Hei!
Ajattelin kirjoittaa tänne palstalle, ja antaa teille pienen kuvan elämästäni..Ja samalla kysyä neuvoa...
Eli aloitan...viime vuonna siis kesällä 2001 tapasin miehen, joka on minua kymmenen vuotta vanhempi.
Rakastuin häneen, ja hän minuun. Ainakin olin niin luullut. Muutin hänen luokseen tuona samana kesänä, kun tutustuimme, ja rakastuimme.
Olen kaiket päivät kotona, en opiskele, enkä käy työssä. Hoidan meidän kotia, ja koiraamme.
Syksyyn asti kaikki meni hienosti, olimme rakastuneita, oli hellyyttä...ja rakkautta riitti.
Mutta, niinkuin moni sanoo, arki tulee vastaan...
Syksyllä kaikki muuttui ihan yhtäkkiä..
Miehestäni tuli päivä päivältä kylmempi, hän ei enää kunnioittanut minua lainkaan, hän vain kirosi, jos pyysin häntä joskus tekemään jotain kodissamme.
Ymmärrän kyllä, että kun hän tekee töitä, niin minä hoidan kotimme. Mutta, ainakun olin siivonnut, ja laittanut hänelle ruokaa..kylvyn valmiiksi jne., ei hän koskaan kiittänyt, eikä ole tehnyt sitä tähänkään päivään mennessä.
Loppysyksystä kaikki tuntui taas menevän hienosti, ja hän pyysi minua menemään kihloihin kanssaan, ja minä suostuin, marraskuussa me sitten menimme kihloihin.
Ei onnea taas kestänytkään kuin pari viikkoa, ja kaikki taas alkoi... sama kunnioituksen puute, ja hän ei antanut minulle lainkaan hellyyttä, ei rakkautta, ei yhteistä aikaa.
Joulun aikoihin hän sitten alkoi juoda kovasti, yritin selitellä hänelle, ettei se ole mikään parannuskeino mihinkään. Yritin saada häntä puhumaan asioistaan..mutta turhaan...nyt hän on onneksi lopettanut jo juomisen.
Joulun aikoihin hän sitten aloitti henkisen väkivallan..hän haukkui ja morkkasi...epäili, että petän häntä, ja minä en petä, enkä ole pettänyt, ja yritin sitä hänelle vakuuttaa.Ja yritän edelleen. Hän on hyvin mustasukkainen.
Muutaman kerran olemme jo meinanneet erota, mutta yhdessä olemme edelleen.
Ja tämä sama jatkuu, ja minulla on menneisyydessäni kamalan rikkinäinen elämä, olen menettänyt itselleni läheisen henkilön, ja masennuin täysin, ja nyt olen taas aivan masentunut. En tahdo enää jaksaa.
Tahtoisin häneltä niin kovasti rakkautta, hellyyttä, kunnioitusta, ja arvostusta.
Aikaa, että voisimme tehdä jotakin mukavaa yhdessä.
Kun hän tulee töistä, hän katsoo televisiota, tai pelaa tietokoneella.
Ja viikonloppuisin hän kutsuu aina erään serkkunsa kylään, jonka kanssa he ryyppäävät ja pelaavat koneilla.
Minä en vain yksinkertaisesti tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Hän vakuuttaa rakastavansa minua, mutta kun häneltä kysyn, miksi hän käyttäytyy minua kohtaan niinkuin käyttäytyy, hän sanoo, melkeimpä näillä sanoin "et sinä muuta ansaitse".
Hän ei ole paha ihminen, hän ei ole ikinä lyönyt minua, mutta enemmän minuun kuitenkin sattuu tuo henkinen väkivalta.
Itse en enää tiedä mitä tekisin, en edes tiedä rakastanko häntä enää. En vain jaksa tätä enää yksin, enkä tahdo jatkaa tätä.
Pähkinänkuoressa sanottuna, olen hänelle kuin kodinhoitaja, joka saa extrapalkkaa haarojensa levityksestä.
Sitten hän vielä ihmettelee, miksen tahdo rakastella hänen kanssaan..ja minä sanon, että kun hän ei kohtele minua paremmin, en tahdo harrastaa hänen kanssaan seksiä.
En minä häntä kiristä sillä, mutta ei mielestäni ole mukava rakastella sellaisen ihmisen kanssa jota joskus saa pelätä toden teolla.
Tuossa oli minun ja mieheni tarina lyhykäisyydessään.
Olisin hyvin kiitollinen, jos saisin teiltä jotain neuvoja, vinkkejä, tai jonkun oman saman tyylisen kokemuksen.
Kiitos kaikille jotka jaksoivat tämän lukea loppuun asti.
Ja viimeiseksi mutta ei vähäisimmäksi tekijäksi, tahdon sanoa, että itse olen 17 vuotias.
