Minä mietin niin minun kannattaa ottaa vartija avuksi.

Anonyymi-ap

En tiedä hänen nimeään, mutta hänen tiedot kyllä löytyy.
Hän oli aika hyvä peluri ja hän on varmaan ollut myös tuo joka kävi tekemässä tarkastuksen etuajassa, kun minä olin suihkussa. Toiset vangit eivät suostuneet kertomaan, että kuka oli ollut kierroksella.
Hän kuuli, että minä olin kunnianloukkas sakko vankina.
Hän on sama vartija joka PAMAUTTI sen SOPIMUKSEN RIKKI minun kanssa.
Vartija joka lähti viemään meitä punttisalille sanoi, että: Nyt sovitaan, että ollaan TUNTI eikä mitään vajaata tuntia.
Minä sanoin, että: Sopikaa keskenänne ja minä en tuohon sopimukseen lähde.
Minä olin jo puolessa tunnissa saanut tarpeekseni salista, koska se oli minusta niin ahdistava.
Toiset vangit joutui antamaan minulle periksi ja tämä vartija päästi meidät ulos ennen aikoja. En minä ollut suostunut sopimaan mitään.
Minä sanoin osastolla, että: Tuo oli vartija joka oli minua ovella vastassa, kun minä tulin vankilaan.
Toiset vangit sanovat minulle, että: Tuo on kaikista pahin vartija mitä täällä on ja ei tee muuta, kuin vahtaa naisten perseitä.
Minä sanoin heille, että: Minusta hän on kyllä hyvä vartija ja aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Minä olin paikalla, kun he sopivat ja minä olen sekä yrittäjä että panostaja niin siellä ei tehdä sopimuksia joissa ei olisi MILJOONIA euroja kiinni.
Sen takia minä en lähde mihinkään KIMPPA SOPIMUKSIIN, koska minä pärjään paremmin kun minä sovin ja KOLMAS OSAPUOLI RIKKOO SOPIMUKSEN.

Suullinen sopimus on yhtä pitävä mitä kirjallinen, koska me ollaan sovittu niin että me molemmat OSAPUOLET SAADAAN KORVAUKSIA JOS JOKU RIKKOO MEIDÄN VÄLISEN SOPIMUKSEN.

0

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        88
        3515
      2. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        5
        1759
      3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        5
        1512
      4. Teboili alasajo on alkanut

        Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
        Suomussalmi
        29
        1331
      5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        53
        926
      6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        70
        872
      7. Oot kyl rakas

        Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
        Ikävä
        35
        862
      8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        47
        820
      9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        4
        777
      10. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        60
        774
      Aihe