Köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa hintatasoon ovat laskeneet koko väestön pienituloisuusastetta ja minimibudjettiköyhyyttä arviolta 0,1 prosenttiyksikköä.

Ikääntyneiden pienituloisuusaste on laskenut enemmän, 0,6 prosenttiyksikköä. Tämän taustalla on ennen kaikkea takuueläkkeen ja kansaneläkkeen korotukset sekä eläkkeiden verotuksen keventyminen tietyin osin.

Lasten osalta köyhyystasot ovat pienentyneet 0,1–0,2 prosenttiyksikköä, mitä selittää erityisesti vuonna 2023 tehdyt väliaikaiset korotukset lapsiperheiden työttömyysturvaan ja toimeentulotukeen.

Sosiaaliturva- ja veropolitiikka 2019–2023 kavensi myös tuloeroja. Kun etuus- ja verolainsäädännön muutoksia mitataan suhteessa yleiseen hintatasoon, Gini-kerroin pieneni arviolta 0,3 yksikköä.

Politiikka nosti etenkin pienituloisimpien ostovoimaa, kun kolmessa ylimmässä tulokymmenyksissä ostovoima laski. Pienituloisten ostovoiman kasvua selittää ennen kaikkea työttömyysturvaan ja eläke-etuuksiin tehdyt korotukset sekä siitä seurannut eläkkeiden verotuksen keventyminen tietyillä tulotasoilla.
104586
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

Kauhukabinetti keskittyikin sitten vuorineuvosten hyysäämiseen.

Äänestä
  • Juu nyt pienituloisia köyhiä jo yli 730 000 ja määrä kasvussa, kuten myös toimeentulotukiasiakkaiden. Köyhyys kasvaa nyt kuten Sipilän oikeistohallituskaudellakin.

    Nettovarallisuudesta ensimmäisen kerran yli 50% varakkaimman 10-prosentin hallussa.

    Äänestä

  • Mariinin hallituskaudella köyhyysrajan alla elävien ihmisten määrä oli suurempi, kuin koskaan itsenäisen Suomen historiassa.

    Äänestä

  • Köyhyyden vähentyminen johtui pidentyneistä leipäjonoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Köyhyyden vähentyminen johtui pidentyneistä leipäjonoista.

    höpöhöpö ruplapersu tiltuilee...

    NYT persukokoomus tuhosi suomen

    Äänestä

Silloin pystyi köyhyysloukustakin ponkaisemaan vielä rikkauksiin.

Äänestä
  • #eriasia 🤷‍♂️

    Äänestä

  • Bullshittia tuo väite.

    Äänestä

Sanna Marinin hallitus nosti myös historiallisesti kesken vuotta perusturvaa johtuen historiallisen kovasta inflaatiosta.

Marinin erinomainen hallitus piti huolen niin eläkeläisistä, työttömistä, opiskelijoista, vammaisista, sairaista kuin pienipalkkaisista.

Äänestä
  • Vitsi, vitsi.

    Äänestä

  • Mutta ei niistä, jotka kaiken maksavat.

    Äänestä

  • Etuisuudet ja eläkkeet voisi muutenkin päivittää kvartaaleittain.

    Äänestä

Höpsistä. Hänen hallitus rellesti velalla enemmän kuin mikään muu hallitus.

Äänestä
  • Suomen talouden alamäki alkoi 20 vuotta sitten. Edellinen hallitus näytti miten meillä on rahaa, velkarahaa siis.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Suomen talouden alamäki alkoi 20 vuotta sitten. Edellinen hallitus näytti miten meillä on rahaa, velkarahaa siis.

    Nykyinen hallitus koittaa korjata mitä edelliset hakusi ovat tuhonneet. Silti sitä haukutaan vaikka ja miksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Suomen talouden alamäki alkoi 20 vuotta sitten. Edellinen hallitus näytti miten meillä on rahaa, velkarahaa siis.

    Kaikki hallitukset ovat ottaneet velkaa. Kaikilla mailla on velkaa. Velkoja pitää lyhentää, mutta sellaista tilannetta ei tule, että valtio olisi joskus kokonaan velaton. Myös ne tulevien sukupolvien hallitukset tulevat aikanaan ottamaan velkaa.

