Olen tapaillut kivaa miestä reilu kuukauden, jonka kanssa meillä klikkaa tosi hyvin. Välillä silti ihmettelen miehen outoa käytöstä. Mies on ollut kerran yötä luonani, mutta viime kerralla hän sanoi juuri ennen kun olimme menossa nukkumaan että haluaa mennä kotiin yöksi. Selityksenä että aamulla haluaa lähetä aikaisin liikkeelle. Vaikka sanoin että voimme herätä aikaisin.
Mies ei ole myöskään esitellyt kotiaan, paitsi muutamalla kuvalla. Aina kun olen kysynyt niin hän selittää että haluaa edetä varovasti ja ettei asialle ole mitään syytä miksi ei esittele. Hän sanoo asuvansa yksin, ja on eronnut pitkästä suhteesta noin vuosi sitten ja muuttanut yhteisestä kodista pois. Miehen entisessä suhteessa on tapahtunut paljon kamalia asioita, muuta hän sanoo että on käsitellyt ne ja olisi valmis uuteen suhteeseen.
Hän sanoi myös että painaa jarrua kun haluaa tutustua rauhassa. Silti hän varasi hotelliyön, haluaa viettää kanssani aikaa ja viestittelee päivittäin. Olen sanonut miehelle että annan hänelle tilaa miettiä jos hän tarvitsee, mutta hän ei koe tarvitsevansa sitä.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Mitä mies haluaa kun antaa ristiriitaisia signaaleja?
Annanko miehelle mahdollisuuden edetä hitaasti vai annanko olla?
Ite haluaisin löytää elämänkumppanin, enkä harrasta deittailua. Etsin vakavaa ja pitkäaikaista suhdetta niin turhauttaa epätietoisuus.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Taitaa olla jonkun oma, siis varattu.
Saattaapi olla. Mut muita varotusmerkkejä ei oo näkyny. Oon nähny kun hän selailee puhelinta ja viestisovelluksia. Hällä oli myös Tinder, mut poisti sen juuri. Lisäks viestittelee kokoajan mun kanssa.. puhunu kuulemma kavereillekki musta.
No kavereille puhuu jo pelkästään jos on edes mahdollisuus saada pillua ja deittisovelluksethan voi poistaa ja taas ottaa takas käyttöön kun ei ole toisen lähellä sitähän ne on aina tehny sit väittäävät ettei he itse sovellusta käytä vaikka heidän profiilinsa olisi ollut aktiivinen just hetki si ette si tienny että naisilla on aina joku kaveri joka niitä sovelluksia käyttää ja yleensä aina joku heidän kavereistaan tietää ketä tapailevat tai kenestä edes ovat kiinnostuneita
Aivan joo. Tuosta tinderistä vaan sanoi että on miettinyt sovelluksen poistamista jo pitkään, ja on käyny vaan kaksilla treffeillä sen kautta. Sanoin että ei tarvi poistaa mun takii, mut halus poistaa muka omasta tahosta. Ite en käytä niin en tiiä tuosta maailmasta mitään mut kai sitä on sit vaan vähän sinisilmänen noille.
Syitä voi olla monia mutta jos miehestä ei ole avoimeen keskusteluun niin itte jättäsin väliin ja jonkun toisen riesaksi
Totta! Ollaan me keskusteltu kasvotusten noistakin asioista. Sano että kodin esittelyyn ei mitään erityistä syytä ”ehkä sulla vaan vähän viihtysämpi koti”. Puhuu vaan että katotaan sitä mut ei näy tekoja missään enkä enää jaksa ees kysyä..
Sano et voi olla vähän sitoutumiskammoo mut uskoo silti et täst vois tulla jotain. Sano myös et ku pitkään ollu yksin ja viihtyny ni seki pelottaa vähä. Haluaa ottaa varovasti ku kaikki muka tapahtunu nii nopeesti. Iteppähän pyys treffeille mut ei silti osannu odottaa et klikkais näi hyvin. Sano et pelottaa sellanen lumipalloefekti.
Viimeks ku ehotin et mentäis sen luokke ni sano et ”pitäisköhän sitä viel lykätä, haluun ottaa varovasti enkä haluu et mikään menis mönkään”
Kyllä tuo on hyväksikäyttöä.
Mutta usko mitä haluat ja nauti tyypistä.
Taidampa unohtaa koko tyypin.. turha sitä alkaa odottelee että asiat muuttuis.
Jos ei esittele kotiaan niin valehtelee.
Miksi sinäkään " esittelisit " kotiasi ?
Tämäpä juuri..
Minkä ikäisestä miehestä kirjoitat? Epäilen, että hänellä on aika monta muutakin kierroksessa.
Mies on 35 vuotias