”Sianlihattomuus ei ole suurin ongelma”
Purra kirjoittaa perussuomalaisten varoittaneen tällaisen väestökehityksen ongelmista jo vuosia.
– Kun väestöpohja muuttuu, tulee myös eteen tilanne, jossa eduskunnassa halutaan ”muslimiystävällistä” lainsäädäntöä. Valtuustoissa näin jo tapahtuu. Näin on käynyt kaikissa muissakin massasiirtolaisuuden kohdemaissa. Kyseessä on islamisoituminen, pitipä sanasta tai ei. Sianlihattomuus ei ole sen suurin ongelma.
– Tästä perussuomalaiset yrittää puhua, vuodesta toiseen. Sitä miettiessäsi käy vaikka katsomassa päivitetyt luvut väestökello- ja kuntaluvut-palveluista, Purra kirjoittaa.
Monia näyttää ärsyttävän uutiset siitä, että vankila olisi syrjinyt muslimivankeja viemällä sianlihasta puhtaat (halal?) paistinpannut pois tai että pyydellään vuolaasti anteeksi liivatteellisen ruoan tarjoamista muslimivangeille.
Joo, onhan se, sitä monikulttuurisuutta. Mutta… pic.twitter.com/YZcYQTn0m8
— Riikka Purra (@ir_rkp) February 5, 2025
SUOMEN UUTISET ote
pyydellään vuolaasti anteeksi liivatteellisen ruoan tarjoamista muslimivangeille.
12
202
Vastaukset
- Anonyymi
yle..islamisaation ja terrorismin edelläkävija sdp..kanssa
- Anonyymi
Olin pitkään kasvinsyöjä ja kyllä liivatteen touteselosteessa kerrotaan onko se kasvi vai eläinperäinen
- Anonyymi
Aarnio oli samassa saunavuorossa lasten nussija mamujen kanssa, eikä se edes valittanut
Jos Mamu ovat hullu ,mutta suomalaiset myös ovat tupla hullu
hahaha tupla haha- Anonyymi
Hysss
- Anonyymi
1500 euroa korvausta kaikille vangeille.
- Anonyymi
Iso rahallinen korvaus ja pitkä terapia kustannettava, kun noin huonosti kohdellaan.
Mitä opimme tästä?: Suomesta pitää karkottaa eri uskontokuntiin kuuluvat rikoksen tekijät, että moista kauheaa mokaa ei jatkossa tule tapahtumaan. Mitäs tekevät sellaista, että joutuvat vankilaan, pysyisivät kaidalla tiellä niin saavat itse ruokansa valita.
- Anonyymi
Onko meillä samat oikeudet islamistivaltioissa, kuin mitä heillä on täällä meillä Suomessa?
- Anonyymi
pahamaa
äänestän PS - Anonyymi
Kamalaa sentään. Ei saisi mennä maihin, joissa käytetään liivatetta.
- Anonyymi
Koska olet demarin nähnyt tekevän : Tuottavaa työtä yhteiskunnalle?
Palkka maksetaan verorahoista, perässä kävelijöille.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1273776Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv3262694Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02190Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k432001Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll111758No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....91344Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1341261- 931202
Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu871006- 52972