    Äänestä

  • Tämä hallitus rellestää velalla enemmän. Siinä missä Marinin hallitus sai loppukaudesta velkaantumisen laskuun, OrpoPurran oikestohallitus nosti velkaantumisen Euroopan pahimmaksi. Vuonna 2024 OrpoPurra otti velkaa järkyt 18,44 miljardia euroa ja VM ennustaa tämän hallituskauden velanotoksi yli 60 miljardia euroa, jos edes riittää, koska työllisyystilanne Euroopan huonoin ja työllisyystavoite on noin 160 000 työllisen takamatkalla ja talous täysin kuralla maailman 9-10. paskin jaettu sija Irlannin kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tämä hallitus rellestää velalla enemmän. Siinä missä Marinin hallitus sai loppukaudesta velkaantumisen laskuun, OrpoPurran oikestohallitus nosti velkaantumisen Euroopan pahimmaksi. Vuonna 2024 OrpoPurra otti velkaa järkyt 18,44 miljardia euroa ja VM ennustaa tämän hallituskauden velanotoksi yli 60 miljardia euroa, jos edes riittää, koska työllisyystilanne Euroopan huonoin ja työllisyystavoite on noin 160 000 työllisen takamatkalla ja talous täysin kuralla maailman 9-10. paskin jaettu sija Irlannin kanssa.

    Jokainen 10 000 työllistä vähemmän tuo noin miljardin euron lisämenot yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • Kyllä Orpopurra rellestää velalla enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tämä hallitus rellestää velalla enemmän. Siinä missä Marinin hallitus sai loppukaudesta velkaantumisen laskuun, OrpoPurran oikestohallitus nosti velkaantumisen Euroopan pahimmaksi. Vuonna 2024 OrpoPurra otti velkaa järkyt 18,44 miljardia euroa ja VM ennustaa tämän hallituskauden velanotoksi yli 60 miljardia euroa, jos edes riittää, koska työllisyystilanne Euroopan huonoin ja työllisyystavoite on noin 160 000 työllisen takamatkalla ja talous täysin kuralla maailman 9-10. paskin jaettu sija Irlannin kanssa.

    Kyllä se vaan oli Sipilän hallitus, joka sai velanoton taittumaan. Sipilän hallitus loi hyvän pohjan työllisyydelle, mutta eihän se demareille kelvannut. Heti valtaan päästyään demarit ottivat 10 mrd velkaa vaikkei mistään pandemiasta saati sitten Ukrainan sodasta ollut tietoakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nykyinen hallitus koittaa korjata mitä edelliset hakusi ovat tuhonneet. Silti sitä haukutaan vaikka ja miksi.

    Edelliset hallitukset.

    Äänestä

  • Mutta eivät älyllä🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Aloitus on taas tyypillisesti mutkat suoraksi ja sopivat palat poimittuna. Mikä unohtuu?

Se, että vaikka Marinin hallitus nosti hieman sosiaalietuuksia, niin sen hyödyt tuhohallitus nollasi kiihdyttämällä inflaatiota ja lisäksi mm. veronkiristykset nosti kuluttajahintoja. Samaan katastrofiin kuuluu mm. suhdannetalouteen sillä hetkellä surkeasti sopinut elvytyspolitiikka, jossa Marin mm. lisäsi menoja. Lopputulos oli, että Marin johti Suomen syvään alijäämätalouteen, josta uusille hallituksille jää entistä vaikeampi työ nousta ylemmäs.

Äänestä
  • Sulla on muna ja kana väärin päin. Ensin tuli inflaatio, jonka vaikutukset Marinin hallitus kompensoi tekemällä sosiaalietuuksiin inflaatiotarkistukset, ja välillä jopa useamman kerrann vuodessa. Myös veronalennuksia tehtiin, kuten sähkön alv:n pudotus 24 prosentista 10:een.

    Perusturvan ostovoimaa myös parannettiin tekemäällä tasokorotus.

