Yritysneuvonta

Neuvojat on pellossa kotona, turhanpäiväsiä neuvojia.
261613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Yritä siinä sitten neuvoa, perkele!

Äänestä

Pellon vähäinen yritysneuvonta meni entistä vähäisemmäksi ko elinkeinoasiamies muutti toimisto koronan aikana Lempeään. Ulkoisti ittensä oikein tosissaan. Aivan turha kuluerä kunnalle koko toimi. Tulokset näkyvät tilastoissa.

Äänestä

Kyllä kunnajohtaja on oikealla tiellä kun esittää tuon yrityspuljun kunnallistamista. Nykyisellä toiminnalla sillä ei ole mitään annettavaa paikkakunnan yrityksille. Siellä kahvistellaan muutaman pikkupuljujen isoja johtajia leikkivien kanssa ja puljun hallituksen puheenjohtaja pasteeraa muka niin kovana kehittäjänä. Erikoinen kommunisti joka toitottaa yksityistämisen puolesta. Tämä kertoo jo tämä hesselin uskottavuudesta. Ei muuta kuin ylitornion malli käyttöön jossa kunnalla on sanavalta elinkeinojen kehittämisessä. Siellä homma hoituu. Aavasaksaa rakennetaan ja muutenkin kehitystä tapahtuu. Pellossa poljetaan paikoillaan ja höpötetään pienellä hiekkalaatikolla.

Äänestä
  • Suojatyöpaikkahan tuo on. Aikanaan yritti kuntaan väärillä kelpoisuuksilla. Mutta kepu ei petä omiaan, ja niinpä pujahti kuntaan hänkin.

    Äänestä

  • Mielenkiintoista nähdä saako kunnanpomo Kerästä kuriin ja purkaa tuon lapsellisen hiekkalaatikon joka maksaa vuosittain kuntalaisille satoja tuhansia. Pysäkkiä niillä rahoilla pönkitetään ja lampuri leikkii Pysäkillä sankaria. Tikittävä aikapommi se on.

    Äänestä

  • Jos nyt et kuitenkaan ottaisi ylitorniota esimerkiksi.
    Siellähän on väännetty kättä Aavasaksan grillikioskin uusimisesta jo ainakin 40 vuotta. Että semmosta!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jos nyt et kuitenkaan ottaisi ylitorniota esimerkiksi.
    Siellähän on väännetty kättä Aavasaksan grillikioskin uusimisesta jo ainakin 40 vuotta. Että semmosta!

    Mutta siellä homma toimii. Kuuntelin tänään radiosta hienoja uutisia Aavasaksalta ja illalla televisiossa lisää. Ei kuulu Pellosta tuommoisia uutisia. Yritysneuvojan kehumat investoinnit taisivat olla päiväunia virka-aikana.

    Äänestä

Mitäs me neuvojilla kun ei ole neuvottaviakaan. Työpaikat ovat vähentyneet eniten koko maakunnassa. Että se siitä neuvonnasta. Tehkää vaan moottorisahapatsaita lahoamaan kuntakeskukseen. Kuvastavat hyvin kunnan touhua,.

Äänestä

Kyllä taas ollaan siinä tilanteessa että viimeinen sammuttaa valot Pellosta, eikä siihen mene enää kauaa. Elinkeinoasiamies voi sitten kaikessa rauhassa sönkätä yrittäjäjuhlassa puhettaan miljoonainvestoinneista, joista oli nähnyt unta.

Äänestä
  • Mistä miljoonat?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mistä miljoonat?

    Kannattaa kysyä yritysneuvojalta. Hän tietää ja osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kannattaa kysyä yritysneuvojalta. Hän tietää ja osaa.

    Ei taida muistaa oli kosteat juhlat.

    Äänestä

Kiireinen kuitenkin vaikuttaa olevan -ei vaivautunut edes sähköpostikyselyyni vastaamaan.

Äänestä
  • Sama kokemus. Kun sain puhelimella kiinni, niin oli kiireinen ja lupasi soittaa. Odottelin kolmisen viikkoa soittoa turhaan. Muutin Ylitorniolle ja perustin sinne yritykseni. Olen tyytyväinen nyt, mutta entisenä pellolaisena surettaa tuo toiminta.

    Äänestä

Kalastuksella kunta nousuun, voi elämän kevät. Matalapalkkainen ala ja kalaturistit eivät kuluta paikallia palveluja nimeksikään.

Äänestä
  • Matikanpyyntiaika, jos se neuvoja on Miekojärvellä työn touhussa.

    Äänestä

Se joka yrityselämään hallitsee ei tarvitse kursseja tai neuvojia siihen.

Äänestä

Kyllähän tuon homman pystyy hoitamaan etänä ihan makeesti kunhan vaan ehtii koiraa ulkoiluttamaan ja ajelemaan perillisen koulukyytejä. Homma pelittää ja Pello kiittää. Valot sammuu tip tap.

Äänestä

Kävin Lankojärvellä matkailuillassa. Kyllä nyt taas tuli selväksi että ei meillä Pellossa oteta matkailua vakavasti. Samoja kuvioita pyöritellään ja yritysneuvoja puhuu läpiä päähänsä ja senkin epäselvästi. Miksi Pellossa ei tehdä mitään isosti kuten naapurissa. Näperellään ja luullaan että konkurssikypsä Pysäkki on matkailun autuaaksi tekevä. Hotelli meni kiinni ja siitä vaan iloitaan. Tämä kertoo kyllä pellolaisesta matkailun kehittämisestä kaiken. Voi pahnan pahna.,

Äänestä
  • Onko tietoa miksi hotelli meni kiinni?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Onko tietoa miksi hotelli meni kiinni?

    Yrittäjää on varmaankin vaikea löytää, myös hotelli vaatisi perusparannuksen, eiköhän nuo ole kannattavuuden lisäksi järkiperusteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Yrittäjää on varmaankin vaikea löytää, myös hotelli vaatisi perusparannuksen, eiköhän nuo ole kannattavuuden lisäksi järkiperusteita.

    Haloo! Eikös juuri matkailuyrittäjät tee matkailubusinesta (näin muualla Lapissa), ei sitä viranomaiset tee. Tämä kannattaa yrittää ymmärtää.

    Äänestä

Timo on yritys neuvojan apu poika soittakaa sille on kokemusta yrittäjyyestä hä

Äänestä
  • Silloin kun Timo oli ruorissa niin Pello kehittyi. Kepulaiset söivät hänet nykyisen yritysneuvojan johdolla pois. Saatiin oma kepulainen paikalle ja kaikki on sen jälkeen mennyt pieleen. Touhutaan muutaman kahvilayrittäjän kanssa ja luullaan että se pelastaa kunnan. Ja väliin otetaan kuppia, ja taas menee hienosti.

    Äänestä

Kannata pikku kullisten alkaa neuvomaan

Äänestä

Kyllä yritysneuvojan pitää olla kuntalaisia/uusia kuntalaisia varten eikä olla piilossa jossakin tavoittamattomissa. Ja jos ei osaa neuvoa, niin koulutukseen tai etelämmäs työkokemusta hankkimaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Neuvojat on pellossa kotona, turhanpäiväsiä neuvojia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu