Ajan Kuortaneella Lapuan suuntaan. Harvoin näkee suoraan yläpuolella. Tietää kylmää.
Revontulet ulkona nyt
12
151
Vastaukset
- Anonyymi
Voi vitsi. Tiistenjoella näkisi ajaa ilman valoja.
Täällä on pilvistä, eli ei näkynyt revontulia.
Se mitä näkyi oli piharusakko, jolle vein lisää leipää.
(sillä ei ollut mihinkään kiire ja jäi ihmettelemään koivun alle)- Anonyymi
Nyt olen Alahärmässä. Ei näy tulet enää. Sumu laskeutui Kauhavalla katuvaloihin.
- Anonyymi
Kylmä ei liity revontuliin muutoin kuin, että ne näkee, kun on pilvetöntä.
- Anonyymi
Vuonna -89 katseltiin pihalla revontulia Vapun jälkeisellä viikolla. Seuraavat kaksi viikkoa tosi kylmää, tuuli ja satoi räntää. Pyhtäällä.
Vuonna -86 kesällä oli paljon ukonilmoja. Elokuun lopulla alkoivat revontulet. Viikko yhteen menoon. Rovaniemen markkinoilla sitten syyskuun 14-15 päivä puoleen sääreen lunta. Kylmä syksy ja sittenhän Loppiaisena -87 alkoi Suuri Pakkastalvi. Rannikollakin -25 astetta kuukauden verran. - Anonyymi
Sain kans kuvan perheenjäseläneltä revontulista jokin aikaa sitten. Mielettömän näköiset 🤩
- Anonyymi
Hyvän kuvan saakin jos on absoluuttisen pimeää. Kaupungeissa katuvalot ja -pöly haalistavat kuvan. Jos nyt sattuu edes huomaamaan koko taivaan kirjoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvän kuvan saakin jos on absoluuttisen pimeää. Kaupungeissa katuvalot ja -pöly haalistavat kuvan. Jos nyt sattuu edes huomaamaan koko taivaan kirjoa.
Juu, näin on.
Selkeällä taivaalla niitä näkeekin hyvin, jos on otollista. Space Weather sivun mukaan nyt on Suomen päällä geomagneettinen häiriö. Pakkasia myös luvassa.
- Anonyymi
Kävin tuolla Spacessa. Onpas tavaraa. Ajan kanssa uudelleen. Hyvä, kun mainitsit sivut.
Anonyymi kirjoitti:
Kävin tuolla Spacessa. Onpas tavaraa. Ajan kanssa uudelleen. Hyvä, kun mainitsit sivut.
Se on aika vanha sivu jo, ja sitä kannattaa tutkia jos aihe kiinnostaa 👍🏼
- Anonyymi
mustasusi kirjoitti:
Se on aika vanha sivu jo, ja sitä kannattaa tutkia jos aihe kiinnostaa 👍🏼
Kiitos
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133141
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172871Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3731582Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess271468- 961342
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531249- 991237
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1701097Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1711094Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe143964