    Äänestä

No ei pidä paikkaansa ollenkaan. Köyhyys kasvoi merkittävästi 2019-2023:

Esim. 2021 köyhyydessä rämpi 894 000 henkilöä. 2023 se oli noussut jo 930000 henkilöön. Paljon kritiikkiä on aiheuttanut lapsiköyhyyden huomattava kasvu, 14,1 % -> 17,3 % ja se, että vakavassa aineellisessa ja sosiaalisessa puutteessa olevien määrä kasvoi n. 50 000 henkilöllä.

Äänestä

Köyhät ovat olleet hyviä lisääntymään tällä vuosituhannella.

"Ajanjaksolla 1995-2004 pitkittyneessä köyhyydessä eli 1.2 prosenttia väestöstä. Ajanjaksolla 2005–2014 luku on yli kaksinkertaistunut (2.6 prosenttia). Vuonna 2017 köyhyysrajan alapuolella väestöstä eli noin neljätoista prosenttia.

Köyhyyden määritelmä tutkimuksessa oli, kun henkilön käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia Suomen keskitulosta."

Äänestä

Sannan kaudella laiskuus ja juhliminen lisäänty vaikka oli sulut ja tappava virus jylläsi...kotisivujen päivitykseen jaeltiin sadantonnin pikavoittoja...

Äänestä
  • RAHAA OLI!!!

    Äänestä

Taas on puurot ja vellit sekaisin.

"Tilastokeskuksen mukaan köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 873 000 henkilöä eli 15,9 % kotitalousväestöstä vuonna 2022. Määrä pieneni hieman edellisvuodesta, jolloin köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli noin 894 000 henkilöä. Henkilö on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, jos hänen kotitaloutensa on pienituloinen, vajaatyöllinen tai kotitaloudessa esiintyy vakavaa aineellista ja sosiaalista puutetta."

Nuo luvut eivät kerro köyhien määrästä mitään (laskusuunnassa muuten nekin). Tulot voivat olla hetkellisesti matalammat työttöyysjaksojen, opiskelun, sairastelun tai muun syyn vuoksi. Riittää että tulot jäävät alle 60 % mediaanituloista, eli puhutaan noin 2000 euron tulorajasta.

Se mikä oikeasti merkkaa on pitkittynyt köyhyys, eli sellaiset henkilöt, jotka eivät enää ole päässeet paremmille ansioille edes hetkittäin. Niiden määrä on tuplaantunut parissakymmenessä vuodessa.

https://yle.fi/a/3-11247632

Äänestä

Se kuitenkin totta ja faktaa että viime jouluna peruttiin Kelan työntekijöiden joululomat. Ja jonkun Kelan johtajan sanomana nykyisen hallituksen päätösten toimien vuoksi.

Äänestä

Viime hallituskaudella moni pääsi töihin ja sitä kautta pois köyhyysloukusta. Tämän saksihallituksen aikana näyttää käyneen täsmälleen päinvastoin. Rumia lukuja tiedossa.

Iso savotta Lindtmanilla korjattavanaan.

Äänestä
  • Tarkoitatko niitä reilua 50.000 ihmistä, jotka Sanna palkkasi julkiselle sektorille töihin velkarahalla? Voiko idioottisempaa tekoa enää olla! Mieti oikeesti miten voi olla kannattavaa maksaa työllisten palkat velkarahalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tarkoitatko niitä reilua 50.000 ihmistä, jotka Sanna palkkasi julkiselle sektorille töihin velkarahalla? Voiko idioottisempaa tekoa enää olla! Mieti oikeesti miten voi olla kannattavaa maksaa työllisten palkat velkarahalla.

    On kuulemma fiksua, Biden teki samaa USAssa, Trump siivoaa nyt tuon hullun jälkiä...

    Äänestä

Missä ne Purran lupaamat 100 000 yksityisen sektorin työpaikkaa ovat?

Äänestä
  • Ne on täytetty, ei ole toista 100 000 työpaikan tarvetta, kaukki on töissä. Matuja ei lasketa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ne on täytetty, ei ole toista 100 000 työpaikan tarvetta, kaukki on töissä. Matuja ei lasketa.

    Matut on lusänneet työttömyyslukuja valtavasti. Ahkera kantaväestö on töissä. Minkäs sille voi jos työpaikka on annettu matulle tai tuotanto siirretty ulkomaille koska siellä voi teettää työt orjilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Matut on lusänneet työttömyyslukuja valtavasti. Ahkera kantaväestö on töissä. Minkäs sille voi jos työpaikka on annettu matulle tai tuotanto siirretty ulkomaille koska siellä voi teettää työt orjilla.