Mukavaa kesää kaikille!
Ajattelin kirjoittaa tänne palstalle, ja antaa teille pienen kuvan elämästäni..Ja samalla kysyä neuvoa...
Eli aloitan...viime vuonna siis kesällä 2001 tapasin miehen, joka on minua kymmenen vuotta vanhempi.
Rakastuin häneen, ja hän minuun. Ainakin olin niin luullut. Muutin hänen luokseen tuona samana kesänä, kun tutustuimme, ja rakastuimme.
Olen kaiket päivät kotona, en opiskele, enkä käy työssä. Hoidan meidän kotia, ja koiraamme.
Syksyyn asti kaikki meni hienosti, olimme rakastuneita, oli hellyyttä...ja rakkautta riitti.
Mutta, niinkuin moni sanoo, arki tulee vastaan...
Syksyllä kaikki muuttui ihan yhtäkkiä..
Miehestäni tuli päivä päivältä kylmempi, hän ei enää kunnioittanut minua lainkaan, hän vain kirosi, jos pyysin häntä joskus tekemään jotain kodissamme.
Ymmärrän kyllä, että kun hän tekee töitä, niin minä hoidan kotimme. Mutta, ainakun olin siivonnut, ja laittanut hänelle ruokaa..kylvyn valmiiksi jne., ei hän koskaan kiittänyt, eikä ole tehnyt sitä tähänkään päivään mennessä.
Loppysyksystä kaikki tuntui taas menevän hienosti, ja hän pyysi minua menemään kihloihin kanssaan, ja minä suostuin, marraskuussa me sitten menimme kihloihin.
Ei onnea taas kestänytkään kuin pari viikkoa, ja kaikki taas alkoi... sama kunnioituksen puute, ja hän ei antanut minulle lainkaan hellyyttä, ei rakkautta, ei yhteistä aikaa.
Joulun aikoihin hän sitten alkoi juoda kovasti, yritin selitellä hänelle, ettei se ole mikään parannuskeino mihinkään. Yritin saada häntä puhumaan asioistaan..mutta turhaan...nyt hän on onneksi lopettanut jo juomisen.
Joulun aikoihin hän sitten aloitti henkisen väkivallan..hän haukkui ja morkkasi...epäili, että petän häntä, ja minä en petä, enkä ole pettänyt, ja yritin sitä hänelle vakuuttaa.Ja yritän edelleen. Hän on hyvin mustasukkainen.
Muutaman kerran olemme jo meinanneet erota, mutta yhdessä olemme edelleen.
Ja tämä sama jatkuu, ja minulla on menneisyydessäni kamalan rikkinäinen elämä, olen menettänyt itselleni läheisen henkilön, ja masennuin täysin, ja nyt olen taas aivan masentunut. En tahdo enää jaksaa.
Tahtoisin häneltä niin kovasti rakkautta, hellyyttä, kunnioitusta, ja arvostusta.
Aikaa, että voisimme tehdä jotakin mukavaa yhdessä.
Kun hän tulee töistä, hän katsoo televisiota, tai pelaa tietokoneella.
Ja viikonloppuisin hän kutsuu aina erään serkkunsa kylään, jonka kanssa he ryyppäävät ja pelaavat koneilla.
Minä en vain yksinkertaisesti tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Hän vakuuttaa rakastavansa minua, mutta kun häneltä kysyn, miksi hän käyttäytyy minua kohtaan niinkuin käyttäytyy, hän sanoo, melkeimpä näillä sanoin "et sinä muuta ansaitse".
Hän ei ole paha ihminen, hän ei ole ikinä lyönyt minua, mutta enemmän minuun kuitenkin sattuu tuo henkinen väkivalta.
Itse en enää tiedä mitä tekisin, en edes tiedä rakastanko häntä enää. En vain jaksa tätä enää yksin, enkä tahdo jatkaa tätä.
Pähkinänkuoressa sanottuna, olen hänelle kuin kodinhoitaja, joka saa extrapalkkaa haarojensa levityksestä.
Sitten hän vielä ihmettelee, miksen tahdo rakastella hänen kanssaan..ja minä sanon, että kun hän ei kohtele minua paremmin, en tahdo harrastaa hänen kanssaan seksiä.
En minä häntä kiristä sillä, mutta ei mielestäni ole mukava rakastella sellaisen ihmisen kanssa jota joskus saa pelätä toden teolla.
Tuossa oli minun ja mieheni tarina lyhykäisyydessään.
Olisin hyvin kiitollinen, jos saisin teiltä jotain neuvoja, vinkkejä, tai jonkun oman saman tyylisen kokemuksen.
Kiitos kaikille jotka jaksoivat tämän lukea loppuun asti.
