SDP hyväksyy orjatyövoiman

Tämän tekstin kopioiminen ja levittäminen on paitsi luvallista, myös suotavaa. Halukkaat voivat lähettää sen hallituksen jäsenille, kansanedustajille, työvoima- ja oikeusasioista päättäville tahoille, työmarkkinajärjestöille, ihmisoikeusjärjestöille, medialle ja muutenkin yleisesti luettavaksi. Ottaen huomioon osapuolten epäsuhdan, anonyymina esiintyminen on hyväksyttävää. Eräs tapa on tulostaa teksti ja lähettää se kirjeitse.

MUUTOKSET YHTEISKUNTASOPIMUKSEEN

Yhteiskuntasopimus on hienovarainen järjestelmä. Sen mukaan kansalaiset sitoutuvat noudattamaan valtiovallan säätämiä lakeja ja asetuksia, kun katsovat valtiovallan toimivan etujensa mukaisesti, oikein, moraalisesti ja rehellisesti.

Katsomme, että valtiovalta toimii tämän sopimuksen vastaisesti nykyisessä työharjoittelukäytännössä, jossa nimestään huolimatta on kyse tosiasiallisesti orjuudesta. Seuraavassa esitellyt perustelut koskevat myös kaikkia muita "aktivoinniksi" kutsuttuja sellaisia tapoja, joilla ihmiset pakotetaan tekemään työtä ilman säällistä palkkaa.

Työharjoittelu on valtaosaltaan tuottavaa, todellista työtä. Ihmisiä käytetään vaikkapa varasto-, pakkaus- yms. töissä, joissa harjoitteluksi riittää lyhyt ohjeistus. Työajat, -määrät, laatu- ja nopeusvaatimukset ovat samat kuin palkatullakin henkilökunnalla.

Sen sijaan työharjoittelu on täysin vailla työn suojaa. "Kurssia" eli työtä ei saa itse valita, eikä sen kestoon itse vaikuttaa. Työharjoittelijalla ei ole minkäänlaisia työtaistelumahdollisuuksia. Työstä ei makseta palkkaa, vaan perustoimeentulominimin alittava työmarkkinatuki ja työssäkäynnin kulut korvaava lisä, eikä työ kartuta eläkettä. Pakkotyöllistetty on ammattiyhdistysliikkeen suojan ulkopuolella, hänen etujaan ei valvo kukaan. Sekä irtisanoutuminen että irtisanominen johtavat vajaankin perusturvan romahtamiseen tai menetykseen - ihmisillä, jotka ennestäänkin elävät köyhyysrajan alapuolella. Paitsi työmarkkinatuen menetystä, sosiaalitoimistot alentavat ja viivyttelevät toimeentulotukea tai kertakaikkisesti jättävät sen maksamatta - kuukausia tai vuosia kestävä valitusmahdollisuus on turha, kun ihminen tarvitsee ruokaa huomiseksi. Karenssiksi kutsuttu heitteillejättö toteutetaan automaattisesti ja välittömästi, lainkaan pakkotyöllistetyn versiota kuulematta.

Tämä kaikki asettaa vaihtoehdottomat pakkotyöläiset täydellisesti mielivallan alaiseksi. Niinpä onkin jo esilletullut tapauksia, joissa työnantajat lainaavat pakkotyöllistettyjä toisilleen kuin kiinteää omaisuutta tai työvälineitä, sekä käyttävät heidän työpanostaan omiin, henkilökohtaisiin tarpeisiinsa kuten asuntojensa remontointiin. Ihmisiä on siirretty tyhjän päälle myös tahattomien vahinkojen vuoksi tai jopa siksi, etteivät nämä ole osoittaneet työnantajan mielestä riittävää innokkuutta, palvelualttiutta tai ovat käyttäneet mielipiteenilmaisuvapauttaan. Irtisanomissuojaa ei ole, eikä irtisanomisista koidu työnantajalle haittaa, koska uusi pakkotyöllistetty on nopeasti saatavissa tilalle. Kuten kaikissa vääryyksissä, törkeimmät hyväksikäytöt tulevat epäilemättä esille vasta ajan saatossa.

