Riivaako ikävä

Ei ole niin paljon eksiä, että riivaisi. Viimeisintä eroa olen käsitellyt terapiassa, että olisin ehjempi mahdollista uutta suhdetta varten, jos sellainen joskus tapahtuu.

Ei koskaan. Erolle on aina hyvä syy. Haaveiden ja oikean elämän erottaminen toisistaan on mun mielestäni välttämätön taito hyvään elämään.

xLiner

ei mutta joskus ajattelen että olisin voinut tehdä joytain toisin.......ikävä-palsta, tarvitsen aina välillä lepoaikaa ja unikin on aivoille terveellistä, parantumisaikaa niin weeäs pelijuttu..

seikkailu-juttunen peli-juttunen... siinä pisteessä että niin pitäisi valita joku risteys kaupungista missä paljon kauppoja, 30 niin voisi olla pari ehdotelmaa mutta niin tytöiltä myöa joirain..

Kysymykseen, ei riivaa. Toisin kun ravuista väitetään en takerru menneisiin ihmisiin tai edes ylipäänsä ihmisisiin helposti. Ihmiset joita olen koskaan däelämäni aikana mitenkäänpäin kaivannut, mahtuu kahden käden sormiin. Pitää sisällään siis kaikki ihmiset. Ja exiä ei ainuttakaan. Heidän ollessa nyksiä saatoin kaivatakin, exänä en.

Jasu

Ei todellakaan!!!

niin juurikin josd kuviggelet että ymmärät teinityuttäjä... luulo on tyhmyyden alku aina...

Todellakin. Pitäisikö vaan Onnitella itseään, että on niin melankolinen.

Voihan ajatella, että se on vain tunne. Ja sitä se onkin. Toiset eivät edes tunnista mitään sellaista itsessään.

Vassareista kesäkurpitsoineen varoitettiin jo raamatussa.

jos anaa troswll pljon puhealdfaa niin ryröille erträ minkälainwn pwli oliai huak, iraw pomo..joku Lomcpööm Cpmtemtrwö ,isrw öo,isoomo 4+ ,etero' åotl'--

Ikävöin Maunoa!

T. Tellervo

On mulla joskus mielessä yks vanha Ockelbo josta ei olisi pitänyt koskaan luopua.

-keinovaginamies-

Joo, olisko romantikon helmasynti.

En käyttäisi sanaa riivata, mutta kyllä mä eksääni toisinaan ikävöin. Vain ja ainoataan sitä viimeisintä tosin. Ei siitä tarvitse eroon päästä, saahan sitä nyt parasta tuntemaansa toisinaan ikävöidäkin.

Minusta on ihan luonnollista ikävöidä henkilöitä, joihin on kiintynyt tai rakastunut ja vaikkei enää yhteiseloa olisi.
Jos ei, niin sitähän kieltäisi oman historiansa.
Saa sitä käsitellä.
Mutta siinä eläminen ja viipyminen ei ole minun tapani.
Nyt ja tulevaisuus, vaikka niistä ei ole harmainta haisua, merkkaa enemmän.
Vilma

Ei riivaa. Ikävöin säännöllisesti ainoastaan kuollutta ystävämiestä. Tunteesta pääsee eroon ajattelemalla hyviä aikoja. Suosittelen sinullekin "menetyksen" vaihtamista positiiviseen. Ole kiitollinen siitä ajasta, jotka olitte yhdessä ja toivota hänelle kaikkea hyvää elämän tiellään.

- Sheena