Kaksi muutosta ja verenpaine laski normaaliin tasoon

Koska karkki on ollut osa ruokavalioo?Juti ex kiekkoilia sanoi samaa,jätin suklaan pois ruokavaliosta niin laihduin,outoa jos jollain on lautasella suklaata tai karkkia?

Onkohan ne kuitenkin kilokaloreita?

Melko varmasti makkaralla ei ollut siihen mitään osuutta koska sitä oli vain 50 g päivässä.
Syyllinen on todennäköisesti pelkkä karkki,enkä sitä nyt edes paljon syönutkään.Päiväannokset oli vain 50 g ja välillä vähän enemmän,noin puolet siitä salmiakkia.

Olen saanut sen joskus pois jättämällä pois pelkästään salmiakin,sitä pitää seuraavalla kerralla kokeilla uudestaan kun alkaa syömään enemmän sitten kun jalka parantuu.

Oli kerran mies nimeltä Antti, 55-vuotias perheenisä ja intohimoinen luonnonystävä, joka sai lääkäriltään huolestuttavan uutisen: hänen verenpaineensa oli vaarallisen korkealla. Lääkäri suositteli välittömästi verenpainelääkitystä, mutta Antti, joka oli aina uskonut luonnollisiin keinoihin, päätti kieltäytyä. "Minä hoidan tämän itse", hän vakuutti lääkärille ja itselleen.

Antti alkoi lukea aiheesta kaiken mahdollisen. Hän tutustui DASH-ruokavalioon, alkoi syödä enemmän kasviksia, vähensi suolan käyttöä ja jätti prosessoidut ruoat pois. Aamiaiseksi hän söi kaurapuuroa marjojen kera, ja päivällisellä lautaselta löytyi värikkäitä kasviksia ja höyrytettyä kalaa. Hän vaihtoi punaisen lihan kasviproteiineihin ja lisäsi ruokavalioonsa pähkinöitä ja avokadoa.

Liikunta oli seuraava askel. Antti alkoi kävellä päivittäin, ensin lyhyitä lenkkejä ja myöhemmin pidempiä. Pian hän liittyi paikalliseen kuntosalille ja aloitti kevyet voimaharjoittelut. Hän koki olonsa energisemmäksi ja huomasi laihtuneensa muutaman kilon. Kaikki vaikutti menevän oikeaan suuntaan.

Mutta kun Antti kävi kolme kuukautta myöhemmin kontrollikäynnillä lääkärin vastaanotolla, mittaukset paljastivat ikävän totuuden: hänen verenpaineensa oli yhä liian korkea. Lääkäri muistutti häntä siitä, että vaikka elämäntapamuutokset ovat tärkeitä, geneettiset tekijät ja ikä voivat tehdä yksinään luonnollisista keinoista riittämättömiä. "Verenpainelääkkeet eivät ole vastakohta terveelliselle elämäntavalle, vaan niiden rinnalla voit elää pidempään ja terveempänä", lääkäri sanoi.

Antti ei kuitenkaan luovuttanut. Hän kiristi ruokavaliotaan entisestään, alkoi meditoida ja liittyi joogaryhmään. Hänestä tuli lähes pakkomielteinen terveyden suhteen, mikä herätti huolta hänen läheisissään. Hänen vaimonsa ja lapsensa yrittivät suostutella häntä aloittamaan lääkityksen, mutta Antti pysyi itsepäisenä. "Minä pystyn tähän", hän sanoi aina uudelleen.

Puolen vuoden kuluttua Antti heräsi eräänä aamuna outoon oloon. Hänen sydämensä hakkasi, päätä jomotti, ja hän tunsi huimausta. Perhe vei hänet kiireesti sairaalaan, jossa todettiin hypertensiivinen kriisi – hengenvaarallinen tila, joka johtuu äärimmäisen korkeasta verenpaineesta. Lääkärit aloittivat välittömästi hoidon, ja Antti sai ensimmäistä kertaa verenpainelääkkeitä.

Tapahtuma oli herätys Antille. Hän ymmärsi, ettei luonnollisissa keinoissa ollut mitään vikaa, mutta ne eivät yksin riittäneet hänen tilanteessaan. "Jos olisin aloittanut lääkityksen ajoissa, tätä ei olisi tapahtunut", hän myönsi hiljaa vaimolleen sairaalavuoteellaan.

