On surullista että elämä päättyy kuolemaan

Ei ole loputonta pimeyttä. Kannattaa kuitenkin elää elämäänsä niin, että pyrkii tekemään hyvää muille. Ei ainakaan tahallaan vahingoita ketään. Kuoleman jälkeen meinaan käydään ne asiat läpi, että mitä on tullut tehtyä.

Eikös joku ole sanonut suurinpiirtein näin ” suru on yksi elämän rikkauksista, mutta moni meistä haluaisi olla köyhä ”

Anonyymi kirjoitti:

Eikös joku ole sanonut suurinpiirtein näin ” suru on yksi elämän rikkauksista, mutta moni meistä haluaisi olla köyhä ”

Kun suru kohtaa itseä sitä ei kyllä pidä "elämän rikkautena".
Olen itkenyt vuoden kaipauksesta ja surusta, joka ei hellitä.

Eihän meitä ollut missään ennen syntymääkään , siis sam sitten kun kuolee äluulen että kaikki tarinat kuoleman jälkeisestä elämästä ovat syntyneet ihmisten toiveajattelusta ettei oma itse loppuisi kokonaan. Itsekin joskus elättelen toiveita että voi kun olis jokin jatkuvuus.
Vaan siihen asiaan ei ole missään vastausta. Sydän lakkaa lyömästä ja aivojen toiminta lakkaa joten ei ole mitään mikä kertoisi jatkuvuudesta .
Ystäväni joka makasi kuolin vuoteellaan sanoi vähän ennen kuolemaansa että kuuletteko ruumisauto on tänne tulossa .
Joten silloin panee ajattelemaan että jotain on mitä emme ymmärrä, mutta mitä.
Jotkut luvat sielun vaellusta tietämättä edes. Mikä se sielu on ja missä kohdassa kroppaa se on Luulen että sellaiset tarinat helpottaa ihmistä jotenkin että elämä olisi ikuista
Joten oaras kun ei edes ajattele näitä asioita koska mihinkään ei saa vastausta

Anonyymi kirjoitti:

Kun suru kohtaa itseä sitä ei kyllä pidä "elämän rikkautena".
Olen itkenyt vuoden kaipauksesta ja surusta, joka ei hellitä.

Ihan niin minullakin on hyvin paha olla kun paras ystävä poistui, vaikka toisaalta jos ajattelee järkevästi niin hänelle se oli helpotus vaikea sairauden vuoksi . Mutta vuosi on kulunut a kaipaus on yhtä kovaa nyt kun silloinkin kun kuoli .
Mies kun kuoli muutama vuosi sitten oli myös työlästä mutta oli ollut niin kauan sairas vaikeasti että jotenkin tuntui ainoastaan helpottavalta ettei hänen enää tartte kärsiä .
Joten suru surraan eri tavalla jokaisen kuoleman kanssa , mutta sanovat että suru on surettava ettei se tule myöhemmin ahdistuksen muodossa , vaikeita asioita sinänsä .

Anonyymi kirjoitti:

Kun suru kohtaa itseä sitä ei kyllä pidä "elämän rikkautena".
Olen itkenyt vuoden kaipauksesta ja surusta, joka ei hellitä.

Turhaan olet itkenyt. Se ei auta kuollutta eikä näköjään sinua itseäsikään. Lopeta itkeminen ja päätä tehdä loppuelämästäsi paras mahdollinen. Suuntaa katse tulevaisuuteen!

Anonyymi kirjoitti:

Turhaan olet itkenyt. Se ei auta kuollutta eikä näköjään sinua itseäsikään. Lopeta itkeminen ja päätä tehdä loppuelämästäsi paras mahdollinen. Suuntaa katse tulevaisuuteen!

Lue lisää

Oletpa harvinaisen kylä ja tunteeton ihminen.

Anonyymi kirjoitti:

Ei ole loputonta pimeyttä. Kannattaa kuitenkin elää elämäänsä niin, että pyrkii tekemään hyvää muille. Ei ainakaan tahallaan vahingoita ketään. Kuoleman jälkeen meinaan käydään ne asiat läpi, että mitä on tullut tehtyä.

