Ikävät kommentit liittyen painoon

Anonyymi-ap

Olen nuoruudessani ollut noin kymmenen kiloa hoikempi. Olen nykyään 37-vuotias ja painan noin 67 kg. Pituus on vieläkin sama eli 178 cm.

Olen painoindeksin mukaan hoikka/normaali. Vyötäröni on noin 65 cm (oikein napakalla mittauksella allekin).

On ihan totta, että suurin osa vararasvasta menee ylävartalooni ja yhdistettynä siroon ruuminrakenteeni, niin kokonaisuus ei ole ainakaan luinen. Jos muistan oikein, niin edes laihimmillani luuni eivät ole näkyneet. Kuppikokoni on todella suuri ja olen arvioinut, että rintani painavat noin neljä kiloa yhteensä.

No tässä yksi päivä läheiseni totesi uimahallissa käytyämme, että jännä juttu kuinka sinulla kertyy rasvaa selkään, vatsaan ja käsivarsiin...Olin tähän mennessä kuvitellut, että ne ovat ihan normaalit, mutta ilmeisesti kommentoijan näkemys naisen kehosta on luinen.

Tämä samainen henkilö on joskus ollessani 60 kiloa todennut, että olen liian laiha.

Tuntuu todella kurjalta, kuinka naiset jaksavat arvostella toisten kehoja. Itse nimittäin olin kommenttiin asti tyytyväinen terveestä ulkomuodostani.

Kehorauha ja erilaisten rakenteiden positiivinen huomiointi olisi mukavampaa kuin jatkuva arvostelu.

14

519

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pidän avausta typeränä.

      • Anonyymi

        Kohta laitat taas varmaan linkkejä aijaa.comin sivulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta laitat taas varmaan linkkejä aijaa.comin sivulle.

        Miten tämä liittyy aloitukseen? Eikö ihmisellä ole oikeutta loukkaantua erityisesti silloin, kun kommentti on selvästi hieman kyseenalainen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tämä liittyy aloitukseen? Eikö ihmisellä ole oikeutta loukkaantua erityisesti silloin, kun kommentti on selvästi hieman kyseenalainen?

        Viestini oli tarkoitettu edelliselle kirjoittajalle, joka tekee aijaa.comiin tekoälyllä pilailukuvia palstan kirjoittajista. Tai heitä voi olla useampikin. Ikää heillä ei ole kovin paljon.


    • Anonyymi

      Mitä tuosta, pää pystyyn. Kateus pistää sanomaan kaikenlaista.

      • Vähän samaa mietin, että lauta tai läski on kitkeränä uhkean, mutta hoikan naisen näkemisestä.


    • Anonyymi

      Ei tuossa mitään arvosteltu. Arvostelua on ruma tai kaunis, läski, luuviulu. Kertomasi mukaan noin ei sanottu.

      • Anonyymi

        Jos ei arvosteltu, niin vähintään mentiin liian intiimille alueelle. Kaikkea, mitä ajattelee, ei tarvitse sanoa. Jos jotain haluaa sanoa toisen vartalosta, niin ihan varmasti löytyy jotain positiivista sanottavaa jokaisesta. Luodaan mieluummin hyvää mieltä kuin töksäytetään suoria sanoja ikävästi.


    • Anonyymi

      Johtopäätös on siis, että naiselle voi kommentoida ilman seuraamuksia, että jännä juttu miten sulla kertyy rasvaa jalkoihin tai vatsaan...

    • Anonyymi

      Ettekö te vieläkään ole ymmärtäneet, että aloitus on pilailija-trollin määräajoin tekemä. Tarkoituksena on siis korostaa omaan itseään ja tissien kokoa, siis tilavuutta tai painoa myöten. Kaikki muu on sivuseikka.

      • Anonyymi

        Se matkii sitä tissinaista.


      • Anonyymi

        Ei ole,tuo on aina aito aloitus.


    • Anonyymi

      Ihan totta kun naiset lopettaisivat sen kehohysterian ja minkä painoinen kukakin on , niin olis monella parempi olla. Isoja naisia sanotaan läskiksi ihan että on pienintäkään ajatusta miten hän sen kokee kun saa kuulla sellaista. Itse laihduin valtavasti kun jäin leskeksi niineikö jomsiitäkin ollut sanomista toisilla , että olen vanhan näköinen kun olen niin laiha, mutta minä olen vanha joten mikä siinä niin kummastuttaa. Sitten sain ajan kuluessa kilojani takasin en kaikkia mutta muutaman , niin eikös taas kommentoitu että pysy nyt tuollaisenaettet päästä itseäsi lihavaksi . Siis miksi huolehditaan toisten painoista ja ulkonäöstä yleensä, kukin voisi huolehtia vaan omasta ulkonäöstään.minulle se sama olenko lihava tai laiha kunhan saan pysyä terveenä . En ole koskaan laihduttanut sillä painoni on ollut aina vaihteleva ja keho hoitaa senkin asian ihan itse.

    • Anonyymi

      Minun pituuteni oli asevelvollisuuspunnituksessa 165 sm. Nyt vanhana ukkelina enää 161sm. Paino "vakituisessa" oli noussut 6 kg.
      Vain Hermanni oli minuu lyhyempä tietääkseni koko prikaatissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      44
      1460
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1171
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1117
    4. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      812
    5. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      67
      810
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      741
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      724
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      647
      680
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      637
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      622
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      605
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      583
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      575
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      534
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      524
    Aihe