    Nimenomaan ukrainalaiset siirtyivät työttömyyslukuihin suurin joukoin kun saivat työluvat.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Matut on lusänneet työttömyyslukuja valtavasti. Ahkera kantaväestö on töissä. Minkäs sille voi jos työpaikka on annettu matulle tai tuotanto siirretty ulkomaille koska siellä voi teettää työt orjilla.

    Väitätkö että Wolt-kuskit ovat kortistossa ja tekevät töitä? Eihän niillä ole edes suomalaista hetua, että pääsisivät viranomaisrekistereihin. Yksityisellä sektorilla riittää pelkkä nimi. Palkkakin maksetaan pimeänä käteen.

    Äänestä

Persu on tyhmä ja tietämätön. Se on kylmä totuus. Persu ei osaa kuin valehdella.

Äänestä
  • Ja sellaiset projektiot tällä kertaa.

    Äänestä

  • Ite oot, lällällää.

    Meetkö taas lauvantaina ostamaan merkkareita viikkorahoillasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ite oot, lällällää.

    Meetkö taas lauvantaina ostamaan merkkareita viikkorahoillasi?

    Iihanaa.
    Luinkin että merkkarit palaavat kaupan hyllylle.

    Äänestä

Tärkeäähän oli myös sekin, että viime hallituskaudella kansalaisilla oli uskoa tulevaisuuteen. Mieli oli optimistinen.

Nyt tilanne on toisinpäin ja vain rikkaimmat kokevat tulevaisuutensa turvalliseksi.

Äänestä
  • Jep, kansa on aika herkkäuskoista täällä.

    Jos kehotetaan säästämään sähköä tai laittamaan rätti naamalle, niin 80 % kansasta tekee niin. 🤣🤣🤣

    Äänestä

Kuinka moni matu on työllistetty, sen verran suomessa saa olla työttömiä koska matut tekee niiden työt. Veikkaan, että satoja tuhansia työpaikkoja vapautuisi jos matut kotiutuis lähtömaihinsa.

Äänestä

ennen kaikkea työttömyysturvaan ja eläke-etuuksiin tehdyt korotukset. jep jep.
Siinä ratkaisu annetaan rahaa työttömille ja eläkeläisille, mutta mistä? Velkana tai yhä pienemmästä työtätekevien joukosta himoverottamalla.

Äänestä
  • Purra himoverotti eilen 300 miljoonaa lisää duunareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Purra himoverotti eilen 300 miljoonaa lisää duunareita.

    Ja varasti sulta konsonantin! 😱

    Äänestä

Työttömyys lisää koyhyyttä sitä ei SDP käsitä ollenkaan. Työllisyystoimia on kannatettava että yritykset voi työllistää enemmän väkeä. SDP laitavasurien syy köyhyys ja kaiken lisäksi nämä pellet huutaa jatkuvasti työvoimapulasta ja ovat tuomassa tänne lisää moniosaajia kortistoon.

Äänestä
  • Persulla taas käänteistotuuskausi menossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Persulla taas käänteistotuuskausi menossa.

    Just, olen oppinut tulkitsemaan niitä. Totuus on juuri päinvastainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Just, olen oppinut tulkitsemaan niitä. Totuus on juuri päinvastainen.

    Miks te sitte mollaatte niitä? 🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Miks te sitte mollaatte niitä? 🤪

    Eivät ymmärtäneet 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Eivät ymmärtäneet 🤭

    Rahan päälle?

    Äänestä

Ja palkansaajien ostovoima laski.

Äänestä
  • Työmarkkinaosapuolten tehtävä huolehtia siitä puolesta. Marinin hallitus ei kiristänyt mitään palkansaajien veroja, kuluttajapuolellakin laski jopa sähkön arvonlisäveron 24 %:sta 10:een.

    Riikkahan jytkytti Suomen veroasteen uuteen ennätykseen.

    Aiheena edelleenkin köyhyys, joka väheni Marinin hallituskaudella.