Lue lisää

Mikä voi olla niin paha rikos ettei sitä saisi anteeksi kuolemaan jälkeen jos siellä on joku tuomitsemassa ihmiset heidän tekojensa perusteella?

Mies 35 vuotta

Anonyymi kirjoitti:

Eihän meitä ollut missään ennen syntymääkään , siis sam sitten kun kuolee äluulen että kaikki tarinat kuoleman jälkeisestä elämästä ovat syntyneet ihmisten toiveajattelusta ettei oma itse loppuisi kokonaan. Itsekin joskus elättelen toiveita että voi kun olis jokin jatkuvuus.
Vaan siihen asiaan ei ole missään vastausta. Sydän lakkaa lyömästä ja aivojen toiminta lakkaa joten ei ole mitään mikä kertoisi jatkuvuudesta .
Ystäväni joka makasi kuolin vuoteellaan sanoi vähän ennen kuolemaansa että kuuletteko ruumisauto on tänne tulossa .
Joten silloin panee ajattelemaan että jotain on mitä emme ymmärrä, mutta mitä.
Jotkut luvat sielun vaellusta tietämättä edes. Mikä se sielu on ja missä kohdassa kroppaa se on Luulen että sellaiset tarinat helpottaa ihmistä jotenkin että elämä olisi ikuista
Joten oaras kun ei edes ajattele näitä asioita koska mihinkään ei saa vastausta

Lue lisää

Ainakaan en muista siitä mitään jos olen joskus ollut olemassa ennen tätä nykyistä elämääni.

Mies 35 vuotta

En ymmärrä kun vanhusten hoivaan ei ole rahaa mutta samaan aikaan on vara ottaa mamuja elätettäväksi. Kaupassa musta mies osti maksumääräyksellä 900 euron kännykän. Mamujen ostoihin löytyy aina rahaa. Minä en ole koskaan saanut maksumääräystä kaupungilta olenhan väärän värinen. Mustilla on kallis maku minulle kelpaa satasen kännykkä. Mustat loisijat on tärkeimpiä kuin mummelit. Siksi minä olen rasisti jeeeee

Nyt alkaa muistisairaat kuolemaan luontoon kun ei pääse hoivakotiin. Mutta herrat ei välitä.

Ei sitä kannata etukäteen murehtia, koska meille kaikille on annettu se tietty aika täällä maanpäällä. Toisille pidempi ja Toisille lyhyempi.

Ihan niin , kun useamman kerran menettää omiaan ja ystäviään niin miettii mikä oikeastaan on elämän tarkoitus . Mutta aina siihen kuitenkin löytää jonkinlaisen tarkoituksen . Suru on joka kuolemantapauksessa myös erilainen .
Minulle vaikein suru on kun paras ystävättäreni kuoli vuosi sitten ollaan oltu nuoresta asti ystäviä , ja ei tahdo millään päästä ylitse surusta, aina kun jotain tapahtuu niin ensimmäinen ajatus, soitan hänelle , mutta samalla silmänräpäyksellä tajuan etten voikkaan soittaa. Häntä ei ole enää .
Lohtu kuitenkin että hänen lapsensa pitää yhteyttä se on silloin pieni pala häntä.
Joten on suruja joiden kanssa pärjää ihan hyvin, ja taas suruja jotka koskettavat kovasti.