Ja viimeiseksi mutta ei vähäisimmäksi tekijäksi, tahdon sanoa, että itse olen 17 vuotias.
Mukavaa kesää kaikille!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Jätä se mies. Olet 17. Elämän kuuluu olla siinä iässä hauskaa ja onnellista.
Ettet vain olisi nurkkiin pyörimään unohtunut kesäkissa?
Ei se äijä sua rakasta, lähde pois.
Jep.
Ota vastuu itsestäsi ja tulevaisuudestasi.
Mieti mitä haluat ja millaista toivoisit elämäsi olevan, ja tee sen eteen jotain.
Voimia ja Iloa!
Tarinanne on surullista luettavaa...Minä menin kihloihin, kun olimme poikakaverini kanssa 16-vuotiaita...Jälkiviisaana on helppo nyt sanoa, ettei se ollut tosiaankaan viisasta. Nyt olen 21v...ja eroamassa, koska minulle on tullut aivan erilainen arvomaailma kuin kihlatulleni, jonka ajatukset ovat edelleen samalla (16v) tasolla.
Jos minä nyt muuttaisin jonkun muun kanssa yhteen, kävisin pitkän keskustelun siitä, mihin suhde perustuu, mitä tarkoittaa asua yhdessä jne.Oma suhteeni kariutuu juuri sen takia, ettei se perustu millekään vahvalle pohjalle.
Huomaan, että sinä olet teistä kahdesta paljon fiksumpi ja järkevämpi. Mutta älä ota elämän tarkoitukseksi vain miellyttää toisia, ja kärsiä itse sisimmässä. Olet onneksi vielä nuori, ja sinulla on elämä edessäsi...Olisi hyvä, jos sinulla olisi joku ihminen, jonka kanssa keskustella, minulla ainakin on, ja se auttaa.
Yksi asia sinun kuitenkin kannatta tehdä vaikka pakolla: laita mies seinää vasten eli pakota keskustelemaan teidän suhteesta. Tuskin sinä haluat koko elämääsi viettää noin? Se ei kummemmaksi muutu, kerta mies on jo 27v...Parisuhteessa on pystyttävä keskustelemaan, muuten se ei toimi (kokemusta on..)Mutta jos rakkautta riittää, te selviätte, kunhan vain yhdessä ajattelette asian läpi. Tunnut vahvalta ihmiseltä, kyllä sinä keinot keksit. Vielä yksi asia, ala ihmeessä opiskella jotain ja harrastaa, koska et ole mikään orja, jonka tehtävä on vain toteuttaa ja sietää toisen kaikki oikut.
Ei taida olla kauheen viisasta jatkaa sen henkilön kanssa. sulla on hyvä ihminen vielä nuoruutta eessä ja sitä myöten hienoja hetkiä kavereiden ym. parissa, eikä olla jonkun talouden hoitajana..Tää nyt oli vaan yksi mielipide, mutta kuuntele sydäntäs, se on aina oikeessa!!
Olet nuori ja elämä edessä, ei elämän kuulu olla tuollaista 17-vuotiaana! Joku ilta kun miehesi tulee töistä kotiin, kerro hänelle että sinulla on asiaa. Sitten kerrot mikä suhteessa mielestäsi toimii ja mikä ei. Ja mihin asioihin haluat muutosta (esim. hellyys, kunnioitus yms.) Ja kysy häneltä onko hän valmis yrittämään yhteisen tulevaisuuden puolesta! Mutta varaudu siihen, että hän voi sanoa myös ei... Silloin sinun täytyy olla vahva ja ottaa kimpsusi ja kampsusi ja häipyä, koska jos siinä tilanteessa nöyrryt, mies pompottaa sinua entistä enemmän...
Sinun ikäisesi nuoren tulisi ajatella itseään paljon enemmän kuin näytät tekevän. Lähde hankkimaan itsellesi jokin ammatillinen koulutus tai jokin työpaikka missä sitä ei tarvita.
Älä käperry kotiin odottamaan ja passaamaan miestäsi. Voi olla että hän ei juuri siksi ehkä pysty arvostamaan sinua kuten suhteessa pitäisi.
Pistä hanttiin sille kaverille, ole terveesti itsekäs. Se saattaa herättää hänet näkemään arvosi. Jos ei, niin on parempi että huomaat sen nyt kuin 5-10v päästä. Tsemppiä!
unohdin juuri tuon asian kertoa, että minä itse olen kova puhumaan, ja hyvin avoin, ja olen siksi yrittänyt saada miestänikin puhumaan.
Ja minä olen hänelle sanonut, siitä, kun hän ei kunnioita, ei osoita hellyyttä, arvosta jne.Mutta ei se auta, puhun siitä melkeimpä joka päivä..ja tällä viikolla hänelle sanoin, että jos ei asiat rupea muuttumaan, minä lähden kimpsujeni kanssa pois.
