Nostan keskusteluun historiatieteen suhtautumisen erilaisiin lähteisiin.
Onko historiatiede sellaista, että kymmenien lähteiden joukosta valitaan neljä lähdettä ja näiden perusteella tehdään johtopäätökset?
Onko historiatiede sellaista, että osa lähteistä julistetaan harhaoppisiksi, niitä ei käytetä ja ne jopa tuhotaan häiritsemästä johtopäätösten tekoa?
Osaatteko arvata, minkä ”historiallisen” hahmon osalta lähteisiin suhtaudutaan näin? Aivan oikein. Jeesushistoriaa tehdään näin. Suurin osa sopimattomista lähteistä on julistettu harhaoppisiksi ja ne on hävitetty.
Miksei historiallisen Jeesuksen todisteluun käytetä esimerkiksi Nag Hammadin kirjoituksia? Ai niin, ne kertoo ihan selvästi, että kyseessä on myyttisoppa, jossa Jeesus on nippu erilaisia henkiolentoja. Eihän tuollaisia lähteitä voi käyttää. Niissähän voisi moni pseudotieteilijä kuten Bart Ehrman menettää työnsä ja asemansa.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Nag_Hammadin_kirjasto
Historiatieteen lähteet
9
173
Vastaukset
- Anonyymi
Kylläpä nyt Jeesusta riepotellaan. Historiallinen Jeesus on pelkkä verinen riepu pöydän alla. Siitä ei ole mitään jäljellä.
- Anonyymi
Myyttiä on reippaasti riepoteltu, ei ole siitä paljon jäljellä
- Anonyymi
Nykyään gnostilaisiksi kutsutuilla ryhmillä on omia näkemyksiään. Näistä kaiketi ainakin valentinolaiset pitivät itseään kristittyinä eivätkä olisi ymmärtäneet näkemystä siitä, että he olisivat olleet vääräoppisia.
Alkukristillisyys oli monimuotoista. Hellenistinen suuntaus vei sitten voiton, mitä ilmeisemmin Konstantinuksen tahdosta ja avustuksesta, mikä johti toisin ajattelevien ryhmien vainoamiseen ja kerettiläisiksi luokitteluun.
Tänäm päivänä edelleen nähdään miten valtavirtakristillisyys tuomitsee väärin ajattelevat ei-kristityiksi.
Itse en kuitenkaan näe asiaa niin, että valentinolainen Jeesus olisi se ainoa oikea tulkinta. - Anonyymi
300 luvulla koottu raamattu on koottu tarkoitusta nimeltä uskonto varten
eli kaikki oleellisin on jätetty pois - Anonyymi
Kaikki Nag Hammandin Jeesus kirjoitukset ovat gnostikkojen kirjoittamia toisessa vuosisadalla. Ne ovat kaikki kirjoitettu yli 100 vuotta virallisten evankeliumien jälkeen.
- Anonyymi
”Ne ovat kaikki kirjoitettu yli 100 vuotta virallisten evankeliumien jälkeen.”
Höpö höpö. Gnostilaisuus julistettiin harhaopiksi vuonna 180. Tuolloin mainittiin ensimmäisen kerran nuo neljä evankeliumia. Kristinusko oli heterodoksista kaksi ensimmäistä vuosisataa ja ties kuinka kauan ennen ajanlaskun alkua. Vasta toisen vuosisadan lopulla siitä raivattiin pois gnostilaisuus ja henkiolennosta tehtiin ihminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ne ovat kaikki kirjoitettu yli 100 vuotta virallisten evankeliumien jälkeen.”
Höpö höpö. Gnostilaisuus julistettiin harhaopiksi vuonna 180. Tuolloin mainittiin ensimmäisen kerran nuo neljä evankeliumia. Kristinusko oli heterodoksista kaksi ensimmäistä vuosisataa ja ties kuinka kauan ennen ajanlaskun alkua. Vasta toisen vuosisadan lopulla siitä raivattiin pois gnostilaisuus ja henkiolennosta tehtiin ihminen.Johanneksen evankeliumia on pidetty proto gnostilaisena, mutta mikään Nag Hammandin gnostilaisista kirjoituksista ei ole ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle.
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen evankeliumia on pidetty proto gnostilaisena, mutta mikään Nag Hammandin gnostilaisista kirjoituksista ei ole ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle.
”… mutta mikään Nag Hammandin gnostilaisista kirjoituksista ei ole ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle.”
Kuten ei myöskään kanonisia evankeliumeja. Q-lähde on pelkkää fiktiota.
- Anonyymi
Jeesus on silkkaa kakkaa,
niin edestä kuin takkaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171081Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981046Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146769Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs50695- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671