Erillissuhde

No voi että.

On parantanut.

Olemme olleet yhdessä pitkälti yli 40 vuotta. Asumme maalla ja noin 10 vuotta sitten, totesin puolisolleni, että nyt olisi aika vaihtaa helpompaan asumiseen eli myisimme maatilamme ja muuttaisimme keskustaan. Mies ei innostunut asiasta lainkaan. Minä taas innostuin mitä enemmän asiaa ajattelin ja muutoinkin kun ikää tuli koko ajan lisää, ei kaikki entisen hommat onnistuneet kuten ennen ja toisaalta eivät enää edes kiinnostaneet.

Muutin yksinäni kaupunkiin ja sanoin puolisolleni, että rakastan häntä ja en missään nimessä halua erota mutta en aio enää kärsiä maalla, jossa ei ole minulle enää mitään annettavaa tai mielenkiintoista. Hän ymmärsi joten kuten asian mutta kun muuttoni lopulta tapahtui, tapahtui myös sellainen ihme, että rakastuimme toisiimme uudestaan eli kun emme olleetkaan koko ajan yhdessä, ikävöimme toisiamme ja aloitimme treffailun eli vuoro viikonloppuisin olimme joko keskustassa minun kodissani tai sitten maalla puolisoni kodissa.

Meni muutama vuosi ja puolisokin innostui keskusta-asumisesta ja nyt asumme taas yhdessä. Myimme maatilamme ja pienen keskustakotini ja asumme nyt hieman väljemmin ydinkeskustassa suht isossa kaupungissa. Ja elämä on kivaa ja helppoa!

Helpottaa miehelle ainakin vieraissa käynti jos ei saa sulta just silloin kun itse haluaa eikö tuo ny ole normaali parisuhde kun on uutuuden viehätys kadonnut

Kyllä se varmasti voisi toimia. Tosin mulla on tunne, että kunnon kerran asuttu jo yhdessä, niin sen suhteen rakentaminen uudelleen toimivaksi vaatii tosi paljon. Oma parisuhteeni on aina ollut erillissuhde ja etäsuhde ja meille se toimii hyvin.

Mun miehellä on todennäköisesti jonkintyypin nepsy oireilua. En ole ainoa joka on sen huomannut. Ei ole koskaan diagnosoitu .
Hän väsyy herkästi ja tarvitse paljin omaa tilaa.. Koen jääväni ulkopuoliseksi hänen elämässään joka taas on saa ut minut melkein epätoivoiseksi. En uskalla enää harrastaa juuri omia juttujakaan sillä kaikki motä teen,on poissa meidän siittä vähäisestäkin yhteisestä ajasta. Pelkään jos alan ottamaan yhtä.paljon tilaa itselleni kuin mies niin ei jää juurikaan jäljelle mitään yhteistä jakamista ja aikaa.
Mies sanoo rakastavansa ja haluavansa olla kanssani. En osaa enää hahmottaa paikkaani hänen elämässään. Mies kehoitti minua nauttimaan niistä vähistäki ajan rippeistä joita hän minulle antaa.
Aikaisemmin harrastin jne,nykyään En osaa nauttia oikein mistään yekemisestä ja huomaan masentuvani.Rakastan miestä mutta tämä henkinen etäisyys tekee hulluksi.

Jos prijorisoisit elämäsi tärkeimmät asiat,olisiko parisuhde/mies se tärkein?

Siis miksi yleensä olla toisen kanssa, jos hän ei ole nro1. Tärkeysjärjestyksessä ensteks mies. Rakkaus kaiken edelle. Kyl ne muut asiat sit loksahtaa paikalleen. Jos parisuhde ei toimi, se heijastuu kaikkeen.