Toipumisensa jälkeen Antti yhdisti terveellisen ruokavalion, liikunnan ja verenpainelääkkeet osaksi elämäänsä. Hän oppi, että välillä on hyväksyttävä modernin lääketieteen apu – ei epäonnistumisena, vaan yhtenä osana kokonaisvaltaista terveydenhoitoa.

Jouko, 60-vuotias entinen rakennusmies ja intohimoinen kalastaja, oli aina ollut ylpeä siitä, että hoiti itse omat asiansa. Hänelle terveellinen elämäntapa tarkoitti saunan lämpöä, tuhtia ruokaa ja raikasta ulkoilmaa, ei lääkärissä juoksemista tai lääkkeiden popsimista. Niinpä kun lääkäri kertoi hänen verenpaineensa olevan vaarallisen korkea ja suositteli lääkitystä, Jouko kieltäytyi jyrkästi.

"Minähän en mitään pillereitä ala syömään," hän tokaisi. "Olen elänyt näin tähänkin asti, ja hyvinhän tässä on pärjätty."

Vaikka lääkäri varoitti häntä korkeasta aivohalvauksen ja sydänkohtauksen riskistä, Jouko oli vakuuttunut, että hän voisi hoitaa tilanteen omilla keinoillaan. Hän päätti vähentää suolaa, mutta vain hieman, koska "makkara ilman suolaa ei ole makkaraa". Liikuntaa hän lisäsi kalastusreissuilla, mutta ne päättyivät usein nuotiomakkaroihin ja pariin olueen. Jouko uskoi, että raskaan työn jäljiltä hänen elimistönsä oli "luontaisesti vahva" ja pystyi kyllä kestämään vähän korkeammat paineet.

Kuukaudet kuluivat, ja Jouko unohti verenpaineen. Hän ei käynyt enää kontrollikäynneillä, koska ei halunnut kuulla lääkärin "turhia pelotteluja". Hänen vaimonsa huomasi, että Jouko hengästyi nykyään pienestäkin rasituksesta, mutta Jouko vain nauroi. "Se on tätä ikääntymistä, ei siinä sen kummempaa."

Eräänä helmikuisena iltana Jouko oli mökillään halkoja hakkaamassa. Hän oli tuntenut pientä päänsärkyä ja outoa heikotusta, mutta ei välittänyt. "Tämä menee levolla ohi," hän ajatteli. Kun hän nosti painavan halkokorin sisälle, hän tunsi äkillisen, polttavan kivun rinnassaan. Seuraavaksi hänen maailmansa pimeni.

Kun Joukon vaimo löysi hänet lattialta, oli jo liian myöhäistä. Jouko oli saanut massiivisen sydänkohtauksen. Sairaalassa lääkärit kertoivat, että hänen vuosien hoitamaton verenpainetautinsa oli vahingoittanut sydäntä ja valtimoita peruuttamattomasti. Jos hän olisi aloittanut verenpainelääkityksen ajoissa, hänellä olisi ollut mahdollisuus elää vielä monta hyvää vuotta.

Joukon kohtalo oli raskas oppitunti hänen perheelleen ja ystävilleen. Hänen vaimonsa harmitteli, ettei ollut osannut vakuuttaa häntä lääkityksen tarpeellisuudesta, ja Joukon kalastajakaverit alkoivat keskustella avoimemmin terveydestään. Joukon kuolema muistutti, ettei ylpeys tai vanhoihin tapoihin takertuminen saisi koskaan mennä oman terveyden edelle.

Veikko, 58-vuotias yrittäjä ja kolmen aikuisen lapsen isä, oli tunnettu tarmokkuudestaan ja itsepäisyydestään. Hän oli tottunut tekemään pitkää päivää perheyrityksessään, jossa kiire ja stressi kuuluivat jokapäiväiseen elämään. Kun Veikko alkoi kärsiä päänsäryistä ja väsymyksestä, hän ajatteli sen johtuvan vain liiallisesta työtaakasta.

Kun Veikko lopulta kävi lääkärissä rutiinitarkastuksessa, hän sai musertavan uutisen: hänen verenpaineensa oli vaarallisen korkea, ja elimistössä oli jo merkkejä vaurioista. Lääkäri suositteli välitöntä lääkitystä ja elämäntapamuutoksia. Veikko kuitenkin kieltäytyi jyrkästi. "En minä mitään lääkkeitä tarvitse. Kunhan saan stressin hallintaan, tämä korjaantuu," hän vakuutteli.