Olen nyt keväällä hakenut kouluun, ja todella toivon sinne pääseväni.
Kiitos kaikille jotka vastasitte, saitte minut kyyneliin, mutta olen silti hyvin hyvin kiitollinen teidän vastauksistanne.
Lisääkin saa toki tulla!
Onnittelen sinua! Mies ei taida ottaa sua tosissaan vasta kun oikeasti lähdet meneen. Mulla on ihan sama juttu...
siis millä tavalla sulla on sama juttu? eikö hän kunnioita sinua jne?
vai...mitä tarkoitat?
siis juu....luin sen ensimmäisen juttusi uudelleen..ja nyt ymmärsin..anteeksi hidas aivojen juoksuni :)
siis itsekkin olet lähdössä pois? kun hän ei ymmärrä?
Minä lähden pois, koska hän ei todellakaan ymmärrä eikä haluakaan ymmärtää minua. Kunnioituksesta ei voi edes puhua, vaan minua ja tekojani halveksitaan jatkuvasti. En niinku enää viitsi kestää sellaista. Lisäksi meidän arvomaailmat on eri planeetoilta, eli tää mun juttu on jo finito...
mä olen todella onnellinen sun puolesta, koska sä uskallat lähteä. Se vaatii rohkeutta, ja kaikilla sitä ei ole.
Mutta sinulla on :)
Ja myös sinulla...
Rakastuneena, suhteen alussa elämä sujuu ja suhde maistuu hunajalle. Vasta arjen tulo suhteeseen antaa viitteitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kukaan ei ansaitse parisuhteessa olla itsestäänselvyys tai alistua moiseen rooliin.
Asiasta tulisi keskustella vakavaan sävyyn miehesi kanssa, jonka olet tainnut jo tehdä. Jos kohtelu ei siitä muutu, on syytä miettiä muuttuisiko se kymmenen vuoden kuluessa tai viidentoista, kahdenkymmenen ?
Kaikki me saamme elämämme varrella haavoja epäonnistuneista ihmissuhteista ja aina ne tekevät kipeää. Olet vielä nuori ja sinusta itsestäsi on kiinni, miten haluat itseäsi kohdeltavan.
miksi olet ikäiseksesi noin kypsä ajatusmaailmaltasi? Ehkä siksi koska takanasi on ollut rikkinäinen elämä ja sen olet selvästi pystynyt käsittelemään pois. Se muokkaa ihmisen niin, ettei se oma napa olekaan tärkein vaan osaa huomioida toistakin. Se on ominaisuus joka näyttää olevan katoava luonnonvara Suomenmaassa. Mieluummin myydään vaikka oma äiti, jos se nostaa omien osakkeiden arvoa.
On tosiasia että Suomesta on mahdottoman vaikea löytää kunnollista miestä, sellaista joka olisi sinulle sopiva. Vaikuttaisi nimittäin siltä että olet sitä vähemmistöä, joka kykenee sitoutumaan. Sitoutumisen lähtökohdat on onnettomat jos haarojenvälejä on kokeiltu siellä sun täällä. Väittäkööt muut mitä tahansa.
Toisaalta kun katson noiden eronneiden ja karanneiden elämää, ei käy kateeksi. Vaikka omassakin parisuhteessa on tullut joinakin aikoina käyttäydyttyä tosi surkeasti vaimoa kohtaan, kuitenkaan se ei ole ollut syy alkaa puhumaan erosta. Voi nimittäin käydä sillä tavalla että iän tuoman muutoksen aikana huomaa, että se ei olekaan oikea tapa elää kuin olen elänyt - ihminen voi siis muuttua. Huomaakin että lapsuuskodista imetyt opit ovat vääränlaiset.
Minun on vaikea uskoa että uusi parisuhde on edellistä onnellisempi. Se ei sitä todistettavasti näytä olevankaan; eronneiden sängyssäkin on neljä sielua. Onnellisin suhde on silloin kun kriisit selvitetään yhdessä ja hitsaudutaan toisiin yhä lujemmin.
Nyt en ymmärtänyt täysin mitä tarkoitit..sain sellaisen käsityksen, että pidät minua sellaisena ihmisenä joka on levitellyt haarojaan jokaiselle...ja se ei pidä todellakaan paikkaansa.
Ja minä nyt en ole äitiäni myymässä (näin havainnolistaen). Eikä minulle todellakaan ole oma napa se tärkein. Itse olen yrittänyt ja yrittäny saada miestäni puhumaan asioista, ja hän ei ole siihen pystynyt, ja tahtoisin kovasti suhteemme onnistuvan, en tahtoisi millään suhteemme kaatuvan, mutta eihän tälläisestä suhteesta kaiketi mitään voi tulla, jos toinen ei puhu eikä arvosta toista, ei osoita rakkauttansa. morkkaa ja haukkuu vain.
