Niin,haluaisin tietää onko muilla samanlaista ongelmaa,jota itse käyn parhaillaan läpi.
Jonkun mielestä voi kuulostaa ihanalta ja "uskolliselta",mutta mielestäni se on lähinnä tukalaa...
Jonkin aikaa sitten tapasin siis hänet,joka vieläkin pyörii mielessäni,kaiken aikaa. Se oli jotain sellasta mitä en oo muiden kanssa kokenu,rakkautta,tai vaan ihastusta,ensi silmäyksellä. Ja sen jälkeen meillä oli todella hauskaa yhdessä. Välillemme ei kuitenkaan koskaan kehittynyt suhdetta,ei myöskään yhdenillan juttua. Aina kun tapasimme,oli ilmassa tietynlaista jännitettä,tuntui mahassa asti,kun hän vain katsoikin minua. Ja niin ihanalla tavalla katsoikin ja hymyili. Kysyi mitä kuuluu,kosketti olkaapäätäni ja sitten antoi suukon poskelleni. Ulkopuoliset olivat jo vannoutuneita,että olisimme pari.
Hän auttoi minua käytännön jutuissa ja kerran,kai paineiden kasvaessa liian suuriksi (een vain kestänyt enää sitä piinavaa odotusta ja sitä,kun mitään ei alkanut tapahtua)sanoin,että kai me voimme olla vain ystääviä. "ilman muuta",hän tokaisi huolettomasti,mutta sen jälkeen kaikki muuttui.
Sittemmin muutin toiselle paikkakunnalle. Yritin unohtaa.Mulla oli ollut takana kamalia aikoja,melkein menettänyt työpaikkani,olin masentunut,yksinäinen(vanha työpaikka oli paikassa jossa en tuntenut juuri ketään) ja alkoholin käyttöni oli reipasta. Unelmamieheni miespuoliset ystävykset ja minunkin tuttuni eivät malttaneet olla kertomatta ja paisuttelematta hänelle kohelluksiani. Otimme hänen kanssaan monta kertaa yhteen. Hän loukkasi minua ja minäkin kai tiedostamattani häntä.Sitten yhteydenpito jäi kokonaan,itse sen kai sain aikaan
Tapasin uuden miehen,hän kyllä kohteli minua hyvin ja oli muuten miellyttävä ja kaiken kaikkiaan kunnon ihminen,mutta ymmärsin,etten koskaan tulisi tuntemaan häntä kohtaan niin kuin olin tuntenut tätä toista kohtaan. Ymmärsin että se ei olisi tarpeeksi.
Viellä ajatukseni harhaailevat tässä "unelmieni miehessä", vaikken ole nähnutkään häntä nyt kuukausiin. Rakasstan sitä miten hän katsoo minua ,hymyilee....MOnen mielestä hän ei ole erikoisen näköinen,mutta mielestäni ne pyöreähköt kasvot saavat hänet näyttämään söpöltä ja ikäistään nuoremmalta( hän lähentelee kolmeakymmentä) . Hänessä on myös tietynlainen juro puolensa,mutta minusta se lähinnä sen merkki, että hänestä löytyy myös asennetta...
Tosiasia on kuitenkin se,että meillä eei ole yhtäään mitään meneillään.
Miksi ihmeessä en osaa tai halua päästää irti. Tuntuisi myös ilkeätä havahtua sitten kuukausien kulutta,huomataa hänen kulkevvan jonkun toisen kanssa kun itse olen uhrannut ikuisuuksia hänen ihannoismiseensa. Mikä mua oiken vaivaa?
Takanaaa on kuitenkin pidenpiä seurusttelusuhteita,miehiä on tyrkyllä ja ikääkin 23. Kokemattomuuden tai iän piikkiin tätä ei siis voi laittaa.
Vielä haluaisin ottaa häneen yhteyttä,mutta tunttuu,että liikka asioita on taapahtunut ja että liikaa on toisillemme sanottu.
Kirjoitelkaa rohkeasti mielipiteitänne!
Jonkun mielestä voi kuulostaa ihanalta ja "uskolliselta",mutta mielestäni se on lähinnä tukalaa...
Jonkin aikaa sitten tapasin siis hänet,joka vieläkin pyörii mielessäni,kaiken aikaa. Se oli jotain sellasta mitä en oo muiden kanssa kokenu,rakkautta,tai vaan ihastusta,ensi silmäyksellä. Ja sen jälkeen meillä oli todella hauskaa yhdessä. Välillemme ei kuitenkaan koskaan kehittynyt suhdetta,ei myöskään yhdenillan juttua. Aina kun tapasimme,oli ilmassa tietynlaista jännitettä,tuntui mahassa asti,kun hän vain katsoikin minua. Ja niin ihanalla tavalla katsoikin ja hymyili. Kysyi mitä kuuluu,kosketti olkaapäätäni ja sitten antoi suukon poskelleni. Ulkopuoliset olivat jo vannoutuneita,että olisimme pari.
Hän auttoi minua käytännön jutuissa ja kerran,kai paineiden kasvaessa liian suuriksi (een vain kestänyt enää sitä piinavaa odotusta ja sitä,kun mitään ei alkanut tapahtua)sanoin,että kai me voimme olla vain ystääviä. "ilman muuta",hän tokaisi huolettomasti,mutta sen jälkeen kaikki muuttui.
Sittemmin muutin toiselle paikkakunnalle. Yritin unohtaa.Mulla oli ollut takana kamalia aikoja,melkein menettänyt työpaikkani,olin masentunut,yksinäinen(vanha työpaikka oli paikassa jossa en tuntenut juuri ketään) ja alkoholin käyttöni oli reipasta. Unelmamieheni miespuoliset ystävykset ja minunkin tuttuni eivät malttaneet olla kertomatta ja paisuttelematta hänelle kohelluksiani. Otimme hänen kanssaan monta kertaa yhteen. Hän loukkasi minua ja minäkin kai tiedostamattani häntä.Sitten yhteydenpito jäi kokonaan,itse sen kai sain aikaan
Tapasin uuden miehen,hän kyllä kohteli minua hyvin ja oli muuten miellyttävä ja kaiken kaikkiaan kunnon ihminen,mutta ymmärsin,etten koskaan tulisi tuntemaan häntä kohtaan niin kuin olin tuntenut tätä toista kohtaan. Ymmärsin että se ei olisi tarpeeksi.
Viellä ajatukseni harhaailevat tässä "unelmieni miehessä", vaikken ole nähnutkään häntä nyt kuukausiin. Rakasstan sitä miten hän katsoo minua ,hymyilee....MOnen mielestä hän ei ole erikoisen näköinen,mutta mielestäni ne pyöreähköt kasvot saavat hänet näyttämään söpöltä ja ikäistään nuoremmalta( hän lähentelee kolmeakymmentä) . Hänessä on myös tietynlainen juro puolensa,mutta minusta se lähinnä sen merkki, että hänestä löytyy myös asennetta...
Tosiasia on kuitenkin se,että meillä eei ole yhtäään mitään meneillään.
Miksi ihmeessä en osaa tai halua päästää irti. Tuntuisi myös ilkeätä havahtua sitten kuukausien kulutta,huomataa hänen kulkevvan jonkun toisen kanssa kun itse olen uhrannut ikuisuuksia hänen ihannoismiseensa. Mikä mua oiken vaivaa?
Takanaaa on kuitenkin pidenpiä seurusttelusuhteita,miehiä on tyrkyllä ja ikääkin 23. Kokemattomuuden tai iän piikkiin tätä ei siis voi laittaa.
Vielä haluaisin ottaa häneen yhteyttä,mutta tunttuu,että liikka asioita on taapahtunut ja että liikaa on toisillemme sanottu.
Kirjoitelkaa rohkeasti mielipiteitänne!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ota häneen yhteyttä.
mielestäni on parempi kokeilla ja vaikka katuakin kuin jossitella tulevissa suhteissa ja kaipailla sitä jotain ainiaan..
...ja toisaalta myös pelottavaa!
Hän on jopa kerran kieltänyt minua ottamasta yhteyttä. Toisaaltaa ymmärrän,että hänellä on ollut siihen syynsä.
Osaan olla hullun rohkea jos tilanne vaan niin vaatii,mutta miten ottaa järkevästi yhteyttä tässä tapauksessa?
Mulla on ikävä sitä ihmistä,jonka kanssa istuttiin joskus iltaa,juteltiin js naurettiin ja pääsinpä hänelle joskus huolianikin kertomaan...Osottautui hyväksi kuunteliaksi.
Olihan meillä joskus sellasia halailu-pussailu-hetkiäkin,minkä minä kai lyhytjänteisenä ihmisenä sain loppumaan,kuin aloin tyhmänä selittää niitä ystävyys juttuja...
En tiädä oliko sitten muiden kateutta vai vaan kiusantekoa ne ilkeät puheet musta. Hän nyt tuntuu ajattelevan,että olen sellainen tyttö,joka hässii kaikkea mikä liikkuu. Tämä ei tosiaan pidä paikkaansa,olen vastakohta!
Yritä siinä sit vakuttaa,kun kyse on pienestä paikasta,jossa hän on tuntenut nämä muut jo parikymmentä vuotta!
Lisäksi joskus hiukan loukkaantuneena pienessä tuiskeessa annoin sen vahingossa kuulla mun "kevytmielisyydestä"...Tais ottaa sen jonkun muun kuin huumorin kannalta.