Kannattaa mennä heti naimisiin koska sitten vanhempana on helpompaa elää kun on kumppani aina auttamassa. Minä menin naimisiin jo 20 vuotta sitten ja tässä sitä yhtä ollaan saman naisen kanssa. Yks tuttu ollut 45 vuotta naimisissa ja ovat jo eläkkeelläkin.
Miksette ole naimisiss?
Anonyymi-ap
47599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Niin onhan se mukavaa jos ei tartte olla puolison omaishoitaja jonkun sairauden takia.
Tuo tulee yleensä ajankohtaiseksi, kun ikää alkaa olla 85v. Omaishoidon tukea saa vasta, kun toinen on syötettävässä kunnossa. En siis jättäisi menemättä naimisiin tuollaisen pelon takia. Olen ap:n kanssa samaa mieltä.
Ei tarvitse olla 85 v että sairastuu vakavasti. Mutta ei sitä kannata nuorena miettiä. Miettii sitten kun omalle kohdalla sattuu.
Voi kuule sairaus ei katso ikää. Vaikka ei omaishoitaja olisikaan, niin yhdessäasumiseen ja suhteeseen kumppanin sairaus vaikuttaa todella paljon.
Minun kumppanit ei ole koskaan auttaneet mitenkään missään asiassa. Joten ei olisi mitenkään helpompaa olla naimisissakaan. Mutta kuulostaahan tuollainen orja hyvältä. mikä sinulla on.
Eli kumppanit eli miehet joita monia ilmeisesti niin eivät ns auttaneet sinua eli eivät antaneet sinulle joka päivä rahaa useita satasia esim joku mies pyyteettömästi vaihtaa polkupyörääsi kumin niin pyydät mieheltä 700 euroa rahaa tai mies keitti teille aamukahvit ja osti teille aamupalaksi wiinerit niin sinä pyydät 900 euroa rahaa
Voihan sitä elää yhdessä ilman byrokratia papereitakin. Kun sitten käykin niin, että parisuhde ajautuu umpikujaan ja rajuihinkin erimielisyyksiin, niin välttyy byrokraattisilta selkkauksilta, kun ei ole naimisissa. Ei kukaan järkipäinnen naimisiin enää nykyään mene. Ihmiset kun ei osaa muutenkaan sitoutua enää mihinkään. Vähänkin vituttaa, niin heti erotaan.
Jasi
Ojoi, Jasu piti olla. Ikänäkö ikänäkö, etinpä silmälasit päähän.
Jasu
No onpa palstaäijän tukihahmo, eli sinä palstamies itse harmi
Varsinkaan sunlaisten ei koskaan pidä mennä naimisiin, päässä flippaa niin paljon ettei puolisolla riitä taimet metsässä tuon pään hoitoon.
Jasu
Ja välttyy byrokraattisilta seikkailuilta myös siitten jos kaveri kupsahtaa eikä parisuhde virallinen. Voi tulla lähtö kämpästä ja sitä rataa...kaikessa on puolensa ja puolensa.
-b-
Ei kannata ikinä laskea sen varaan ettei pärjää ilman kaverin kämppää. Minä tiedän, että pärjään, pärjäsin ennen miestäkin 34-vuotta. 😅
Itse en halua mieheltäni mitään, kun hänestä aika jättää. Elämme tässä ja nyt. Maalliset roinat ei paljon lämmitä, kun rakastettu on poissa.
Jasu
Jotakuta tietysti surettaa aina, jos ei jää omaisuutta tai muuta, sekin on ihan oma valinta onko niitten takia yhdessä vai ei.
Jasu
Ihan hyvin sanottu. Toiset tosiaan vaikka itse kiituuttelevat, että jää edes jotain perintöä. Kyllä sitä pitää pystyä elämään ajattelematta muita. Et sä sitä omaisuutta saa hautaasi mukaan. Itse meinaan myös että seuraavassa suhteessa, en ota toisen kuoltua minkäänlaista perintöä vastaan. Ainakin nyt ajattelen niin etten edes muuta kenenkään kanssa yhteen, silloin tällöin näkeminen saisi riittää.
Molemmille, sulle ja jasulle, en tarkoittanutkaan sitä että sen takia olis yhdessä vaan siltä kulmalta että ehkä se olis lähtijän lahja tai varmistus jäävälle osapuolelle, vielä rajan takaa tehdä jotain toisen eteen...
En itekkään koskaan ole ollu fanaattinen puolustaja, ennemmin päinvastoin, mutta kulmia asiaan on aina useita....
Mutta jokainen tyylillään!!
Ja mielipiteenvapaus on vielä onneksi olemassa...
-b-
Kyllä mä tuonkin näkökulman ymmärrän b. Keskinäisessä testamentissa mukana olleena. Tämä olikin enemmän ex kumppanin tahto. Ja nyt ymmärrän asiaa paremmin. Vaikka on ollut vaikea hyväksyä että perin toiselta jotain. Tai siis lähinnä se etten koe ansaitsevani toiselta mitään.. mut jos emme olisi näin tehneet, niin elämämme olisi nyt huomattavasti vaikeampaa tulevaisuutta ajatellen.