Ja minua ihmetyttää se kun kirjoitit näin " on tosiasia että Suomesta on mahdottoman vaikea löytää kunnollista miestä, sellaista joka sínulle olisi sopiva"...siis tarkoitatko että vika on minussa, kun mieheni morkkaa ja haukkuu..ei arvosta, ei kunnioita etc. ?
Tiedän että siihen tarvitaan aina kaksi osapuolta, mutta en minä ole itseäni hänelle naiseksi tyrkyttänyt.
sillä mikään kohta jonka epäilit koskevan sinua, ei koskenut. Ne kohdat koskee yleensä miehiä, vaikka itsekkäitä naisiakin on olemassa. Sitä en tiedä voisiko ne koskea myös sinun miestä, sinä ehkä tiedät. Siksi esitin ne ajateltavaksi.
Kerroin että pidän sinua sellaisena joka osaa sitoutua parisuhteeseen, siis siihen vähemmistöön jolla parisuhde voisi onnistua. Sellaisia ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin, jotka eivät ole kokeilleet seksiä ja/tai saman katon alla asumista useiden kanssa ennen parisuhdettaan, on Suomessa vähän. Oletin että juuri siksi sinunlaisen on vaikea löytää itselle miestä, mutta kun se löytyy, luvassa on varsin onnellinen tulevaisuus. Sen luomiseen tarvitaan niitä elementtejä joita sulla tuntuu olevan - paljon enemmän kuin monella muulla sinua vanhemmalla.
Toisekseen uuden ottaminen ei pääsääntöisesti tuo suurempaa onnea kuin edellinenkään suhde, ristiriitoja kylläkin. Onnellinen parisuhdehan koostuu kyvystä ratkaista kriisit, ja niitä ratkoo vain parisuhteeseen sitoutuneet. Parisuhteeseen sitoutumattomat hakevat mieluummin uuden, ja ovat sen kanssa seuraavaan kriisiin asti. Sen vuoksi ehkä kannattaisi miettiä, olisiko sinun tilanteessa eroaminen kuitenkaan viisasta. Toisen alistaminen ei ole sallittua ja jos sitä jatkuu, se kyllä vie sinulta itsetunnon. Mutta voithan etsiytyä opiskelemaan, hankkia ammatin ja vaatia miehen arvostuksen. Lähtökohdathan on silloin joka tapauksessa erit. On hyvä muistaa että jokainen parisuhde pitää sisällään ongelmia ja niihin kuuluu kriisejä. Ja onnelliseen parisuhteeseen kuuluu kyky läpikäydä kriisit.
Mutta on hyvä muistaa sekin, ettei muut voi ratkaista tilannettasi eikä neuvoa, tee näin tai tee noin. Sellaisia neuvoja voisi ehkä paremmin antaa ystävä, jonka tuntee läpikotaisin. Siinäkin tapauksessa ne neuvot olisvat vain yksi näkemys.
Kyllä minä ymmärsin sen, mutta niin...puhut kyllä asiaa, ja fiksuakin vielä. Kiitos sinulle!
Luin koko kertomuksesi, sillä se oli hyvin kirjoitettu.
Minun vaimoni oli myöskin 17 vuotinen. Ja meillekin
alkoi tulla niitä kylmiä aikoja. Ja minä aloin myöskin
ryyppäämään, ja vaimoni oli hyvin onneton kotona.
Minä myöskin pelasin toisten miesten kanssa, ja ryyppäsimme
paljon. Mutta kun minä näin että vaimoni oli hyvin
onneton tästä, hänkin oli niinkuin sinä sanoit huumorisesti
vain haarojen levittäjä minulle. Mutta sitten eräänä päivänä
minä sanoin hänelle, että tykkäisitkö sinä siitä jos me
alkaisimme etsimään Jumalaa, niin hän sanoi että siitä
minäkin tykkäisin, sillä minulla oli navetan vintissä Jeesuksen
kuva ja minä kävin siellä aina rukoilemassa. Minä sanoin no
hyvä on, mutta mistä me aloitetaan? Hän sanoi että ruvetaan
käymään kirkossa. Ja niin me aloitettiin, menimme kirkkoon,
ja huomasimme että olimme siellä niin onnellisia, että kirkon
lukkari tuli meitä varoittamaan, että olkaa hiljaa nuoret,
ei täällä saa nauraa, tämä on Jumalan palvelus.
Mutte sitten eräänä päivänä tuli eräs uskovainen pihaamme
ja kauppasi hengellistä lehteä, minä sanoin että lähde sisälle.
