä lisäsi vuosia katkeraa mekastustaan ja sukumiehensä puolustamista.
Kylässä ei kai ole vieläkään kolmannessa polvessa täysijärkisiä kovin montaa?- Anonyymi
Olet selvästi pohdiskeleva, asioista Alavudella selvillä. Niitä ei tänne yleensä kirjoittele viittä enempää. Sääskiniemellä kai melkein kaikki halusivat olla voittajan, KRP:n ja uhri-murhaajasuvun puolella. Silloin ei jäänyt ajattelulle tai pohdinalle aikaa, eikä tilaa. Kuitenkaan ei syyllisyys sopinutkaan sille pojalle. Niin moni "halusi auttaa" poliisia keksimällä pojasta asiaa lisää. Niin moni halusi mielistellä Jussia ottamalla asiat todeksi mitä mies puhisi raitilla. Hullua aikaa se on ollut!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Sääskiniemen suurimmat maajussit eivät saaneet Auliksesta puoli-ilmaista renkiä kartanoilleen, niin piti sentään murhaajaksi yrittää
- Anonyymi
Kovaa kirjoitusta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovaa kirjoitusta!
nyt olisi aika tunnustaa tosiasit ja pajstaa suomenkin johtVIEN PIIRIEN SATANISMIKULTTI JNE-
ALAVUREN TAPAUKSESTA bestseller-kirja tehtävä ja sitten Hollywood elokuva disneys-studioilla !
Suomessa näitä juttuja ympäriinsä- mikä se kolmoismurha auerin jutussakin oli?
ja toinen kolmoismurha Imatralla...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nyt olisi aika tunnustaa tosiasit ja pajstaa suomenkin johtVIEN PIIRIEN SATANISMIKULTTI JNE-
ALAVUREN TAPAUKSESTA bestseller-kirja tehtävä ja sitten Hollywood elokuva disneys-studioilla !
Suomessa näitä juttuja ympäriinsä- mikä se kolmoismurha auerin jutussakin oli?
ja toinen kolmoismurha Imatralla...?Saulin ja Stubbin juttuja.,.? kokoomus, ...?
- Anonyymi
Tutkintaa johti parasta laatua, mitä KRP:llä oli laittaa Alavudelle
- Anonyymi
Joo niin teki Tulilahden toheltaja Alavudellakin
- Anonyymi
Aronen Maalaisliitto sekoili molemmissa.
Ihmekkään kun murhat eivät ole vieläkään selvinneet.Salassapito jatkuu Hilkan tapauksessa vuoteen 2033 ja Auliksen kuulustelupöytäkirjat kadonneet.
Tätä se on kun hyvävelijärjestö puuhailee- Anonyymi
Asiat ei ole niinkuin meillä on kerrottu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiat ei ole niinkuin meillä on kerrottu.
Kysykää Aulikselta, se näki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysykää Aulikselta, se näki.
Siksi kuulustelupöytäkirjat kadonneet. Ratkaiseva pointti miksi syyllinen ei selvinnyt. Tällä saatiin huomio siirrettyä valealibeihin ja myöhemmin Paavon höpinöihin.
- Anonyymi
Tekijä ei koko kesänä puheillaan, olemuksen muutoksella, tai muulla paljastanut sekunniksikaan syyllisyyttään. Siksi Paavo treenattiin omilla puheillaan ja "tiedoillaan" saattamaan itsensä satimeen. Se toimikin juuri ajatellusti. Joillekin jäi poikaa kohtaan valtava viha tästäkin.
- Anonyymi
Lapualla on 16-vuotiaan lapsen, Rasmus Takaluoman henkirikos selvittämättä vaikka mahdollinen tekijä on tiedossa. Lapua vaikenee kunnianloukkaussyytteiden edessä ja vaikenee sattuneesta syystä. Ei korppi korppia noki, sanotaan.
- Anonyymi
"Tutkintaa "johti" tavallaan murhaaja ja uhrin isä päätutkijan kainalossa!"
Tuolla tavalla saa murhaaja ja muut itselleen parhaan lopputuloksen- Anonyymi
Kesä Paavoa evästettiin ja syksyllä rahalla linnaan. Näin tutkimuksia johdettiin ja ohjailtiin.
- Anonyymi
Hankkija?
- Anonyymi
Tilallinen.
- Anonyymi
"Hänen kotiväkensä sekoili veristen vaatteiden pesussa, poltossa ja piilottamisessa, joka ei johtanut mihinkään ajateltuun tutkimustulokseen. Traktori, liikkeineen ja pesuineen jätettiin tutkimatta, samoin Hilkan polkupyörä, josta tärkeimmästä, olisi löytynyt tekijän sormenjäljet."
Tuossa koko jutun ydin lyhyesti.- Anonyymi
Kun se pyörä oli maanantaina löydetyn ruumiin vierestä vain siirretty tienreunaan, niin siihen poliisi halusikin paljon outoja sormenjälkijä peittämään. Kumpi käski Klemola vai Akseli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun se pyörä oli maanantaina löydetyn ruumiin vierestä vain siirretty tienreunaan, niin siihen poliisi halusikin paljon outoja sormenjälkijä peittämään. Kumpi käski Klemola vai Akseli?