Läheisen menettäminen on kauheinta mitä minulle on tapahtunut.
En toivu millään. Ikävä ja suru on kuin valtava murheen massa sydämessäni
ja mielessäni. Ei päivää mene yksinäisyydessäni itkemättä lohduttomasti.
Luen paljon ja olen nytkin yrittänyt lukea saadakseni ajatukseni
edes vähäksi aikaa jonnekin muualle.
Luetko sinä kirjoja ? Luen parast'aikaa kosmologi Kari Enqvistin kirjaa
"Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat". Se yllätti minut suruni keskellä.
Ensiksikin se on tavalliselle ihmiselle ihan ymmärrettävää tekstiä
ja se pohtii kaikkia ihmisen olemassaolon kysymyksiä, myös kuolemaa,
uskoa, Jumalan olemassaoloa, tuonpuoleisen elämän mahdollista olemassaoloa jne.
Se ei ole raskas kirja, vaan asiallinen, hän kertoo omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan
ja selkeyttää asioita. Ainakin minut se toi vähän lähemmäksi "maan pintaa"
surustani, joka tuntuu musertavan minut alleen.
Enqvist ei usko mihinkään "suurempaan", mutta ei jätä lukijaansa
tyhjän päälle, sanotaan kirjan takakannessa. Kirja on hyvin monipuolinen
ja tuottaa lukijassa uusia ajatuksia ihmisen elämästä.
Tämä kirja on yksi ehdotus, joka mahdollisesti voisi helpottaa vähän
jos pelot ja ahdistus kiertävät kehää päässä.
Muutamista muistakin kirjoista olen saanut ainakin hetkellistä helpotusta.
Kirjojen kirjoittajien ajatukset jäävät alitajuntaan vaikuttamaan ja kypsymään,
eivät ne tietenkään hetkessä mitään suurta muutosta saa aikaan ajatteluumme.

Toivon sinulle ja kaikille surussaan eläville kaikkea hyvää !
Nämä keskustelutkin voivat auttaa hiukan ?

Anonyymi kirjoitti:

Läheisen menettäminen on kauheinta mitä minulle on tapahtunut.
En toivu millään. Ikävä ja suru on kuin valtava murheen massa sydämessäni
ja mielessäni. Ei päivää mene yksinäisyydessäni itkemättä lohduttomasti.
Luen paljon ja olen nytkin yrittänyt lukea saadakseni ajatukseni
edes vähäksi aikaa jonnekin muualle.
Luetko sinä kirjoja ? Luen parast'aikaa kosmologi Kari Enqvistin kirjaa
"Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat". Se yllätti minut suruni keskellä.
Ensiksikin se on tavalliselle ihmiselle ihan ymmärrettävää tekstiä
ja se pohtii kaikkia ihmisen olemassaolon kysymyksiä, myös kuolemaa,
uskoa, Jumalan olemassaoloa, tuonpuoleisen elämän mahdollista olemassaoloa jne.
Se ei ole raskas kirja, vaan asiallinen, hän kertoo omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan
ja selkeyttää asioita. Ainakin minut se toi vähän lähemmäksi "maan pintaa"
surustani, joka tuntuu musertavan minut alleen.
Enqvist ei usko mihinkään "suurempaan", mutta ei jätä lukijaansa
tyhjän päälle, sanotaan kirjan takakannessa. Kirja on hyvin monipuolinen
ja tuottaa lukijassa uusia ajatuksia ihmisen elämästä.
Tämä kirja on yksi ehdotus, joka mahdollisesti voisi helpottaa vähän
jos pelot ja ahdistus kiertävät kehää päässä.
Muutamista muistakin kirjoista olen saanut ainakin hetkellistä helpotusta.
Kirjojen kirjoittajien ajatukset jäävät alitajuntaan vaikuttamaan ja kypsymään,
eivät ne tietenkään hetkessä mitään suurta muutosta saa aikaan ajatteluumme.

Toivon sinulle ja kaikille surussaan eläville kaikkea hyvää !
Nämä keskustelutkin voivat auttaa hiukan ?

Lue lisää

Minä luen myös paljon mutta en kirjoja missä puhutaan kuolemasta vaan sellaisia missä on kerrontaa ihmisten elämästä , usein asuneet muissa maissa ja kun
lukee niin aistii selvästi paikatkin miten kirjaimia on ne kuvannut , silloin saa aivot uusia ulottuvuuksia ja suru ei ole läsnä ihan niin kivuliasta kun tavallisesti.
Monesta kirjasta on tullut sellainen että vaikka on lukenut sen niin haluaa usein katsoa monet kerrat jotain sivuja joissa on ollut mielenkiintoista kerrontaa.