Ja sitten me kysyttiin että miten sitä pääsee uskovaiseksi.
Niin hän neuvoi että Ottakaa Jeesus vastaan elämäänne, sillä
hän teidät lunasti, ja maksoi teistä kovan hinnan kun vuodatti
verensä teidän syntienne tähden, mutta se täytyy ottaa vastaan.
Ei se tule teille niinkuin "manulle illallinen" Vaan se täytyy
ottaa vastaan, ja tulla Jeesuksen omaksi, ja kirkkoihin ei katsota.
Ja niin me polvistuimme vaimoni kanssa kirkon etupenkissä ja
luovutimme koko elämämme Jeesukselle Kristukselle, sillä Jeesus
on sanonut että joka minun tyköni tulee sitä minä en heitä ulos.
Ja kun me sen teimme, niin mitä tapahtuikaan? Ne viinan pirut
läksi ulos minusta ja kirosanat kokonaan otettiin pois suustani
ja minä ja Meeri vaimoni synnyimme uudestaan, ja avioliittomme
uudistui kokonaan. Meistä tuli aivankuin uusia luomuksia, ja
avioliittomme eheytyi, rakkaus suhteemme uudistui kokonaan
ja seksi elämäkin tuli rakkautta täyteen, niin että me nautimme
seksistäkin täysin siemauksin.
Tätä tekee Jeesus vielä tänäkin päivänä. Meidän avioliittomme
tuli hyvin onnelliseksi. Ja senjälkeen vasta aloimme saamaan
lapsia. Sitä ennen emme saaneet lapsia, mutta sitten alkoi tulla
lapsia, sillä kohdun hedelmä on anti, anti Jumalalta.
kertomuksesi oli kaunis, mutta minä en voisi sitä apua hakea uskomalla Jumalaan, sillä minä en usko. Kuulun kirkkoon, ja käyn siellä vain silloin tällöin (todella harvoin) minä en yksinkertaisesti usko oiken mihinkään Jumalaan. Tiedän että joku on meidät tänne maailmaan luonut, mutta minulle se ei ole oikea tie tuo usko.
Sinulle se nähtävästi oli oikea tie onneen, ja rakkauteen. Mutta ei minulle!
Aurinkoista kesän odotusta sinulle!
Joo, eipä tuo uskonto auta minuakaan eheyttämään suhdettani, vaikka uskon Jumalaan. Tosiasiat on kohdattava sellaisina kuin ne ovat....
mä olen täysin samaa mieltä sun kanssa...
olen sun kanssa täysin samaa mieltä, voin olla ehkä väärässä, mutta mielestäni tuo on yksi pakokeino tilanteesta. uskonto meinaan. HUOM! voin olla väärässäkin...
Sinä tunnut tosi fiksulta ihmiseltä...Toivon todella, että saat hyvin ansaitsemasi onnen elämässä...
Kokeile!
Kyllä viisas ihminen kokeilee kaikkea ja ottaa
sen mikä hyvä on. Kokeilu ei johdata onnettomuuteen.
Jos Jumalaa ei olisi, ei apua tulisi ylhäältä.
Mutta jos Jumala on, niin apu tulee ylhäältä.
Kokeile. . . . ja polvistu, johonkin piilopaikkaan
ja rukoile, että jos Jumala olet olemassa, niin ilmaise
itsesi minulle, sillä minä en usko että Jumalaa on
Vaikka asun kristityssä maassa, ja ne sanoo että olen
lapsena kastettukin Jeesukselle, niin en minä sittenkään
usko koska minä olen "uuspakana" eli kristityksi kasteltu
ateisti. Rukoile näin, ja jos saat avun niin tiedät että
Jumala on.
Hei!
Tahtoisin kertoa sinulle myös oman tarinani.
Olin melkein 18 vuotias, kun internetin välityksellä tapasin ihanan miehen. Aloimme seurustella hänen kanssaan, vaikka asuimme n.150km päässä toisistamme. Tapasimme viikonloppuisin jommankumman kotona ja viikolla puhuimme puhelimessa. Suhde toimi ihan hyvin ja olimme molemmat rakastuneita.
Mies oli minua vuoden verran vanhempi. Keväällä, kun hänen koulunsa loppui, hän muutti lähelle minua asumaan ja näimme paljon useammin. Asuimme vuorotellen meillä ja hänen luonaan. Minä luulin olevani onnellinen.
Olimme surustelleet melkein 1½ vuotta, kun muutimme omaan asuntoon asumaan. Kävimme molemmat töissä ja tulimme hyvin toimeen. Kun olimme asuneet muutaman kuukauden yhdessä, tajusin, etten halua elää nuortuuttani kokonaan näin. En vain osannut päättää oikein mitä pitäisi tehdä.