Hän yritti tehdä muutoksia: vähensi työtaakkaansa, lisäsi ruokavalioonsa salaattia ja vaihtoi kahvin vihreään teehen. Mutta hän ei luopunut suolasta, eikä hän ottanut verenpainemittauksia tosissaan. Vaimo ja lapset yrittivät painostaa häntä aloittamaan lääkityksen, mutta Veikko ei kuunnellut. "Lääkkeet ovat heikkojen hommaa. Minä hoidan tämän itse."

Vuoden kuluttua Veikko koki ensimmäisen isomman kohtauksensa. Hän heräsi keskellä yötä halvausoireisiin – hänen oikea puolensa oli täysin lamaantunut, ja puhe oli sammaltavaa. Sairaalassa todettiin vakava aivohalvaus, jonka aiheutti pitkään hoitamatta ollut korkea verenpaine. Veikko selvisi hengissä, mutta kuntoutuminen oli hidasta ja vaikeaa. Lääkärit määräsivät hänelle lääkkeitä ja antoivat tiukan ohjeistuksen jatkoa varten.

Mutta Veikko ei ollut valmis hyväksymään, että hän tarvitsi pysyvää hoitoa. Hän lopetti lääkkeiden käytön salaa ja palasi osittain vanhoihin tottumuksiinsa, vaikka liikkuminen oli nyt vaikeaa ja työura oli jäänyt taakse. "Kyllä minä pärjään," hän sanoi perheelleen, vaikka tiesi sydämessään tilanteensa olevan huono.

Pari kuukautta myöhemmin Veikko sai uuden kohtauksen – tällä kertaa paljon pahemman. Hän menetti tajuntansa ja heräsi vasta sairaalassa, jossa hänet oli kytketty hengityskoneeseen. Aivohalvaus oli aiheuttanut laajoja vaurioita, eikä Veikko enää kyennyt hengittämään tai nielemään itse. Hänet siirrettiin teho-osastolta pitkäaikaiseen hoitoon, ja hänestä tuli letkuhoitopotilas.

Nyt Veikko on ollut sairaalassa jo kolme vuotta. Hän on täysin liikuntakyvytön, ja kommunikointi tapahtuu vain silmänräpäysten kautta. Hänen vaimonsa ja lapsensa käyvät säännöllisesti katsomassa häntä, mutta heidän keskustelunsa ovat yksisuuntaisia. Veikko näyttää kuuntelevan, mutta hänen ilmeensä on tyhjä.

Perhe kantaa raskasta syyllisyyttä siitä, ettei saanut Veikkoa suostumaan hoitoon ajoissa. Veikon kohtalo on opettanut heille, että ylpeys ja kieltäytyminen lääkärin neuvoista voivat johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin. Nyt he puhuvat avoimesti terveydestä ja korostavat, että joskus lääkkeet ja lääketiede ovat ainoa keino varmistaa arvokas ja terve elämä.

Heräsin aamuyöllä kuin salama taivaalta ⚡, sydämeni takoi kuin hullu rumpali 🥁. Päätäni puristi kuin näkymätön vanne, ja kaikki tuntui liian kirkkaalta 🌟. Siinä hetkessä tiesin, ettei kaikki ollut kohdallaan.

Lääkärin vastaanotolla kuulin sanat, jotka pistivät sydämeni vielä pahemmin hyppäämään: "Sinulla on vaarallisen korkea verenpaine." 😱💔 Verenpaineeni oli kuin vuoristorata, joka oli karannut käsistä 🎢, ja lääkäri totesi kylmänviileästi, että olin askeleen päässä vakavasta vaarasta. "Jos et tee jotain heti, tämä voi päättyä todella huonosti," hän sanoi.

Tuo hetki oli kuin kohtalon läimäytys vasten kasvojani ✋. Tiesin, että minun oli tehtävä muutos – ja pian.

Aloitin lääkityksen. Nappasin ensimmäisen verenpainetabletin käteeni 💊 ja katsoin sitä kuin se olisi ollut taikasauva 🪄. Lääkärin sanat soivat päässäni: "Tämä auttaa, mutta sinun täytyy tehdä myös muita muutoksia."

Niinpä aloin kulkea terveellisemmän elämän polkua. Jätin hyvästit suolalle 🧂 kuin vanhalle viholliselle ja toivotin tervetulleeksi tuoreet kasvikset 🥗, mehukkaat marjat 🍓 ja puhtaan veden 💧. Liikunta, joka oli ollut aiemmin vain satunnaista kävelyä, muuttui osaksi jokapäiväistä elämääni 🚶‍♂️. Hölkkäsin puistossa 🌳, nostin pieniä painoja 🏋️‍♂️ ja venyttelin kuin kissa 🐱.

