Rohkenen argumentoida, että iso prosentti kiusaamistapauksista tapahtuu siitä syystä, että joku toinen kokee kiusatun uhkaksi omalle työpaikalleen. Tai joku työpaikan kuppikunnasta kokee kiusatun uhkaksi, jollekin kuppikunnan jäsenen työpaikalle. Sitten alkaa kiusatun savustaminen ulos työpaikalta (keinoja kaihtamatta) ja sen oman tai kaverin työpaikan turvaaminen. Saattaa myös olla, että joku loukkaantuu kiusatulle tai kadehtii tätä kiusattua ja sama kuvio alkaa siitä syystä. Moni aikuinen on henkisesti ihan lapsen tasolla. Ajatusmallit ja käytännön metodit ovat ihan samanlaisia kuin lapsilla.
Työpaikat ovat aikuisten päiväkoteja
16
792
Vastaukset
- Anonyymi
Olen samaa mieltä tästähän asiasta. Olen itse työskennellyt monessa p
- Anonyymi
Samaa mieltä, varsinkin jos työpaikalla on joku sellainen joka on työskennellyt siellä koko pienen ikänsä, mitään uutta ei sellaiseen työpaikkaan voi tuoda vaan kaikki pitää tehdä niinkuin se on tehty 30 vuotta.
- Anonyymi
Usein henkisen väkivallan syy on kohteen kokeminen uhkaksi, mutta yhtälailla ihan arkinen kateus tai ilkeys. "Kiusaajat" ovat aina henkisesti ongelmaisia, jotka projisoivat omat sekoilunsa muihin.
- Anonyymi
Ammattikiusaajilla on kaksi tunnetta, kateus ja viha. Ensimmäinen johtaa toiseen sekä tietysti kostonhimoon. Ja kun kostetaan, pitää kietoa koko yhteisö mukaan toimintaan muhevilla, joskin keksityillä paskapuheilla. Näillä opeilla soppa alkaa porisemaan jo muutamassa päivässä.
- Anonyymi
Työskentelin yrityksessä [nimi tarvittaessa] ja haluan varoittaa muita, jotka harkitsevat hakevansa tänne töihin.
Yrityksessä on vakavia puutteita henkilöstön koulutuksessa. Uusia työntekijöitä rekrytoidaan jatkuvasti, mutta vanhat potkitaan ulos, koska "eivät osaa mitään" – vaikka heille ei koskaan edes tarjottu kunnollista perehdytystä tai myyntikoulutusta.
Myytävä tuote on monimutkainen, mutta kukaan ei opasta, miten sitä pitäisi myydä. Kun joku tekee virheen, johtaja Ilia siirtää syyt muiden niskaan, vaikka ongelmat johtuvat hänen omista päätöksistään tai toimintatavoistaan. Työilmapiiri on pelonsekainen ja epäluottamuksellinen.
En suosittele tätä paikkaa kenellekään.
Jos arvostat kehittymistä, reilua kohtelua tai työpaikkaa, jossa saat tukea ja koulutusta, katso muualle. - Anonyymi
Onko jo saneerauksessa?
- Anonyymi00010
Töissä eräs tyyppi rääkäisi kuin kissa kun kysyin erästä työasiaa,käytöstavat ihan hukassa. Noh,lähdin vihellellen pois että kuppikunta sai jatkaa juoruilujaan. Tiedän että töykeä käytös johtuu kateudesta koska työnkuvat jaettiin uudelleen. Välillä oikein huvittaa nuo keski ikäiset ämmät kuinka alas voi vajota myrkyllisyydessään. Älkää antako kenenkään teitä talloa,pää pystyyn ja hymyä sekös niitä ketuttaa.
- Anonyymi00011
Sairas työyhteisö imee ihmisen lopulta kuiviin. Toipuminen voi alkaa vasta, kun irtisanoutuu, eikä enää palaa henkisen väkivallan armoille.
- Anonyymi00012
Ihminen vapautuu kiusaamisesta vasta eläkkeellä. Koulussa kiusataan, armeissa kiusataan ja työpaikalla kiusataan.
- Anonyymi00013
Joo ihmettelen kyllä miksi näitä röökillä ravaajia ja p:n puhujia otetaan töihin. Toki kyse ihan ns käytännön työstä jossa itse ollut. EX työkaveri muuten nähty sunnuntai iltana aivan kännissä paik bubissa. Ihmettelen kyllä joidenkin ihmisten palkkaamista ja vielä vak. työsopimuksella. Työihin valitsijat sokeita. Eivät tiedä mitä vapaa aikanaan tekevät.. No minusta on ok ryypätä viikonloppuna, mutta ei enää näin sunnuntaina jos maanantai on työpäivä!
- Anonyymi00014
Tuo on totta ja pitäisi olla idiooteillekin itsestäänselvä asia, että töihin ei tulla edes krapulassa saati kännissä.
Meilläkin on ollut ongelmia päihteiden käytöstä, kannabis ja alkoholi.
Eräskin tyyppi aikanaan eräänä työpäivän aamuna oli niin kännissä, että luuli ajankohdan olevan ilta ja oli menossa lähikaupasta/-huoltikselta ostamaan tupakkaa.
