Varmaan tästä on joskus juteltu, mutta...
Oletteko huomanneet, että "vanhetessaan" sinkut jakautuvat yhä selkeämmin kahteen ryhmään? Toiselle ryhmälle kelpaa lähes kuka tahansa siedettävä suht normaalinoloinen kumppani, joka tahtoo perustaa perheen. Toiselle taas ei kelpaa kukaan, koskaan, missään. Tai ehkä sänkyyn kelpaa muttei suhteeseen.
Melkoisen nuorena naisena olen aina ihmetellyt tätä "kahtiajakoa", jonka näkee itseään 5 vuotta vanhemmissa kavereissa ja tuttavissa kovin selvästi. Eikö suhde perustu - tai eikö sen ainakin tulisi perustua - ensisijaisesti kiintymykselle, yhteisille tavoitteille ja suunnitelmille? Ei kai suhde ole väline jonka avulla saavutetaan porvarillinen rivitalounelma? Tai joku "paha" jolle ei anneta edes mahdollisuutta?
Oletteko huomanneet, että "vanhetessaan" sinkut jakautuvat yhä selkeämmin kahteen ryhmään? Toiselle ryhmälle kelpaa lähes kuka tahansa siedettävä suht normaalinoloinen kumppani, joka tahtoo perustaa perheen. Toiselle taas ei kelpaa kukaan, koskaan, missään. Tai ehkä sänkyyn kelpaa muttei suhteeseen.
Melkoisen nuorena naisena olen aina ihmetellyt tätä "kahtiajakoa", jonka näkee itseään 5 vuotta vanhemmissa kavereissa ja tuttavissa kovin selvästi. Eikö suhde perustu - tai eikö sen ainakin tulisi perustua - ensisijaisesti kiintymykselle, yhteisille tavoitteille ja suunnitelmille? Ei kai suhde ole väline jonka avulla saavutetaan porvarillinen rivitalounelma? Tai joku "paha" jolle ei anneta edes mahdollisuutta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mielenkiintoista kyllä, käsitys suhteen syvimmästä tarkoituksesta on kovin muuttunut. Mutta suhde on jo AINA ollut väline saavuttaa jotain.
Vielä pari sukupolvea sitten yhteiset suunnitelmat ja tavoitteet olivat rationaalisista syistä se suhteen perusta. Suhde oli se avioliitto, jolla turvattiin tulevaisuus elannon hankkimisen jne muodossa. Naimaton nainen oli kauhistus - varsinkin nimenomaan naisille aviolitto oli sekä yhteiskunnallisen ja sosiaalisen aseman kannalta elintärkeä. Eli käsitys suhteesta oli kovin konkreettinen.
Nyky-yhteiskunnan kasvatti taas puolestaan odottaa suhteelta jotain muuta. Se, missä muodossa kiintymys ilmenee, voi olla hyvinkin moninaista. Puolisolta/kumppanilta odotetaan henkistä yhteenkuuluvuutta, läheisyyttä, moraalista ja tietysti myös konkreettista tukea kaikissa elämäntilanteissa. Kumppanista myös "peilataan" tiettyjä ominaisuuksia itseen ja toisinpäin. Eli kumppanin persoonallisuus muokkaa sekä meitä ihmisinä että myös ajatusmaailmaamme. Nykynainenkin useimmiten "kykenee" elättämään itsensä, eli taloudellinen riippuvuus on vähäistä. Suhteen syvin tarkoitus tuntuu siis olevan jotain hyvin abstraktia nykypäivänä.
Mistä sinkku jää sitten konkreettisesti paitsi ilman tuota "välinettä"?
Voi olla, että läheisyyden kaipuu johtaa jotkut sinkut siihen, että "kaikki kelpaa". Toisille ei kelpaa sitten mikään. Ja toiset ehkä kaipaavat kuitenkin jossain muodossa sitä elannon turvaamista porvarillisen rivitalounelman muodossa. Tarpeita on niin monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Näin ollen on vaikeaa, mikäli ei aivan mahdotonta analysoida ihmisten syvimpiä tarpeita ja heidän motivaatiotaan olla "haku päällä".
plus tai miinus viisi vuotta iässä ei ole mitään, paitsi jos olet lapsi.
Eli ihmetyttää, miksi vielä n. 25v osaavat useimmiten elää ottamatta suurempia "paineita" sinkkuilusta tai seurustelusta kun taas 5v niin pitää joko saada mies mahdollisimman äkkiä jostain tai sitten yksikään ei kelpaa. Biologinen kello? Mutta miksi sama ilmiö esiintyy myös miehillä?
oisko se sillälailla että niille 5 tulee se yksinjäämisen pelko...itse olen 25v ja ei ole tosiaan paineita vaikka olen sinkku, sitä en kiellä ettenkö pilkesilmäkulmassa liikkuisi mutta seurustelemaan en ala vain sen seurustelun takia vaan siinä pitää olla se joku juttu..tiedätte varmaan!!monilla on sekin jos joku teini aikana alkanut suhde on mennyt vähä päälle parikymppisenä poikki ja sit tuntuu että pitää saada "elää" ja meno vaihde kestää monesti yli sen 25v ja sit tulee yht.äkkiä se "hätä" ja hommataan mies/nainen joka ei välttämättä ole edes se sopiva..kauhea tahti suhteessa eteenpäin ja tietäähän sen vielä miten siinäkin käy...sekavasti mutta selvästi:)
37-v ja samanikäiset miehet, ne jotka on tällä hetkellä uusiosinkun tilassa, ei koe pienintäkään biologisen kellon titkitystä !!!! Lasten hankinta on heille kirosana. Se yks lapsi joka asuu äidin luona jääköön ainoaksi ja ei enää ikinä lisää lapsia ja nyt elän MUN OMaa ELÄMÄÄ aivan kuin pojannaskalina konsanaan: ryypätäkkin voi ainakin joka toinen vk-loppu .JIPII !! Elämä hymyilee. eiks näin ole , almost 40 eronneet ja sinkkumiehet ???
kysyy 37 nainen, ei lapsia
Niin, lue kirja Havahtuminen (kirj. Anthony de Mello.) Se kovasti avasi mun silmiäni tämän rakkaussontapaskaa syöttävän yhteiskunnan keskellä. Siis kaikki mediat syöttää meille naimisiinmenoa ja vauvauutista ja talonrakennusta ja salarakkaita, koko tota puppua, ja suurin osahan menee siihen lankaan, että kuvittelee et mulla on oltava kans ne samat asiat ku muillakin eli ei kun hankkimaan. Ihan viisvuotiaan ajattelua, että ku kaverilla on sininen auto niin juuri sellaisen minäkin haluan. Mitä sä ajattelet näistä asioista ihan itse ?? Voisko onnellisuus ja elämän ymmärrys tulla jotain ihan toista kautta kuin toisten ihmisten omistamisen kautta ??