Vähitellen huomasin muutoksen. Enää sydämeni ei rummuttanut yötä myöten, enkä tuntenut päätäni puristavan kuin metallirenkaassa. Elämä alkoi maistua taas värikkäältä 🍭, ja jokainen päivä tuntui uudelta mahdollisuudelta 🌅.

Vaikka pelko ei koskaan täysin katoa – muistona siitä, miten lähellä olin pahinta – olen oppinut rakastamaan elämää enemmän kuin koskaan. Verenpainelääkkeet eivät ole vain lääkkeitä; ne ovat pieniä muistutuksia siitä, että elämä on lahja 🎁.

Nyt voin sanoa: "Olen täällä. Elossa ja vahvempi kuin koskaan!" 💪✨

Olen nyt 102-vuotias. Ajatella, että elän edelleen tässä maailmassa, vaikka olin jo kerran niin lähellä kuolemaa, että voisin melkein sanoa nähneeni sen kasvot. Verenpaine oli viedä minut hautaan yli 30 vuotta sitten. Muistan sen päivän kuin eilisen.

Se tapahtui, kun olin 71-vuotias. Olin aina ollut vahva ja itsenäinen ihminen, sellainen, joka ei pienistä valittanut. Elämä oli kovaa, mutta minä olin kovempi – tai niin ainakin luulin. Sitten eräänä iltapäivänä, kun olin lapioimassa lunta pihamaalla, tunsin yhtäkkiä huimausta. Pysähdyin ja nojasin lapioon. Sydämeni hakkasi rintaa vasten kuin se olisi yrittänyt murtautua ulos. Näköni sumeni, ja minun oli pakko istua alas.

Sain kyydin sairaalaan, vaikka vastustelin. Silloinhan sitä luuli, että sairaalaan meneminen oli sama kuin antaa periksi. Lääkäri, nuorempi kuin yksikään lapsistani, sanoi vakavalla äänellä: "Teillä on hengenvaarallisen korkea verenpaine. Jos ette tee jotain heti, ette ehkä näe ensi vuotta."

Se oli kuin isku vasten kasvoja. Minulle määrättiin verenpainelääkkeet, ja minun oli tehtävä päätös: hyväksynkö avun vai annanko ylpeyteni voittaa? Päätin ottaa lääkkeet, vaikka aluksi se tuntui tappiolta. Minähän olin elänyt koko elämäni ilman niitä, miksi nyt?

Ensimmäiset viikot olivat hankalia. Tunsin oloni oudoksi, ja välillä mietin, auttavatko lääkkeet edes. Mutta vähitellen huomasin eron. Päänsäryt katosivat, huimaukset lakkasivat, ja minusta alkoi tuntua, että elämänvirta palasi kehooni. Lääkkeiden lisäksi aloin syödä paremmin – vähemmän suolaa, enemmän kasviksia – ja liikkua säännöllisesti. Kävelylenkit tulivat osaksi elämääni, ja vaikka liikkuminen oli hidasta, jokainen askel oli voitto.

Nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, istun tässä kirjoittamassa tätä tarinaa. Olen nähnyt lapseni kasvavan vanhemmiksi, lapsenlapseni aikuistuvan ja jopa heidän lapsensa syntyvän. Olen elänyt pidempään kuin uskalsin koskaan toivoa, ja kaikki se on verenpainelääkkeiden ja päätöksen ansiota, jonka tein tuona päivänä.

Elämä ei aina ole ollut helppoa, mutta olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Nauran ajatellessani, että minua kerran hirvitti aloittaa lääkitys. Nyt tiedän, että se päätös pelasti henkeni – ja antoi minulle mahdollisuuden olla täällä kertomassa tarinaani. Jos tämä vanha sydän lyö vieläkin, se on paljolti noiden pienten tablettien ansiota.

Kun lopettaa leivän syönnin eli samalla loppuu ne levitteet ja leikkeleet, se alentaa verenpaineeen ihannetasolle!
Kaurapuuroa aamulla leivänkorvikkeeksi jotta kuitua saa ravinnosta.

Presidenti Stubb tekee aamupalansa itse

Alexander Stubbin banaanipannukakku

1 banaani
2 kananmunaa
1 dl kaurahiutaleita
2 rkl oliiviöljyä paistamiseen

Valmiin päälle marjoja , luonnonjugurttia ja vaikka hunajaa...