En halua itse omistaa, enää kenenkään kanssa yhdessä yhtään mitään. Siksi siis ajattelen niin etten myöskään halua periä kumppanilta yhtään mitään.
Minäkin ymmärrän juu, mutten itse elä niin.
Jasu
Juu, joillekin on myös periminen hyvin tärkeää jopa äärettömän tärkeää. Voi olla tärkeämpää, kun aito rakkaus. Sellaista en ymmärrä ollenkaan, yhtään.
Minun puolesta avomieheni saa antaa ihan kaiken meidän lapsille, annan mieluusti heille kaiken, omistanikin. Minä löydän kodin kyllä ilman miehen rahojakin, olen ostanut yksin niin omakotitalon kun osakkeenkin, yksin velaksi. Ei minua pelota tehdä yksin koko elämäni ja rakentaa uusi.
Tiedän jo että selviän on niin paljon kokemusta selviämisestä yksin. 😊
En kanssa haluisi asua enää yhdessä kenenkään kanssa, enkä periä toiselta yhtään mitään. Rakkaus on jotain ihan muuta kun materiaalia. Ja se rakkaus mulle riittää. Materiaalit hommaan itse.
Jasu
Ja nyt en enää omistusasuntoa edes haluisi hommata, kun noista talosta ja osakkeesta olen luopunut. Vuokralla mieluiten, niin olen vapaa lähtemään minne huvittaa, kun tekee mieli vaihtaa maisemaa. En halua olla yhteenkään kivijalkaan enää sidottu. 😄
Vapaus nääs.
Jasu
Ehti olla omistusasuntoja 17 vuotta yksin, jotenkin niiden pito enää nyky Suomessa ei lyö leiville.
Jasu
Avioliitot kestää tänä päivänä max 5 vuotta, välillä allekkin. Kannattaako tuhlata rahaa 150-300 vieraan kestitsemiseen? No saa lahjoja, joista voipi sitten tapella eron tullessa. Olen jonkun kerran katellut tuota suomalaista "unelmahäitä" ja ajatellut, miten aikuiset(?) ihmiset voikaan olla noin lapsellisia. Aloitetaan valmistelut vähintään se vuosi ennen, miljoona kaasoa, näperrellään kaikkea typerää, leikitään ym ym. Vieraita järjetön määrä. No täytyyhän sitä telkkaan päästä.
Valjastetaan koko suku leipomaan ja tekemään, kaasoja pompotellaan ym ym.
Nyt joku varmaan itkee "on mun elämäni tärkein päivä", mutta sitten erotaan, kun arki astuu kuvioihin ja löytyy "parempaa". Kannattaa siis elää avoparina
Kaikkein parasta on olla yksin kuitenkin. 48v tuli just täyteen ja olen aina elänyt yksin. Omaa rauhaa en vaihtaisi mihinkään.
IkisinkkuerakkoM1977
Olen ymmärtänyt, että naimisiin menon jälkeen seksielämä tuppaa väljähtymään pahemman kerran. Itse kun olen varsin seksuaalinen ihminen, niin en voisi ajatellakaan moista.
En ole vaan löytänyt sopivaa joka kanssa juttu olisi edennyt tuohon asti. Eikä se naimisiin meno mikään välttämättömyys ole muutenkaan ollut/ole. Ihan hyvin voi silti huolehtia toisesta.
Se on kyllä jo saavutus jos on ollut 20v. Saman kumppanin kanssa. Onko ollut vaikeitakin hetkiä elämän varrella? Mikä on saanut teidät pysymään yhdessä noin kauan?
Voi muru, 29 v heinäkuussa...
-b-
Et vielä..🥰
Miten olet viihtynyt b, noinkin kauan?
Aivan samaa mieltä olen, ihmisistä joihin on sidonnaisuus kunnossa, heistä pitää huolta mielellään ilman naimisiin menoa tai muutakaan yhteiskunnallista siviilisäätyä osoittavaa funktiota.
Tänäänkin tein pienen eleen, exä: n autosta oli joku ilkimys taivuttanut kattoantennin poikki, roikkui katolla uhoten tippuvansa 100 km vauhdissa. Otin antennin irti ja kävin ostamassa uuden varaosan, eikä toisen ilahduttamiseen tarvinnut kuin 9 euroa.
Radio taas kuuluu, ja matka taittuu sujuvasti. Kuten elämässä kuuluukin olla.
AV
Se on juurikin niin että silti pidetään toisistamme huolta. Tai yritetään pitää. Hyvä kun sait noinkin pienellä teolla varmasti toiselle hyvän mielen. Hitto että pelästyin tänään ajaessa kun nasta lensi tuulilasiin..