Anonyymi kirjoitti:

Läheisen menettäminen on kauheinta mitä minulle on tapahtunut.
En toivu millään. Ikävä ja suru on kuin valtava murheen massa sydämessäni
ja mielessäni. Ei päivää mene yksinäisyydessäni itkemättä lohduttomasti.
Luen paljon ja olen nytkin yrittänyt lukea saadakseni ajatukseni
edes vähäksi aikaa jonnekin muualle.
Luetko sinä kirjoja ? Luen parast'aikaa kosmologi Kari Enqvistin kirjaa
"Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat". Se yllätti minut suruni keskellä.
Ensiksikin se on tavalliselle ihmiselle ihan ymmärrettävää tekstiä
ja se pohtii kaikkia ihmisen olemassaolon kysymyksiä, myös kuolemaa,
uskoa, Jumalan olemassaoloa, tuonpuoleisen elämän mahdollista olemassaoloa jne.
Se ei ole raskas kirja, vaan asiallinen, hän kertoo omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan
ja selkeyttää asioita. Ainakin minut se toi vähän lähemmäksi "maan pintaa"
surustani, joka tuntuu musertavan minut alleen.
Enqvist ei usko mihinkään "suurempaan", mutta ei jätä lukijaansa
tyhjän päälle, sanotaan kirjan takakannessa. Kirja on hyvin monipuolinen
ja tuottaa lukijassa uusia ajatuksia ihmisen elämästä.
Tämä kirja on yksi ehdotus, joka mahdollisesti voisi helpottaa vähän
jos pelot ja ahdistus kiertävät kehää päässä.
Muutamista muistakin kirjoista olen saanut ainakin hetkellistä helpotusta.
Kirjojen kirjoittajien ajatukset jäävät alitajuntaan vaikuttamaan ja kypsymään,
eivät ne tietenkään hetkessä mitään suurta muutosta saa aikaan ajatteluumme.

Toivon sinulle ja kaikille surussaan eläville kaikkea hyvää !
Nämä keskustelutkin voivat auttaa hiukan ?

Lue lisää

Enqvistin kirja ei keskity kuolemaan. Pikemminkin se kertoo elämästä
tieteen tasolla ja myös uskomuksistamme.

Onko sulla moni sukulainen kuollut?

Ihan asiallisesti kirjoitit. En minä ainakaan marttyyrin vivahduksia saanut siitä , tunnen itsekkin aika tavalla kun sinä .

Mies 35 vuotta, kirjoitus 13:42 on sinulle - ja muillekin.

Anonyymi kirjoitti:

Onko sulla moni sukulainen kuollut?

Mulla on hyvin pieni suku ja jotkut on jo poistunut keskuudesta, kaikkien kanssa en ole puheväleissä ja hekin on jo jotain 75-80-vuotiaita. On toki joitain nuorempiakin sukulaisia vielä elossa mutta enpä ole heidänkään kanssa tekemisissä juurikaan. Isä kuoli muutama vuosi sitten ja myös eno. Äiti on vielä hengissä vaikka on parin vuoden kuluttua jo 70 ja pelottaa kun ei hänelläkään terveystilanne ole mikään paras mahdollinen. Sisaruksia mulla ei ole lainkaan. Suurin osa kavereistakin on kaikonnut siinä vaiheessa kun mulla alkoi mennä todella huonosti etenkin henkisesti. Tosin tää mun elämä on ollut jatkuvaa kamppailua masennuksen ja muidenkin henkisten ongelmien kanssa jo lähemmäs 20 vuotta.

Mies 35 vuotta

Anonyymi kirjoitti:

Onko sulla moni sukulainen kuollut?

Minulla on kaikki läheisimmät kuolleet. He ovat kuitenkin lähellä, vaikkakin kaukana.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on kaikki läheisimmät kuolleet. He ovat kuitenkin lähellä, vaikkakin kaukana.