Työpaikallani tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja aloin kulkemaankin heidän kanssaan jonkin verran myös vapaa-aikanani. Eräs työkaveri sai sitten minut ymmärtämään, että minun olisi parempi elää omaa elämääni yksin. Puhuimme mieheni kanssa ja minä muutin takaisin kotiin asumaan.
Ei sellaisessa suhteessa kannata olemisen ilosta vaan olla. Itse en vielä silloin tajunnut, että parempaakin voi olla. Nyt tajuan sen, kun olen saanut elää nuoruuttani rauhassa.
Noin 1½ vuotta suhteen päättymisenjälkeen muutin pois kotoa kokonaan toiselle paikkakunnalle 500km päähän vanhemmistani. Silloin vasta aloin elää omaa elämääni ja löysin nykyisen rakkaani.
Rakkaus on aivan eilaista, kuin silloin edellisessä suhteessa. Nyt olen onnellinen.
Haluan vain sanoa, että jos et ole onnelinen, etkä varma itsestäsi jätä mies ja ala elämään omaa elämääsi. Olet fiksu nuori nainen ja ansaitset paljon parempaa. Sinun ikäisen ei vielä pitäisi tuhlata nuoruuttaan elämällä ns. perheen äidin elämää. Maailmassa on paljon hyviä miehiä, joist sinäkin vielä oman onnesi löydät.
Voimia ja tsemppiä sinulle!
Kiitos kun kerroit oman tarinasi, juuri tuo oli se jota kaipasin, samanlaista kokemusta. Onhan niitä tullut jo muitakin kuin sinun, ei sillä ettenkö niistä olisi kiitollinen.
Olen hyvin onnellinen sinun puolesta, että olet itse löytänyt oikean tiesi, ja koet että teit oikein. Ja se varmasti olikin oikein, kerran olet onnellinen :)
Kiitos sinulle!
Mukavaa kesän odotusta!
Hei!
Yleensä en kovinkaan helposti kirjoituksille pehmene, mutta sinun kohdallasi kyllä. Yllätyin sen lisäksi iästäsi, sillä vaikutit paljon kypsemmältä kirjoituksessasi.
Sydämen asiat ovat aina vaikeita, mutta jokaisen tulisi silti elää ensisijaisesti itselleen. Jos joku toinen ei kohtele sinua oikein, sinun ei tarvitse katsoa sitä. Miksi sinun pitäisi? Miksi sinun pitäisi olla ihmisen kanssa joka ei kohtele sinua hyvin? Sen takia että rakastat? Tulisiko sinun kärsiä rakkauden takia?
Sanoit "Hän ei ole paha ihminen, hän ei ole ikinä lyönyt minua, mutta enemmän minuun kuitenkin sattuu tuo henkinen väkivalta." Eikö hän ole paha ihminen jos hän kohtelee sinua henkisesti kaltoin? Tulisiko hänestä paha vasta siinä vaiheessa kun hän lyö sinua?
Sanoit kaipaavasi rakkautta, hellyyttä, kunnioitusta ja arvostusta. Häneltä et sitä saa. Vaikka hän pyytäisi sinua myöhemmin takaisin ja lupaisi muuttua, asiat jatkuisivat samalla tavalla. Luota sanaani tässä. Ihmiset eivät todennäköisesti muutu, vain harvat heistä. Ne joilla on voimaa tehdä muutos sekä rohkeutta tunnustaa omat virheensä ja tarve muuttua.
Tiedät vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Sinulla jää monta hienoa asiaa kokematta, monta hienoa ihmistä tapaamatta.
Ja vielä raadollinen totuus. Olen itse neljännesvuosisadan. Minusta on tullut kylmä ihminen. Kaipaan rakkautta, mutta kaikkien kokemuksieni, pettymyksieni ja tuskan jälkeen olen todella muuttunut. Valehtelen naisille. En kerro heille toisista suhteistani. Sanon kauniita asioita vaikka en tarkoittaisi sitä. Vain tehdäkseni vaikutuksen ja voittaakseni heidät, sillä en halua olla yksin. Haluan tuntea että minusta välitetään. Miksi valehtelen? Minua ei uskota vaikka olisin vilpitön. Minusta odotetaan aina pahinta. Yksi komean ulkokuoren kiroista. Joskus minulle on sanottu, että minulla on roiston silmät.
Älä aiheuta itsellesi tuskaa turhan takia. Ihminen kovettuu liian nopeasti. Niinkuin minä.
Greg
Kiitoksia hyvin paljon sinulle sanoistasi, kerroit asioita fiksusti, ja jopa sillä tavalla, että minäkin ne ymmärsin :)
Kiitoksia hyvin paljon.
En vain ymmärrä, että jos et pidä itsestäsi sellaisena kuin kerroit olevasi, niin mikset tee asialle jotain?
olet ihminen joka ansaitsee parempaa.