Pyörähommista tietää Osmo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyörähommista tietää Osmo.
Traktoria pestiin kesken peltohommien Osmon kotona. Kenen käskystä, tämänkin tietää Osmo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Traktoria pestiin kesken peltohommien Osmon kotona. Kenen käskystä, tämänkin tietää Osmo.
Kaivosta kannettiin pesuvesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun se pyörä oli maanantaina löydetyn ruumiin vierestä vain siirretty tienreunaan, niin siihen poliisi halusikin paljon outoja sormenjälkijä peittämään. Kumpi käski Klemola vai Akseli?
Käskyn antoi Jussi ja Paavo
- Anonyymi
Ei siihen aikaan ilman pakkosyytä kukaan 1971 traktoria alkanut ämpärillä ja rätillä pesemään.
- Anonyymi
Niinpä, oliko traktorin pesu vain puhetta. Käsketysti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, oliko traktorin pesu vain puhetta. Käsketysti.
Osmo kuultavaksi.
- Anonyymi
homo
- Anonyymi
Tuskin enää.
- Anonyymi
Niin moneen sukuun jäi mustat jäljet 1971 kesän touhuistaan ja valheistaan
- Anonyymi
Ovat kuule ylpeitä isiensä ja äitiensä puheista ja alibeista, kun kirkon pysäköinnissä tapaavat.
- Anonyymi
Tästäkin on aikaa 54 vuotta. Vuosipäivä.
- Anonyymi
Bodomjärven murhat olivat vuosia koko ajan esillä täällä. Lopuksi poistettiin.
- Anonyymi
Hilkan pyörä oli vielä torstainakin tienvieressä.Hymyn toimittajat sitä kuvasivat ja ihmettelivät missä se niin kauan oli piilossa.
- Anonyymi
Ainoa todiste, josta olisi voinut saada järkevyyttä. Osmon sormenjäljet olisi jotenkin selittynyt "löytämisessä". Paavon sormenjäljet kertonut, että pyörää oli kannettu, heitetty, ehkä kuljetettu traktorissa kotiinkin. Jussin jäljet selitettävissä, että siirteli sitä kotona pyörävajassa. Kuitenkin Paavolta olisi voinut kysyä missä, koska ja miksi sormenjäljet on pyörään tulleet. Nyt Paavon annettiin neuvoa Arosta tutkimuksissa ja olla sananviejä asioissa poliisilta kylälle.

Pyörä tuotiin löydettäväksi. Ei kaukaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyörä tuotiin löydettäväksi. Ei kaukaa.
mutta liittyykö Aulava juttuun?
Tämä nyt 2020 ->
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17216777/ehdotus-palanut-alavuden-nuorisoseuran-talo-entisoidaan-rakennetaan-uudelleen#comment-137285247
- Anonyymi
Sehän oli samanlainen silloin tapaus, kun 2015 väkisin tullut 2019 raiskasi ja poltti suomalaislikan joka oli tullut rehveille. Tutkimuksiahan silloinkin "auttoi" somaliyhteisö ja "tietoja" antoi tekijä. Poliisit oli peloteltu rasismi-sanalla järjettömiski.
- Anonyymi
Noh onko se siellä elossa viellä
- Anonyymi
miks vankila suosi kyseessäolevaa vankia- onko joku yhteys parempiin piireihin- vai oliko tää salaliitto niin korkea-arvoista sakkia että siksi salaliitto-vankia olisi kohdeltu erityisen hyvin?
Oudolta kuulostaa että uhrinkin sukua olisi ollut salaliitossa? - Anonyymi
Hilkka Myllymäen surma selvittämättä?
HYMY 11/1971
Otsikolla: Tämän auton kuljettajan on ilmoittauduttava
maisema Alavuden Sydänmaan kylästä. aamuyö kesäkuun kuudentena päivänä.
Kapeata kylätietä ajaa yksinäinen mies.
Huonokuntoisen auton moottori huutaa.
Kukaan ei näe autoa, mutta vanhan moottorin ääni kuullaan muutamaa minuuttia vaille kolme pientä Saarijärveä kiertävällä kylätiellä.
Hetkeä aikaisemmin oli saman tien varressa, järven toisella puolella surmattu raa'alla tavalla 16-vuotias Hilkka Myllymäki.
Kuka ajoi autolla?
Alavuden surman tutkijat kehoittavat häntä vihdoinkin ilmoittautumaan.
Jos hän ei sitä tee, on ilmeistä, että hän on surmaaja.
Hilkka Myllymäen surmaan liittyy siis auto. Rikoksen tutkijat ovat pitäneet auton äänen tähän saakka omana tietonaan ja myöntävät nytkin vain "moottoriajoneuvon" liikkuneen surman tapahtuma-aikoihin Saarijärveä kiertävällä kylätiellä Alavuden Sydänmaalla.