    Äänestä

  • Totta kai pienpalkkaisilla ostovoima laskee hintojen nousun takia.
    Sehän on ihan loogista.

    Äänestä

Kyllähän köyhyys ehkä jonkun verran väheni Marinin hallituksen aikana, mutta se ei ollut Marinin ansiota vaan Sipilän. Sipilän hallitus oli pannut maan talouden niin hyvään kuntoon, että se kesti koronat, Venäjä-pakotteet ja demarijohtoisen hallituksen anteliaan rahanjakopolitiikankin. Vuoden 2022 syksyllä pää kuitenkin tuli vetävän käteen. Hallituksen talousasiantuntijat kertoivat Sanna Marinille tilanteen. Se oli synkkä. Olisi tarvittu nopea ja räväkkä talouspolitiikan muutos. Sanna Marin ei tykännyt siitä yhtään. Säästöt ja leikkaukset eivät olleet hänen mieleensä eikä SDP:n politiikan mukaisia. SDP:n on pidettävä huolta vaalikarjastaan jotta valta säilyy. Sanna Marin menetti kiinnostuksensa hallitushommiin ja koko Suomeen. Sanna alkoi bilettää ja valmistella siirtymistä ylikansallisempiin ympyröihin. Yksinkertaisesti ilmaistuna Marinin hallitus löi kriittisellä hetkellä hanskat tiskiin. Demarit tyypilliseen myöhempien aikojen demarityyliin siirsi aiheuttamansa sotkun selvittämisen muille. Sanna Mariin jätti Suomen hädän taakseen ja häippäsi maailmalle jetsetin seuraan.

Äänestä
  • Ei sentään valehtelemaan kannata alkaa.

    1.1.2020 toteutettiin perusturvaan tasokorotukset, jotka paransivat siis oikeasti perusturvan ostovoimaa, koska tuo tehtiin normaaleiden inflaatiotarkistusten päälle.

    Sipilän hallitushan laittoi jopa vuosittaisiet inflaatiotarkistukset jäihin.

    Äänestä

Voihan vittu mitä valetta,nyt näät missä tilassa suomi on ja se johtuu tämän kaupan kassan älykkyys osa määrästä suoraan🤫

Äänestä
  • Etköhän nyt sitten viisaampana ja älykkäämpänä lähtisi korjaamaan asiaa ?

    Äänestä

Tällaiset 0,1% muutokset raha-asioissa ovat aina Tukholman kauppakorkeakoulun tehtailemaa hourailua. Talousmuutokset ovat aina huomattavasti dramaattisempia ja usein kuluttujat tuntevat ne muutokset ihan omassa ns. kukkarossaan. Kauppakorkeakoulujen lakkauttamista ei ole suositeltu turhaan, koska muut joutuvat kuuntelemaan näitä 0,1%:n tasoisia juttuja ja jotkut jopa työkseen. Asuntojen myyntihintakin voi pudota asuntokaupan yhteydessä jopa 100000 euroa ja muutosta voi olla 25% luokkaa. Pelkän asunnon osalta.

Tukholman kauppakorkeakoulun professoreilla on ilmeisesti liikaa rahaa omalla pankkitilillä tai liian vähän rahaa, kun normaali rahatalous on täysin retuperällä. Talousaiheet ovat sittenkin vain markettien hintatasoinen juttu pankkien kannalta. Kauppakorkeakoulu elää ns. omaa elämäänsä täysin talouden realiteettien ulkopuolella.

Jos Snickers-patukka maksaa 2 euroa ja tarjouksesta sen saa eurolla, niin ero on 50%. Tämä on normaalia arkipäivää marketeissa ja kaupan alalla muutenkin. Jos Gunillan kauneudenhoito maksaa 10000 euroa kuukaudessa ja minun kauneudenhoito maksaa yhden euron, niin ero on miljoonaprosenttia.

Äänestä
  • Eli täydet 100 prosenttia. Jos Nordeaan liittyviä pankkiasioita alkaa hoitamaan pankkiiriperheen lasten keskitysleireillä, niin muutos on myös samat täydet 100%. Pankkiala ei pystynyt sopeutumaan Tukholman kauppakorkeakoulun vaatimuksiin siitä, ettei pankkeihin saa tulla muutoksia.

