Soitan yhdestä asiasta ystävälle. Kun se on puhuttu selväksi, lopettaisin puhelun. Hän jatkaa negatiivisiin aisoihin. Olen enemmän kuin 10 kertaa kuunnellut kun häntä on kohdeltu väärin töissä (vuosiavuosiasitten) ja lääkärissä on väheksytty hänen vaivojaan. Sitten joku hyvä lääkäri on korjannut asian ihan päinvastaiseksi ja hänelle mieluisaksi. Tietenkin molemmat ovat ikäviä, mutta aina samat tarinat, osaisin jo ulkoa. Sen jälkeen juttu siirtyy epäterveellisesti elävään ylipainoiseen entiseen koulukaveriin ja tämän mielenterveysongelmiin. Ketä kiinnostaa ventovieraan ihmisen ongelmat. Kun hän saa nämä juteltua, aikaa on mennyt puoli tuntia. Olen ruvennut karttamaan soittamista vaikka olisi asiaakin ja se on harmi.
Miten ihmeessä saisin käännettyä hänen puheensa. On muuten tosi kiva tyyppi ja meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja matkustammekin yhdessä. Matkalla hän kertoo nämä samat ainakin kerran. Miten voi lempeästi ohjeistaa pääsemään katkeruudesta eroon. Tai ainakin jättämään jankkaamasta niitä minulle.
Miten ihmeessä saisin käännettyä hänen puheensa. On muuten tosi kiva tyyppi ja meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja matkustammekin yhdessä. Matkalla hän kertoo nämä samat ainakin kerran. Miten voi lempeästi ohjeistaa pääsemään katkeruudesta eroon. Tai ainakin jättämään jankkaamasta niitä minulle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
1. Kerro ensin, miksi arvostat tätä henkilöä. Ilmeisesti teillä on jotain yhteistä, joka tuo iloa molemmille?
2. Kerro sitten, että olet aina valmis tukemaan ja auttamaan häntä, jos hänellä on vaikeaa.
3. Sano sen jälkeen, ettet halua kuulla samoja negatiivisia asioita aina uudestaan. Asioille joko tehdään jotain tai sitten ne pidetään osana elämää ja mennään niiden kanssa eteen päin. Vatvominen on työkalu eteen päin menemiseen, ei päämäärä. Sano myös, että hänen katkeruutensa vie energiaa sinulta.
4. Kysy lopuksi, mitä hän ajattelee asioista, jotka juuri sanoit.
👌
🦄
Itse aloittaisin yksisarvisen vastauksesta kohdasta 3 ja kysyisin huomaako hän itse toistavansa asioita. Nimittäin asioiden jankkaaminen noinkin useasti voi viitata muistisairauteen tai mielenterveyshäiriöihin.
- Sheena
Ei ketään voi pyytää muuttamaan mitään sillä tavalla, että jättää kokonaan sanomatta positiiviset asiat!
🦄
Jos jokin asia jurppii kamalasti (siis aikuisten oikeasti kamalasti eikä vain jotain sinne päin), niin en kehittele mitään hampurilaismallia sanomisiini, vaan sanon tismalleen mikä on hätänä.
- Sheena
Voin tuota yrittää, että sanon pehmeästi mutta suoraan, etten enää halua kuulla noita samoja hänen ikäviä kokemuksiaan. Ehkä häneen ei mene mikään psykologinen puhe, on aika mustavalkoinen ja suoraviivainen ihminen. En haluaisi että loukkaantuisi.
Olen jäänyt vähän kiitollisuudenvelkaan, kun avioeron aikaan soitin hänelle usein ja kerroin mikä milloinkin suretti, suututti tai mitä kaipasin ja pelkäsin tulevaisuutta. Hän sanoi että voin soittaa milloin vain ja kuunteli. Mutta minä kerroin aina uusia tapahtumia, en jankannut samoja vanhoja uudestaan. Kun sain muutetuksi kotoa pois, lakkasin marisemasta tykkänään ja menin eteenpäin. Vanhat jutut on jääneet lopullisesti menneisyyteen. Miksei se kaikilta suju.
Minusta ystävälle on hyvin vaikea sanoa, jos jokin keskustelunaihe ei kiinnosta pätkääköön vaan juurikin ärsyttää. Ja vaikka sanoo, etteä sori ei kiinnosta, niin sama seuraavalla kerralla.
Onko toinen tyhmä vai ilkeä?
Vilma
Veljeni osasi sanoa minut pysäyttävästi kerran. Kerroin hänelle kun suhde oli mennyt poikki. Ehkä vatvoin asiaa vähän liian pitkään, kun hän sanoi rauhallisesti: onko sulla mitään muuta asiaa kuin kertoa jostakin miehestä.
Muutin äkkiä aihetta, onneksi oli muutakin.
11:39
Joo. Mä ihailen sellaista, joka osaa rajata keskustelua. Minulle ihan uutta, tuoretta tapaa tullut kohdattua.
Voin myöntää, että itse olen muutaman sairaalakeikan jälkeen puhunut puhki ihmisiä.
Tosin olen heille äärettömän kiitollinen ollut, neuvoista ja sanonutkin sen.
He olivat kohteliaita. Tajusin jälkeenpäin, kun toivuin.
Vilma
Joskus takavuosina huomasin, että vanhat ihmiset juttelevat aina uudelleen keskenjääneistä asioista. Kai se on kynnyskysymys joista eivät osaa päästä eteenpäin.
Eräs sukulaiseni on aika lailla samanomainen, kuin ystäväsi ja kuin nuo vanhukset. Paitsi lisänä on viininlipitys jolla tavallaan lietsoo itseään lisää puhumaan ikävistä asioistaan. Aluksi hän soittaessaan puhuu positiivisesti, kunnes se pikkuhiljaa kääntyy niihin hänen käsittelemättömiin asioihin.
Hän on äärettömän herkkä ihminen ja hänen elämässään on tapahtunut tosi vaikeita juttuja. Hän kiukuttelee äidilleen joka on dementoitunut. Ja kyllä siinä perääkin on, sillä äitinsä on ollut aina melkoinen manipulaattori. Mutta asia ei etene mihinkään pisteeseen ja ymmärrän nyt vain paremmin, miksi äidin napanuorasta pitäisi päästä mielummin ajoissa irti. Joskus tuntuu, että useat eivät onnistu siinä koskaan.
Tavallaan, vaikka väsyttää ne pitkät keskustelumme, niin itse opin myös jotain samaan aikaan Juonteista jotka eivät minulle taas ole tuttuja.
Hän ehkä tavallaan kerjää, että sanoisin hänelle joitain neuvoja joista hän voisi kehitellä itselleen uuden raivarin. Mutta en voi tehdä hänen elämäänsä kuuluvia päätelmiä. Ne hän voi kohdata vain itse.
Viimevuosina on lisäksi tullut hänen riitelyt naapurien kanssa. Usein ne liittyvät naapurien "häiriökäyttäytymiseen" ja hänen kissansa kärsivät siitä. Varsinkin öisin. Muutto toiseen kotiin ei muuttanut sitä vaan löytyi uusia häiriköiviä naapureita. Kaikkein pahin tähänmennessä tapahtui, oli että pimellä roskia viedessään hänet mukiloitiin.
En siis osaa muuta, kuin kuunnella, välillä tuntuu, ettei tässä hyvin käy. Vaikka väsyttää ne pitkät puhelut. Välillä hän soittaa myös lapselleni näissä jutuissaan. Silti aion pysyä hänen tukenaan, niin hyvin, kuin vaan voin. Itse en soittele hänelle, ei vaan jaksa.