Sokeri on elimistölle haitallinen ja tarpeeton

Anonyymi-ap

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/merkit-jotka-kertovat-etta-avulla-on-kiire-tiedatko-mista-tunnistat-liian-matalan-verensokerin/9098000
"Merkit, jotka kertovat, että avulla on kiire – tiedätkö, mistä tunnistat liian matalan verensokerin?
Sekavasti käyttäytyvän tai tajuttoman henkilön oireiden taustalla voi olla hengenvaarallisen matalaksi laskenut verensokeri, muistuttaa Diabetesliitto tiedotteessaan.
Alhainen verensokeri eli hypoglykemia vaatii sivullisilta nopeaa ensiapua.
Liian matala verensokeri voi aiheuttaa myös vaaratilanteita. Espoolaismies ajoi kolarin, kun silmissä pimeni verensokerin laskun vuoksi.
Jos henkilö on tajuissaan ja noudattaa kehotuksia, voit tarjota sokeripitoista ruokaa tai juomaa. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi 4–8 sokeripalaa, mehu tai banaani. Tärkeää on toimia nopeasti, sillä tila voi pahentua."

Miksi tällasia uutisia edes julkaistaa, kun koko ajan ihmisille pakkosyötetään, että sokeri on haitallaista, sokeri on terveyshaitta ja pitää nostaa verotusta kaikkeasokeria sisältävää kohtaan, koska sokeri on myrkkyä ihmiselle, eikä ihminen sokeria tarvitse.
Samoin suola ja rasvat, joita mtökin pidetän ihmiselle haitallisena, täytyy olla täysin suoaltonta ja rasvatonta ja sokeritonta ihmisen ruokavakio.
Jos kerran sokeri, suola ja rasvat ovat haitallisia, niin ei tule myöskään mediassa julkaista tällaisia uutis artikkeleita, että ihmisen elistö tarvitsee suoloja, sokeria ja rasvoja.

Koko ajanhan on uutisoitu terveys tahojenkin osalta, että sokerit, suola ja rasvat pois, niin elämä muuttuu terveellisemmäksi ja voit hyvin.
Tuossakin artikkelissa laitetaan tajuttomuuden syyksi sokeri, vaikka syy voi olla aivan joku muu asia.
Erikoista, että nyt, kun sokeri on kaiken pahan alku, niin aletaan tällaisia uutisoimaan, että matlaa veren sokeriarvo tuollaista aiheuttisi, eihän ihminen edes sokeria tarivtse, ilmankin pärjää ja pitäisi yrittää tulal toimeen.

Sitäpaitsi ihmnen saa sokeria sokerittomista hiilihydraatista, kuten leipä, peruna, viljatuotteet, pasta, jotka elimstössä muuttuvat sokeriksi, joten ei edes erikseen sokeria, eikä makeaa tarivtse syödä, kun sokerit saa hiilihydraateista.

2

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmettelen samaa että miksi tällaisia juttuja julkaistaan kun ei apua saa paikallisesta terveyskeskuksesta lääkäriltä ja totta tuo terveys näkökulma ruuan suhteen.
      Ketä kiinnostaa kun Suomikin on alasajettu ja kansa halutaan köyhdyttämällä tappaa vaikka tauteihin, sairauksiin, nälkään, kylmään.....

      • Anonyymi

        Juu, varsikin lööppilehdet julkaisee tyyliin "mene välittömästi lääkäriin, jos sinulla on nämä oireet" ja alla luettelo oireista.
        Sitten jos lääkäriin menenet kyseisistö oireista valittamaan, niin lääkäri saattaa todeta, ei tarvi tutkia, mitään vakavaa sinulla ei ole, ota vaan buranaa, niin se auttaa ja laskun kyllä muistaa kirjoittaa, vaikkei laskua edes pitäisi kirjoittaa, kun lääkäri ei mitään tutki, vaan menee vaan ilman lääkäriä hakeen buranaa, niin loputulos on sama.
        Lääkärin vastaanotolla voi tulla syyllisyyden tunne, että mitä sitä tänne tulit,lääkärin työpäivää häiritsemään.

        Saisivat kyllä eutanasian laillistaa, että annettasiin pilleri, jonka voisi ottaa, kun on tilanne, että on niin vakavasti sairas, ettei parane, vaan kuolee.
        Tuntuu, että parantumattomasti sairasta ja kärsivää pidetään, kuin näyttelyesineenä, että hoitajat sa käydä katsomassa ja tuntea oloa, että onneksi en ole itse noin huonossa kunnossa, kun potilaan epätoivoisen tilanteen näkevät, josta ei ole ulospääsyä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe