Erosin avomiehestäni muutama viikko sitten, nyt olis edessä asunnon myynti ja tavaroiden jakaminen. Oltiin yhdessä neljä vuotta... tää tuli ihan yhtäkkiä. Tuntuu niin pahalta, mutta ihan kuin hän ei surisi yhtään, ihan kuin ei koskaan olisi mitään ollutkaan.. auttakaa, miten selviän?!!
Rakastan vieläkin..
@@@
61332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulle tapahtui vähän samanlainen ero juuri muutama viikko aikaa. Yhteisiä tavaroita ja sopimuksia, ja niiden selvittäminen edessä. Ei ole ensimmäinen kerta kun eroan ja täytyy sanoa, että kerta kerran jälkeen selviää aina paremmin. Uskon/toivon, että on helpompaa, jos et yrität ajatella kaikkia positiivisia asioita, mitä ero tuo mahdollisesti tullessaa. Sitä usein valehtelee itselleen, että ex oli se AINOA oikea ja aivopesee itsensä uskomaan, ettei ikinä voi löytää yhtä hyvää. Usein se vaan menee niin, että löytää kuitenkin vielä paremman.
Omasta puolestani olen huomannut, että olen kieltänyt koko eron aiemmin ja ajatellut, että palataan yhteen ja se usein vain lisää tuskaa. Lisäksi olen kiduttanut itseäni ajattelemalla, että elämä ei voi tuoda mitään hyvää. Että, miten se ihminen kenen kanssa rakentelit yhteistä tulevaisuutta vain hylätä niin kylmästi. Miten voi tunteet muuttua niin pian. Eihän ne voikaan, mutta usein jättäjän pitää olla kylmä, jotta pystyy viemään läpi eroprosessin.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että jos suhde on kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvä, miksi erotaan. Älytöntä, kun samat ongelmat tulee vastaan uudelleen seuraavassa suhteessa, kun ihastumisvaihe menee ohi. Miksi ihmissuhteet ovat kertakäyttötavaraa ja sitten eron jälkeen pitäisi elää, niinkuin ei olisi koskaan tuntenutkaan toista aiemmin. Ärsyttävää...
Voimia kuitenkin ja säilytä itsetuntosi, vaikka se voikin tuntua hyvin vaikealta :)
Erosin miesystävästäni tänään melkein neljän vuoden jälkeen. Ja tekee niin saatanan kipeetä. Asuttiin yhdessä ja tarkoitus oli mennä naimisiin tänä kesänä mutta ne peruuntu erinäisistä syistä. Olemme yrittäneet yli vuoden lasta tuloksetta, mutta nyt olimme ruvenneet tutkimaan asiaa ja selviää että todennäköisesti vika on mussa. Miehellä on kaks lasta edellisestä liitosta. Vaikeeta meillä on ollut aina, kaks kovaa päätä vastakkain, mutta on myös rakastettu lujaa. Koskaan en oikeen päässyt sinuiksi asian kanssa että miehellä on lapsia ennestään, syytä en tosin tiedä. Osasyynä tod. näk. se että emme ole yhteistä lasta yrityksistä huolimatta saaneet. Aina kun miehen lapset olivat meillä tunsin itseni hyvinkin ulkopuoliseksi vaikka näinkin että lapset tekivät kaikkensa miellyttääkseen mua ja jotta mä hyväksyisin ne. Mikä vika mussa on kun mä en siihen pystynyt? Suurin syy suhteemme kaatumiseen oli juuri se....Meillä oli niin paljon yhteisiä suunnitelmia tulevaisuudelle ja nyt tuntuu että jotain puuttuu, mä oon yksin. Mielessä on vaan kaikki hyvät ajat. Tuntuu että ei ehkä pääkoppa kestä tätä. Mutta kaikesta paskasta huolimatta, mä rakastan vieläkin.... ja lujaa....
Kiitos paljon, kuullosti todella tutulta, aivan kuin omia ajatuksiani. Helpottaa tietää, että kyllä tästä selviää jos muutkin on selvinnyt! Hyvää kesää sulle!
Olisi mielenkiintoista tietää kumpi teistä eroa halusi. Jos se olit sinä, niin ehkä kannattaisi tehdä asialle vielä jotain ja olla ennen kaikkea rehellinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Se on niin helppoa lähteä kun avoliitossa se takaovi on aina auki. Tosin avioliitot päätyy eroon turhan usein nykyään ja eron saa vielä liian helposti. Jos se taas oli kumppanisi, niin kertoiko hän syytä vai onko koko juttuun mitään syytä löydettävissäkään kummankaan puolelta? Joku on sanonut, että syitä ei välttämättä ole tai niitä ei löydy, mutta se on paskapuhetta. Kannattaa selvitellä ja keskustella ennen kaikkea rakentavassa hengessä kumppanin kanssa. Tiedän kokemuksesta, että se ei ole helppoa, mutta oma mieheni halusi eroa pitkän avioliiton jälkeen ihan yllättäen ja kun olen ollut rehellinen ja kertonut omista ajatuksistani ja tunteistani, niin hänkin on selvästi ruvennut miettimään ja kyseenlaistamaan tekosiaan. Tsemmpiä!
Hän jätti minut, sanoi, että rakastaa, mutta haluaa kokeilla elämää yksin ja olla vapaa. Toisesta naisesta ei ole kyse, sen tiedän. Itse olin valmis perustamaan perheen ja menemään kihloihin. Ero tuli jotenkin odottamatta, edellisinä viikkoina vielä suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta... on tää niin vaikeaa kun tuntuu ettei voi koskaan rakastaa ketään muuta..
Minulla myös lähes neljä vuotta kestänyt avoliitto päättymässä. Mies ilmoitti maanantaina ettei halua enää jatkaa yhdessä. Hän on työnsä takia toisella paikkakunnalla, mutta vietimme vielä juhannuksen yhdessä. Vaikeuksia meilläkin on ollut, mutta olemme myös rakastaneet lujaa, niinkuin aikaisemmassakin viestissä mainittiin. Kaksi kovaa päätä kun on yhdessä, niin eihän se aina helppoa ole. Pahalta tuntuu tämä epävarmuus. Kun puhuimme näistä asioista, (puhelimessa,typerää..) niin hän sanoi välillä, että pitää miettiä mitä tekee ja toisessa lauseessa sanoi haluavansa lopettaa?! Nyt välillämme on painostava hiljaisuus. Hän ei soita ja minäkin lupasin antaa hänelle rauhan.. Nyt odotan kokoajan hänen yhteydenottoaan, vaikka tiedän ettei sitä taida kuulua. hänen vaatteensa/tavaroitaan on vielä yhteisessä kodissa ja luulen, että hän hakee ne vasta sitten, kun hänen työsyhteensa päättyy syksyllä. Mutta kestänkö olla niin kauan hiljaa ja odottaa, lupauksestani huolimatta! Pelottaa kyllä soittaakin, jos saa kuulla vaan kylmiä lauseita, kun itse itkee.. Sen tiedän, että ikinä en enää voi uskoa parisuhteeseen. Olen jo 40-vuotias, joten eiköhän peli ole menetetty. Avioero oli aikoinaan helppo itselleni, koska siinä ei ollut muita vaihoehtoja, mutta tämä ero on yhtä tuskaa. Minustakin tuntuu etten ikinä voi välittää enää kenestäkään muusta..