- Tämä moottoriajoneuvon ääni on eräitä niistä harvoista johtolangoista, joita meillä on, toteaa 16-vuotiaan Hilkka Myllymäen surman tutkimusta johtava komisario A. Aronen keskusrikospoliisin Vaasan lääninosastosta.
Olemme pitäneet sen omana tietonamme tutkimus-teknillisistä syistä. Sen sijaan olemme vedonneet yleisöön ja pyytäneet kaikkia kesäkuun 5. Ja 6. päivien välisenä yönä Alavuden Sydänmaalla liikkuneita ilmoittautumaan.
Mutta nimenomaan tämän moottoriajoneuvon kuljettaja ei ole tullut esiin. Sen vuoksi on aiheellista, että Hymylehtikin vielä kerran kehottaa häntä ilmoittautumaan. Lisäksi on pari muuta - tosin kauempana surman tapahtumapaikalta nähtyä - moottoriajoneuvon kuljettajaa. Jäänyt tunnistamatta..
Meitä eivät kiinnosta näissä kulkijoissa mitkään muut seikat kuin ne, jotka tavalla tai toisella liittyvät Hilkka Myllymäen surmaan.
Huonokuntoisen autonmoottorin surina kuultiin Alavuden Sydänmaan kylässä sijaitsevan Saarijärven pohjoispuolella kesäkuun 6. Päivänä muutamia minuutteja ennen kolmea.
Tie, jolta ääni kuului, kiertää noin kilometrin pituisen ja 200 metrin levyisen järven. Se lähtee Putula-Veneskoski -tieltä Kyntäjän kaupan kohdalta ja mutkittelee rannan tuntumassa ohi kesämökkien ja maatalojen palaten samalle tielle ns. Myllymäen tiehaarassa.
Tässä tienhaarassa Hilkka Myllymäki jäi pois Aulavan tanssilavalta Seinäjoelle matkalla olleesta bussista kello 2.15. hän otti tien varteen jättämänsä polkupyörän ja lähti kohti 1,5 kilometrin päässä, Saarijärven eteläpuolella sijaitsevaa kotitaloaan.
Hilkan ruumis löydettiin parin päivän kuluttua metsiköstä, noin 1 040 metrin päästä tienhaarasta voimakkaasti pahoinpideltynä ja kuoliaaksi kuristettuna. Läheltä ruumista, metsään kannettuna löytyi myös hänen polkupyöränsä.
Vahvan teorian mukaan auton ääni viittaa siihen, että surmaaja olisi tekonsa jälkeen ajanut järven eteläpuolelta Putula-Veneskoski -tielle ja kurvannut takaisin kylätielle Kyntäjän kaupan kohdalta kiertäen täten järven pohjoispuolelle, missä moottorin ääni kuultiin. Tältä tieltä lähtee useita sivuteitä, mm. Niinimaan kylään. Näin surmaaja oli välttynyt ajamasta uhrinsa kotitalon pihan halki.
-Tämän moottoriajoneuvon kuljettajan lisäksi olemme odottaneet kahden muun kulkijan ilmoittautumista, toteaa komisario Aronen.
Toinen on punaisen traktorin ajaja, joka nähtiin Alavus-Peräseinäjoki -tiellä kello 3 tienoissa surmayönä matkalla Peräseinäjoelle päin.
Toinen on harmaan, likaisen Moskvitsh-henkilöauton kuljettaja, joka istui samana aamu-yönä yksin pysäköidyssä autossaan Alavus-Peräseinäjoki -tien varressa, Putulan tienhaaran luona.
Komisario Aronen sanoo haluavansa yhä uudelleen korostaa, että erilaisia havaintoja surmayönä ja sen jälkeen tehneiden ei pidä itse arvioida niiden merkitystä, vaan kertoa ne tutkijoille jättäen arvioinnin heidän tehtäväkseen.
Hymylehti julkaisi kesällä ja syksyllä vetoomuksia, joissa luvattiin ensin 10 000 ja myöhemmin 15 000 markkaa henkilölle, jonka antamien tietojen perusteella Hilkka Myllymäen surmaaja saadaan kiinni.
Kirjeitä tuli yli sata, mutta yksikään niistä ei tuonut ratkaisua.
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=1246
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=1246&start=60- Anonyymi
Sadasta kirjeestä 95 syytti Aulista ja muutamat oli nähneetkin Auliksen olleen polvillaan metsässä.
- Anonyymi
Kuvittelutasolla eli teoriassa voi tietysti olla vaikka mitä mahdollisuuksia, jos tutkii esim. satanismin salaseurojen tekoja- nehän on salaisia eli yhteiskunnassa saattaa toimia salaseura-jäseniä, joista kukaan ei tiedä että he kuuluvat salaseuraan, jne?
Toinen asia on sitten nämä klaani-tyyppiset suku asiat, joissa saattaa toimia samantyyppinen asioiden salailu?
