Toivottavasti kukaa ei vihaa Pori murret. Suamee tääki on, jote saanee kirjoittaa omal murteel, mitä pääs pyärii. Joku ehkä sanoo, ettei porilaine noi puhu, mut syntyperäsenä turkulaisen, joka muutti Porii 2-vuotiaan ja o asunu tääl siit eteenpäi, nii näi porilaine puhuu. Mut asiaan:
Mikä siin on, ku tuntuu, ettei omas elämäs tapahdu yhtää mitää? Muil ain sattuu ja tapahtuu kaikenlaist, mut omal kohdal tuntuu silt, et elämä vaa polkee paikallaa. Aloi vaan miettii, millo viimeksi oli mitää pelii vastakkaise sukupuole kans. Siit o nyt kolme vuot aikaa, ku viimeksi oli vähä pelii jonku kans. Mut ei siitäkä mitää tullu. Sen jälkee ei yhtää mitää.
Muiden elämässä sattuu ja tapahtuu. Löytyy kumppani, seukataan, joskus tulee ero, mutta heti on uusi kumppani kainalossa pari kuukautta myöhemmin. Mikä siinä on, että toiset tuntuvat löytävän seuraa niin paljon helpommin? Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vähemmän kukaan vastaantuleva enää säväyttää. Mikä siinä on? Nuoret tsekkailevat toisiaan sillä silmällä, mutta keski-ikäiset eivät enää katsele toisiaan samalla tavalla.
Voisipa olla vielä kerran nuori ja nauttia elämästä. Kulkea käsi kädessä ihastuksen kanssa ilman huolen häivää. Sitä kai elämä on, että kun ymmärtää sen, miten asiat ovat ja miten ne menevät, on jo liian myöhäistä. Moni tilaisuus, joka on vain kerran elämässä nuorena, mutta on syystä tai toisesta jäänyt kokematta, on mahdotonta kokea "vanhana" ainakaan samalla tavalla, mitä se silloin olisi ollut.
Aihetta on ennenkin täällä käsitlety, mutta onko moita palstalaisia, joista tuntuu siltä, että elämä jäi elämättä ja nyt on liian myöhäistä aloittaa? Syynsä toki kullakin, miksi näin on päässyt käymään.
Mikä siin on, ku tuntuu, ettei omas elämäs tapahdu yhtää mitää? Muil ain sattuu ja tapahtuu kaikenlaist, mut omal kohdal tuntuu silt, et elämä vaa polkee paikallaa. Aloi vaan miettii, millo viimeksi oli mitää pelii vastakkaise sukupuole kans. Siit o nyt kolme vuot aikaa, ku viimeksi oli vähä pelii jonku kans. Mut ei siitäkä mitää tullu. Sen jälkee ei yhtää mitää.
Muiden elämässä sattuu ja tapahtuu. Löytyy kumppani, seukataan, joskus tulee ero, mutta heti on uusi kumppani kainalossa pari kuukautta myöhemmin. Mikä siinä on, että toiset tuntuvat löytävän seuraa niin paljon helpommin? Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vähemmän kukaan vastaantuleva enää säväyttää. Mikä siinä on? Nuoret tsekkailevat toisiaan sillä silmällä, mutta keski-ikäiset eivät enää katsele toisiaan samalla tavalla.
Voisipa olla vielä kerran nuori ja nauttia elämästä. Kulkea käsi kädessä ihastuksen kanssa ilman huolen häivää. Sitä kai elämä on, että kun ymmärtää sen, miten asiat ovat ja miten ne menevät, on jo liian myöhäistä. Moni tilaisuus, joka on vain kerran elämässä nuorena, mutta on syystä tai toisesta jäänyt kokematta, on mahdotonta kokea "vanhana" ainakaan samalla tavalla, mitä se silloin olisi ollut.
Aihetta on ennenkin täällä käsitlety, mutta onko moita palstalaisia, joista tuntuu siltä, että elämä jäi elämättä ja nyt on liian myöhäistä aloittaa? Syynsä toki kullakin, miksi näin on päässyt käymään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko posse sielläpäin aggressiivista, kun mulla on semmonen stereotypia? Voihan se olla pikemminkin jämptiyttä ja suorasukaisuutta. Olen hieman muualta itse. Pystyn hyvin kuvittelemaan että voisin asua siellä. Suomessa on olemassa paljon kielteisempiäkin seutuja. Ehkä sitten jos on usein loskatalvia niin silloin se voi olla välillä nihkeää. Yleissääntö on että mitä pienempi kaupunki, sitä vähemmän esiintyy ongelmia. Sehän on suurehko kaupunki.