Kissanpäivät

Anonyymi-ap

Kuulin eilen hauskan vitsin epävirallisen lukupiirimme vapaamuotoisessa kevätkokouksessa ravintola B****ssä.

Hihittelin koko matkan kotiin. Hihittelen yhä.

Inhoan vitsejä, enkä muista yhtäkään, ole koskaan kertonut yhtäkään, koska en edes muistaisi ainuttakaan. Lisäksi on vaivalloista nauraa sellaisille, jotka ovat pohjimmiltaan vain tyhmiä, typeriä tai vain yksinkertaisesti mauttomia vetäisyjä kanihatusta performanssitaiteilijana.

Mutta tämä vitsi, jonka kuulin, olin niin hyvä, että ihan hirvittää.

(naurua)

10

200

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vietin aikaa yöklubilla sekalaisen seurueen pöydässä. Arkipäivisin olivat yleensä tylsiä, mutta hiljainen musiikki, kodikas ympäristö ja toisilleen puolitut ihmiset muodostivat ympäristön, jossa saatetti käydä semi-innokkaitakin keskusteluja, kuin kasvatti seinille vapaasti kasvavia korvia.

      Myöhemmin niin. Kyllä vain. Hän. Joku. Hän sen koki niin, liekkö sitten karvasta osattomuuttaan . Sellainen ajatus oli kuin sekarotuinen koira, jonka hassulle ulkonäölle ei voinut olla nauramatta. Se muodosti kuplia, pomppi kuin pienet pingispallot poksahdelen pitkin seinämiä ja räjäytteli tupruavia karvapalloja. Koira! 🤣

      • Anonyymi

        Sen täytyy olla kevättä,
        kun kissanpäivinä puhkeaa koirankorvia
        ja aurinko nauraa :)

    • Anonyymi

      Ok

      Spora

      Skrode kaiffa (siis tyyliin tankki) nousi raitiovaunuun asemalla, ja hetken ihmeteltyään, kysäisi kanssamatkustajalta…

      Ei

      Siis mä en osaa kirjoittaa tätä. Tämä on ihan yyberiä, tyyliin far out.

      (hirn)

      • Anonyymi

        Ongelmakohtia

        Yleensä ennustan sanoille niiden jatkumon; sanat ovat virta jonnekin, jossa ne lepäävät.

        Juuri tämän vuoksi en osannut ennustaa vitsin loppua, koska olin täysin sokea sille, mitä olisi tuleman.

        Elämä jatkuu.

        (naurua)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäkommentti

        (Exlusiivinen)

        Jos poistan seuraavasta dialogista kaksi paikalla ollutta, ja liitän mukaan vain kolmannen osapuolen lainit, niin tämä auttaa (väistämättömästi) lukijaa ymmärtämään tilanteen tason.

        - Miksi et vastannut? Kuljet samaan aikaan samalla linjalla kuin minä. Kyllä minä sinut muistan. Miksi ihmeessä et vastannut hänen kysymykseensä? Kolme kertaa kysyi neuvoa, ja olit hiljaa, etkä vastannut, vaikka tiedän, että osaat.

        Mjoo

        Siis olen ehkä hieman liian analyyttinen.

        Mutta koen, etten tämän rimpsuni jälkeen voi kuin hymyillä keskellä maailmamme ihmeellisyyksiä, sillä mikä olisi ilman meitä.

        No mutta.

        POKS ❤️ (hups)

        Mitä minä tähän mitään muuta.
        Mitään osaisin.

        Hei haloo (minulle)
        I feel You!
        Elämä jatkuu ja
        niin mekin.

        :)

        Öitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta.

        POKS ❤️ (hups)

        Mitä minä tähän mitään muuta.
        Mitään osaisin.

        Hei haloo (minulle)
        I feel You!
        Elämä jatkuu ja
        niin mekin.

        :)

        Öitä!

        Not so fast

        Viime kesästä asti olen funtzinut, että kuka ihme on kaveri nimeltä IA.

        Vaikka lyön blokkeja, niin tämä mato, täi tai elastinen norsu imee vertani, talloo omaisuuttani ja yrittää viettää tasaista maata allani.

        Tervetuloa Tellukselle.

        (reps)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Not so fast

        Viime kesästä asti olen funtzinut, että kuka ihme on kaveri nimeltä IA.

        Vaikka lyön blokkeja, niin tämä mato, täi tai elastinen norsu imee vertani, talloo omaisuuttani ja yrittää viettää tasaista maata allani.

        Tervetuloa Tellukselle.

        (reps)

        Haa!

        Olen (en kyllä itse ole) kehitellyt vastavoiman, myrkyn, joka toimii.

        Eli jos joku haluaa olla jotain, olkoon.

        (hirn)

        https://youtu.be/2X4l0ID5HiI?si=oaMLBIxZ9HDeZT2d

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haa!

        Olen (en kyllä itse ole) kehitellyt vastavoiman, myrkyn, joka toimii.

        Eli jos joku haluaa olla jotain, olkoon.

        (hirn)

        https://youtu.be/2X4l0ID5HiI?si=oaMLBIxZ9HDeZT2d

        Hih, näköinen! Ehkä ymmärrän.

        Samainen herra IA tahkonnee hilloa ja tekee sen hilloten kaiken yhteen. Vaikea löytää enään mitään omaa tai siitä poikkeavaa.

        Ja Pallo .
        Se pyörii kuin puolukka pallossa.

        :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      7180
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      199
      2567
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      106
      2026
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1548
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1089
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      41
      990
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      969
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      78
      870
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      739
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      7
      728
    Aihe