    YK:lla muuten on sama, ettei lääketiedettä saa käyttää sotatyyppinä. Siitäkin on sanottu monta kertaa, että Lärvisen vastustaminen on lähinnä sotatyyppi. Että siihen ainakin kuolee kaikki. Minä en saa johtaa mitään, koska se skitsofrenia on suomalaiselta kielletty. Muut sitten johtavat ja muutos on samat täydet 100%.

    Tukholman kauppakorkean maailman ainoa minun komedoihin (ihon mustapää) perustuva talousohjelma ja muutos on samat täydet 100%. Miksei siitä olisi saanut edes sanoa jo silloin 2000-luvulla?

    Äänestä

Edellinen hallitus sai paljon hyvää aikaseksi, mutta silti eivät ole tyytyväisiä?

Äänestä
  • Edellinen hallitus ei ole tyytyväinen nykyisen hallituksen päätöksiin?

    Äänestä

Mitä te valitatte, ostakaa laadukasta punaviiniä ja nauttikaa luxuselämästä 🍷

Äänestä
  • Punaviini on pahaa, valkkarikin on parempaa.

    Äänestä

Yksi demarivetoinen hallitus kerran 30 vuodessa ei ehdi juurikaan köyhyyttä vähentämään. Pitäisi olla 30 vuotta peräjälkeen SDP-hallituksia.

Äänestä

Sama päti kaikkialla, koska niin USA:ssa kuin Euroopassakin jaettiin helikopterirahaa talouden pyörien pyörittämiseksi.

Äänestä
  • Koronapandemian aikaisista tapahtumista siis kyse.

    Muualla ei kohdistettu erikseen köyhille, vaan rahaa tuli kirjekuorissa esimerkiksi Suomessa asuville Yhdysvaltojen kansalaisille.

    Suomessa nuo "kansalaisten extrat" maksettiin ylimääräisenä toimeentulotukena, jota saivat vain toimeentulotukiasiakkaat.

    Yritysten saamat tuet olivat sitten oma juttunsa, mutta nekin vaativat aktiivisuutta., eli erikseen hakemista. Yrittäjillehän maksettiin mm. työmarkkinatuen suuruinen avustus, jos täyttivät tietyt ehdot.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Koronapandemian aikaisista tapahtumista siis kyse.

    Muualla ei kohdistettu erikseen köyhille, vaan rahaa tuli kirjekuorissa esimerkiksi Suomessa asuville Yhdysvaltojen kansalaisille.

    Suomessa nuo "kansalaisten extrat" maksettiin ylimääräisenä toimeentulotukena, jota saivat vain toimeentulotukiasiakkaat.

    Yritysten saamat tuet olivat sitten oma juttunsa, mutta nekin vaativat aktiivisuutta., eli erikseen hakemista. Yrittäjillehän maksettiin mm. työmarkkinatuen suuruinen avustus, jos täyttivät tietyt ehdot.

    Sama periaate: valtio jakaa ilmaista rahaa

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Sama periaate: valtio jakaa ilmaista rahaa

    Eri periaate.

    Äänestä

Purra ilmeisesti ideologisista syistä haluaa tehdä Suomen kansasta köyhän.

Äänestä

Jatkossa Suomen aina vasemmistovetoisia hallituksia.

Äänestä

Suomen valiton KÖYHYYS lisääntyi

Noin osaan minäkin tehdä!
Otan Valtiolle lisää velkaa ja jaan sen kansalaisille avustuksina!

Noin tekemiseen ei JÄRKEÄ TARVITA

Valtion / maan talouden kasvuun saantiin tarvitaan viisautta ja taidollisuutta

Äänestä

Marinin hallituskaudella kansa voi hyvin. Lähes kaikilla oli mieleistä TES-palkattua työtä ja sote-palvelutkin toimivat kohtuullisen hyvin.

Äänestä
  • Muistan kyllä. Se oli hienoa aikaa!

    Äänestä

Orvon sekoilluhallituksen kaudella vain vuorineuvokset perskärpäsineen ovat vaurastuneet.

Äänestä

Paras hallitushan tuo Marinin hallitus on ollut Suomen historiassa.

