Yksin oleminen on harvoin ollut minulle ongelmallista. Onhan tietysti tilanteita, että kaipaa toisten seuraa mutta omaan seuraan on hyvä taas palata. Kotona on mukavaa, kun saa olla rauhassa, ei tarvitse kuunnella kenenkään känäämistä. Jos ystävät eivät käyttäydy asiallisesti, heistä tulee entisiä ystäviä. Jos tunnistat minussa sukulaissielun, olisi ehkä mielenkiintoista olla yhdessä yksinäisiä?
Onko täällä muita erakkoja?
Suklaaunelma
111731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Täällä löytyy yksi samanlainen. Odottelen ihan innoissani, kun muu perhe lähtee viikonloppuna sukuloimaan ja minä jään yksistäni kotiin löhöilemään. Tästä ihanuudesta saa nauttia harvoin!!!
Saan yleensä tarpeeksi "sosiaalisuudesta" viikon aikana töissä. Viikonloppuna on mukavaa olla omissa oloissaan ja puuhata omia juttuja. Ystäviä tapaan kun siltä tuntuu, toki pidän heihin muuten yhteyttä soittelemalla ja sähköpostilla. Sopii mulle tämmöinen.
olet. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia enemmänkin.
T: Kohtalotoveri
...dessä usein mahdollisimman pitkään ja olen onneksi keksinyt ammatin joka jo edellyttääkin tuota. omien ajatusten rauhaisa virta tuottaa suorastaan hurmiollista nautintoa. Juu ne vanhat, hyvät leffatkin. On meitä tällaisia muitakin. Ei tämä ole rakkauteen kykenemättömyyden ilmentymä, tämä on tapani rakastaa elämää.
Ihanaa kun on viikonloppu edessä, eikä aamulla tarvitse välittää herätyskellosta. Kukaan ei yöllä varasta tyynyäni, kukaan ei murjota samassa aamiaispöydässä. Kenenkään kanssa ei tarvitse riidellä eikä olla eri mieltä mistään. Kotini on linnani ja laiskanlinnani on valtaistuimeni. Jos haluan tavata ihmisiä, voin soittaa puhelimella tai lähettää tekstiviestin tai mennä ovesta ulos. Jos ovikello soi, en yleensä viitsi mennä avaamaan. Ystävät soittavat jos ovat tulossa ja muut kaupustelijat saavat olla tulematta. Jonkun mielestä tämä elämäntapa voi osoittaa rakkauteen kykenemättömyyttä - so what! Omasta mielestäni juuri siksi pystyn olemaan siedettävämpi ihmisten ilmoilla, kun saan olla omassa rauhassani juuri niin paljon kuin haluan.
Kyllä, täysi erakko olen. Paitsi, että minulla on mies. Nuorempana halusin ystäviä ja olin sosiaalinen, mutta minua ei huolittu. Nyt en enään tarvitse ystäviä. En itse enään huoli ketään. Todellakin rakastan olla omassa ihanassa kodissani, oman ihanan itseni kanssa, omia ihania juttujani puuhastellen ja omien ihanien tavaroideni keskellä : ) Mieheni on onneksi yhtä epäsosiaalinen kuin minäkin, joten meitä on kaksi. Tykkäämme ulkoilla, harrastaa ja matkustella yhdessä, mutta muita ihmisiä emme tarvitse. Nytkin olemme olleet koko viikonlopun kotona ja nukuttu ja syöty hyvin. Mikäs sen mukavampaa. Meillä on molemmilla työ, jossa joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja se riittää. Vapaa-aikana ei todellakaan ihmisiä kaipaa. Ihmiset ottavat kaiken, mutta eivät anna mitään. Näin on hyvä! Sanokoot muut, mitä haluavat.
Olen 50 ja viihdyn myös yksin. Silloin tällöin valikoidusti käyn työkavereiden tai kavereiden kanssa jossakin tapahtumassa, ihan vaan sen vuoksi, etten ihan omituiseksi leimaudu.