Rangaistus pakkotyöjärjestelmästä irtautumisesta - tapahtui se sitten yksilön puolustaessa ihmisarvoaan tai työnantajan oikusta - on siis Suomen kaltaisessa, rahaan perustuvassa yhteiskunnassa erittäin julma.

Katsomme, että tämä kaikki täyttää orjuuden määritelmät ja että Suomi hyväksyy viattomien kansalaistensa orjuutuksen sekä de facto että de jure.

Vaadimme käytäntöä nopeasti lopetettavaksi. Vaadimme työstämme palkkaa ja siirtymistä noudattamaan YK:n Yleismaailmallisen Ihmisoikeuksien Julistuksen artikloja. Vaadimme parempaa sosiaaliturvaa, milloin edellämainitun julistuksen määritelmän mukaista työtä ei ole tarjolla.

Katsomme yhteiskuntasopimuksen tulleen yksipuolisesti rikotuksi valtion toimesta. Aluksi toteamme tästä muuttuneesta tilasta johtuvan seuraavaa (suluissa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kohta, jota vallitseva käytäntö rikkoo tai johon asia muuten liittyy):

-Jos työstä ei tarvitse enää maksaa palkkaa, ei siitä tarvitse maksaa verojakaan. Pimeän ja harmaan työn pariin siirtymiselle ei ole enää moraalisia esteitä (artiklat 23 ja 4).

-Niissä tapauksissa, joissa perustoimeentulo tai asianmukainen palkkaus ei toteudu, yksilöillä on oikeus niitä vastaavaan korvaukseen asiaintilaan syyllistyneiltä tahoilta (artiklat 23 ja 22).

-Jos valtio ei enää suojaa kansalaisiaan mielivallalta ja ihmisoikeusrikkomuksilta, ihmisillä on oikeus puolustaa itseään tavallista yhdistystoimintaa laajemmin valtuuksin yhteistoiminnalla YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hengessä (johdanto, toinen kappale / artiklat 20 ja 28).

Orjuuskäytännön muista yhteiskunnallisista vaikutuksista toteamme sen lisäävän työttömyyttä: koska yrityksillä on käytettävissä ilmaistyövoimaa, ne jättävät palkkaamatta henkilökuntaa silloinkin kun niillä olisi tähän täydet mahdollisuudet. Käytännön suurimmat vaarat piilevät kuitenkin sen uhrien valtiota kohtaan tuntemassa valtavassa katkeruudessa, joka tulee yhä voimakkaammin näkymään yhteiskuntarauhan rikkoutumisena. Lisäksi tämän nykyaikaan sovelletun orjuutusmuodon monille ihmisille aiheuttamat henkiset ja moraaliset vammat ovat merkittäviä.
171434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mitä muuta sossuilta voi odottaa?

Elämä pitää suunnnitella niin, että pääsee nauttimaan eurooppalaisesta palkkatasosta ja käyttämään itse säästönsä eläkeläisenä etelän auringossa.

Äänestä

Ja niin työttömät kuin työssä olevat näyttävät haluavan työttömyyttä.

Jos nyt joku kuvittelee, että globalisaation tai muun vuoksi pakkotyö on pakko hyväksyä, kannattaa muistaa että hallituksemme ylläpitäää työttömyyttä.

Tämän lisäksi kannattaa muistaa, että pakkotyö ei kohdistu ainoastaan nyt työttömänä oleviin, vaan tulee laajenemaan kaikkia kansalaisia koskeviksi tulevina vuosina jos hallituksen ja työministeriön suunnitelmat toteutuvat.

Onko tälle sitten vaihtoehtoa? Tälle on vaihtoehto. Se on työttömyysturvalain muuttaminen siten, että kaikilla on automaattisesti soviteltu päiväraha. Tuolla yksi työtön väittää että soviteltu päiväraha on kyykyttämistä. Se onkin sitä nykyään kun soviteltu on työvoimatoimiston harkinnassa.

Jos se olisi kaikilla, ei syntyisi karenssia. Eli se olisi todella hyvä vaihtoehto. Jos ei haluaisi parempaa, voisi olla nykyisellä tavalla. Mutta jos haluaisi parempaa, voisi hankkia lisätuloja ja synnyttää lisää kysyntää jolloin saisi lisätuloja. Ei olisi riippuvainen toisista, vaan voisi itse työllistää itseään sen verran kuin kykenee. Ei tarvittaisi tätä uutta pakkotyölakia. Kannattaa vähän miettiä mitä hallitukselta vaadimme.

Äänestä

  • eduskuntaan kirjoitti:

    Tee lyhyt tiivistelmä asiastasi ja lähetä se kaikille kansanedustajille.

    Mitä muuten pidät liberaalien veromallista.

    http://sp.liberaalit.fi/Liberaalitrp/Liberaalit - tavoiteohjelma.pdf

    Olen silloin tällöin lähetellyt viestiä päättäjille ja toisilta saanut jopa kannatusta. Pyrin välttämään massapostitusta, joten olen lähestynyt rajoitettua määrää päättäjiä, jotta ehdin vastata kysymyksiin ja käydä mahdollisia keskusteluja asioista.

    Olen myös usein maininnut nämä keskustelupalstat hyvinä käyntipaikkoina ja uskonkin, että päättäjämme pistäytyvät täällä silloin tällöin tai avustajat, jos kyseessä on isopäättäjä.

    Sitten tuohon verotusmalliin. Huomio kiinnittyi heti ensimmäiseen kohtaan, jossa puhutaan että verot vievät jopa yli puolet. Vaikka minä kuinka lasken (matemaattisesti) kansalaisten verotusta, en pääse noin pieniin lukuihin. Aina lopputulos on noin 80 %.

    Ajatushan siinä on hyvä, mutta toteutus nurinperinen. Siinä puhutaan, että ensin vähennetään veroja ja sitten odotetaan että ihmiset työllistyvät. Näinhän se ei onnistu, vaan asia on tehtävä juuri toisinpäin. Ensin sallitaan ihmisten työllistää itsensä ja toisia ja odotetaan että verotuloja alkaa tulla enemmän, jonka jälkeen voidaan verotusta laskea.

    Katsoin myös perustulokohtaa, jotta selviäisi miten Liberaalit ajattelivat järjestää tuet. Tuki näytäisi olevan sama kuin omassakin esityksessäni. Verotuksen osalta tilanne on vain siinä mielessä ongelamallinen, että se vaatii koko verojärjestelmän uusimisen. Minun esityksessäni nykyinen järjestelmä voidaan pitää, helppoa.

    Samoin Liberaalien mallissa lähes kaikki menisi uusiksi. Siitä eivät varmaan kansalaiset pitäisi. Oma ajatukseni on se, että ei tarvitse tehdä suuria muutoksia ja toivoa että niistä olisi hyötyä. Vaan tehdään yksi muutos, soviteltu päiväraha kaikille ja odotetaan että työttömyys poistuu ja verokertymät kasvavat. Lopputuloshan olisi pitkälle samantapainen.

    Lisäksi asumistuki puuttuu kokonaan Liberaaleilta. Minulla se pysyy nykyisellään eli soviteltu ei veisi asumistukea kokonaan.

    Yrittäjyyteen Liberaaleilla on sama väärä suhtautuminen kuin nykyisilläkin päättäjillä on. Ihmistä ei saisi kahlita joko palkansaajaksi tai yrittäjäksi, vaan jokaisen pitäisi pystyä olemaan joko työtön, palkkatyössä tai yrittäjä. Joko samaan aikaan tai eri aikaan. Ihmisillä pitäisi olla vapaus valita statuksensa jokaisena hetkenä.

    Rahat eivät näy riittävän pjukulautaan Liberaalien mallilla. Tai jos riittävät, moni jää vaille ihmisarvoista elämää. Olisikin toivottavaa jos niinkin iso puolue kuin Liberaalit esittäisivät konkreettisen esityksen minkä verran keneltäkin viedään ja minkä verran kukakin saisi.

    Mitä olen tutustunut eri puolueiden tavoitteisiin, niin millään puolueella ei ole ollut oikein reaalisia malleja esittää. Uskoisin että nykyisillä hallituspuolueilla olisi parhaimmat mahdollisuudet hoitaa maamme asiat kuntoon.

