Häpeä USA olet valinnut vääryyden ja ahneuden. USA ei ole enää se valtio, jota voi kunnioittaa.
Trump on häpeäksi Yhdysvalloille
Anonyymi-ap
57325
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Niin vain voi isokin maa mennä nopeasti pohjalle Usa tuo entinen Demokratia Kaikki nekin sotilaat jotka menetti henkensä Euroopassa www2 aikana häpäistään Trumpin ja kummpanienesa johdolla
Tuohan ei ole lainkaan totta, Puola ja moni muu on vapaa natsiorjuudesta ja keskitysleireistä.
Aloitus tulee kommunistilta.
Ja mikä pahinta. seuraava presidentti joutuu käskemään USAn sotavoimat taas rauhoittamaan Eurooppaa.
Nato pärjää ilman USAakin, jos tulee tiukka paikka.
Trump on kommunisti.
Nimenomaan tiukassa paikassa ei pärjää.
Trump arvostaa vain rahaa ja ajattelee joka asiasta miten hän voi hyötyä tilanteesta taloudellisesti tai miten amerikkalaiset veronmaksajat voivat hyötyä. Hän vihaa Zelenskyitä koska hän jatkaa urhollisesti Ukrainan puolustustaistelua. Trump vihaa Zelenskyitä koska tämä tulee liian kalliiksi USA:n veronmaksajille! Suomalaistenkin on muistettava tämä: rahaa palvovasta Trumpista ei ole Suomenkaan suojelijaksi!
Oksettaa myöntää tämä, mutta pakko antaa iso käsi diktaattori putinille. Usa vallattu kuukaudessa ja laukaustakaan ampumatta.
Putinin nousi rakentinlailla maailman johtajaksi
Trumpin peesissä tietty.
Trump tyhmempi mitä edes osattiin kuvitella. Lisäksi naiivi kun uskoo putinin lupailut rosvoamiensa luonnonvarojen jakamisesta trumpin kanssa. Eikö hän ole opiskellut historiaa? Montako kertaa venäjä on pettänyt lupauksensa saatikka sopimuksensa.
Tyhmä, tyhmempi,tyhmin,putin...............trump.
Ja kaiken pahnan pohjimmaisena Stubb Viron Veljien vierellä.
Tarkoitatko Kokoomuksen Salea ja Stubbia , kun puhut huonoista johtajista.
Trumppi ei ole lukenut elämässään edes aapisen ensimmäistä sivua, ei kai tuo tollo silloin historiaa tunne kun on elänyt elämänsä vain suihkuseurapiireissä naisia puristellen ja diilejä tehden. Täysi typerys!
Ei välttämättä 🤔 Luulen, että tämä kaikki oli esitystä? Trump ja Zelenskyi haluavat antaa kuvan koko maailmalle, että ovat riidoissa. Luulen että juonivat tämän yhdessä. Jos muistatte, niin Ukrainan presidentti on näyttelijä toiselta ammatiltaan. Jo toisen maailmansodan aikaan olivat Usan ja Neuvostoliiton välit hyvin mutkikkaat. Ei voi tietää.. tämä on toki spekulaatiota, mutta saattaa olla myös juoni.
Jenkeiltä meni nyt maine ja maa eristäytyy kuin Venäjä . Olisi syytä vaihtaa presidentti välittömästi.
Mutta miksi kerro hyvä syy ?
Aivan, ei kannata vaihtaa pressaa jenkeissä, trump pitää huolen siitä että amerikka tuhoutuu nopeammin.
No eihän se amerikkalaisia haittaa. Miksi vaihtaisivat pressaa eurooppalaisten takia???
Omat koirat purevat ennemmin tai myöhemmin.
Ero tulossa?
Ja Stubb Suomelle.
Todellakin! Kyllä amerikkalaiset nyt saavat hävetä silmät päästään!!
Eikä se tähän lopu!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin
Suomen tulee ihan ensimmäiseksi, perua Kok-suursijoittajien, nykyisten Usan Trumpistien tekemät järjettömät hävittäjädiilit Trumpisteille, Suomen kansan ihmiselämien- ja terveyksien kustannuksella tehdyt.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18844471/suomi-painostettiin-diiliin-jota-ukraina-ei-edes-sodassa-hyvaksynyt
Hyvähän se on että osoittaa mitä paskoja päättäjät on oikeasti. Ei nuo "päättäjät" sen parempia ole vaikka kieli ruskeana koittavatkin käännyttää äänestäjiä kannalleen.
Eli oikein hyvä jos joku ihan näyttää että päättäjät ihan yleisesti voi olla täyttä kuraa Yhdysvaltojenkin ylintä johtoa myöden.
Suomessa siis vielläkin isompi mahdollisuus että päättäjät täyttä kurapaskaa. Joiden puheita sitten kuunnellaan jotenkin "rituaalin" omaisesti. Tuulettaa kunnolla demokratian homehtuneita kaavoja. Suomessahan ei esimerkiksi käydä edes keskustelua vakavasti tuosta pitäisikö päättäjät ampua. Onko tämäkin joku outo Tabu historian hämäristä?