Näissä johtavat tahot voi sitten ohjailla ja määrätä kaikkia muita?- Anonyymi
Tässä Sääskiniemen tapauksessa on ollut vain todellisutta maalaisliittolaisuus, nuorisoseuralaisuus ja sukusiteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä Sääskiniemen tapauksessa on ollut vain todellisutta maalaisliittolaisuus, nuorisoseuralaisuus ja sukusiteet.
Käytän nyt korkeampaa älyn tasoa, ja esille tämä että oliko joku jopa kokonaan tuntemattomaksi jäänyt tai ei näissä palstan arveluissa ollenkaan esiintullut ja salattu tappaja- jonka takia tehtiin 'siirtoja' ja hävitettiin todisteita?... koska jostain syystä ei haluttu tuota henkilöä tuomiolle...?
- Anonyymi
kuvittelullisesti- jos on satanismi yhteisö, niin koko juttu voi olla koko yhteisön tekemä rikos?
Onhan maailman johtavat tahot saatanapalvojia ja siten myös valtioiden johtajisto ja alemmat tasotkin aina alemmas... esim vapaamuurarit jne?
Vihjeenä voi huomioida onko kylältä nostettu hyviin yhteiskunnallisiin asemiin tai muuten siunaantunut rikkauksia tuon jälkeen?- Anonyymi
joo .... aulis omisti helsingin kruununhaasta asunnon ja ajoi mustangilla jo 22 vanhana!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo .... aulis omisti helsingin kruununhaasta asunnon ja ajoi mustangilla jo 22 vanhana!!!!!
Palkkio kun piti suunsa kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo .... aulis omisti helsingin kruununhaasta asunnon ja ajoi mustangilla jo 22 vanhana!!!!!
Pientilallisen pojalla pyyhki hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pientilallisen pojalla pyyhki hyvin.
Kateus ja viha on ihanaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pientilallisen pojalla pyyhki hyvin.
5 vuotta ja omisti asunnon ja auton. Mistä rahat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5 vuotta ja omisti asunnon ja auton. Mistä rahat?
Kateus ja viha on ihanaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
5 vuotta ja omisti asunnon ja auton. Mistä rahat?
Ei ainakaan työnteolla eikä ennakkoperinnöllä. Siinäpä mietittävää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ainakaan työnteolla eikä ennakkoperinnöllä. Siinäpä mietittävää?
Mitä näki, siitä riippuu maksaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä näki, siitä riippuu maksaja.
Kukas sen halusikaan linnaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas sen halusikaan linnaan?
Siinä oli toinen maksettava. Ainakin kahdelle maksettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä oli toinen maksettava. Ainakin kahdelle maksettiin.
Niemistön mettärahoista hieman sai Tyyne ja Taito. Loput jaettiin valealibien antajille ja kylällä Jussin juttuja levittäneille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niemistön mettärahoista hieman sai Tyyne ja Taito. Loput jaettiin valealibien antajille ja kylällä Jussin juttuja levittäneille.
Minulle isä kertoi aikoinaan samaa asiaa. En silloin uskonut ajatusta, mutta nyt myöhemmin tapahtumat ovat limiytyneet siihen pisteeseen.
Aulis muuten ajoi 1974 valkoisella Anglialla, eikä millään Maustangilla. Olin kyydissä kirkolta Kuivaskylään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niemistön mettärahoista hieman sai Tyyne ja Taito. Loput jaettiin valealibien antajille ja kylällä Jussin juttuja levittäneille.
Kenen se Niemistönmettä oli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen se Niemistönmettä oli?
Maijalan pariskunnan, joka taisi 1971 jo olla poika-Paavolle siirtynyt
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maijalan pariskunnan, joka taisi 1971 jo olla poika-Paavolle siirtynyt
Paavo oli linnatuomiossa 1972, joten silloisen lain mukaan oikeustoimikelvoton, joten kuka teki päätöksen mettien hakkaamisesta? Oliko se Jussi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavo oli linnatuomiossa 1972, joten silloisen lain mukaan oikeustoimikelvoton, joten kuka teki päätöksen mettien hakkaamisesta? Oliko se Jussi?