    Pienten puolueiden, kuten Liberaalien korjaustoimet voivat parhaimmillaankin toteutua vasta parinkymmenen vuoden kuluttua sen mahdollisesti noustua suurimmaksi puolueeksi. Sen vuoksi helpompi keino olisikin demareiden ja keskustan kannattajien järkiintyminen ja sovitellun päivärahan käyttöönotto kaikille.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Tervehdys, Hallitusnikkari. Olen se "vanha tuttu" eli ennenkin kanssasi keskustellut.

    Pohdin tuossa juuri eilisiltana ehdottamaasi käytäntöä ja honasin yhden pulman. Nyt luettuani viestisi sivuatkin asiaa. Kyse on juuri tuosta asumistuesta.

    Tiivistetysti olen ymmärtänyt mallisi niin, että tietyn perustulon jälkeen jokainen hankittu euro kartuttaisi tiettyyn rajaan asti ansaitsijan tiliä puolella. Siis esimerkiksi perustulo 100 euroa merkitsisi 50 euron reaalitulojen kasvua.

    Ongelma on tuo asumistuki, joka nykysysteemissä alkaa pienentyä (luonnollisesti) tulojen kasvaessa.

    Vaikka lähtökohdaksi otettaisiin se, että asumistuki ja perustulo yhdistettäisiin, saavutaan eräässä vaiheessa teoreettiseen kannustinloukkupisteeseen. Kas näin:

    Otetaan nyt ihan hatusta heittäen esimerkiksi mukavat tasaluvut. Henkilön perustulo on 400 euroa ja hän saa saman verran asumistukea.

    Ansaittuaan kaksisataa euroa hänen tulonsa nousevat satasella jne... siihen asti, kunnes hän ansaitsee 1600 euroa, eli hänen tulonsa ovat 800 euroa.

    Eikös hän silloin ole samassa pisteessä kuin olisi ilmankin työntekoa?

    Teoreettisen tästä tekee se, että aniharvoinpa varmaankaan kenenkään tulot olisivat tasan tuossa kriittisessä pisteessä. Ja toisaalta, hyvin moni varmaan mieluummin tekisi töitä - jos se sallittaisiin - kuin elelisi täysin tukien varassa, mutta psykologisesti tuollainen "nollasummakohta" voi olla systeemin markkinoinnin kannalta katsoen vähän hankala.

    Äänestä

  • Vanha tuttu kirjoitti:

    Olet oikeassa. Olen miettinyt asiaa ja toistaiseksi pitäytynyt esityksessäni. Syynä oli se, että en ole lähtenyt siitä, että kaikki välttämättä saisivat tulon lisäystä. Osa kuitenkin saisi, sillä kaikkihan eivät saa asumistukea.

    Ajatuksenihan on se, että poistetaan rangaistukset itsensä työllistämiseltä. Suurin osa kansalaisista kuitenkin työllistäisi itseään eli lisäisi kysyntää jos siitä ei tulisi tätä 20 000 - 400 000 rangaistusta. Joten soviteltu olisi kuitenkin toimiva ratkaisu, vaikka jossakin tilanteessa se ei lisäisikään tulojen määrää.

    Suurimmalle osalle työttömiähän kuitenkin tilanne olisi esityksessäni se, että heille vain aukeaisi normaali työpaikka kun kysyntä lisääntyy. Heillä ei siis olisi ollenkaan tätä tilannetta.

    Ehkä asumistuen määrää voitaisiin jollakin keinolla saada mukaan niin, että kokonaistulot kasvaisivat kaikilla, ilman että kokonaiskustannukset lisääntyvät. Pitäisi oikeastaan miettiä asiaa ja kehittää kaava joka toteuttaisi tämän ja sen vielä ymmärtäisikin.

    Äänestä

Kuinkahan tosiaan muuten käy kun pakkotyöstä ottaa potkut. Karenssinhan voisi välttää menemällä uuteen pakkotyöpaikkaan mutta pääseeköhän siihenkään heti.

Äänestä

Tuonkin narinan keksimiseen tuhlaamasi ajan olisit voinut käyttää hyödyllisesti, esim. soittamalla ja kysymällä töitä jostakin.

Äänestä
  • Saisivat ottaa sinne eduskuntaankin näitä palkattomia työharjoittelijoita tuuraamaan kansanedustajia niin loppuis tää orjatyövoiman puolustaminen siihen paikkaan.

    Äänestä

  • edellisessä viestissäni ei ole ollut mitään sisältöä. Sen sijaan, että olisin taas lueskellut tätäkin palstaa ja kirjoitellut sisälöltään mitättömiä viestejä, olisin voinut ulkoilla, luekea kirjaa tai vaikka miettiä kauniita asioita. Mutta ei, minä mielummin lähettelen täyteviestejä, jotta näyttäisi keskusteluryhmä käytetymmältä.

    Äänestä

  • Mene sanomaan tuo jollekkin työttömälle päin naamaa vaikka kurvissa...Sinunlaisen lahtaaminen olisi ilo

    Äänestä

  • Ainahan soitella saa ja tuhlata pennosia puheliunlaskuihin ja työtäkin saa tehdä, mutta kun eivät maksa mitään, niin ei jaksa tehdä mitään. Tili on huonompi kuin rajakoiralla, joten taidampa poistaa valtiolta kuluja ja syödä yhden rajakoiran.

    Äänestä

Korkeatasoinen sossu elää harmaasta taloudesta oikeutetusti siinä, jossa virallisesti sossu saa mersun olemassaolostaan. Orja tekee työn kuin kenelläkään ei ole älliä tehdä työstä kannattavaa ja väärinhän se joka tapauksessa on, että työstä maksetaan.

Äänestä
  • Sovitellulla päivärahalla työtä tekevät ovat myös orjia. Sen ovat demarit sekoomuksen ja keskustan myötävaikutuksella hyväksyneet.
    Ammattiliitot ovat tällaisen paskalain hyväksyneet - Miksi?
    Siksi että työttömistä tehtiin orjia. Se ylläpitää tarkoituksellista työttömyyttä.
    Siksi monet työttömät eivät lähde töihin, koska se lannistaa ja vääristää oikeustajua.
    Jos on työssä muutaman päivän niin kas kummaa saman verran vähennetään seuraavan päivien työttömyyspäivärahoista.
    Hei haloo! - ONKO TÄMÄ KANNUSTAVAA? - Ei ole !
    Siis työssä käynti on yhtä tyhjän kanssa. Saman saa vaikka makaa sääret seinällä ja syleksii kattoon.
    Vanha käytäntö takaisin voimaan, jolloin oli työssä ja sai palkan ja työtön niin sai työttmyyskorvauksen.

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    Sovitellulla päivärahalla työtä tekevät ovat myös orjia. Sen ovat demarit sekoomuksen ja keskustan myötävaikutuksella hyväksyneet.

    Jos soviteltu olisi automaattisesti kaikilla, olisiko tilanne samanlainen? Milloin mielestäsi käytäntöä on muutettu? 1985? 2007?

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    Sovitellulla päivärahalla työtä tekevät ovat myös orjia. Sen ovat demarit sekoomuksen ja keskustan myötävaikutuksella hyväksyneet.
    Ammattiliitot ovat tällaisen paskalain hyväksyneet - Miksi?
    Siksi että työttömistä tehtiin orjia. Se ylläpitää tarkoituksellista työttömyyttä.
    Siksi monet työttömät eivät lähde töihin, koska se lannistaa ja vääristää oikeustajua.
    Jos on työssä muutaman päivän niin kas kummaa saman verran vähennetään seuraavan päivien työttömyyspäivärahoista.
    Hei haloo! - ONKO TÄMÄ KANNUSTAVAA? - Ei ole !
    Siis työssä käynti on yhtä tyhjän kanssa. Saman saa vaikka makaa sääret seinällä ja syleksii kattoon.
    Vanha käytäntö takaisin voimaan, jolloin oli työssä ja sai palkan ja työtön niin sai työttmyyskorvauksen.