Näen asian aivan eri tavalla. Trump pyrkii verenvuodatuksen nopeaan lopetukseen. Joka päivä kuolee ja silpoutuu sotilaita molemmilta puolilta, hirveää kärsimystä joiden muistot seuraa sukupolvia. Rauhanehdot ei aina tunnu oikeilta, mutta nuo mahdolliset aluemenetykset ovat kuitenkin pieni hinta, jos uhkana on menettää koko maa. Ei Putin tästä minään voittajana selviä, rauhan tultuakaan hänellä ei tule olemaan mitään suhteita länsimaihin.
Suomen kannattaa perua f35 kaupat ja ottaa Euroopasta koneet
Samaa mieltä.
Iso X usa:n päälle.
EUlla ei ole varaa tuollaiseen jeesusteluun. Jopa idiootti presidentti Stubb suomesta pitää tärkeänä realismia eli tosiasioiden tunnustamista ja niiden mukaan elämistä.
USA on ollut tähän saakka vapauden ja demokratian ihanne koko maailmalle hyvine presidentteineen ja nyt tuo Trump meni pilaamaan kaiken.
Älkääs nyt! Kokoomuslaiset johtajamme ovat koko ajan olleet täysin rähmällään USA:aan päin. Hävittäjiä on tilattu ja sopimuksia tehty, niin että amerikkalaiset sotilaat saavat melskata maassamme ihan vapaasti. Onnea suomalaisille! Mihin mahtavat kokoomuslaiset johtajat vielä ehtiä?
Monessa Euroopan maassa on aloitettu keskustelu hävittäjätilauksien perumisesta.
Niin on ja jos tilanne muutu , niin kyllä keksimme jotain. Pieni hetki.
KYLLÄ! Ei noin kohdella toisen maan presidenttiä. Trump häpäisee valkoisen talon arvovallan.
Kohteleehan moni EU maakin venäjän presidenttiä tuolla tavoin. Kyllä tuo varmaan ihan yleisesti hyväksytty trendi on miten voi kohdella toisen maan presidenttiä.
Se on diktaattori siellä puikoissa eikä pahuudelle muuta voi
Noi mielipide kysymymyksiä Kaikkia tulee kohdella samalla tavalla.
Ja jos saa kohdella myös huonosti niin tulos tässä. Ruvetaan vinkumaan kun muka omasta mielestä hyvää kohdellaan paskamaisesti.
...meinaat että laatenmurhaajiakin venäjältä pitää kohdella nätisti?
...lasten siis...
Näin se vaan on jos ei sitten ruveta uudelleen soveltamaan diplomaattisia oikeuksia jolloin Selenskyäkin voidaan nöyryttää ja potkia perseelle.
Avatkaapa lampaat jo silmänne. Tällä videolla neuvotteluihin osallistunut Jenkkiläinen ekonomisti kertoo, miten Länsimaiden ihmisille on valehdeltu melkein kaikesta jo vuosikymmeniä: https://www.youtube.com/watch?v=U8VKVRiZTNI
Hän kertoo myös, mistä löytyvät ne lukuisat asiakirjat 90-luvulta, joissa sovitaan, ettei Nato laajene tuumaakaan Itään päin. Tai ketkä romuttivat Ukrainan jo sovitun rauhan maaliskuussa 2022.
Suurimpana paljastuksena hän kertoo, miksi USA jatkaa yhä sotien aloittamista Naton avustuksella ja kuinka EU:lla ei ole omaa ääntä, koska kaikki sen valtiot ovat vain USA:n politiikan vasalleja.
Yhdysvalloilla ei enää ole käytännössä liittolaisia!
Vain kourallinen hylkiömaita kuten Venäjä, Iran, Pohjois-Korea ja pari muuta diktaattoria.
Länsi-Eurooppa ei pärjää ilman USAa.
Onneksi ei sentään kaikki amerikkalaiset ole trumpisteja, presidentin vaalit oli hyvin tasaiset siellä.
Luuletko että kukaan amerikkalainen välittää, mitä joku sanoo Suomessa. MENE SINNE AMERIKKAAN VALITTAMAAN AMERIKAN ASIOISTA!
Mene ite!
Tavallinen jenkki ei ymmärrä maailmasta ja maailman politiikasta yhtään mitään. Venäläiset sentään ymmärtävät, että heitä kusetetaan mutta jenkit eivät sitäkään.
Jos venäläiset ymmärtäisivät et heitä kusetetaan se olisikin hyvä asia, mutta eivät ymmärrä.
Jotkut todellisuudesta tietämättömät suomalaiset ovat häpeäksi.
TV ja media uskolliset haha hah.
Noinkin voi sanoa , mutta pitäisikö Vapauden patsaan tilalle Ranskan toimittaa USA:lle nyt Putinin patsas kun Amerikka näyttää vaihtaneen vapaan maailman ohuet periaatteensa Venäjän kyltymättömien laajenemispyrkimysten sujuvoittamiseen??
Tuo tietysti voi harmittaa joitakuita kun vapaan mailman "arvot" selaista paskaa että jotkut valmiita vaihtamaan ne jopa vanhaan "ryssään".
Pitäskö viimeistään tässävaiheessa vapaan mailman "arvojen" kannattajien mennä peilin eteen.
Ei pidä, koska kommenttisi on toisilta idiooteilta kopioitua sontaa. Missä vaiheessa sustakin sustakin tuli zombi??
Sosialistien johtamaa maata sitten kunnioitit? Perustelut? 🤨
Woke-USA on hävitetty. Se on pääasia.