Paavo ja Aulis tiesivät liikaa.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11600213/tangon-(ent--lindholm)-veljekset
Kyllikki Saaren tapauksessa epäiltyjä ennätysmäärä. Eräs, jota epäiltiin pitkään, oli pastori Kauko Kanervo, jolla oli kuitenkin vedenpitävä alibi. Suohaudan päällä ollut männynnäre oli teroitettu puukolla ja vuolujäljestä pääteltiin tekijän olleen vasenkätinen
Tekijäksi on myös epäilty Bodominjärven murhiinkin liitettyä saksalaissyntyistä Hans Assmannia, jonka tiedettiin liikkuneen Isojoen ja Kauhajoen suunnalla murhailtana. Assmann myös omisti murhan aikoihin vaaleanruskean Opel -merkkisen henkilöauton, jollaisen useat silminnäkijät olivat nähneet kiirehtivän murhapaikan suunnalta poispäin. Assmann jopa itse epäsuorasti tunnusti rikospoliisi Matti Paloarolle v 1997 olevansa vastuussa Kyllikki Saaren kuolemasta. Hän kertoi autonkuljettajansa törmänneen autolla Saareen vahingossa, mutta jälkien peittämiseksi miehet lavasti tapauksen murhaksi. Assmannin vaimo on kertonut, että mieheltään puuttui automatkalta palattua sukka ja kenkänsä oli märät. Myös autossa oli pieniä kolhuja. Muutaman päivän kuluttua Assmann ja autonkuljettaja lähti uudelleen autolla, heillä oli lapio mukana
Äiti tunsi Kyllikki Saaren ja kävi tämän kanssa rippikoulunkin. Äiti on sanonut aina, että kirkkoherra Kauko Kanervo tämän rikoksen takana. Äiti kertoi Kanervon olevan hyvä puhumaan. Puhui nuorille rippikoulu tytöille miehistä, seksuaalisuudesta ja muusta johon siihen aikaan vaiettiin. Ennen katoamista Kyllikki kirjoitti henkilökohtaisen kirjeen Kanervolle Merikarvialle, pappi tiesi, että tyttö on palaamassa kotiin Kortteenmäen seuroista. Osasi odottaa ja tiesi reitin mistä kulkee. Kyllikkiä oli ahdisteltu aikaisemminkin. Talvella 1952-53. Hän oli ollut hiihtämässä ja jostain syystä hän ei uskaltanut hiihtää kotiinsa yksin. Soitti isälleen ja pyysi häntä noutamaan. Ainut mitä tyttö totesi oli" että aina ei ole uskallettua.
Kyllikki oli kova kirjoittamaan runoja. Hän poltti runonsa. Ainut runo joka jäi on seuraavanlainen..
" On eloni tuskaa ja murhetta, vain.
Ei raskaampaa mi eessäin on se olla voi.
Mun murheeni käy yli kalmiston.
Oi saanko ma rauhan sydämeeni sen polttavat tuskat raukeeko? Sitä tiedä en, mutta toivon, että helpotuksen saada voisin kerran.
Kaunanko kestää tää eloni tie?"
Hän aavisti edessä olevan.
Viimeinen Kyllikin elossa nähnyt oli Jaakko Lähteenmäki. Hän oli itsekin tulossa seuroista, mutta Möykystä päin. Häntä vastaan tuli kovaa vauhtia Kyllikki. Kello oli silloin 22.10-22.15. Kyllikki kohtasi kohtalonsa n. 22.20. Outoa, että mies ei nähnyt ketään, kun hän tuli toisesta suunnasta. Kyllä tyttöä odotettiin metsänreunassa.
Katoamispaikalta löydettiin seuraava aamuna lasimurskaa ja auton kääntymisjäljet. Lisäksi kamppailun jälkiä. Naisen korkeakorkoisen kengän jälkiä ja lisäksi jälkiä, kun polkupyörä vedetty metsään..
12-vuotias Valma Hautaniemestä tuli todistaja. Hän näki kermanvärisen auton tulevan Uurosta päin Isojoelle ja palaavan puolentoista tunnin kuluttua takaisin
Kanervo ei tehnyt tekoa yksin? Kyllikki löydettiin suohaudasta alaosa paljaana ja rintaliivien toinen kuppi revitty irti. Päänympäri kiedottu hänen Bonberry takkinsa vyöllä kiinni. Tyttöä oli ilmeisemmin kiskottu siitä suohautaan ja samalla kenkä tippunut. Toisen kengän sisältä löytyi miesten puuvillasukka jossa hampaanjälkiä. Pidetty suukapulana. Kengän ympäri sidottu vahvaa lankaa.. Kyllikin kuolinsyy oli kasvoihin osunut voimakas isku. Poski ja nenäluut murskattu. Kivellä! Kanervo piti nuorista tytöistä. Saattoi raskaaksi rippioppilaansa ja sai tuomion. Kihlasikin tytön. Otti tämän väkisin metsässä ensimmäisen kerran. Minulla on olemassa vanha vuoden 1962 Hymylehti jossa Kanervo kiistää tunteneensa koskaan Kyllikkiä. Mies valehtelee. Kyllikki oli työssä kirkkoherranvirastossa ja uusi siellä kírkonkirjoja. Eikä tyttö lähettäisi miehelle kirjettä jos hän olisi vieras. Lisäksi minulla on Nykypostin haastattelu jossa tyttö jonka pappi saattoi raskaaksi Kihniössä kertoi Kanervon olevan mustasukkainen ja hyvin omistava. Tämä oli sanonut, että jos hän ei saa tyttöä ei saa kukaan muukaan. Ja, kun tyttö oli puhunut Kyllikistä ja hänen kohtalostaan oli pappi muuttunut uhkaavaksi ja tyttö oli sanonut aistineensa suurta pelkoa ja outoa tunnelmaa.
50-luvulla kirkkoherra oli jumalaa alempi ja hänellä oli melkoisesti arvovaltaa. Kun Kyllikki katosi oli Kanervo ilmestynyt Keski- Suomessa sekavassa mielentilassa ihmisten ilmoille. Hänet näkivät useammat ihmiset ja hänen vaatteissaan oli verta.