Äänestä

Vasemmistohallitus pitää aina koko kansan puolta.

Äänestä

Oli hyvää aikaa nuo vuodet 2019–2023 vaikka monenlaista hässäkkää olikin menossa.

Äänestä
  • Nyt sen huomaa.

    Äänestä

Tätä menoa Suomessa ei kohta juuri muita olekaan kuin köyhiä.

Äänestä

Myös bruttokansantuote nousi.

Äänestä

Kiitos Sannalle hyvästä työstä.

Äänestä
  • Kun erosin mielestäsi

    Äänestä

Myös työllisyys koheni 117 000 henkilöllä.

Äänestä

Suomalaisten puolella.

Äänestä
  • Hyvin toimittu oli.

    Äänestä

Kaiken voi tehdä reilummin.

Äänestä

Nyt OrpoPurra tuottanut 110 000 köyhää lisää, joista 31 000 lapsiköyhiä. Lisää tulee kun toimeentulotuki myllätään.

Äänestä
  • Ennätykset on tehty rikottaviksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Ennätykset on tehty rikottaviksi.

    Nyt EN PUHUNUT Marinkn velanotto ennätyksistä
    Ilman Marinln kautta , ei olisi työyyömyyttä taekoitin yllä

    Äänestä

Se oli aikaa se, jos saisi uudelleen nuo ajat riemuisat..

Äänestä
  • … nauraa sen biletoilauksillw

    VÄSYTTÄÄ kun kesälomalta palasi HAH HAH

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    … nauraa sen biletoilauksillw

    VÄSYTTÄÄ kun kesälomalta palasi HAH HAH

    Ennätykset on tehty rikottaviksi.
    Marin teki. Velkaa

    Äänestä

Ja köyhyydenpoiston hintalappu meille veronmaksajille: 41 mrd.

Hyvä meno!

Äänestä

Oli suorassa suhteessa vekan kehitykseen.

Äänestä

Otsikko on Factaa!

Äänestä

Avaushan on factaa!!!

Äänestä

Otsikko on factaa!

Äänestä

Ja nyt köyhien määrä on noin miljoona. Kiitos vtusti Orpo ja Purra !

Suomessa on miljoona köyhää
https://yle.fi/a/74-20217323

Äänestä

Ai minkä Maon pienen punaisen kirjan mukaan, jos inflaatio huiteli parhaimmillaan lähes 10 %, ilman että Marinin go-go tytöt teki juuri minkäänlaisia lisäyksiä sosiaalitukiin? :)

Marin itse sanoi hallituskautensa päättäjäispuheenvuorossa SDP puoluekokouksessa että hintojen nousun takia jokainen suomalainen otti takkiin yli 150 € per kk.
No nousiko esim. työttömyyskorvaukset ton määrän per kk?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa hintatasoon ovat laskeneet koko väestön pienituloisuusastetta ja minimibudjettiköyhyyttä arviolta 0,1 prosenttiyksikköä.

Ikääntyneiden pienituloisuusaste on laskenut enemmän, 0,6 prosenttiyksikköä. Tämän taustalla on ennen kaikkea takuueläkkeen ja kansaneläkkeen korotukset sekä eläkkeiden verotuksen keventyminen tietyin osin.

Lasten osalta köyhyystasot ovat pienentyneet 0,1–0,2 prosenttiyksikköä, mitä selittää erityisesti vuonna 2023 tehdyt väliaikaiset korotukset lapsiperheiden työttömyysturvaan ja toimeentulotukeen.

Sosiaaliturva- ja veropolitiikka 2019–2023 kavensi myös tuloeroja. Kun etuus- ja verolainsäädännön muutoksia mitataan suhteessa yleiseen hintatasoon, Gini-kerroin pieneni arviolta 0,3 yksikköä.

Politiikka nosti etenkin pienituloisimpien ostovoimaa, kun kolmessa ylimmässä tulokymmenyksissä ostovoima laski. Pienituloisten ostovoiman kasvua selittää ennen kaikkea työttömyysturvaan ja eläke-etuuksiin tehdyt korotukset sekä siitä seurannut eläkkeiden verotuksen keventyminen tietyillä tulotasoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu