Olemme tapailleet toisiamme tiiviisti vajaat puoli vuotta. Muistan vieläkin ensimmäiset treffimme, joilla mies puhui lähes taukoamatta ja silloin en ollut varma haluanko nähdä häntä uudestaan.
Tapasimme kuitenkin uudestaan, ja miehestä on löytynyt muita hyviä puolia, jotka osoittavat välittämistä. Olen pystynyt kertomaan hänelle tuntemuksistani liittyen hänen taipumukseen puhua koko ajan. Olen muun muassa selittänyt sitä, kuinka hän jättää toisinaan kuuntelematta.
Olen kuitenkin kyllästynyt tähän tilanteeseen. Jätän kertomatta miehelle monia asioita, koska muuten turhautuisin hänen kuuntelemattomuuteen. Aika usein keskitymme keskustelemaan hänelle mieluisista asioista, ja viime aikoina olen huomannut, että oma motivaatio kommentoida niitä on vähentynyt.
Meillä on läheisyyttä ja arki toimii muuten, mutta keskusteluyhteys on hataralla pohjalla. Olen avoimesti keskustellut miehen kanssa jatkosta, mutta hän on kiinnostunut jatkamaan suhdetta.
Kuinka tärkeää on keskustella parisuhteessa?
Anonyymi-ap
2
268
Vastaukset 2
- Anonyymi
Tietenkin jos toinen vain puhuu eikä kuuntele, keskustelusta ei tule mitään.
Pyydäppä häntä olemaan muutama minuutti hiljaa ja kuuntelemaan sinua; ota vaikka kello mukaan aikaa mittamaan. Näin saat hänen huomionsa ja hänen on pakko kuunnella. Jos hän ei moiseen suostu, ei häntä kiinnosta ajatuksesi ja ehkäpä et sinäkään. Hän ilmeisesti kaipaa vain yleisöä puheilleen. - Anonyymi
Ei se ole ollenkaan tärkeää eikä siihen ainaiseen länkytykseen kannata niin satsata, kuten ei myöskään näihin sentimentaalisiin kertomuksiin naisina esiintyen
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 117756
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22586- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477