- Åke Lindman sanoi epäsuorasti olevansa varma Kanervon syyllisyydestä
Aika harva tuntuu muistavan mitään Raisa Räisäsen katoamisen yön tapahtumista- vai onko EU-vapaamuurarien kokous ollut niin tarkoin vartioitua että Raisan katoaminen onnistuttiin tekemään ilman todistajia?- olihan tuolloin Tampereella koko EU:n TURVALLISUUSKOKOUS
3 TODISTAJAA TAISI OLLA- JOTKA ILMOITTI JULKISESTI TIETOJAAN- MUTTA KAIKKI KUOLIVAT NOPEASTI - Anonyymi
tähän on nyt ilmennyt uusi vinkki... KETÄ oli esiintymässä tanssipaikalla - Aulava?- jossa uhri oli ollut illalla- oliko mm Irwin?... ja oliko Irwin bussissa?
Onko tätä tutkintalinjaa käsitelty missään- laita nettisívu tähän- tässähän on jo muutenkin mainittu viihde-alan mahdollinen yhteys satanistisiin, eli pahuuteen.- Anonyymi
Enemmän kiinnostaa Sydänmaan seuran hääväki.
- Anonyymi
1971... aika ja paikka ja henkilöt... perustiedot puuttuu ja niitä ei halutakaan tiedoksi?
- Osoitteet: tapahtumapaikka, löytöpaikka, kotitalot, jne, Aulavan ja liikenteen henkilöt, bussi, Kaarankajärvi, jne... kellonajat, jne, . tietyt henkilöt on mainittu, mutta muut tiedot puuttuu,
Aulava on jätetty koko jutussa huomiotta- ketä esiintyi- siksi tuo Irwinkin mainittiin tässä, koska on jo mainittu vapaamuurarit- eli satanismiahan mukana niissä?... jne... ja siis viihdemaailma on samojen vapaamuuraripiirien hallitsema ala-
Virtai Hiekkaranta avattiin niin 3 ihmistä puukotettu... tällaisia kaikkia asioita pitäisi huomioida,,
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=1246&start=30
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16458984/alavuden-rikokset - Anonyymi

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16458984/alavuden-rikoksetosaksi kysymyksiä ihmetystä tapauksen liittää se junaonnettomuus aiemmin samassa paikassa... oliko jotain tekeillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
osaksi kysymyksiä ihmetystä tapauksen liittää se junaonnettomuus aiemmin samassa paikassa... oliko jotain tekeillä?
Sopivasti vei huomiota Hilkkajutusta. Ei sitä nyt sentään järjestetty.
- Anonyymi
Jumala tietää, joku voisi jo kertoa todisteet?
- Anonyymi
Aulava 5.6. 1971 - esiintyjät: Juhani Korjus, yhtye SOL, Seija Simola, Eloise
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16146207/saaskiniemella-taas-tutkitaan
https://www.botniabeat.net/keikkapaikat/aulavan-esiintyjaluettelo.pdf- Anonyymi
Tää Juhani Korjus tutkittava- kukas hän oli?
mutta ei tämä Irwiniä poissulje... kulki suosionhuipullaan helikopterilla ja varmasti nopeat autokyydit myös hänellä kaikkialle jne ... Tässä jo kai mainittukin- että samaanhan liittyy jännä yhteys-
HALLA-AHO !!!!- halla-ahon isä oli IRWININ kuski !!!!!- ja persumestari on aatelissukuun kuuluva...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18007454/keta-tassa-nyt-taas-uskoo
70-luku alku hurjaa aikaa kun kaljaa vapautettiin ja huhujen mukaan TV-piireistä tuolloin yleistynyt ehkäisyvälineiden käyttö villitsi nuorisoa synteihin, ja hipit oli jo vuosia sekoittaneet pakkaa eli nuorison mielentiloja, eli jonkinlainen kulttuurivallankumous oli tapahtunut ja tapahtumassa...
esim Suomessa oli jo viralliset piirit laillistamassa kannabista Tanskan mallin mukaan, mutta jokin sitten esti lopulta sen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää Juhani Korjus tutkittava- kukas hän oli?
mutta ei tämä Irwiniä poissulje... kulki suosionhuipullaan helikopterilla ja varmasti nopeat autokyydit myös hänellä kaikkialle jne ... Tässä jo kai mainittukin- että samaanhan liittyy jännä yhteys-
HALLA-AHO !!!!- halla-ahon isä oli IRWININ kuski !!!!!- ja persumestari on aatelissukuun kuuluva...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18007454/keta-tassa-nyt-taas-uskoo
70-luku alku hurjaa aikaa kun kaljaa vapautettiin ja huhujen mukaan TV-piireistä tuolloin yleistynyt ehkäisyvälineiden käyttö villitsi nuorisoa synteihin, ja hipit oli jo vuosia sekoittaneet pakkaa eli nuorison mielentiloja, eli jonkinlainen kulttuurivallankumous oli tapahtunut ja tapahtumassa...
esim Suomessa oli jo viralliset piirit laillistamassa kannabista Tanskan mallin mukaan, mutta jokin sitten esti lopulta sen.Onko tuosta Halla-ahosta tietoa, minkälainen tyyppi ja nämä asiat liittyykö sukuun?- jopa mahdollisesti jopa Mestariin?
Koko jutussa on 3 ulkopuolista asiaa jotka pitää sen epäilyttävänä-
Juna-onnettomuus- oliko Jumalan merkki (Virtai enkelinäkyä seurasi 2 perhesurmaa samoilla tienoin) vai joku muun tekemä merkki tai vaikuttaja?
Eino Uusitalo on yhteys maan korkeimmille tahoille Kekkoslovakiassa
ja mitä epäillylle Helsingissä lopulta kävi?
- Anonyymi
Hans Assman oli KGB- mutta mahdollisesti jesuiitta eli myös SS-ies ja CIA, jne...?
Eli siis Suomessa liikkuva jännämies ja virallistahojen suojelema.
Hänellä oli yhteys Peräseinäjokeen joka kai tällä palstalla mainittiin- eli aika lähellä Myllymäki surmapaikkaa.
Assmanin nimihän on otettu toisen henkilöllisyydestä Assenbach, ja kukaan ei tiedä Assmanin oikeaa nimeä- kertoi Bodom jutussa ' olevansa sellaisesta ispmmasta 'firmasta' , josta ei voi puhua'.= jesuiitat?
Tietoja ei heti löydy- vain epämääräistä Boodom ym. juttua:
Vaimosta tieto että Kauhajoen Päntäneeltä, mutta sekin myös kiistetty, ja Assman supo-arkistossa leima: Valehtelija- nämä voi olla virallisia keinoja pimittää oikeat tiedot, jos kyse vakoilijasta, jne?
https://hejac.com/forum/viewtopic.php?t=352&start=10
https://keskustelu.suomi24.fi/t/1979064/hans-assmann
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=326&start=720- Anonyymi
Eino Uusitalo oli "Kekkosen miehiä" eli voiko tietää mitä se merkitsee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eino Uusitalo oli "Kekkosen miehiä" eli voiko tietää mitä se merkitsee?
Parempi olla Kekkosen kuin CIA-agentti Virolaisen mies
- Anonyymi
"Vieno Assmannin mieleen tuli usein eräs ilta vuonna 1953, jolloin hän oli vieraillut Hansin kanssa vanhempiensa luona Kauhajoen Päntäneellä. Sinne he olivat tulleet Hansin autolla, jota Hans ja autonkuljettajana ennenkin toiminut Antti ajoivat vuorotellen.
Vieno oli tarkistanut almanakasta, että kyseessä oli toukokuun 17. päivä. Päivämäärästä oli tullut kohtalokkaalla tavalla tärkeä, koska Isojoella, Kauhajoen naapuripitäjässä, oli kadonnut tuona päivänä tuntemattomalla tavalla nuori nainen.
"Hans lähti tiettävästi Antin kanssa iltapäivällä autoajelulle. Kun Vieno luki sanomalehdestä Kyllikin katoamisesta, epäilys miesten osuudesta tapahtumaan alkoi kalvaa häntä. miehet olivat kertoneet menevänsä katsomaan Isojoen, Karijoen, Karvian ja Kauhajoen kirkkoja ja suunnittelemaan niiden maalausurakoita. Kirkkojen maalaaminen piti aloittaa parin viikon kuluttua, joten oli jo kiire.
Antti toi Hansin kotiin aamuyöstä ja pyysi yösijaa Vienon vanhempien luota. Se oli poikkeuksellista, sillä hän oli kertonut hankkivansa itse oman asuntonsa. Toinen outo piirre miesten tekemässä retkessä oli se, että Hans oli kadottanut sen aikana toisen sukkansa ja että hänen kenkänsä olivat märät.
Eräänä iltana muutaman päivän kuluttua miehet lähtivät taas ajelulle määränpäätään kertomatta. Kun he ottivat mukaansa rautalapion, Vieno pyysi selitystä.
'Sillä voi tarkastella kirkonseinän maalia korkeammalta', Hans selitti. 'Näkee, kuinka herkästi maali irtoaa.'
Auton vieressä juteltaessa Vieno oli huomaavinaan sen etuosassa pieniä lommoja kuin se olisi törmännyt johonkin.
oli kuitenkin varmaa, että Hans Assmann kuului vakoojien ja agenttien kansainväliseen joukkoon, minkä paljastuminen virkavallan oli estettävä hinnalla millä hyvänsä. Estämisessä se onnistuikin hyvin. "
"Hansin apulainen Antti puolestaan hukuttautui 1969, joskin hänen tehtäviään tunteneet pitivät mahdollisena myös 'vakuutusyhtiön' osallisuutta tapahtuneeseen.