Tykkään kyllä kun lapset tulevat kotona käymään ja onhan minulla aviomies seurana ihan mukava, mutta myös iso talo, ettei paljon törmäillä : )
Odotan jo eläkeikää (mahtaneeko ikinä koittaa?), että saisin olla vielä enemmän kotona.
Työssäni ei onneksi tarvitse olla kovin sosiaalinen.
Ilmoittaudun myös erakkojen joukkoon. Nuorempana olin kyllä sosiaalisempi, mutta jossain vaiheessa siinä 45 ikävuoden jälkeen huomasin, että viihdyn erittäin hyvin yksin. Minulla oli tosi vaikea suhde joka kesti viitisen vuotta, aluksi luulin, että olen niin lopen uupunut siitä suhteesta, että halusin siitä syystä vain olla yksin. Nyt siitä on kuitenkin kulunut useita vuosia ja huomaan, että nautin suunnattomasti yksinolosta.
Nykyään minusta tuntuu, että ihmiset keskustelevat niin tyhjänpäiväisistä asioista ja sen lisäksi niin yksityiskohtaisesti etten jaksa kuunnella heidän sepustuksia. Näen erittäin harvoin kavereitani, ihan siitä syystä että en yksinkertaisesti kaipaa seuraa. En soittele kenellekään ja luojan kiitos puhelimeni on ruvennut pysymään hiljaisena. Ahdistun lähinnä jos näen, että kännykkäni soi, ajattelen heti, että se vaatii jotain toimenpiteitä minulta.
On niin ihana tulla kotiin tyhjään taloon, kulkea ympäriinsä ja sytyttää valoja ja kynttilöitä, yleensä lähden lenkille sen jälkeen, illemmalla luen yleensä tai katson telkkua. Sen lisäksi minulla on usein joku sisustusprojekti menossa. Rakastan kaunista kotiani, mutta minulla ei ole tarvetta kutsua ketään kylään, eikä tulla kutsutuksi kyläilemään. Viihdyn tosiaan kaikista parhaiten yksin, nautin, siitä että saan tehdä mitä haluan, olla tekemättä yhtään mitään jos haluan, eikä tarvitse lähteä tylsiin rientoihin toisen seuraksi.
Sama juttu kesälomalla, en ota yhteyttä kenenkään, voin ihan hyvin viettää 5-6 viikkoa yksin, puuhastellen kaikenlaista, viime kesänä maalasin kaappeja, vietin paljon aikaa pihassa puuhastellen, olin mökillä useaan otteeseen, kävin shoppailemassa lähikaupungeissa, minulla oli koko ajan ohjelmaa, sellaista mistä itse nautin.
Hieman minua ihmetyttää se, että kun en millään lailla kiinnitä miehiin huomiota, koska en tosiaan halua seuraa enkä halua tutustua heihin, niin eiköhän he näkevät minua ja haluavat tutustua, saan treffipyyntöjä mitä ihmeellisimmissä paikoissa.
Työkavereitten kanssa kyllä juttelen, mutta jos joku rupeaa selittämään yksityisasiansa liian tarkasti, silloin en jaksa kuunnella. Todellisia huolia kyllä kuuntelen, mutta jos minulle selitetään esim. jonkun kännykän ominaisuuksista, täytyy sanoa, ettei voisi vähempää kiinnostaa.
Olen viihtynyt viimeiset 32 vuotta yksin ja jos tulee vieraita, puolen tunnin kuluttua toivon heidän jo lähtevän. Itse voin kyläillessä viipyä tunnin tai kaksi
Voi olisinkin erakko.. Oon jo kauan miettiny että oonko introvertti vai peloissa elävä ekstrovertti. Olisi helpompaa olla tyyni introvertti, joka ei mieti mitä muut ajattelevat.
Olen 50 v ja viihdyn erakkona varsin hyvin , tämä piirre on minussa synnynnäinen.
ihmiskontaktit saan naapurissa käväistessäni niitänäitä höpöttämässä.