Kyllähän he pysyvät muistoissa, eli ovat aina tavallaan lähellä.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllähän he pysyvät muistoissa, eli ovat aina tavallaan lähellä.

Minulla pysyy lemmikkiundulaattinikin muistoissa, vaikka niistä ensimmäinen kuoli jo 1980 ja viimeisin 1989, eli vettä on joessa virrannut runsaasti niiden poismenon jälkeen. Silti muistaa niiden ulkonäön, laulut, muut touhut tarkkaan. Sama kuolleiden läheisten ihmisten osalta, ovat ikään kuin lähellä edelleen vaikka ruumiskin on vuosikymmenten aikana maatunut.

Olisi halunnut pitää sen kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän ihmisensä.
"Uudet mahdollisuudet" ei kiinnosta yhtään, koska samanlaista ihmistä
ei tule eikä häntä kukaan voi koskaan korvata.

Anonyymi kirjoitti:

Olisi halunnut pitää sen kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän ihmisensä.
"Uudet mahdollisuudet" ei kiinnosta yhtään, koska samanlaista ihmistä
ei tule eikä häntä kukaan voi koskaan korvata.

Lue lisää

Ihan niin jokaista ihmistä on vaan yksi malli ( jos ei lasketa identtisiä kaksosia) ja ketään ei voi korvata Siksi olisi annettava tilaa ajatuksille ettei se joka kuoli olisi mitenkään halunnut että joku suree itsensä sairaaksi .koska kuollutta ei saa takasin. Moni joka jää yksin sanoo ettei halua koskaan enää ketään ihmistä vierelleen. Vaan ajan kanssa tulee hitaasti uusia ajatuksia. Ja moni on todella löytänyt vierelleen toisen yksinäisen . Ja tuntee taas että elämä on elämisen arvoista . Joten surutyö jos jatkuu vuosi niin silloin on haettava apua ammatti auttajalta, koska suru voi tehdä ihmisen sairaaksi.

Anonyymi kirjoitti:

Ihan niin jokaista ihmistä on vaan yksi malli ( jos ei lasketa identtisiä kaksosia) ja ketään ei voi korvata Siksi olisi annettava tilaa ajatuksille ettei se joka kuoli olisi mitenkään halunnut että joku suree itsensä sairaaksi .koska kuollutta ei saa takasin. Moni joka jää yksin sanoo ettei halua koskaan enää ketään ihmistä vierelleen. Vaan ajan kanssa tulee hitaasti uusia ajatuksia. Ja moni on todella löytänyt vierelleen toisen yksinäisen . Ja tuntee taas että elämä on elämisen arvoista . Joten surutyö jos jatkuu vuosi niin silloin on haettava apua ammatti auttajalta, koska suru voi tehdä ihmisen sairaaksi.

Lue lisää

Harvalle riittää vuosi surutyötä, eikä mitään aikarajaa suremiselle voi kukaan sanoa.

Anonyymi kirjoitti:

Harvalle riittää vuosi surutyötä, eikä mitään aikarajaa suremiselle voi kukaan sanoa.

Jokainen suree sen ajan kuin suree. Ei sille ole mitään aikarajoja.
Eikä ihmisen henkilökohtainen suru kuulu muille, muut eivät voi mennä sanomaan, miten jonkun toisen pitäisi surra, tai ei.

Anonyymi kirjoitti:

Ihan niin jokaista ihmistä on vaan yksi malli ( jos ei lasketa identtisiä kaksosia) ja ketään ei voi korvata Siksi olisi annettava tilaa ajatuksille ettei se joka kuoli olisi mitenkään halunnut että joku suree itsensä sairaaksi .koska kuollutta ei saa takasin. Moni joka jää yksin sanoo ettei halua koskaan enää ketään ihmistä vierelleen. Vaan ajan kanssa tulee hitaasti uusia ajatuksia. Ja moni on todella löytänyt vierelleen toisen yksinäisen . Ja tuntee taas että elämä on elämisen arvoista . Joten surutyö jos jatkuu vuosi niin silloin on haettava apua ammatti auttajalta, koska suru voi tehdä ihmisen sairaaksi.