SIRKKA-LIISA VALJUKSEN MURHA
"V, 1963 Assmann oli saapunut jälleen Ruotsista Suomeen. Hänen seurassa oli Kosti Korpikoski-niminen mies, jonka veljen omistamaan matkustajakotiin Peräseinäjoelle he asettuivat. Mies oli ilmoittanut Hansin olevan ystävänsä, joten majoituskortti jätettiin täyttämättä. Hans puolestaan sanoi noutavansa vaimonsa muutaman päivän kuluttua Kotkasta, missä tämä asui sukulaisten luona.
-- Myös Turussa olisi naisasioita, sillä Sirkka-Liisa oli alkanut tapailla muita miehiä saatuaan lapsensa muualle hoitoon. Sellainen oli estettävä.
Matkustajakodin emäntä tiesi Hansilla olleen huolta Vienostakin. Automatka Kotkasta Peräseinäjoelle oli sujunut hiljaisuuden vallitessa. Molemmat alkoivat olla kyllästyneitä yli 10 vuotta kestäneeseen yhdessäoloon, mutta organisaation pelossa ei voitu erotakaan. Vieno oli sitä paitsi saanut tietoonsa niin paljon salaisuuksia, että hänen pettäessään moni joutuisi vaikeuksiin. Erityisesti Hans pelkäsi hänen jatkuvaa huomautteluaan puuttuvasta sukasta, vaikka juuri siitä puhuminen oli äärettömän vaarallista.
Ongelmia oli alkanut esiintyä organisaationkin kanssa. Oli uhkauksia ja hämäriä vihjailuja. Niitä oli niin paljon, että Hans oli piilottanut kaikki arkaluontoiset asiakirjansa varmaan talteen. Toisaalta ne olivat valtteja hänen käsissään, koska niiden ansiosta kukaan ei uskaltaisi koskea häneen.
Peräseinäjoelle jääneet tiesivät Sirkka-Liisan olemassaolosta ja pitivät selvänä, että Hansin oli käytävä Turussa katsomassa häntä. Sirkka-Liisa asui yksin, sillä hänelle kymmenen vuotta aikaisemmin syntynyt poika oli jo pienenä annettu sijaiskotiin. --
Menomatka sujui hyvin, sillä aurinko paistoi ja kesä oli kukkeimmillaan. Pöly lensi soratieltä kauas ojien pientareille. Heinää niitettiin ja nostettiin seipäille valtatien varrella kuten Peräseinäjoellakin.
Sitä Hans ei tiennyt, että nelostiellä Jämsän eteläpuolella Jorma Palo oli ajamassa vanhalla Austin-merkkisellä autollaan. Kun hän oli Bodomin tapahtumista saakka pitänyt silmänsä auki nähdäkseen kirurgisen sairaalan pihalla juhannusyönä seisseen auton, huomasi hän sen rekisterinumeron ZD-779 tulevan vastaan juuri tuona päivänä. Hän olisi kääntynyt takaisin ja lähtenyt seuraamaan autoa kohti etelää, mutta hänen oli vietävä vaimonsa ja poikansa viivytyksettä Jyväskylään. Oli viisas ratkaisu olla tekemättä mitään - paitsi että seuraavana päivänä surmattiin Sirkka-Liisa Waljus, jonka elämän hän olisi voinut pysähtymisellään säästää.
'NAINEN LÖYTYI KUOLLEENA - VERITYÖ TURKULAISASUNNOSSA
Tiistaina tavattiin Turussa asunut Sirkka-Liisa Valjus kuolleena. (sukunimensä kirjoitettu eri lehdissä V:llä ja W:llä.) Ruumiissa oli nimittäin pahoinpitelyn jälkiä ja asunnossa ja porraskäytävässä oli verijälkiä. - Anonyymi

Tiistaina tavattiin Turussa asunut Sirkka-Liisa Valjus kuolleena. (sukunimensä kirjoitettu eri lehdissä V:llä ja W:llä.) Ruumiissa oli nimittäin pahoinpitelyn jälkiä ja asunnossa ja porraskäytävässä oli verijälkiä.onko Hans assman tutkittu ja siis tuo Peräseinäjoen majatalo kuulusteltu tuolloin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko Hans assman tutkittu ja siis tuo Peräseinäjoen majatalo kuulusteltu tuolloin?
Taittiin kieltää tutkiminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko Hans assman tutkittu ja siis tuo Peräseinäjoen majatalo kuulusteltu tuolloin?
Korpikoski on mielenkiintoinen pointti. Kuoli suht nuorena. Mihinkä menehtyi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korpikoski on mielenkiintoinen pointti. Kuoli suht nuorena. Mihinkä menehtyi?
Peräseinäjoen ja Sääskiniemen välillä asusteli kyseisiä sukunimellä olevia ihmisiä. Onko Hans majaillut sielläkin? Matkaa vain n.10 km.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peräseinäjoen ja Sääskiniemen välillä asusteli kyseisiä sukunimellä olevia ihmisiä. Onko Hans majaillut sielläkin? Matkaa vain n.10 km.
Mikäs tämä Kosti miehiään?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2345192Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki673390PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist943077Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma403027Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne622875Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902705Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142411Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032247- 1581704
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91350