Onko valtuutettu Niva ottanut selville kunnalliskaista kiinteistöjen liittymissopimukset kunnalliseen vesijohto ja viemäriverkostoon?
Yleisin käytäntö on kunnossapitorajalle, tonttiraja.
Tämä laki on laadittu siksi että kiinteistöt olisivat tasapuolisessa asemassa.
Useinhan vesi, ja viemärilinjat menevät toisella puolen tietä. Olisi epäoikeuden mukaista jos toinen kiinteistö voisi uusia johdon muutaman metrin matkalta kun taas toinen joutuisi katkaisemaan tien. Siksi yleinen käytäntö on kunnassapidolle tonttiraja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Taitaa kyseinen henkilö olla ihan muiden äänitorvena. Vassarina lähtökohtaisesti vastustaa kaikkea ja änkyröi minkä kerkeää. Tätä käytetään mielellään hyväksi, kun ei itse haluta parrasvaloihin ja saada hankalan leimaa. Näyttää vaan siltä, että hän ei itse huomaa, että sivusta syötetään ja takana nauretaan.
Kyllä näistä asioista löytyy ihan viralliset asetukset kuinka toimitaan. Kunnallislaki on sitä varten.