    Olen ollut yhteydessä mm. työministeriön tarkastajiin ja selkeä näkemys on ollut, ettei työministeriötä kiinosta työntekijän etuudet. Myös työsopimuslaki nähtävästi katsotaan tekijän etuudeksi joka ei työministeriötä kiinosta. Käytännössä siis kummastuttaa kovasti palkattomat harjoittelut, tukityöllistetyt ja muut väkipakolla työelämään tungettujen orjuutukset, koska sosiaalidemokraatit ovat likimain suurin puolue maassa jota työntekijäliitto sak:kin tukee. Käytännössä jokainen käytetty orja on palkallisen tekijän vihollinen, koska kuka tahansa tekijä voidaan korvata palkattomalla taikka määräaikaisella.

    Äänestä

  • dfg5 kirjoitti:

    Orajkäytöntä johtaa automaattisesti siihen, ettei kenelläkään ole varaa maksaa palveluista ja tuotteista kun ei kerta rahaakaan ole. Toisaalta joidenkin näkemyksien mukaan tuotteet ei saa maksaa kuin tuotanto ja rahtikustannukset. Tuolloin joudumme tilanteeseen, jossa tuotantokustannuksiakin pyritään vähättelemään ja yrityksellä ei ole rahaa ylläpitää toimintojaan saati kehittää tuotteitaan. Haluaako valtiovalta tukea tavaomaisia yrityksiä ja yrityksien osaamista yhteisistä varoista ja vääristää kilpailua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työttömistä orjia... kirjoitti:

Tämän tekstin kopioiminen ja levittäminen on paitsi luvallista, myös suotavaa. Halukkaat voivat lähettää sen hallituksen jäsenille, kansanedustajille, työvoima- ja oikeusasioista päättäville tahoille, työmarkkinajärjestöille, ihmisoikeusjärjestöille, medialle ja muutenkin yleisesti luettavaksi. Ottaen huomioon osapuolten epäsuhdan, anonyymina esiintyminen on hyväksyttävää. Eräs tapa on tulostaa teksti ja lähettää se kirjeitse.

MUUTOKSET YHTEISKUNTASOPIMUKSEEN

Yhteiskuntasopimus on hienovarainen järjestelmä. Sen mukaan kansalaiset sitoutuvat noudattamaan valtiovallan säätämiä lakeja ja asetuksia, kun katsovat valtiovallan toimivan etujensa mukaisesti, oikein, moraalisesti ja rehellisesti.

Katsomme, että valtiovalta toimii tämän sopimuksen vastaisesti nykyisessä työharjoittelukäytännössä, jossa nimestään huolimatta on kyse tosiasiallisesti orjuudesta. Seuraavassa esitellyt perustelut koskevat myös kaikkia muita "aktivoinniksi" kutsuttuja sellaisia tapoja, joilla ihmiset pakotetaan tekemään työtä ilman säällistä palkkaa.

Työharjoittelu on valtaosaltaan tuottavaa, todellista työtä. Ihmisiä käytetään vaikkapa varasto-, pakkaus- yms. töissä, joissa harjoitteluksi riittää lyhyt ohjeistus. Työajat, -määrät, laatu- ja nopeusvaatimukset ovat samat kuin palkatullakin henkilökunnalla.

Sen sijaan työharjoittelu on täysin vailla työn suojaa. "Kurssia" eli työtä ei saa itse valita, eikä sen kestoon itse vaikuttaa. Työharjoittelijalla ei ole minkäänlaisia työtaistelumahdollisuuksia. Työstä ei makseta palkkaa, vaan perustoimeentulominimin alittava työmarkkinatuki ja työssäkäynnin kulut korvaava lisä, eikä työ kartuta eläkettä. Pakkotyöllistetty on ammattiyhdistysliikkeen suojan ulkopuolella, hänen etujaan ei valvo kukaan. Sekä irtisanoutuminen että irtisanominen johtavat vajaankin perusturvan romahtamiseen tai menetykseen - ihmisillä, jotka ennestäänkin elävät köyhyysrajan alapuolella. Paitsi työmarkkinatuen menetystä, sosiaalitoimistot alentavat ja viivyttelevät toimeentulotukea tai kertakaikkisesti jättävät sen maksamatta - kuukausia tai vuosia kestävä valitusmahdollisuus on turha, kun ihminen tarvitsee ruokaa huomiseksi. Karenssiksi kutsuttu heitteillejättö toteutetaan automaattisesti ja välittömästi, lainkaan pakkotyöllistetyn versiota kuulematta.

Tämä kaikki asettaa vaihtoehdottomat pakkotyöläiset täydellisesti mielivallan alaiseksi. Niinpä onkin jo esilletullut tapauksia, joissa työnantajat lainaavat pakkotyöllistettyjä toisilleen kuin kiinteää omaisuutta tai työvälineitä, sekä käyttävät heidän työpanostaan omiin, henkilökohtaisiin tarpeisiinsa kuten asuntojensa remontointiin. Ihmisiä on siirretty tyhjän päälle myös tahattomien vahinkojen vuoksi tai jopa siksi, etteivät nämä ole osoittaneet työnantajan mielestä riittävää innokkuutta, palvelualttiutta tai ovat käyttäneet mielipiteenilmaisuvapauttaan. Irtisanomissuojaa ei ole, eikä irtisanomisista koidu työnantajalle haittaa, koska uusi pakkotyöllistetty on nopeasti saatavissa tilalle. Kuten kaikissa vääryyksissä, törkeimmät hyväksikäytöt tulevat epäilemättä esille vasta ajan saatossa.

Rangaistus pakkotyöjärjestelmästä irtautumisesta - tapahtui se sitten yksilön puolustaessa ihmisarvoaan tai työnantajan oikusta - on siis Suomen kaltaisessa, rahaan perustuvassa yhteiskunnassa erittäin julma.

Katsomme, että tämä kaikki täyttää orjuuden määritelmät ja että Suomi hyväksyy viattomien kansalaistensa orjuutuksen sekä de facto että de jure.

Vaadimme käytäntöä nopeasti lopetettavaksi. Vaadimme työstämme palkkaa ja siirtymistä noudattamaan YK:n Yleismaailmallisen Ihmisoikeuksien Julistuksen artikloja. Vaadimme parempaa sosiaaliturvaa, milloin edellämainitun julistuksen määritelmän mukaista työtä ei ole tarjolla.

Katsomme yhteiskuntasopimuksen tulleen yksipuolisesti rikotuksi valtion toimesta. Aluksi toteamme tästä muuttuneesta tilasta johtuvan seuraavaa (suluissa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kohta, jota vallitseva käytäntö rikkoo tai johon asia muuten liittyy):

-Jos työstä ei tarvitse enää maksaa palkkaa, ei siitä tarvitse maksaa verojakaan. Pimeän ja harmaan työn pariin siirtymiselle ei ole enää moraalisia esteitä (artiklat 23 ja 4).

-Niissä tapauksissa, joissa perustoimeentulo tai asianmukainen palkkaus ei toteudu, yksilöillä on oikeus niitä vastaavaan korvaukseen asiaintilaan syyllistyneiltä tahoilta (artiklat 23 ja 22).

-Jos valtio ei enää suojaa kansalaisiaan mielivallalta ja ihmisoikeusrikkomuksilta, ihmisillä on oikeus puolustaa itseään tavallista yhdistystoimintaa laajemmin valtuuksin yhteistoiminnalla YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hengessä (johdanto, toinen kappale / artiklat 20 ja 28).

Orjuuskäytännön muista yhteiskunnallisista vaikutuksista toteamme sen lisäävän työttömyyttä: koska yrityksillä on käytettävissä ilmaistyövoimaa, ne jättävät palkkaamatta henkilökuntaa silloinkin kun niillä olisi tähän täydet mahdollisuudet. Käytännön suurimmat vaarat piilevät kuitenkin sen uhrien valtiota kohtaan tuntemassa valtavassa katkeruudessa, joka tulee yhä voimakkaammin näkymään yhteiskuntarauhan rikkoutumisena. Lisäksi tämän nykyaikaan sovelletun orjuutusmuodon monille ihmisille aiheuttamat henkiset ja moraaliset vammat ovat merkittäviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu