Seniori pudonnut vanhainkodin ikkunasta Tampereella, Pelastus saattaa piillä siinä ettei Suomessa ole niin paljon korkeita taloja kuin venäjällä. Taudin vaikutukset jäävät pienemmiksi.
Venäjän tauti levinnyt myös Suomeen.
Anonyymi-ap
4137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja sitten Venäjällä tippuu ikkunoista poliittisista syistä.
Iltalehti pääsee hekumoinaan taas että Putin kävi suomessa pika visiitillä
Olisikohan hoitohenkilökunnassa putinisteja?
Se olisi selvin selitys "onnettomuudelle".
Ihminen voi pudota ikkunasta ihan itsekin, ei siihen pudottajaa tarvitse.
Putoaminen voi olla joko vahinko tai tahallinen.
Saattaa vain kurkottaa liikaa ulkopuolelle, ja hups. Tai sitten saattaa hypätä tahallaan esim. itsemurhatarkoituksessa. Tai että on yrittämässä pakenemista jostain ikkunan kautta.