Lue lisää

Itse olen surrut kohta 5 vuotta ja tuntuu että alkaa jos fyysinenkin terveys pettää mielenterveyden lisäksi.

Mies 35 vuotta

Anonyymi kirjoitti:

Jokainen suree sen ajan kuin suree. Ei sille ole mitään aikarajoja.
Eikä ihmisen henkilökohtainen suru kuulu muille, muut eivät voi mennä sanomaan, miten jonkun toisen pitäisi surra, tai ei.

Lue lisää

Olen itsekkin sitä mieltä että kyllä se suru voi joillakin kestää vaikka 10 vuotta ettei se vuodessa helpota kun jotkut on paljon herkempiä kuin toiset.

Mies 35 vuotta

Anonyymi kirjoitti:

Olen itsekkin sitä mieltä että kyllä se suru voi joillakin kestää vaikka 10 vuotta ettei se vuodessa helpota kun jotkut on paljon herkempiä kuin toiset.

Mies 35 vuotta

Lue lisää

Mutta on se silti kamalaa jos aina vain pitää surra eikä ole helpota millään.

Mies 35 vuotta

Anonyymi kirjoitti:

Harvalle riittää vuosi surutyötä, eikä mitään aikarajaa suremiselle voi kukaan sanoa.

Ajan myötä kipeä kaipuu hellittää, vaikka voi tulla ikävä jo vuosia sitten kuollutta.

Anonyymi kirjoitti:

Ajan myötä kipeä kaipuu hellittää, vaikka voi tulla ikävä jo vuosia sitten kuollutta.

On sanottu, että suru ja kipu helpottaa ajan myötä, mutta ikävä jää ainiaaksi.

Itsestä kyllä tuntuu siltä että on, tai melkein toivonkin niin kun lähestulkoon pelkkää kärsimystä koko elämä ollut tähän asti.

Mies35v

Anonyymi kirjoitti:

Itsestä kyllä tuntuu siltä että on, tai melkein toivonkin niin kun lähestulkoon pelkkää kärsimystä koko elämä ollut tähän asti.

Mies35v

Mutta olethan kuitenkin pärjännyt tähänkin asti, niin miksi ei jatkossakin ?
Itse ainakin ajattelen niin, että tähän asti kun on päässyt, niin kai sitä pääsee eteenkin päin, ei kai se mahdottomuus ole.
Ja tarkkaan kun ajattelee, elämä ei ole pelkkää kärsimystä, hyviäkin hetkiä on. Ehkä niihin ei aina tule niin kiinnitettyä huomiota, etenkään silloin jos on huonompi olotila.

Uskon, että rakkaat sielut voivat vielä kohdata.

Miksi elämäsi on helvettiä ? Tai siis miksi ajattelet niin ?

Anonyymi kirjoitti:

Miksi elämäsi on helvettiä ? Tai siis miksi ajattelet niin ?

Minä en koe elämääni elämisen arvoiseksi, enkä pysty sitä semmoiseksi muuttamaan.

Anonyymi kirjoitti:

Minä en koe elämääni elämisen arvoiseksi, enkä pysty sitä semmoiseksi muuttamaan.

Miksi et pysty, mikä on esteenä ?

Anonyymi kirjoitti:

Miksi et pysty, mikä on esteenä ?

Varmaan liian vaikea asia selittää mut toisille vaan ei ole annettu siihen minkäänlaista mahdollisuutta.

Elät itsesäälissä? Olet tottunut liian helppoon elämään? Vai onko vakava sairaus josta ei parane? Jos vain itsesääliä, lopeta ja elä. Jos vakava sairaus, mieti. Jos joutuminen vaikkapa teloitettavaksi hirttämällä kuten Saksan ilmavoimien komentaja marsalkka Hermann Göring vuonna 1946 Nürnbergissä tuomion saatuaan, niin sitten voi harkita Göringin tapaan itsaria. Görin puraisi sellissään syanidikapselin ja pääsi teloitusta pakoon.