Se perusta kun on todella heikko. Millä edes suret tai käsittelet jonkun läheisen kuolemaa, joka on ollut täysi hirviö. Lapsuudesta muistan häpeän, syyllisyyden ja turvattomuuden. Ei minusta olisi mihinkään suhteeseen enää yksistään jo sen vuoksi. Häpeän sitäkin, että sain niin huonoa kohtelua ja elettiin täydessä valheiden kulisseissa.
En ole yhtään kylmä, vaan suojelen itseäni
Anonyymi-ap
3207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
❤️❤️
Vähän sama ❤️
Jos ihminen itsessään ei ns. Ole surun arvoinen, voi kuitenkin surra sitä mikä suhteessa jäi puuttumaan, sitä mille ei enää ole koskaan mahdollisuutta. Surra ikään kuin sen haavekuvan puolesta mitä olisi toivonut. Toivottavasti tiedät myös, että tuo kaikki ei ollut sinun syytäsi, sinulla ei ole mitään hävettävää! Nuo ovat elämän kipeimpiä asioita, eikä niistä täysin voi koskaan parantua. Mutta noita haavoja voi työstää ja sinulla voi hyvin olla vielä mahdollisuus elämään jossa esim. Parisuhde on mahdollinen. Mutta työtä se vaatii todella paljon, jotta oppii pois oppimaan häpeästä ja löytämään itsestä turvan. Ammattiapu on usein siinä myös välttämätön. Onnea matkallesi, toivottavasti löydät perille. ♥️