Tajusi kyllä tulla sitten töihin, mutta onneksi tajusi myös lähteä heti pois.
Vittu tällaisia pällejä sitten pidettiin töissä vuosia, pomokin tuolloin oli vain vähän että noi voi voi ja vähän hyi hyi, lupaatko ettei toistu.
Lupasi olla toistamatta ja sitten tuli jo parin viikon päästä tärinäkrapulassa töihin ja muuta ei saanut sinä päivänä tehtyä, kuin sen että vinkui sen 8 tuntia kauheata oloansa.
Onneksi tajusi ottaa loparit ja painui vittuun koko maakunnasta tässä 2,5 vuotta sitten.
Röökillä ravaaminenkin on vähän niin ja näin. Töiden lomassa joskus, jos on oikeasti just se pari kolme minuuttia aikaa, niin on ihan ok. Mutta jatkuvaan ramppaaminen taas ei.
Kaikkea muutakin on ollut tässä vuosien mittaan, palavereissa aina jeesustellaan, että käyttäydytään hyvin ja kaikkia kohdellaan kunnioittavasti ja mitä näitä "pyhiä puheita" on ollutkin, mutta käytäntö on ihan paskaa.
Tj on yksi pahimmista vittuilijoista, mutta virallisissa tilanteissa on ihan lässyn lässyn, 2-naamainen "kyllä täällä kaikki sa asiallista kohtelua"-paskaa.
Tai sitten, kun asian ottaa puheeksi/yrittää ottaa tai antaa samalla mitalla takaisin, mitä hän itse on juuri toiselle ollut, niin joko juoksee karkuun tai kääntää sen jotenkin niin, että "sulla on jotain henkilökohtaista vihaa mua kohtaan". Vähän kuin lapsi.
Nyt koko työyhteisö on ollut vähän kusi sukassa viime aikoina, kun olin virallisiin tahoihin yhteydessä näiden kiusaamis- ym asioiden tiimoilta.
Ja työterveydessäkin juuri otin asiaa puheeksi.
Vähän ihmeesti kyllä tt-hoitsu asennoitui.
Oli ihan ymmärtäväinen kyllä, tai esitti sitä ainakin hyvin, mutta kysyi vain jotain että "Niin toivoisitko työterveyden puuttuvan asiaan vai mitä sä tällä meinaat..?" ja sitten vielä kysyä töksäytti suoraan, että "Niin, oletko ajatellut vaihtaa työpaikkaa tai muuten ottaa lopareita tämän takia?".
Vaikka työterveyden nyt pitäisi kyllä varmistella työntekijän oikeuksia ja tuoda noita kiusaamisiakin esille työpaikan tt-palavereissakin.
Meidän firma kyllä on aika iso asiakas tälle firmalle, missä työterveytemme on. Eli tuli vain tuosta olo, että eivät varmasti riskeeraa tuottavaa asiakassuhteen menetystä puuttumalla yhteenkään työpaikkakiusaamistapaukseen. - Anonyymi00018
Anonyymi00014 kirjoitti:
Tuo on totta ja pitäisi olla idiooteillekin itsestäänselvä asia, että töihin ei tulla edes krapulassa saati kännissä.
Meilläkin on ollut ongelmia päihteiden käytöstä, kannabis ja alkoholi.
Eräskin tyyppi aikanaan eräänä työpäivän aamuna oli niin kännissä, että luuli ajankohdan olevan ilta ja oli menossa lähikaupasta/-huoltikselta ostamaan tupakkaa.
Tajusi kyllä tulla sitten töihin, mutta onneksi tajusi myös lähteä heti pois.
Vittu tällaisia pällejä sitten pidettiin töissä vuosia, pomokin tuolloin oli vain vähän että noi voi voi ja vähän hyi hyi, lupaatko ettei toistu.
Lupasi olla toistamatta ja sitten tuli jo parin viikon päästä tärinäkrapulassa töihin ja muuta ei saanut sinä päivänä tehtyä, kuin sen että vinkui sen 8 tuntia kauheata oloansa.
Onneksi tajusi ottaa loparit ja painui vittuun koko maakunnasta tässä 2,5 vuotta sitten.
Röökillä ravaaminenkin on vähän niin ja näin. Töiden lomassa joskus, jos on oikeasti just se pari kolme minuuttia aikaa, niin on ihan ok. Mutta jatkuvaan ramppaaminen taas ei.
Kaikkea muutakin on ollut tässä vuosien mittaan, palavereissa aina jeesustellaan, että käyttäydytään hyvin ja kaikkia kohdellaan kunnioittavasti ja mitä näitä "pyhiä puheita" on ollutkin, mutta käytäntö on ihan paskaa.
Tj on yksi pahimmista vittuilijoista, mutta virallisissa tilanteissa on ihan lässyn lässyn, 2-naamainen "kyllä täällä kaikki sa asiallista kohtelua"-paskaa.
Tai sitten, kun asian ottaa puheeksi/yrittää ottaa tai antaa samalla mitalla takaisin, mitä hän itse on juuri toiselle ollut, niin joko juoksee karkuun tai kääntää sen jotenkin niin, että "sulla on jotain henkilökohtaista vihaa mua kohtaan". Vähän kuin lapsi.