Vaikutat fiksulta mieheltä, älä anna itsesi unohtaa sitä mikä oikeasti olet. Jätä kaikki nykyiset naisesti, elä täysipainoisesti ilman naisia, anna sitä kautta itsellesi mahdollisuus tavata Se Oikea, joka sinuakin varmasti odottaa.
*suuri rutistus*
Sori, olet käsittänyt nyt pahasti väärin, minä olen NAINEN, en mies. Mutta kiitos nyt kuitenkin.
Hei!
Hyvä että minusta oli hyötyä. Toivottavasti osaat tehdä oikean asian ellet ole jo sitä tehnyt...
Siitä mitä sanoit:
En todellakaan pidä siitä miten käyttäydyn, mutta haluan elämääni positiivisia asioita ja tämä on se tapa millä niitä saan.
Jonkun aikaa sitten löysin itselleni ulkomaalaisen kaunottaren johon ihastuin tulenpalavasti. Unohdin heti kaikki muut. Hänkin ihastui minuun ja sanoi rakastavansa. Kuitenkin vähän ajan päästä hän oli sitä mieltä että hän ei halua päästää minua enää yhtään lähemmäksi sillä hän lähtee pian pois maasta. Taas yksi kolhu pieneen sydämeen.
Välittäminen sattuu ja se tuo takaisin kaikki vanhat muistot ja avaa vanhat haavat. Se miten elän ei ole oikein, mutta sillä tavalla saan elämääni jotakin mitä haluan. En vain seksiä, vaan tunnetta että minusta välitetään - eikä minun tarvitse pelätä sydämeni puolesta.
Juuri tätä tarkoitin - älä kylmetä itseäsi. Älä anna kenenkään kohdella sydäntäsi kaltoin, sillä saatat muuttua ennenkuin huomaatkaan. Silloin syyttömät kärsivät niiden edestä jotka ovat satuttaneet sinua...
Greg
Hei!
Ja kiitos rutistuksesta tuntematon...
Tiedän ansaitsevani parempaa. Ajatuksiani selventää ehkä hieman posti minkä kirjoitin pari riviä kirjoituksesi yläpuolelle. Jos sinulla on tylsää, lukaisepa se.
Sinulla on ilmeisesti kokemusta samasta? Oletko löytänyt omalta kohdaltasi sen oikean? Jos olet, nauti koko sydämestäsi. Toivon että sinulla on mies joka todella välittää sinusta ja arvostaa sinua jokaisen pienen asian edestä minkä teet hänelle!
Haluaisin tehdä juuri niinkuin sanot, mutta maailma on kumma paikka. Se ei anna paljoa ellei siltä sitä ota. Voisin elää varmasti vuoden ettei kukaan tulisi minulle juttelemaan. Asiasta omituisen tekee se, että olen komea kuin piru. Sen lisäksi on juuri tämä luottamuspula - naiset eivät usko sitä mitä sanon ja olettavat heti että minulla on taka-ajatuksia. Taidan olla muutenkin hieman erikoinen persoona.
Tarpeetonta sanoa että olen kyllästynyt odottamaan sitä oikeaa. Muuten saisin odottaa sitä koko elämäni. Haluan ennemmin nauttia ohikiitävistä hetkistä ja tuntea olevani haluttu ja että minusta välitetään. Sitä enemmän haluaisin löytää sen oikean mutta en jaksa uskoa siihen...
...ennenkuin se tulee kohdalleni. Se oikea tulee olemaan maailman onnellisin nainen.
Greg
Ymmärsin kertomasi, mutta eikö jokaiselle pitäisi löytyä se OIKEA, minä kai vain olen vielä niin "lapsellinen", että kuvittelen niin olevan, että jokainen saa kokea rakkautta, ja hellyyttä ns. oikealla tavalla. Ilman kliseitä.
Aurinkoista kesää sinulle!
*hali*
masentavasta tilanteesta ja kasvot kohti uutta tuntematonta.
Jätä se mies, unohda keskustelut, mietinnät ja harkinta-ajat. Kerää kamasi ja kävele pois taaksesi katsomatta. Sen SINÄ olet ihmisenä ansainnut.
Luota tulevaan, se antaa varmasti paljon *rutistus*
Tahdon kiittää nyt teitä kaikkia, jotka viitsitte vastailla tähän minun kirjoitukseen. Olen hyvin kiitollinen, että sain kuulla teidän mielipiteitänne. Mutta valintahan on minun..ja tavallaan olen sen jo tehnytkin...että keräilen tässä hissuksiin kimpsujani, ja lähden pois leijonan kynsistä. Kiitoksia!
Ja todella mukavaa kesää jokaiselle!