Luin ensin, naista lensi tuullasiin:)
Toivoisin samaa, ilman pyyhkijöitä.
AV
😅
Tämän päivän sää☀️ Kohti Tamperetta 🌨️kotiin☁️🌨️ kyllä oli pyyhkijöille myös tekemistä. Ilman niitä lentäviä naisia..
Oletpas älä valehtele daniel vai onko daniel vaihtunut toiseen eli kyllä elämäsi mies on herra daniel ja pidät sitä kuin kukkaa kämmenellä ja annat sille aidon rakkautesi
Ai niin olin unohtanut koko Danielin 😅
Njaa, vaihtelevasti, niin kuin kaiketi kaikilla, elämä kun on nousuja ja laskuja, ei se aina helppoa ole ollu, lusikoiden jako ollu joskus ovella, mutta on menny.
Moni olis luultavasti antanu jo periksi, mutta helpolla luovuttaminen ei kuulu tapoihin...
Helpolla luovuttaminen🤣 no joo… ehkä tästä on jotakin kokemuksia.
Höh?😯
Oli miten oli, joskus käy niinkin että tulee vastaan iloisiakin yllätyksiä, ei aina pelkkää paskaa tuulettimeen ja se sitte ehkä auttaa tarpomaan eteenpäin.
Kirka- Surun pyyhit silmistäni
No sen verran sinnikäs olet.. siitä siis vaan tuo, että olen huomannut ettet helpolla luovuta.
Koska naimisiin meneminen on turhaa eikä sitä tarvita mihinkään.
On sullakin tylsä elämä, samaa lihaa. Ettet vain oli kuitenkin käynyt vieraissa. Tunnusta pois vain casanova.
Tulen paremmin toimeen kaikin tavoin ilman tuollaisia taloudellisia sopimuksia.
xLiner
Naimisissa olen ollut vuodesta 2009 mieheni kanssa. Löysin hyvän miehen baarin terassilta. Mies ei siis ollut rikas eikä komea vaan mukava ja huumorintajuinen tavis. Sellainen tavis asenne teki vaikutuksen kun mies ei esittänyt mitään eikä yrittänyt edes iskeä. Yleensä miehet yrittää iskeä ja saada seksiä. Miehen huumorintaju oli ihanaa. Puhuttiin seksistä ja sanoin että miehet yleensä yrittää saada seksiä naiselta baari illan jälkeen.. Mieheni sanoi että ettei yritä saada seksiä vaan kalan. Sanoi että menee aamulla kalaan ettei voi ryypätä koko iltaa. Varmaan sen takia pyysin siltä numeron ja lupasin soittaa ja siitä se sitten lähti.
En mene naimisiin vain ollakseni naimisissa enkä myöskään sen takia, että on sitten joku auttamassa.
Menisin naimisiin ainoastaan, jos kohtaisin miehen, jonka kanssa haluaisin jakaa arjen tästä ikuisuuteen. Mikään muu syy ei ole riittävän hyvä. Eli jollei tuollaista miestä löydy, niin sitten ei tule häitäkään.
Olin jo naimisissa 30 vuotta, se riittää.
Ja se voi kuule olla niin, että sinä olet sitä kumppaniasi auttamassa eikä elämässä enää muuta olekaan.
Olin naimisissa ja melko pitkään kuin lähes 15 vuotta vaikka suht nuori olen mutta nuorena mentiin. Ei se liitto aina onnea tuo ja siihen tarvitaan että on kaksi tervettä ihmistä joilla halu sitoutua loppuelämäksi ja ymmärtää mitä avioliitto tarkoittaa se on kaiken jakamista, toki molemmilla oma elämä myös mutta juridisesti siis ja siinä ei auta hirveästi itsekkyydellä leikkiä tai se alkaa tuhoutua hyvin pian tai jos toinen sairastuu niin etenkin miehet saattaa häipyä hyvinkin nopeasti. Ja jotkut liitot loppuu hyvin alkuun jo kun huuma loppuu niin ollaan että mitä eikö se kestänytkään ja taas uutta rakastumista kohti. Mutta sellaisten ei kannata avioon ehkä astella jotka juoksee huuman perässä. Se ei kestä koskaan kenenkään kanssa.
Tarkoitin nimenomaan kaksi henkisesti suht tervettä ihmistä ei mitään häiriöitä jotka sinällään jo usein tekevät liitosta mahdottoman lopulta. No summa summarum avioliitto ei ole koskaan varmaan mikään helppo ja mutkaton tie siihen matkaan mahtuu monenlaista onnea, iloa mutta myös mutkaa ja surua, pettymystä ja itkua. Koko elämän kirjo valoineen ja varjoineen. Elämä on sitä.
Kunhan löydän samanikäisen miehen johon rakastun ja hän rakastuu minuun ja olemme molemmat samaa mieltä naimisiin menosta! Paljon nuoremman kanssa en halua mennä naimisiin koskaan!
Entä jos oletkin itse se auttaja?