Nyt koko työyhteisö on ollut vähän kusi sukassa viime aikoina, kun olin virallisiin tahoihin yhteydessä näiden kiusaamis- ym asioiden tiimoilta.
Ja työterveydessäkin juuri otin asiaa puheeksi.
Vähän ihmeesti kyllä tt-hoitsu asennoitui.
Oli ihan ymmärtäväinen kyllä, tai esitti sitä ainakin hyvin, mutta kysyi vain jotain että "Niin toivoisitko työterveyden puuttuvan asiaan vai mitä sä tällä meinaat..?" ja sitten vielä kysyä töksäytti suoraan, että "Niin, oletko ajatellut vaihtaa työpaikkaa tai muuten ottaa lopareita tämän takia?".
Vaikka työterveyden nyt pitäisi kyllä varmistella työntekijän oikeuksia ja tuoda noita kiusaamisiakin esille työpaikan tt-palavereissakin.
Meidän firma kyllä on aika iso asiakas tälle firmalle, missä työterveytemme on. Eli tuli vain tuosta olo, että eivät varmasti riskeeraa tuottavaa asiakassuhteen menetystä puuttumalla yhteenkään työpaikkakiusaamistapaukseen.Tuosta röökin poltosta tuli mieleen kun ennen olin töissä ns helpossa käytännön työssä niin seillä oli näitä röökillä ravaajia! Joka ikinen kahvitauko lähti lähes kaikki tupakille, mutta minä ja pari muuta en!
Pari vuotta sitten pääsin vähän parempaan työhön olin ekana päivänä aivan ihmiessäni kun porukka ei tyyliin rynninyt kahvitauolla tupakille kuten vanhassa paikassa! Porukkakin oli käytökseltään aivan erllaisia ja paljon mukavempia! Ei ollut niitä joka toinen sana kirosana tyyppejä ja rööki maistuu tyyppejä kuten ed paikassa! ja pälä pälä pälä puhutaan tauotta tyyppejä!
- Anonyymi00015
Vantti tilapalveluissa tämä on arkipäivää, jos naama ei miellytä sinua savustetaan ulos firmasta aletaan ajojahtiin missä keksimällä etsitään syitä antaa varotuksia. Minulle esimerkiksi annettiin varoitus siitä, että kyseenalaistin minuun liittyviä huhuja nyt ajojahti on tiukentunut, että yritetään koko ajan keksiä lisää syitä antaa varoitus, koska yrityksen johto suuttui siitä, että otin apua liitosta ja työsuojelusta. Minä kun en jää kakkoseksi silloin kun aiheettomasti esimiehet ja päälliköt toimivat laittomuuksien kanssa ja rikkovat yhdenvertaisuus lakia, sekä työlainsäädäntöä törkeästi.
- Anonyymi00016
Ja täytyy mainita kun alkoi tämä Vantti rikkomaan lakia otin yhteyttä sisäiseen tarkastukseen ja työsuojelutarkastajaan, sekä eduskunnan valiokuntaan (kongressijaosto) tämä valvoo kunnan inhouse yhtiöiden toimintaa ja yrityksen hallitus on velvollinen raportoimaan säännöllisissä kokouksissa. Nyt on lähtenyt oikeusministeriön kautta, aluehallintoviraston kautta pari isoa kantelua yritykseni pomoista ja aiheettomista varoituksista mitkä laitettiin määräämättömäksi ajaksi niin saan onneksi oikeutta kun yksi henkilö on tämän savustamisen takana.
- Anonyymi00017
Täytyy sanoa, että yritys oli alkuun kuten normaali kunnan yritys, mutta sitten vaihtui esimiehet ja päälliköt. Siellä on edelleen hyviä esimiehiä, mutta en ymmärrä miksi on alkanut sellainen ajojahti, että päällikkö pitää itselleen uhkana tiettyjä ihmisiä, jotka kyseenalaistaa vain laittomia tekotapoja mitkä vaarantaa työterveyttä ja omien palkkojen perään kysyviä ihmisiä. Tässä yrityksessä on monella ollut palkkojen kanssa ongelmia varsinkin kun tilitoimisto vaihdettiin pieneen yritykseen, jossa toiminta yhtä epävarmaa kuin Helsingin kaupungilla tosin sen hertta järjestelmän vuoksi. Kun antaa liikaa valtaa yhdelle henkilölle eikä kukaan taho valvo yrityksen toimintaa niin lopputuloksena on sooloilua päällikkötasolla ja suosimista ketkä ei kyseenalaista vaan kiltisti tekee vaikka vaarallisesti töitä niin saa erityisvapauksia.
- Anonyymi00019
Työpaikka täynnä näitä "Fingerporin rööki riittoja".
Luulevat olevansa maailman napa ja muita pikku bosseja.
Soitan niille aina tätä: https://www.youtube.com/watch?v=cEuU64Zt4B0&list=RDcEuU64Zt4B0&start_radio=1
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604913Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621555- 121469
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211391Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71119Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951027Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40947Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278729